About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Naurisgnocchit


Uusi musta on haastanut koko kuukauden bloggareita tuunaamaan vanhoja kunnon kasviksiamme  eksoottisin maustein. Tarkoituksena Paluu juureksiin -haasteessa on ollut siis kokeilla kuinka juureksemme taipuvat ulkomailta lainattuihin resepteihin. Viikko kerrallaan on painittu vuoroin lantun, punajuuren ja palsternakan (linkeistä pääset näin syntyneisiin reseptikokoelmiin) kanssa. Viimeisen viikon haasteen raaka-aine on nauris, ja vaikka missasinkin haasteen aloituksen niin maanmainio Vatsasekaisin Kilinkolin Riikka haastoi minut mukaan nauris-viikolle.

Kaunis kaskinauris


Koko juures-haaste on mitä mainion, mutta silti nuppi löi tyhjää... mitä tehdä nauriista, mitä ei jo tehty lantusta...huokaus...

Mutta tulihan se sieltä! Naurisgnocchit. Italiasta hairaastun reseptin toteutusoperaatio oli mielenkiintoinen, ja taikinan käsittely haastavaa. Mutta ihanan miedosti nauriiset gnocchit maistuivat kuuman voisulan kera ja Sipulasta lainatun friteeratun purjon kera. Purjon friteeraus vapauttaa muuten ihastuttavan hajun. Nuuhkin sitä niin syvään ja kaun, että taisi tulla vähän tumma paahto. Mutta sellaistahan sattuu (yleensä) meidän keittiössä...




Naurisgnocchit
4:lle

500g  (kaski)nauriita
1 keltuainen (oliskohan 2 ollut pareee?)
3 rkl parmesaaniraastetta
3 dl vehnäjauhoja

Tarjoiluun rosmariinilla maustettua voisulaa, mustapippuria ja friteerattua purjoa

Kuori nauriit, lohko reiluiksi paloiksi ja keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Puserra nauriit perunapuristimen tai  terässiivilän läpi muussiksi.

Sekoita joukkoon ketuainen ja juusto sekä jauhot. Yritä saada tehtyä kiinteä taikina, mutta älä sekoita liikaa, nyt ei haluta sitkoa.

Jaa taikina 4 osaan. Rullaa osa kerrallaan jauhotetulla pöydällä tangoksi ja leikkaa tanko peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Paina palasiin kuvio haarukalla tai kuoppa sormenpäällä. Nosta palat odottamaan ja kuivahtamaan hiukan jauhotetun leivinpaperin päälle tehdessäsi loput taikinasta.

Nosta gnocchit kiehumaan runsaaseen suolalla maustettuun veteen erä kerrallaan ja keitä 3-4 minuuttia. Kypsät nousevat pintaan , mistä voit onkia ne reikäkauhalla.

Tarjoa heti vaikka rosmariinilla maustetun voisulan ja friteeratun purjon kera. Joko lisukkeena tai primona.

Kuvassa kulminoituu ehkä blogini "kansainvälisin" hetki: suomalainen nauris italialaisena gnocchina bangladeshilaisessa balti-astiassa...


Maku oli tosiaan vienon nauriinen ja aika hienostunut, hirveästi jouduin vain sotkemaan joukkoon jauhoja, että sain nämä muotoiltua. ja rumiahan niistä tuli silti. Ehkä joku kokeneempi gnocchin tekijä onnistuisi paremmin. Mutta idea oli musta hyvä. En ainakaan googlettamalla löytänyt ainuttakaan muuta naurisgnocchi reseptiä.

Hei, ja nämä on sitten ehdottomasti lausuttava /njauris-njokkit/. Kuulostaa niin hauskalta. Nauris on hauska juures!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Hienostuneen oloista glögiseuraa


Tässäpä ehdotus glögin kanssa tarjottavaksi. Juustokakku, suolaisen makea ja voimakas, mutta passaa glögin seuraan loistavasti. On makumaailmaltaan varmasti mielipiteet jakava, mutta minä ainakin liityin kerrasta pro-ryhmään.

Yksi kiva asia sen lisäksi, että on mukava saada palautetta kommenteissa, on se, että niiden kautta "tutustuu" myös uusiin ihmisiin ja uusiin blogeihin, joihin ei olisi välttämättä muuten löytänyt. Yksi tälläinen löytö on Maijan makia -blogi , josta tämäkin viikuna.homejuustokakku löytyi. Herätti heti mielenkiinnon, ajattelin, tämän täytyy olla joko erittäin hyvää tai erittäin epäilyttävää.

Oma toteutukseni oli vähän huiskaisten tehty ja ilman koristeita tällä kertaa. Olin ajatellut avata tuoreen viikunan koristeeksi, mutta ilmeisesti meidän cittarin viikunakausi on förbi. Olisihan tuohon voinut tehdä myös jotain kerma-ranskankermapursotusta, mutta tällä kertaa olin siihen aivan liian kiireinen. Tulin nimittäin kaupasta Maitotytön ja kassien kanssa kolmelta ja vieraat olivat tulossa kuudelta. Meillä oli taas kutsut, tällä kertaa oriflame, tykkään pitää näitä tälläisiä höpsötyksiä aivan siitä ilosta, että saan kokeilla erilaisia tarjottavia, eihän meillä normaalisti ole ketään herkkuja syömässä. En ota tämmöisistä mitään stressiä, ja uskallan kyllä keittää kahvit ja lyödä pöytään vaikka korppupaketin, jos niikseen tulee. Mutta yleensä yritän käyttää tilaisuuden hyväksi ja kokeilla uusia reseptejä.

Kiire mulla silti aina tulee. Eli yleensä ainakin itteni puleeraaminen jää välistä. No seinällä on toistakymmentä vuotta vanha hääkuva, kattokohon siitä kuinka komia mä oikiasti oon, jos vähän oonkin emännöidessäni joskus räjähtäneen näköinen. Toisaalta ei ole ehkä viisasta alkaa kolmelta valmistaa kahta min. 4 tunnin hyytymistä (miel. yön yli...) vaativaa kakkua, Maitotytön vaatiessa huomiota lattialla ryömiessään ja Urho7v:n tehdessä läksyjään pikku kitinän kera,  ilmeisesti vahvan tsemppauksen tarpeessa. Mutta kun laittaa yleiskoneen vatkaamaan niin se pitää sen verran kovaa meteliä, että ei oikiastaan kuule mitään.

Ja Maijan vinkistä käytinkin hyydytyksessä apuna pakastinta, ja sehän toimii!. Eli molemmat kakut olivat ihan  jäykkiä tarjoiltaessa! Jippii! (Toinen kakku oli Pirkan resepti Minttuinen kinuskikakku, jota Rva Ptalintukin oli ehtinyt jo testaamaan.). Muutin Mayan reseptin digestiivi-pohjan vielä pipareiksi, sillä tiedettehän;...pipari, sinihomejuusto, glögi...

Viikunahillon sattumat olisi kannattanut ajella pamixilla sileäksi, mutta olin jo sekoittanut hilloon liivateveden huomatessani, että täällähän on paloja, mutta sillä lailla saa ihanan sileän kuorrutuksen. Luulisin.
Viikuna-sinihomejuustokakku

200 pipareita murskattuna
80 g sulatettua voita

2 pkt (á 150 g) sinihomejuustomurua
2 dl sokeria
2 dl ranskankermaa
4 dl kuohukermaa
7 liivatelehteä
4 rkl sitruunamehua

300 g viikunahilloa
1 dl vettä 
3 liivatelehteä

Laita  täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita piparin murut ja voi, painele tiukasti irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin oottamaan.

Sekoita keskenään homejuusto, ranskankerma ja sokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele juustomassan joukkoon. Kiehauta sitruunamehu, purista liivatteista ylim. vesi pois ja sulata liivatteet mehuun. Kaada liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita huolellisesti. Kaada täyte irtopohjavuokaan ja siirrä pakkaseen jähmettymään.


Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Sekoita keskenään viikunahillo ja vesi. Jos hillosi on kökköistä, voit surauttaa sitä sauvasekoittimella tasaisemmaksi, ettei tule noin klimppistä kun mulla. Sulata liotetut liivatteet 1dl kuuma vettä ja sekoita huolellisesti hillokkeen joukkoon. Kaada hyytyneen täytteen päälle ja siirrä hetkeksi pakkaseen jähmettymään.


Sitten vaan glögi pöytään ja se on siinä.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Meksikolainen sveitsiläinen enchiladalaatikko


Pimeä, nihkeän lämpöinen marraskuumme  on saanut kanssabloggajat aivan villiintymään, kun Kulinaarimurula pukkasi kuukauden ruokahaasteen aiheeksi "lohturuuan". Kilpailuun on ilmoittautunut toinen toistaan lohduttavampia, ihanan täyttäviä, rasvaisen suolaisia tai syntisen makeita, suloisia makumuistoja palauttelevia annoksia. Seura ja kisa näyttää niin tiukalta, ettei ole muuta vaihtoehtoa kun änketä mukaan. Tästä sakista ei kai pois voi jäädä kukaan...


Suomiruoka on varmaan tulvillaan lohturuokaa.(olisiko omalla syntyperälläni asian kanssa jotain tekemistä? Koitappa kysyä asiaa vaikka kiinalaiselta?) Oma ikisuosikkini on tietysti paistetut perunat. Lämmin ruisleipä ja voi, vispipuuro tai köyhät ritarit. Läskisoosi, mämmi, lätyt ja mitä kaikkea tämän vyötärölle nyt onkaan lohduksi lyöttäytynyt (valitettavasti).


Mutta omassa empiirisessä, hyvin tyhjentävässä tutkimuksessani lohturuuan syvimmästä olemuksesta olen tullut siihen tulokseen,että heti vahvana kakkosena Suomiruuan jälkeen mahtavimman valikoiman todellista lohturuokaa tarjoaa Meksiko. Tässä ei liene edes selittelyt tarpeen.

Oman panokseni lohturuokaa janoaville massoille on siis seuraava tortillavuoka jonka innoittajana toimivat Valion maitopurkki; siinä oli kai joku tortillavuokaohje kyljessä ennen tätä tämänhetkistä taidepläjäystä (ne on muuten ihania purkkeja, se rasvaton maito kissakin!!), erittäin autenttinen meksikolainen ohje Enchiladas Suizas (sveitsiläiset enchiladat), ja telkkarista noin kuukausi sitten näkemäni Rachel Rayn kokkaus Roast Chicken Enchilada Suizas Stacked Casserole. Ihan tuota nimihirviötä kunnioittaakseni ja väläyttääkseni upeata huumorintajuani ristinkin tämän loota-tyyppisen lohturuuan  Meksikolaiseksi sveitsiläisten  enchiladojen laatikoksi. Noin ei varmaan voi sanoa, mutta sanonpa kumminkin.. Hyvin lohdullista..

tekovaiheen havainnollistus; saat kuvan määristä ja ladontatyylistä, juustoraaste laitettu vasta puoleen väliin
Meksikolainen sveitsiläinen enchiladalaatikko

12 pientä maissitortillaa (tai muita haluamiasi, maissitortillojen maku kuitenkin erityinen)
300g  kanaliemessä keitettuä kananrintaleikettä  (Anna porista ainakin tunnin) revittynä
1 purkki Salsa verde tomatillo kastiketta (Santa Maria)
purkki  suikaloituja jalapenoja
2 prk ranskan kermaa
3dl juustoraastetta (seos gouda ja mozzarella, ei taida löytyä valmiina)
öljyä vuokaan

Lado 4 tortillaa öljytyn vuoan pohjalle, Levitä päälle kerros kanaa ja singauttele lusikalla vihreää kastiketta sinne tänne, samoin ranskankeraa. Ripottele jalapenoja myös sinne tääne, mutta jos sinulla on pikkulapsia, jotka eivät saa lohtua tulisesta ruuasta, niin jalapenot voi tarjota myös erikseen,.  Minä lisäsin Poblano Chilejä säilykepurkista vielä tuohon kastikkeeseen kuten  Enchiladas Suizas ohjeessa, mutta en tiedä löytyykö niitä Suomesta, ei ainakaan normi marketista. Voisn kuvitella myös, että vihreä paprikaa vois pilpota tänne mausteeksi..

Ripottele myös juustoraastetta. Tee sitten vielä kaksi kerrosta samalla lailla. Älä hämmästele kastikkeen vähäistä määrää, kyllä sitä on tarpeeksi vaikkei se kjoka kohtaa peitäkkään.  Paista puolisen tuntia 200 asteessa, kunnes juusto saa kauniin värin.

On maistuvaa, juustoista, meksikolaisen makuista, täyttävää, lohduttavaa, ihanaa. Tarjoile jonkun salaatintyngän tai vaikka tomaattien ja sipulirenkaiden kera niin tuntuu vähän terveellisemmältä.

Emmehän toki halua morkkista kunnon lohdutusruuasta?

Äänestysaika on 24-29.11, käypä silloin tutkimassa Kulinaarimuruja-blogissa lähemmin lohtuvalikoima. Jospa sieltä löytyisi sinulekin jotain kaamoksesta nostavaa. Ja sitten tietenkin äänestät.


keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Olisko se sitten läskisoosi?


Tämä ei ole sitten mikään puolivuosikymmentä suvussa varjeltu läskisoosi-resepti. Eikä myöskään se Ainoa Oikea läskisoosi. Ei tässä ole myöskään tehty mitään modernisaatiota, eikä kastikkeessa ole mitään twistiä.

Kylkisiivupaketti vain hyppäs marketissa kärryille ja sai minut nostalgoimaan läskisoosilla. Pitäähän sitäkin tehdä aina välillä. Onhan Suomi varmaan  ennen enemmän tai vähemmän ruokittu ruskealla kastikkeella ja sen variaatioilla, ainakin 3 minua edeltävä sukupolvea. Ja kyllä olen minäkin osani saanut ruskeista soosseista.

Tämä versio ei ole mikään esimerkki myöskään ruskeasta kastikkeesta, mutta tällä kertaa tämä ruoka syntyi näin tai ainakin vähän sinnepäin.

läsät grilliin...
Läskisoosi

300-400g  possun kylkisiivuja tai onko ne kastikelihankin nimellä joskus?
1 sipuli
1porkkana
2rkl vehnäjauhoja
vettä
2dl purkki kermaa tai jotakin rypsikermaa (5%) niin on vähän köykääsempää
1lihafondikuutio
röpsäys sinappia
polenkymmentä kokonaista MAUSTEpippuria (tai enemmän
suolaa, paprikaa, valkopippuria

Tarjoillaan kuorineen keitettyjen perunoiden kera.

Paista läskisiivut erissä rapsakoiksi pannulla, mausta lihat aina paistoerän lopussa. Lisää viimeisen erän mukaan myös pilkottu sipuli ja porkkana ja palojen ruskistuttua ja sipulin pehmettyä, ripottele jauhot päälle. Sekoita ja anna jauhojenkin vähän kypsyä rasvan imeytyessä niihin. Sekoita pannun pohjan peiton verran vettä mukaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää pannulla lihat ja kerma,fondi ja mausteet., anna hautua liedellä puolisen tuntia. Säätele kastikkeen paksuus lisäämällä tarvittaessa vettä.
 Kurikannatoni kertoi joskus, että hänen edesmennyt anoppinsa laittoi aina kaikki ruskeatkastikkeet (lihapulla, makkara, nakki, liha, läski, maksa yms) uuniin hautumaan pariksi tunniksi miedolle lämmöllä. Silloin niiden maut muokkaantuvat niin hyviksi, ettei parrempaa voi olla.



Kyllä oli hyvät läskissoosit ihan hellaltakin. Vaikka ette tiedä tykkäävänne läskisoosista, niin luulenpa vaan, että on se teidänkin geeneissä. Suomalaiset. Medborgare.




maanantai 14. marraskuuta 2011

Viikon eksoottisin annos


Glorian R&V 7/2011 tarjosi niin eksoottista reseptiikkaa, että oli aivan pakko kokeilla. Nakkipizzaa sinappikastikkeella!

Nakkipizza; aivan oikeasti, löysin itsestäni taas suvaitsemattomuuden siemenen. Koskaan kuuna päivänä ei ole mieleeni tullut tehdä pitsaa pää(tai edes sivu-)raakaaineena HK:n nakit. Itseasiassa ajatus on melkein oksettavuuteen asti luotaantyöntävä, tai kuinka sen nyt hienommin sanoisi...

Artikkeli nakkipitsan jokaperjantaiseksi rituaaliksi  20 vuotta sitten ottaneen Pluténin perheen nakkipitsailusta oli kuitenkin niin viihdyttävä, että kokeiltavahan sitä oli. Ja kun googlailin sitten vähän nakkipitsaa, niin ylläri pylläri, kyllähän sitä on näköjään harrastettu muissakin kodeissa. Anteeksi nyt vaan kaikki nakkipitsan ystävät (te kieroutuneet kulinaristit...)!

No pizzan tein ja se oli syötävää. Sinappikastike oli hurmaava, tämän jutun juttu ja olen sitä kaatanut aamiasleivillenikin vaikka 2dl sokeria hirvitti....ajatuksen tasolla, ei sitä makeaksi maista. En tainnut aivan onnistua yhtä täydellisesti kuin Pluténien kantaäiti ja hänen tyttärensä, syy saattaa olla toki taitamattomuudessani, tai Glorian reseptin epätarkkuuksissa.

Nakit kehotettiin kuutiomaan ja tomaatit lohkomaan. Kuvissa molemmat oli kuitenkin viipaloitu ja tämä on mielestäni kolme täysin eri asiaa!!! Minä viipaloin omani.

Pohjalle käskettiin levittää tölkki tomaattimurskaa. Mielestäni sitä olisi pitänyt kyllä jotenkin vähän valuttaa tai keittää kasaan koska Muttin murska sai pohjan "vedenpaisumuksen valtaan" mikä varmaa vaikutti siihen, että 10-12 minuutin paistoaika venyi noin 40 minuuttiin, loppuaika alatasossa alalämmöllä pohjaa kuivatellen.
Pohjataikina oli muutenkin aika vetelän oloinen, omani tapavat olla hiukan kimmoisampia.

Sinappikastike - nakkipitsan kruunu


Mutta siis parhaani minä yritin . Ja resepti meni siis näin:

Pluténien nakkipizza


1 tlk tommaatimurskaa
1pkt Hk:n nakkeja
1 purjo
1 paprika
3 tomaattia
1pss emmentaaliraastetta
oreganoa
paprikajauhetta
ripaus aromisuolaa

Tee taikina edellisenä iltana jääkaappiin.

3dl haaleaa vettä
25 g tuorehiivaa
(suolaa)
6 dl jauhoja
3-4 rkl öljyä

Liuota hiiva ja suola haaaleaan veteen. Lisää jauhot ja vaivaa kimmoisaksi 5-10 min.. lisää lopuksi öljy. Kohota kannen alla jääkaapissa yön yli.

laita uuni 225 asteeseen  ja tyhjä pelti uuniin. Kauli pitsapohja pellin kokoiseksi leivinpaperin päälle.
Levitä tomaattimurska pitsapohjalle. Viipaloi nakit, purjo ja paprikakulhoon, sekoita ja levitä pohjan päälle. Lisää viipaloidut tomaatit ja juusto. vedä pitsa leivinpaperineen kuumalle pellille ja paista n. 10-12 minuuttia. Mausta oreganolla, paprikalla ja aromisuolalla. Tarjoa sinappikastikkeen kanssa.

Äidin (rva Plutén) sinappikastike

1 dl vettä
2dl sokeria
1 dl Coleman´s sinappijauhetta

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää sokeri. Ota kasari levyltä. Vatkaa sinappijauhe sokeriliemeen. anna jäähtyä; vatkaa aina välillä. Kastikkeesta tulee ketsuppimaisen juoksevaa.
Pullota ja säilytä huoneenlämmössä.




Toivoin vähän, että Urho7v innostuisi tästä edes vähän niin saisin itselleni pitsansyöntikaverin, mutta eipä innostunut.

Nyt tässä testaan vielä jääkappikylmää palaa, tietenkin sinappikastikkeella.... ja ei tämä nyt hullumpaa ole...nakkipiirakkaa!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Meidän perheen isänpäivä

Isänpäivän ihaninta antia...
Isänpäivä vetelee viimeisiään. Lapset ovat unten mailla. Isi sohvalla telkkarin ääressä ja äiti tietsikalla. Suomalainen idylli mallia 2011! :)

Päivä meni kutakuinkin tiiviisti keittiössä. Äitillä siis. Saimme vieraaksemme Isänpäivä aterialle Iso-Hoon isän ja äidin, eli Kuortaneen papan ja mummon sekä Naton perheineen Kurikasta,  ruokapöydän ääreen sulloutui siis10 henkeä.



Aamulla keiteltiin isille kahvit, munat ja pekonit ja uunituoreet sämpylät ihan omassa seurassa. Urho7v. laati isille hienon kolmeosaisen aarrekartan, jonka ensimmäinen osa luovutettiin isille sängyssä onnittelulaulun ja Urhon hienosti piirtämien korttien jälkeen. Viimeisen kartan ruksikohdasta löytyi tuo Urhon askartelema Marsipaaniotusisänpäivälahja. Kakkua ei aamiaispöydässä näkynyt koska Nato oli luvannut tuoda isänpäiväkakun.

Pakko oli kuitenkin tekaista edes banaaninen unelmatorttu. (Huom, ei sisällä kermaa vaan VOITA!)



Isänpäiväksi olin suunnitellut karitsan paahtopaistia, mutta kun perjantaina ruokaostoksia tehdessä myytiin ei-oota oli pakko tehdä suunnitelmiin muutos.

Mentiin sitten hirvikäristyksellä, se on niin hyvää että sopii myös juhlaan. Menu ei taaskaa ole mikään teemallisesti yhtenäinen, mutta kyllä se silti maistui.

Isänpäivämenu 2011



Hirvikäristys ja perunamuusi puolukkasurvokseen kera
Uunipunajuuret

Sitrussalaatti

ja myöhemmin

Suklainen unelmakakku ja kahvi



Naton kakusta, joka oli tehty marraskuisen RuokaPirkan ohjeella, en näemmä ottanut kuvaa, mutta se oli herkullista, kylläkin niin suuritöistä kuulemma,  ettei uusintaa luvassa aivan hetkeen.

Alkuruokahan oli taattua herkkua, pääruuan tapaan. Punajuuret olivat pienoinen pettymys, olisivat saaneet paahtua ihanan makeiksi uunissa, mutta ohjeessa ne kääritiin folionyyttiin ja jotenkin ne vaan keittyivät... olisivat saaneet olla myös kypsempiä...Kattilaleipä valmistettiin tälläkertaa naapurinUllan pyrexvuuassa,kun rautapatani oli käristyksessä. Nyt on siis testattu, että silläkin onnistuu.

Vaikka kakkua oli tulossa halusin tarjota jonkun makuja puhdistavan freshin  jälkkärin. Tämä sitrussalaatti, jossa jääkaappikylmät appelsiinit ja verigreippi viipaloitiin laakealle vadille ja päälle ripoteltiin huhmareessa hierottua sitruunamelissan ja sokerin kombinaatiota ja päälle ripsuteltiin vielä granaattiomenan siemenet ja mehut, oli just sitä mitä tilasinkin.

Tiskikone on pessyt jo 3 koneellista ja isot astiat ja rautapadat on MELKEIN kaikki tiskattu ja loput varmaan oottaa huomenaamua... tai iltapäivää...

Äitillä oli kiva päivä. Toivottavasti jokaisella kolmesta meillä olleesta isästäkin oli. Sekä muilla vierailla..

Maitotyttö muisti isiä myös kortilla.


perjantai 11. marraskuuta 2011

Hillittömän hyviä nämä miljonäärin muropalat!


Veitseni leikkaujälkeä ei voi kehua, mitenkään hillittömän kauniita näistä murotaikinaneliöistäei tullut. Onneksi maku on sitten kyllä sellainen, että syödessä menee vaistomaisesti silmät kiinni, eli ihan sama miltä nämä oikeastaan näyttävät näin kotioloissa. Nämä kolmikerroksiset leivonnaiset kootaan muropohjalle, välissä on ihanainen kerros tiivistetystä purkkimaidosta pikakeitettyä (vain 5 min) paksua toffeeta ja kaiken kruunaa suklaapäällyste. Nämä ovat aivan kuin söis niitä Twix/Raider patukoita, mikä niiden nimi nyt tällä hetkellä Suomessa onkaan? Palaset saa olla tosi pieniä, noin 4 cm kanttiinsa, niin makoisia ovat. Silti huomaat hamuavasi hetken päästä uutta palaa, jostain syystä näistä ei tuu sellainen ällötysmakea olo.

Muropalat taitavat olla alkuperältään brittiläisiä (Millionaire's shortbread), mutta en ollut näitä koskaan syönyt ennenkuin näin nämä tänä syksynä NonparEllin blogissa. Mutta on näitä tehnyt moni, moni muukin. Osa on tehnyt  uuninpellillisen(tietenkin noin 3x resepti, osa pyöreän piirakan ja jotkut kuten minä, pikku brownie vuuassa 23 x 23 cm..

Ai niin ja siis EIVÄT ole työläitä, eivätkä sisällä kriittisiä työvaiheita.

No näin tehtiin meillä.

Miljonäärin muropalat

125g pehmeää voita
3 dl vehnäjauhoja
4rkl fariinisokeria

Päällys:
55g voita ( 
4 rkl fariinisokeria
1 tölkki maitotiivistettä (pari grammaa alta 400)
150g taloussuklaata tai tummaa suklaata

Vuokana 23 x 23 cm vuoka jota en edes voidellut, kun tuossa taikinassakin on niin paljon voita.

Nypi sormella pehmeä voi jauhojen kanssa nokareiseksi. lisää fariini ja vaivaa taikinaksi.

Painele vuoan pohjalle ja pistele täyteen reikiä haarukalla. paista uunissa 190 asteessa 20 minuuttia.Anna jäähtyä vuoassa.

Pane voi, sokeri ja maitotiiviste, teflonpintaiseen pikku kasariin ja kuumenna varovasti hämmentäen kiehumispisteeseen. Vähennä lämpöä ja keitä hiljalleen n. 5 min sekoitellen kunnes tofee on paksua, jämäkkää tavaraa. Se alkaa irtoamaan sieltä kattilankin reunoista, huomaat kyllä.

Kaada päällyste pohjan päälle ja anna jäähtyä.

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa varovasti. Jotkut ovat lisänneet pari rkl öljyä tai voita suklaaseen, mutta minä halusin pitää suklaan rapsakkaana, leikkaamisenkin hinnalla.  Levitä sulanut suklaa  jäähtyneen toffeen päälle. Leikkaa paloiksi ja laita sitten viileään kiinetytymään. Ei tarvitse mitään 4 tunnin hyytymisiä, sen aikaa vaan, että suklaa taas viileässä jähmettyy.





Ja kaikki menehtyy tähän makuun! (En viittaa mahd. ruokamyrkytykseen, Eteläpohjammaalla nyt vaan sanotaan, että menehtyy jos on oikein ihastuksissaan.)




tiistai 8. marraskuuta 2011

Pikkutuliset kana-tortillakupit



Koirakokoustimme tänään meillä ja tein taas näitä kana-tortillakuppeja suolapalaksi. Lupasinkin reseptin jo  Urho7v:n synttäripostauksen yhteydessä, mutta kuten aviopuolisoni mielestä lempisanontani kuuluu: "en oo keriinny" sitä vielä tänne laittaa. Nytkin kerkesi jo iltahämärä iskeä, joten kuvissakin taas tuo huumaava keltasävy. Mutta antakaa kuvien sijaan mielikuvitukselle siivet.

Nämä on kivaa tarjottavaa, helppoja ja näppäriä tehdä ja pikkuisen eroavat piirakkaa/pasteija linjalta. Resepti on aivan Yhteishyvän arkistoista sellaisenaan muuten, mutta alkuperäisessä kehotettiin maustamaan kana grillimaustella, minä käytin suolaa, paprikaa ja Santa Marian BBQ Mesquite maustemyllyä sen sijaan. Laitoin täytteeseen myös purkin ranskankermaa, ettei maistu niin majoneesilta.Lisäksi suositteken, että käytätte jotakin mausteisia tortilla lättyjä, ehkä niitä vähän punertavia toomaattisia tai niitä joissa on cornsprouts'eja, niin saatte vähän enemmän väriä kuoreen.

Ai niin, ja tekoa helpottaa kummasti jos omistat muffinssipellin.

Kana-tortillakupit
24 kpl

6 vehnätortillaa
500-600g kanasuikaleita tai rintafileitä suikaloituna pieneksi
2 rkl öljyä
suolaa, paprikaa ja Santa Marian BBQ Mesquite lihan maustamiseen
1rkl Sambal Oelek -maustetahnaa tai enemmän jos haluat tulisempaa
1/2 limen mehu
3 rkl majoneesia
1 prk creme fraichea
ruukku ruohosipilia silppuna

lisäksi ruukku jääsalaattia tai jäävuorisalaattia vastaava määrä

Lämmitä tortilloja ensin 30 s. talouspaperiin kiedottuna mikrossa, niin ne pehmenevät käsittelyyn. Leikkaa tortillat neljään osaan ja painele neljännekset muffinssivuoan reikiin. Paista 8 min  175-asteessa. Nosta kupit varovasti jäähtymään.

Saattoi kuulostaa vaativalta, mutta tämä on ihan helppoa, noin se toimii, mokkapalojen leikkaaminenkin on paljon vaikeampaa. Tortillakupit on piece of cake!

Täytteeseen ruskista (ja kypsennä) broiskut parissa erässä pannulla öljyssä ja mausta. Lisää loput ainekset jäähtyneisiin broileripaloihin tai siis toisinpäin.

Silppua salaatti pieneksi, laita sitä joka kupin pohjalle ja päälle ruokalusikallinen täytettä.



Tortillakupit voit tehdä hyvissä ajoin valmiiksi. Nämä sopivat oivasti kaikenlaisiin pikkusuolaistarjoilupöytiin.
Muistakaa kevään juhla-aallokossa!

Ai niin. Sain sapiskaa Natasiskolta, kun olin käyttänyt Vietnamilaisessa kanasalaatissa limepuristinta väärinpäin.
Siis näin:




Oikeenpäin kuuluu näin (nurinpäin...).




So sorry.












maanantai 7. marraskuuta 2011

Perunalle kastetta


Olen vähän heikkona perunaan. Pekoniin. Ja piimään. Vesi herahti siis välittömästi kielelle kun  törmäsin tähän peruna/kastike reseptiin.

Ja kyllä olikin hyvää. Vesi herahtaa taas kielelle.

Eka päivänä kaadoin tätä kylmää kastiketta uunilohkojen päälle ja toisena päivänä paistelin pannulla perunoiden kanssa porkkanoita, kukka-ja parsakaalia. Kaikelle passas.

Piimäkastike perunoille

2dl piimää
1dl ranskankermaa
3 rkl majoneesia
2rkl tuoreuta silputtuja yrttejä. minulla ruohosipuli ja persilja (timjami, basilika yms. käy)
hyppysellinen valkosipulijauhetta
suolaa ja pippuria
5 pekoninviipaletta

Paista pekonit rapeiksi ja valuta kuiviksi rasvasta talouspaperin päällä. Murenna paloiksi.

Sekoita kaikki  muut aineet kulhossa ja anna makujen tekeytyä edes puolisen tuntia jääkaapissa. Lisää pekoninmurut  ja nauti  uunilohkojen, paahdettujen perunoiden tai uuniperunan kanssa..

Niin ameriiikkaa!!


perjantai 4. marraskuuta 2011

Hirvenjauhemaksapihvit vai hirvenmaksajauhepihvit?


Samanlaisia nimihirviöitä kuin supikoirankarvanahkalakki....

No oikiasti varmaan hirven jauhemaksapihvit. Vai ...?

Pikanttina  yksityiskohtana lisättäköön, että pekoniset jauhemaksapihvit, yksi alkuaikojen postauksistani, on yksi eniten kävijöitä googlen kautta blogiini tuonut. Tai siis hakusana "jauhemaksapihvit". Jos siis cyberavaruudessa surffailee tälläinen määrä maksapihvireseptin etsijöitä, ansaitsevat he taatusti myös toisen reseptin.

Nyt menette varmaan siis aivan sekaisin. Kaksi ERILAISTA (vaikkakin tavallista) jauhemaksapihvireseptiä.

Toteutus tällä kertaa vasanmaksasta, (ha-haa..siis hirvenvasanjauhemaksapihvit...) mutta aivan mainiosti tämän voi tehdä tietenkin naudanmaksasta. Aina on hyvvee!

Ihana äitini toi minulle kilon jauhettua hirvenmaksaa, ja puolet uhrasin näihin herkkupihveihin. Toinen puoli meni, johonkin aivan muuhun, jota en aio koskaan, koskaan, KOSKAAN postata.

No voin laittaa aivan pienen pienen kuvan:


Kyseessä ei ole rosmariinilla koristeltu betonitiilikivi vaan jotakin ihan muuta. Mutta luulenpa ettei Pote the rottweilerkaan (R:I:P) olisi syönyt tätä vaikka olisin koristellut sen piparkakkutalolla....

Mutta asiaan: Äitini oli tehnyt näitä ensin ja vinkkasi minulle tuon rakuunan, joka toi raikkaan maun pihveihin. Ei ainaista meiramia tai kirveliä

Jauhemaksapihvit hirvenvasan maksasta

500g jauhettua vasanmaksaa
2 jauhoista raakaa perunaa raastettuna
2 raakaa porkkanaa raastettuna
1 iso sipuli hienonnettuna
2 munaa
2 dl kermaa
reilusti (tuoretta) rakuunaa
suolaa(ainakin 1 tl), mustapippuria ja valkopippuria maun mukaan
paistamiseen voin ja öljyn sekoitusta

Sekoita kaikkia inekset tasaiseksi taikinaksi. Paista lettupannulla keskilämmöllä kauniita paksuja pihvejä.
Bataattisurvos maistui näiden kanssa kuin nenä päähän ja ilman puolukkaa näitä ei voi tietenkään nauttia.
Perinteinen perunamuusi ja haudutettu sipuli.... tai pekonimuusi....


torstai 3. marraskuuta 2011

Paistetut silakat


Rakastan silakoita. Levitän sanomaa aina tilaisuuden tullen ja sainkin herra Vipusen kyselemään kommettiloorassaan, että mitä mä niistä sitten oikein teen? Blogissani on nimittäin kokonaista kaksi reseptiä, niin suuri silakan ystävä kuin olenkin. No, blogissani ei muuten ole ainokaisen ainoata etanareseptiäkään vaikka niitäkin mainostan rakastavani oikein blogini esittelyssä. Ja to do-listalla on edelleen Merituulen  etanapannussa valmistetut silakat, jos nyt nämä kaksi rakkautta vois näin yhdistää.

Mutta vastauksena kysymykseen, silakasta saa niin monenlaista:  miljoonaa kalapöydän silakkaa liemessä ja kypsänä, silakkalaatikkoa, erilaisia silakkapihvejä ja rullia, savusilakkaa, aina syön kun käsiini saan. Siis en välttämättä itse tee, mutta herkuttelen aina kun jossakin tarjotaan.

Itse taidan tehdä useimmiten aivan perus paistettuja silakoita. Niistä tykkää meillä kaikki. Ja sopivasti tein just viime viikolla, eli nyt kaikille muistinvirkistykseksi tämä ihana suomalainen ruoka, joka ei paljon reseptiä tartte.

Mutta ostakaa ehdottomasti kokonaisia silakoita ja peratkaa ne. (perkuuohje täällä) Se on helpompaa kuin omenankuorinta. Lisäksi tunnet itsesi todella juurevaksi alusta-asti-kaikki-itse emännäksi. Ja syödessä kiität.
Ne ruodot kuuluu paistaa rapeksi ja niiden pitää rouskua ja rapista suussa. Kun pää on poistettu perkuu vaiheessa, ei silakasta jää mitään lautaselle syöntivaheessa. Ja maku on just se oikia.



Paistetut silakat

silakoita syöjämäärän mukaan
voita ja öljyä paistamiseen
ruisjauhoja suolaa ja valkopippuria jauhotukseen

Perkaa silakat. Laita ruisjauhot syvälle lautaselle ja mausta reilusti suolalla ja valkopippurilla. kierittele silakat jauhoissa. Kuumenna paistinpannulla kuumaksi vähän öljyä ja paljon voita. Käytän aina pikkuisen myös öljyä, niin se ei niin pala pohjaan herkästi kuin pelkkä voi.

Laita silakat vieri viereen paistumaan. Pidä liesi keskilämmöllä ja paista silakoita pitkään , käännä paiston puolivälissä. Rapea pinta tulee myös miedolla lämmöllä kun voita on tarpeeksi ja paistat tarpeeksi pitkään. Samalla selkäranka kypsyy syötävän rapsakaksi. Ja pyrstö.Nam. Kovalla lämmöllä vain käraytät silakat.


Että kerta viikkoon näitä niin tulee myös kuukauden voikiintiö täyteen...

(Täs ei varmahan oo niitä hiilihydraattia...?)

Jos paistat useita pannullisia (ja paista, samalla käryllä menee), niin pannua voi joutua huuhtomaan välillä, ettei uuteen satsiin tartu vanhat palaneen voijauhokarstat.

Nautitaan perinteisesti kylmän maidon tai piimän, ruisleivän ja perunamuusin (voisilmä, jos kiintiössä vielä tilaa)kera.

Käsi pystyyn kuka tykkää!!

Ei ehkä paras koskaan ottamani ruokakuva, mutta ajatus kai välittyy...

Lopuksi vielä pakko mainita, koska luulen että tuo "sokien" syönti jakaa hiukan mielipiteitä, että vaikka silakat pistelenkin ehdottomasti ruotoineen päivineen, olin lähellä etten oksentanu kun tässä taannoin katsoin Ruotsin miljonääriäitejä ja silloin vielä rouva Anka meni johonkin hotelliin, tilas kanaa huonepalvelusta ja söi kaikki rustot niin, että narskuna vaan kävi. Kuulemma aivan addiktoitunut niihin ja hirveän terveellistäkin.

Joo, kiitos ei.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Flunssantappokeitto


Kirjallisuus, elokuvat, televisio ja pikkuisen oma kokemuskin ovat saaneet minut uskomaan, että suuret kansanjoukot (stereotyyppisesti ainakin angloamerikkalaiset ja juutalaiset) uskovat Kanakeiton parantavaan voimaan flunssa-aallon iskiessä. Sitä ei liene löytyvän terveysvaikutteisten ruokien listoilta, mutta sen lämmön, maun ja koostumuksen uskotaan silti parantavan vuodepotilaita aina masennuksesta lähtien.

Suomen perinteisiin ei taida moinen kanakeitto kuulua? Eipä kanakeitto tai kanaruuat yleensäkään taida olla meillä mitään perinneruokaa, vaikka ne tänään ovatkin perheiden illallispöydät valloittaneet. Itse asiassa en saa mieleeni oikein mitään suomalaista "parantavaa" ruokaa, vaikka yritän miettiä. Lapsena sairastettaessa avun toi pullo keltaista jaffaa ja meillä äiti ainakin haki kaupasta aina kuivattuja sekahedelmiä pussillisen potilaalle. Mummani tapasi aina paistaa lättyjä jos mahani oli kipeä...muistan että ne auttoivat aina....


 Flunssantappokeittoa valmistin jo aikaisemmin syksyllä kun sain kasan tomaatteja ystävältäni . Keiton resepti on mukaeltu Clare Gordon-Smithin kirjasta "Mausteena valkosipuli, inkivääri, chili". Keitosta tuli tujun makuista mutta koostumukseltaan niin laihaa ja vetistä, että se jotenkin tuntui ravinnoksi täysin riittämättömältä. Inkivääri ja valkosipuli ovat kuitenkin monen luonnonlääke flunssaa vastaan (ja chilikin saa tukkoisen nenän juoksemaan, jonsei muuta, tähänkin sitä voisi laittaa), niin ristin keiton mielessäni flunssakeitoksi. Sillä jos ei kulho tätä poltetta paranna (eikä sauna, terva tai viina), niin tiedättehän kuinka siinä sitten käy....

Mutta reseptin aika on tänään.On nimittäin vuoden ensimmäisen flunssan aika!(minulla)

(tomaattinen) Flunssantappokeitto
parantaa 4 potilasta

500g  kypsiä tomaatteja (talvella makua löytyy terttu- tai luumutomaateista)
1 tlk tomaattimurskaa
2rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienoksi hakattuna
1 iso valkosipulinkynsi murskana
2 1/2 cm tuoretta inkivääriä raasteena
6dl kasvis-tai kanalientä (hahaa, siis kanalientä...!!!)
ripaus fariinisokeria
hyppysellinen cayennepippuria
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
rosmariinia koristeeksi

Kalttaa tomaatit. Upota ne minuutiksi kiehuvaan veteen, vedä kuoret irti ja posita siemenet. Tämä oli ihan hirveä työvaihe ja tuntui, että tomaateista ei jäänyt kyllä paljoa jäljelle. Te varmaan olette taitavampia.

Lohko tomaatit. Kuumenna öljy kasarissa, lisää sipuli ja kuullota pehmeäksi. Sekaan loput ainesosat, kiehauta ja anna hautua kypsäksi 20 minuuttia.
Vetäise halutessasi valmis keitto sileäksi sauvasekoittimella.


Koristele rosmariinilla  ja tarjoa.

Pikaista paranemista!






tiistai 1. marraskuuta 2011

Pan de muerto - Vainajan leipä


Marraskuun 1-2 vietetään Meksikossa suurta juhlaa, Dia de los muertos eli kuolleitten päivää, aika lailla siis samoihin aikoihin kuin meillä Pyhäinmiestenpäivää.

Meidän hillittyyn luterilaisuuteemme verrattuna juhlat saattavat tuntua jopa hieman makaabereilta. Perhe ja suku kokoontuvat vainajan haudalle syömään vainajan lempiruokia ja muistelemaan vainajaa. Kotiin rakennetaan pieniä alttareita, jotka koristellaan lukuisin kynnttilöin, vainajan kuvin ja esim. pienin värikkäin pääkalloin, joiden otsaan on raapustettu kuolleen nimi. Alttarille tuodaan myös lempiruokia tai jos vainaja on ollut vaikka kova tupakkamies (kuollut syöpään...?) savukkeita, tai ehkä pullo tequilaa. Los angelitos - pikku enkelit - saavat alttarilleen leluja .

Meksiko-videon ruokia kuvatessa kyselin Ulisekselta, olisiko mitään erikoisruokaa, jota voisin valmistaa blogiakin silmälläpitäen päivän kunniaksi. Uli mainitsi Pan de muerton eli vainajan leivän, joka on tyypillinen tuon päivän leivonnainen. Se on siis hiivalla kohotettu makea leipä, joka on usein maustettu aniksella ja appelsiinivedellä.


Leipä koristellaan usein taikinasta muotoilluilla luilla ja esimerkiksi värikkäällä sokerilla. Leivän pintaan saatetaan tehdä erilaisia glazeja (ennen, jälkeen sekä myös paiston välissä...), kaiken kaikkiaan reseptejä taitaa olla yhtä monta kuin tekijäänsäkin.  Tekotavat vaihtelivat myös, toisissa taikinanosia tehtiin ennen yhdistelyä kolmeenkin eri kippoon. Koska taikina kuitenkin muistuttaa suomalaista pullataikinaa tyydyin aika suoraviivaiseen taikinantekoon.

Pan de muerto

 2 dl kuumaa maitoa
100g voita
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
2 munaa
n.8dl vehnäjauhoja
1tl aniksen siemeniä

päälle: värillistä sokeria ja voiteluun munaa

Pistä voi kuumaan maitoon sulamaan, lisää sinne myös sokeri, suola, hiiva, anis ja kaksi kananmunaa. lisää jouukkoon jauhot vähän kerrallaan ja vaivaa (tai anna mielellään yleiskoneen vaivata) taikina palloksi.
Kohota peitettynä 1,5 h.
Vaivaa taikinasta ilmat pois jauhotetulla pöydällä ka leikkaa taikinasta 1/4 syrjään. Muotoile taikinan pääosa pyöreäksi limpuksi ja jäljellä olevasta neljänneksestä muotoile yksi pallukka ja neljä "luuta" eli tankoa, joissa pallukat päässä. asettele luut leivän päälle ristiin ja pikkupallo keskelle. Se esittää kyyneltä, ellet ole sitä vielä hoksannut! Anna kohota liinan alla 1/2 h.

 Voitele leipä munalla ja koristele värikkäällä sokerilla. Älä sirottele sokeria kuitenkaan luiden päälle (en tiedä miksi?). Paista 200 asteessa 35 min.

Suomalaisittain pehmeä, makea leipä nautittiin iltapalana maidon kera. Tuskin on meksikolainen tapa. Mutta maassa maan tavalla ja niin pois päin.


Leipäkuvauksen uskomattoman hieno stailaus on muuten Urho7v:n käsialaa. Onneksi naapurin pojat Jesse ja Jerry (jotain 5 ja 3v) toivat yksi ilta Urho7v:lle Halloween tervehdyksenä 3 pientä luurankoa, niin oli edes jotain rekvisiittaa. (Toinen vaihtoehto olisi ollut nostaa pullan viereen Urhon pääkallokuvioiset kalsarit...)


Mulla ei ollut nyt appelsiininkukkavettä (vai mitä se oli) tai edes appelsiinin kuorta, mutta ihan maistoin suussani kuinka se olisi maistunut hyvin yhdessä aniksen kanssa.



Ei tätä nyt kannata lähteä ehkä leipomaan ihan itsensä takia, mutta tässäpä nyt ihan kaikille ohje, mikäli jostain syystä haluaa hommaan ryhtyä. Ei ne taida kukaan tehdä Meksikossa mämmiäkään...


(En ole mikään meksikologi, enkä muukaan asiantuntija, joten kaikki tekstin sisällössä olevat Dia de los muertos -perinnettä koskevat mahdolliset virheet ovat osaltani silkkaa hyväuskoisen väärinymmärrystä eivätkä tahallista harhaanjohtamista.)