About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Hurjan herkkuja Chorizo-quesadilloja


Ja myöskin hurjan helppoja! Quesadillathan ovat siis kuivalla pannulla paahdettavia täytettyjä tortilloja. Teen niitä usein, joskus salaatin kera lounaalle, keiton kaveriksi leivän asemasta tai saunaillan suolaiseksi sellaisenaan.
Sitten- yllätys yllätys- tarjoilen niitä aika usein myös kahvipöydän suolaisena vieraille, olipa kyseessä sitten ystävien vierailu, jotkut "kutsut", koiraporukan kokous tai syntymäpäivät. Toimivat oikein hyvin tässä tarkoituksessa, ja koska (herkullisen maun lisäksi) ovat tässä yhteydessä vähän erilaista tarjottavaa, saan niistä usein kiitteleviä kommentteja ja reseptipyyntöjä. Ja minä tyttöhän jakelen niitä auliisti.

Eipä näiden valmistuksessa valmistortilloja käytettäessä ole sen kummempia salaisuuksia. Yksi asia kumminkin on, jonka takana ehdottomasti seison, eli se vanhan jääkiekkovalmentajan motto "Keep it simple!". Ravintoloissakin näkee välillä kana-vuohenjuusto-ananas-tomaatti- sipuli-paholaisenhillo - tyyppisiä kombinaatioita, mutta näiden kuuluu olla littanoita ohuita leipiä ja 3 täytettäkin on jo melkein liika, niistäkin yhden on paras olla ainakin salsa tai korientarisilppua tai muuta "litteää". Less is more tässäkin.

Simppeleimmillään ja nopeimmillaan, pyöräytä täytteeksi vain lempparisalsaasi ja sulavaa juustoa. Ja nyt mun on pakko jakaa oma lempparivalmissalsani: (vaikka ne ei ookkaan ymmärtäny mua mitenkään lahjoa.). Mutta kun Salsa nimikkeen alla myydään niin monenlaista ketsuppia. Ush! Tietysti itse valmistettu on aina ykkönen, mutta koska salsatarpeen iskiessä ei aina ole valmistusaikaa eikä ennenkaikkea  yleensä jääkaapissa kaikkia tykötarpeita, tapaa mulla olla aina lempparisalsapurkki komerossa odottamassa: Old el pason Thick and Chunky salsa, mediumina, siinä on mun mielestä maut kohdallaan ja sitä saa ainakin jokapaikasta.

Mutta tämä Chorizo-quesadilla on ollut nyt hitti siitä lähtien kun tosiaan löysin (raaka)Chorizoa meidänkin kaupasta. Kyselin sitten Natasiskolta, että mihinkä kaikkeen meksikolaiset sitä oikein käyttää ja listalla tuli Quesadillat sitten mainituksi. Ja nämäkin läpäisevät kahden täytteen säännön, eli vain chorizo ja juustoraaste, ja uskokaa, se riittää.

f

Chorizo -Quesadillat

16 kpl

8 isoa tortillaa (jos teet pieniä niin täytettä riittä enempäänkin)
4 chorizo-raakamakkaraa
1 rkl öljyä paistamiseen
2dl juustoraastetta. esim mozzarella

Purista chorizo-massa  ulos kuorestaan kautasella ja yritä erotella massaa ryynimäiseksi. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista chorizo kypsäksi pannulla. Voit jatkaa makkaran hienontamista paiston ajan kahdella haarukalla, sillä tarkoitus on saada mahdollisimman pientä murua. Se on kyllä vähän vaikeaa, massa olis mielellään sellaisissa lihapullan kokoisissa möykyissä....siirrä sivuun odottamaan.

Quesadillat paistetaan kuivalla pannulla, mutta ei haittaa vaikka siinä on chorizonrasvaa ensimmäisten tortillojen aikana. Keskilämmöllä, lämmitä tortillat ensin nopeasti molemmin puolin, Natasisko sanoi, että tämä on tärkeää, sillä täytteiden kanssa niitä kuumennetaan niin vähän aikaa.

On kaksi tapaa paistaa quesadilla- Tortilla pannulle, ripottele juusto(reilusti) ja chorizo (sopivan vähän) päälle ja käännä tortilla puoliympyräksi. Paahta molemmin puolin nopeasti ja leikkaa sitten paistettu tortilla kahtia. Tämä on siis kahden quesadillan taktiikka ja siinä tulee siistejä kun yhdessä reunassa on umpitaitos.

No se neljön quesadillan taktiikka on tietenkin puolta nopeampi; Tortilla pannulle, täytteet tortillalle, toinen lätty kanneksi ja sitten paistetaan hetki molemmin puolin. Valmis tortilla leikataan sitten neljäksi. Ja kun täytteet ovat pieniä ja juustoa liimana sopivasti niin, kyllä nämäkin ovat aivan siistejä.

Tortillat voi laittaa  uuniin miedolle lämmölle odottamaan, ehkä pikkuriikkisen rapeus kärsii, mutta jos teet paljon niin parempi näin kuin kylmät ja ei rapeat. Suoraan pannulta parhaita.

Tarjoilen yleensä näiden kanssa guacamolen kanssa, syöjät voivat vain lusikoida sitä suoraan quesadillansa päälle. Guacamolen resepti löytyy täältä. Jos joudut oikomaan niin yllättävän autenttista saat ostamalla 2 avokadoa ja onko se nyt Santa Marian guacamole maustepussin. Älä osta mitään kermaviiliin sekoitettavia. Äläkä ainakaan sekaannu purkkitavaraan; ne on kaikki kauheita, Sitten voi tarjoilla myös purkki tai itse tehtyä tomaattisalsaa, mikäli et nyt sitten tehnyt niitä joissa on tomaattisalsa sisällä, silloin ei tietenkään tårta på tårta.

Ja näihin voit varoiden käyttää kaikenlaisia tortilloja, ne maustetutkin sopivat  oikein hyvin.

Mutta mitä täytteisiin tulee, nämä chorizotäytteiset on kyllä yksinkertaisuudessaan aivan huippuja.

7 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä vinkistä. Pitääkin kokeilla lähiaikoina, ihan tuli ikävä quesadilloja. Ja kiva että joku muukin tietää että yksinkertaista sen pitää olla. Jenkeissä meidän herkkua oli quesadillat, joiden täyte oli niinkin yksinkertainen kuin juusto ja jalapenot.

    VastaaPoista
  2. Sauvajyvänen: no kuule kiitos ittellesi. Taidan kokeilla seuraavaksi tuota sun yhdistelmää. Sehän voi olla vähän kuin kasvisvaihtoehto ;)!

    VastaaPoista
  3. Todella hyvää! Kiitos tästä. Ite rikoin makkaran rakenteen helposti lihanuijalla.

    VastaaPoista
  4. Kiitos reseptistä! Löysin tieni tänne Googlen kautta tutkaillessani, mitä tehdä chorizosta. Hyvää tuli! En tosin malttanut pysytellä ihan noin puristisella linjalla mutta pääpiirteittäin kyllä...

    VastaaPoista
  5. On jäänyt sanomatta Ilmarille, että hyvä vinkki...paitsi että en omista kyllä lihanuijaa...

    Eeva: täälä otetaan kaikki eksyneet avosylin vastaan! Seuraavan kerran tulet toivottavasti sitten ihan tarkoituksella :). Kiva kun toteutit ja tykkäsit!

    VastaaPoista
  6. Vaikuttaa oikein hyvältä, näitä täytyy kokeilla.. Mikä mahtaisi olla hyvä juusto näihin queaadilloihin? :)

    VastaaPoista
  7. Siskoni ja meksikolainen Uli käyttävät suomessa aina raastettua goudaa; Hyvin sulavaa muttei liian voimakasta, Cheddarkin ok, amerikkalaiset käyttää aina Monterey Jackia vai mitä se nyt onkaan, sitä saa jostain kaupoista ihan pakkaustavarana.

    VastaaPoista