About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Grillikauden avaus



 Näin aikaisessa en ole kyllä ikinä ollut. Mutta tulipa nyt launtaina 4 asteen koleassa säässä avattua grillikausi. Urho5v. olisi halunnut myös syödä ulkona, mutta sille laitoin kyllä stopin.
En kuulu niihin, jotka harrastavat extreme grillailua talvisaikaan vaan miellän grillauksen kuuluvan aika lailla kesä ja kärpäset -genreen. Tästä aikaisesta hairahduksestani syytän alkanutta bloggailuani ja sen myötä tiiviimpää muidenkin blogien seurantaa. Sillä kun minä paistelin maksapihvejä viikko sitten esiteltiin Siskot kokkaa - blogissa uskomattoman herkullisen näköistä kokonaisena grillattua kanaa.

Kokonaista kanaa olen uskaltanut grillata vain muutaman kerran toissa kesänä kun Glorian ruoka ja viini lehdessä muistaakseni oli  se grilliresepti jossa kanan pyllyyn tungettiin kokonainen oluttökki (meillä Urho silloin 3v. risti sen kyllä kaljapurkkiin tungetuksi kanaksi...). Kana onnistui silloin hyvin ja tuolloin vasta tajusin epäsuoralla lämmöllä grillaamisen mahdollisuudet. Sitä ennen kun tuntui että uskalsin grillata ainoastaan ruokia, jotka vaativat vain muutaman minuutun paistoajan.

Oma toteutukseni Siskot kokkaa- kanasta meni siis näin: hain kaupasta 2 Kariniemen  kokonaista marinoitua uunibroileria. Aioin kyllä valmistaa niille oman marinadin, mutta olin perjantai-iltana niin väsynyt dramaattiselta ratsastustunnilta tultuani, että se jäi. Launtaina otin kanat sitten huoneenlämpöön ja päätin halkaista ne kahtia, kuten olin nähnyt Nigellan tekevän jossain ohjelmassaan. Ronskisti kiinni kanasta ja puolita se vahvoilla keittiösaksilla leikkaamalla 2 identtiseen osaan. Selkärangan puolelta voit leikata selkärangan vierestä ja sitten uudelleen toiselta puolelta selkärankaa, jolloin olet irroittanut sen siis kokonaan. Roskiin meni.

Olin ajatellut sivellä toisen kanan pinnan esikuvani käyttämällä chutneyllä johon tuli siis
  • 2 rkl mangochutneytä 
  • 2 rkl sitruunachutneytä 
  • 2 rkl soijaa 
  • n. 3 rkl öljyä (esim. rypsiöljy)
mutta kaupasta en löytänyt sitruunachutneytä, joten korvasin sen puristamalla mukaan puolikkaan sitruunan.
Toisen kanan sivelin laiskana tyttönä kaupasta ostetulla valmiilla BBQ Glace - SUIHKEELLA (joo, oli helppo käyttöinen).

Tässä likat matkalla grilliin.



Laitoin siis kananpuolikkaat nahkapuoli ylöspäin 2:lle foliogrillialustalle välttääkseni grillin sotkeentumista ja mahdollisia glazesta johtuvia liekinleimahduksia. Olin esilämmittänyt kaasugrillin, asetin kanat keskelle grilliä ja suljin keskimmäiset polttimot jättäen vain 2 ulointa päälle ja suljin kannen. Tästä on kyse kun puhutaan epäsuoralla lämmöllä grillaamisesta. Voitelin ja suihkutin kanoja n. 10-15 min. välein. Niitä ei siis tarvitse käännellä.

Täytyy myöntää, että haju oli huumaavaan ihana! (huom.  Pohjanmaalla puhutaan aina hajusta, hyvästä tai huonosta... tuoksu kuulostaa hienostelulta) Ei ne minuuttipihvit ihan tältä haise!

No niitä tuli grillattua melkein tunti ja vartti, mutta glazen ansiosta kanat olivat pysyneet mehevinä ja olivat joka puolelta hyvin kypsyneitä. Edes siivet eivät olleet kuivia.


Siitäpä sai sitten valita tummaa tai vaaleaa, kukin makunsa mukaan. Paloittelin kananpuolikkaat vielä 3 osaan; koipireisi ja rintaosa kahtia, jotta pystyi sitten maistamaan molempia laatuja.
Ja voiton vei -rummunpäristystä-  mangochutney marinadi! Tuo mustan kanan glaze, vaikkakin herkullisen näköistä, oli niin suolaista, että nahka jäi syömättä. Itse lihaan sekin oli kyllä jättänyt mukavan savunmaun.

Eli hienosti onnistuupi grillissä myös kookkaammat palat. Olihan lautasella vielä muutakin, mutta ehkä siitä enemmän ensi kerralla.



Ei muuta kun grillit kuumiksi!

3 kommenttia:

  1. Meikäläiset ei oo grillannut vielä, mutta ulkosalla on tultu syötyä jo pari kertaa ja kahviteltukin muutamat kerrat. Vaatiihan se pikkasen enempi vaatetusta kuin kesällä mutta on se sen väärtiä. Maistuu huonompikin ruoka NIIN hyvältä ulkosalla!

    VastaaPoista
  2. Juu se on vähän sama kun sormin syöminen. kaikki mitä voi ilman aseita (haarukka, lusikka, veitsi)napsia maistuu aina tosi hyvälle.
    Ja onhan tässä vielä kesää jäljellä grillailuun...:)

    VastaaPoista
  3. Mangochutneyta löytyy jääkaapista (ei sitruunaa meilläkään) niin tämäkin resepti kokeiluun heti kun lämpenee pikkasen enempi ulkosalla. Ja tänään tuli nötköttikeitto (ei hirvi) syötyä. Hyvvää!

    VastaaPoista