About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä!...ja ruokaa!


Oi ihana keväisen kirkas pääsiäinen, josta meidän perheessä on muodostunut melko pakanallinen juhla pääsiäisvalakioineen ja trullitteluineen, hieno lepotauko arjen keskellä, aikaa yhdessäoloon...ja ennenkaikkea yhteisitä aterioista nauttimiseen.

Kiireinen pääsiäisenalus on pitänyt huolen siitä, että kaikki pääsiäisenvinkit puuttuvat tästä blogista, muutaman sanan haluan kumminkin sanoa minäkin, vaikkei tässä enää kovin moni maijameikäläisentapaanmyöhäinen tapaa menuja suunnitella, niin onhan se kauppapäivä vielä lauantainakin ja kaksi ihanaa ruokapäivää sen jälkeen.


Lammas on itseoikeutettu valinta pääsiäispöytään. Oman reseptini olen löytänyt jo kymmenisen vuotta sitten brittien ihanaiselta keittiöjumalattarelta Nigellalta. Revitty pääsiäslammas, kuten sitä ennemmin kutsuin, kun en tiennyt vielä mitään oivallisesta nyhtölammas-termistä. Resepti on kääntänyt monen lampaanlihasta piittamattomankin pään, kukapa pystyisi vastustamaan pitkään hautunutta, haarukan alla hajoavaa suussasulavaa lihaa, jota voi eri lisukkeilla muunnella määrättömiin. Resepti on myös ylettömän helppo, vaatii vain aikaa, ei tekemistä. Ja lähes mahdoton ryssiä (huom. viittaus  naapurimaamme rikkaaseen pääsiäiskulttuuriin...)! 


Nyhtölammas onnistuu mistä tahansa paistinpalasta, luulla tai ilman, viulusta , vain paahtopaisti ja fileet kannattaa valmistaa muulla tavoin.




Lampaan valmistaa tänä vuonna äitini, oma kokkausvuoroni on vasta maanantaina. Silloin aion helliä sisaruksiani perheineen Pekingin ankalla, kun sitä kerran onnistuin saksalaismarketin pakastealtaasta saamaan. Teen sitä vasta toiseen kertaan, mutta olen NIIIIIIIIN valmistautunut ottamaan ihastelevat kiitokset vastaan perheeni jäseniltä, jotka eivät edelliskerralla olleet apajilla. Ja uskokaa tai älkää, ankka valmistuu taas kuin itsestään.




Alkuun olen ajatellut hyödyntää pakkassuppiksiani kiinalaiseen sienikeittoon, jonka resepti on vielä hiukan hakusessa. Ja jälkiruuaksi  teen banoffee-torttua.



Koska minulla on näin pitkänäperjantaina vielä hiukan pääsiäissiivotkin kesken, en laajenna tätä koostetta enää. Jälkiruuista vielä kuitenkin sen verran, että mämmi meillä syödään mämminä.


Jälkiruokakavinkiksi on nostettava vielä upean herkullinen ja niin yksinkertainen sitruunaposset. Suolaa ja Hunajaa-blogin Jonna valmisti onnistuneen version myös limestä.


Kevyempää jälkiruokaa  edustaa myös hiljan postaamani Bombayn appelsiinit, kannattaa kokeilla!



Ja huomenna on se ihana päivä kun saan lähettäää maailmalle kaksi suloista pientä trullia toivottelemaan  hyvää pääsiäistä!

Nauttikaa pyhistä!

(Kyllä me kerrattiin Urhon kanssa hiukan kärsimyshistoriaakin ja Urho lauleli eilen pääsiäiskirkossa laulettuja lauluja. Anteeksi, että siivoan tänään!)












keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Äkkiä ne suppikset sieltä pakkasesta nyt!


Nyt ei oo vielä paniikki. Mutta korkea aika kylläkin. Ota ihan asiaksi, kurkista pakkaseen ja tee tilannearvio, ehkä jopa suunnitelma. Ollaan siinä vaiheessa vuodenkiertoa, että nyt raaskii jo käyttää pois kaikki "säästämäsi" vadelmat, herukat sun muut.

Ja sienet. Kiitos viime vuodenkin upean sienisadon, pakkaseen  on unohtunut on jäänyt vielä useampi pussi suppiksia. Miettikääs miten hyvän makuista, ravintoarvoltaan huippua ja täysin ilmaista raaka-ainetta! Nyt sienikeitot porisemaan ( sitäkin voi tehdä monenlaista; kermaista, kirkasta, juustoista, sipulista, korianterista, aasialaista, venäläistä, kiinalaista...), piirakkapellit, tai täytetyt piirakat, kastikkeet, lihapullien ja -murekkeiden jatke, munakkaat, fritatat, pastat....


...ja risotto. Kermaisen täyteläinen (kylläkin ilman kermaa) suppilovahverorisotto tainnuttaa mauillaan, täyttää vatsan ja saa syöjän huokailemaan onnellisena elämän erinomaisuutta. Risoton valmistusta ei tulisi turhaan mystifioida, se on oikeastaan todella helppoa ja nopeakin valmistaa, vaikkakin se vaatii valmistajaltaan täydellistä parinkymmenen minuutin keskittymistä, lähinnä terapeuttisena riisin sekoitteluna. Tekijänsä sille suoman rakkauden se palkitsee moninkertaisesti lautaselle päästyään.

Oma risottoinspiraatio iski, kun olisi pitänyt lähteä kauppaan, eikä huvittanut ja aloin käydä läpi viikkolehtikasoja, joita en ollut malttanut viedä vielä keräykseen, koska yhä vieläkin minun on pakonomaisesti tarkistettava jokainen lehti reseptihelmien varalta. Siellä se sitten oli, Kodin Kuvalehdessä sopivasti suppilovahveroresepti. Koska risottoriisiä, voita ja parmesaania tapaa olla poikkeúksetta kaapissa, ei kauppareissuakaan tarvittu. Alkuperäisessä reseptissä oli aurinkokuivattuja tomaattia, minulla sopivasti iso kourallinen nahistuneita kirsikkatomaatteja. Tuoreen timjamin korvasin ruohosipulisilpulla.

 

Suppilovahverorisotto
4:lle päruuaksi, 6:lle alkuruuaksi

1/2 litraa pakastettuja suppilovahveroita tai 25-30g kuivattuja
100g voita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
21/2 dl risottoriisiä
6-7 dl kasvislientä
2 dl kuivaa valkoviiniä
10 kirsikkatomaattia
tuoretta timjamia tai ruohosipulia n. 3 rkl
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
1-2 rkl sitruunamehua
100g raastettua parmesaania

Kuullota sienistä ylimääräinen neste pois.
Laita voi sulamaan isoon paistokasariin.
Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kullota sipuleita ruskistamatta pienellä lämmöllä viitisen minuuttia.
Lisää riisi ja kuullota se läpinäkyväksi.
Lisää viini, sekoita hyvin ja anna sen imeytyä viiniin, jatka sitten kasvisliemen lisäämistä desi, kaksi kerrallaan, sekoittele uutterasti, jotta riisin tärkelys irtoaa ja tekee risotosta kermaisen pehmeän. Keittele ja isää nestettä kunnes riisi on kypsää eli vielä puruvastuksen antavaa.
Sekoittele sitten mukaan neljään osaan pilkotut tomaatit ja yrttisilppu. Mausta.
Lopuksi sekoita sekaan parmesanraaste, tarkista maku ja tarjoa välttömästi.

Risoton kuuluu olla valuvan puuromaista. Se koulun kotitaloustunnilla valmistettu irtonaisen kuiva hässäkkä herne-maissi-paprikasekoituksella ja jauhelihalla ei ole risottoa nähnytkään.

Risotto on jumalainen ruokalaji, joka tekee kunniaa aina muutamalle hyvin valitulle raaka-aineelle kerrallaan. Omaan risottooni kuuluvat ehdottomasti kuitenkin aina maun antajina parmesaani, valkoviini ja voi, joskus joku (vanhempani) on moittinut, että vähän liiankin voimakkaasti maistuvat parmesaani ja valkoviini. Mutta ah, juuri tuota makuparia rakastan risotossa (ja onneksi IsoHookin), löydä itsellesi sopivat määrät maistelemalla!





perjantai 15. maaliskuuta 2013

Punajuuri-halloumi salaattia ja vähän savulohesta


Punajuuri ja halloumi, oi nam! Jossakin reseptilehdykässä oli juuri tälläinen salaatti, mutta en nyt kuolemaksenikään löytänyt sitä mistään, joten tein tämän lukumuistini perusteella ja hyvää tuli.

Punajuuri-halloumisalaattia
4:lle

4 raakaa punajuurta
1 pkt halloumia
salaattia, rucolaa tai salanovaa, kestävät hiukan kuumuutta
tuoretta basilikaa
hunajaa 
balsamicoa
suolaa, mustapippuria
öljyä

Kuori punajuuret ja leikkaa noin 3mm siivuiksi. Paista öljytilkassa, kypsiksi, ehkä 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla (ota huomioon halloumin suola).

Leikkaa halloumi tuhdeiksi siivuiksi (2 per syöjä?) ja paista niihinkin kiva paistopinta. Revi salaatti alle, asettele päälle punajuurisiivut ja halloumi, revi päälle vielä hiukan basilikanlehtiä ja lopuksi valuta päälle hiukan hunajaa ja balsamicoa.

Salaatin kanssa meillä nautittiin savulohta. Vuosi sitten isäni osti sähkösavustimen ja se on meillä tämän tästä lainassa. Olemme ihan hurahtaneita siihen, me kun ei olle mitään mökki/kalastussukua, niin olemme aina vaan nauttineet toisten savustuksista.

Varmaan sellainen himosavustaja vannoo kunnon savustusuunien nimeen, mutta tälläiselle kuin me, on tuo sähkösavustin aivan loistava. Omamme on sellainen pyöreä sylinteri, kuten Opalla ja Muurikalla, taitavat maksaa reilun satasen, tarjouksesta allekkin, mutta meidän savustin on tuollainen no name ja se taisi maksaa viitisenkymppiä viime keväänä Minimanissa. Ajaa loistavasti asiansa.


Kuva on vähän harhaanjohtava. Lohi tulee tietenkin ritilän päälle ja sen alle tämä folioitu pelti. (Ja sen alle savustuspelti) Ritilää voi hiukan öjytä, ettei kala tartu siihen pahasti kiinni.

Olemme savustaneet lähinnä lohta, joka on meidän lastemme lempiruokaa nykyään (vapise Lidlin ravioli!). Kaikenlaisia muita suunnitelmiakin on, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi, emmekä ole vielä kyllästyneet loheenkaan.

Ajattelin kertoa, kuinka meillä savustus sujuu, jos joku muu vaikka innostuisi asiasta. 

Pöntössä on siis kaksi peltiä ja siivouksen helpottamiseksi vuoraan ne foliolla. Ylimmälle pellille asetetaan savustettava, tällä kertaa siis lohifile (kokonainen onnistuu samalla reseptillä). Jos file on liia iso, voi pyrstön leikata poikki ja laittaa poikkipäin  pellin päätyyn.

Alemmalle pellille asetetaan reilu kourallinen savustuslastuja ja pari sokerinpalaa.

Sitten vaan kansi kiinni, pönttö pihalle, tepseli seinään ja ja savustamaan.



En ole edes suolannut kalaa ennen savustamista, lohesta on tullut aivan mainiota vaikka olen sirotellut suolan pintaan vasta savustuksen jälkeen. Siis kaikki mahdolliset käytännöt on taas oiottu, mutta lohduttaudun sillä, että näin Nigellakin varmaan tekisi....

Kypsymisen kestoon vaikuttaa kalan koko, mutta tuollaine juuri pönttöön mahtuva file tai kokonainen saa olla pöntössä tunnin. Viimeksi en kyllä pitänyt lohtani kuin 40min, se oli kypsää, mutta väri jäi ehkä hiukan valjuksi.

Suosittelen siis lämpimästi tälläistä mutkatonta savustusta kaikille, jos vain on paikka missä savustaa (ei siis sisällä). Voittaa satakertaisesti kaikki kalatiskin (ainakin marketin) valmissavustetut. (Toinen asia on jos kalakauppias myi vielä vähän lämmintä, supertuoretta savukalaa.)

Lohi muuten sopi ihanasti tuon punajuuri-halloumisalaatin kanssa. Lapsille oli keitetty perunaakin(voilla). Söimme tätä viikko sitten, ja olin niin iloinen kun Urho8v sanoi seuraavana päivänä, kun kerroin valmistavani spagettia (joka siis on ruokien top3:ssa), että eikö me voitais sitä samaa mitä eilenkin. Onneksi 1200g lohifileestä (syöjinä IsoHoo, minä, Maitotyttö ja Urho) oli jäänyt vielä ihan pikkuisen tähteeksi. Mutta ei paljoa.

Ai niin: sopii niin arkeen kuin juhlaan! Omalle väelle tai vieraille!




torstai 14. maaliskuuta 2013

Peruna-purjokeitto pekonilla


Purjoperunakeitto, se perinteikäs hienovarainen ranskalainen vichyssoisse, on ollut pitkään jo to do- listallani. Mutta kuinkas ollakkaan, taas päädyin tekemään ostamastani purjosta jotakin muuta, kun törmäsin Tina Norströmin reseptiin (kirjasta Tinan tapaan), jossa oli lisänä vielä pekonia ja keitto tarjoiltiin ihan purupalaversiona soseuttamisen sijaan. Ja hyvä niin, sillä Vatsasekaisin kilinkolin Riikkahan se ennätti juuri postata oman perunapurjokeittonsa, joka oli hurmaavasti silattu yrttöljyllä.

Ainekset ovat siis simppelit, kuin myös edulliset. Lähinnä perunaa, purjo, pari sipulia ja pekonipaketti. Ja keittoa tulee reilu satsi. Ja on hyvää!



Peruna-purjokeitto pekonilla
8 annosta

4 keltasipulia
1 iso purjosipuli
1 pkt pekonia
1kg perunaa
2 l vettä
2 kanaliemikuutiota (tai tiivistettä)
1 puntti persiljaa, tähän käy hyvin myös pakastettu
suolaa ja valkopippuria

(tarjoiluun lempijuustoa)

Kuori ja silppua sipuli. Leikkaa huuhdeltu purjosipuli ohuiksi viipaleiksi. Suikaloi pekoni. kuori ja pilko perunat reiluiksi paloiksi.

Ruskista pekoni kattilassa uhdessä sipulin ja purjon kanssa. Lisää perunat, vesi ja liemikuutiot. Keitä n. 20 minuuttia, purjo ja perunat kypsäksi.

Lisää persilja keittoon ennen tarjoilua. Tinan ohjeessa hän sitten asetteli vielä jokaisen keittokulhon pohjalle siivun briejuustoa ja kaatoi keiton päälle. Minulla ei ollut brietä, mutta sattuipa olemaan gryereä, mikä ei ole kyllä yhtään sama asia, mutta hyvää kumminkin, joten lykkäsin keittoannoksiin pari tanakkaa tankoa sitä.

Keitto sopii mainiosti pakastettavaksi, meillä ei kyllä ehtinyt pakkaseen, sillä syötiin seuraavana päivänä, kun se yllättäen muuttuikin hirvikeitoksi, kun lisäsin sinne viikonlopulta jääneet nyhtöhirven jämät.

Ihanaa olla näin (pirun) luova!


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Bombay Orange


Niin paljon kun Korianteria rakastankin, en ole ymmärtänyt sitä koskaan jälkiruokaan lykätä. Mutta kun Gordon Ramsay Parhaat kirjassaan niin tekee, en voi muuta kuin lähteä samaan kelkkaan.
     
Jälkkärinä tämä varsinainen Bombayn aurinko on ihastuttavan raikas ja keveä, tästä ei millään saa jälkiähkyä itselleen hankittua. Ja kattokaa tuota väritystä, ellei tuolla tuu kevättä rintaan niin ei sitten millään (vaikka meneillään on parhaimmillaan maaliskuinen, talven älyttömin lumipyry meilläpäin, pihaan tullut n. 50 cm ja jatkuu yön yli vielä ennustusten mukaan huomisellekin päivälle). Ja nyt kun sitrushedelmät on vielä parhaimmillaan, niin tätähän oln pakko tehdä. Mä oon jotenkin huono syömään appelsiineja perinteisellä kuorimismetodilla, siksi yritän ympätä niitä ruokavalioon jossain muussa muodossa.


Voisin hyvin nähdä tämän jonkun pääsiäisateriamme päätöksenä sinne raskaitten pashojen ja muiden suklaamunien välissä. Sitäpaitsi tämä sopii kyllä välipalaksikin tai vaikka brunssille. Itsekin vetelin kuvaamisen jälkeen lounaaksi puolet tästä annoksesta. Siis ilmeisen herkullista.


Jutun salaisuus on tämä sauvasekoittajalla tai tehosekoittimessa sekoitettu upean vihreä tahna, joka on simppeliydessään minttua korianteria ja sokeria. Siitä tulee jännittävän sorbetmainen koostumus. Reseptissä tätä tehtiin 1 3/4 dl sokeria, mistä tuli ehdottomasti liian suuri annos, vähempikin riittää maustamaan tämän aromaattisen jälkiruuan.


Itse käytin loput yrttiseoksesta sitten mansikka-mango-banaanismoothiehin, sinnekin se
koriantereineen kaikkineen upposi mainiosti.

Mutta nyt tähän 5 aineksen jälkiruuan reseptiin:


Bombay Orange - Bombayn aurinkoappelsiinit
4:lle

4 appelsiinia, jotka ovat mielellään jääkaapista, viileän raikkaita
1/2 granaattiomena
1 dl sokeria
1/2 puskaa minttua
1/2 puskaa korianteria

Kuori appelsiinit veitsellä niin, että ulkokuoreen ei jää yhtään valkoista, viipaloi appelsiinit ja poista mahdolliset siemenet. Levitä tarjoiluvadille.

Tee tehosekoittimessa tai sauvasekoittimessa yrttisokeri ajamalla  sokeri ja yrtit tasaiseksi tahnaksi. Ripottele appelsiinien päälle. Puolita kypsä granaattiomena, pitele puolikasta appelsiinilautasen yllä ja hakkaa esim puukauhalla kuoripuolta kunnes kaikki siement ovat tippuneet vadille.

Valamis!

Sanoisin, että annos on parhaimmillaan juuri nyt, yrttiseos on sen verran ihanaa, että annoksen ei tartte marinoitua...silloin vain sokeri alkaa sulaa, vaikka ei se pahaa ollut seuraavanakaan päivänä. Mutta mikäli siis teet tätä vaikka pääsiäispöytään, ripottele sokerit päälle vasta tarjoiluvaiheessa.

Mua jännitti miltä korianteri tuntuu jälkiruuassa, mutta yllättäen tässä seurassa se sulautui joukkoon hienosti, eikä yrittänytkään alkaa päällepäsmäriksi. Granaatinomenista löytyy muuten hauska juttu keittiöhöyry-postauksestani. Ja Murun Henkkahan se meille opetti, että mitä mustemmanpunainen granaattiomena (vaikka kuhmuinenkin), sen parempi.

Jos nyt kevääseen kuuluu rakastuminen, niin luulen, että rakastun tähän.



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Vuoden verran Juurella



Oon tainnut unohtaa kertoa, että Seinäjoellakin on Ravintola. Se sijaitsee ihan Seinäjoen keskustassa ja on toiminut juuri nyt aika tasan vuoden. Juurella  -ravintola muokkaa menuunsa vuodenajat huomioiden, suosien lähiseudun tuottajia. Ravintolasali on juuri sopivan kokoinen, ei liian pieni, ei liian iso, sisustus on kauniin harmonista, viemättä silti huomiota pääosan esittäjältä, ruualta. Ja palvelu, pohjalaisen suorasukaisen asiantuntevaa ja asiakkaan huomioivaa.


Itse asiassa minua hävettää aivan kamalasti, etten ole aikaisemmin kertonut tästä Seinäjoen ravintolamaailman helmestä. Varsinkaan kun ravintoloitsijoina toimivat tutut työkaverit 90-luvulta; Keittiömestari Jani Unkeri ja Miia Keski-Nikkola ja keittiössä vielä Kai Usvaranta, joka palkittiin juuri Horeca Oscareinakin tunnetulla PRO-palkinnolla Vuoden ravintolakokkina. Hejaa ja aaltoja Kaitsu! Kyllä sitä pihviä on käännettykin! Ai niin ja Kirsti salissa...meillä kaikilla viidellä on, sanoisinko yhteinen ravintolamenneisyys...

Testasimme Juurella-ravintolaa katuporukan keilailuillan (mestari jo neljättä kertaa peräkkäin; IsoHoo) jälkeen oikein isommalla porukalla. Söimme helmikuista menua useimmat, muutamalla pikku poikkeuksella.



 Juureskeitto ja häränlihapate oli juuri sellainen yhdistelmä, jonka olisin saattanut sivuuttaa listalta valitessani, onneksi se nyt tuli menussa, koska kokonaisuus oli aivan täydellisen hurmaava, Juurella-keittiötä parhaimmillaan.


Nimittäin, jos olisin tilannut listalta, en ehkä olisi pystynyt ohittamaan  ruislättyjä, uppomunaa ja mätiä...


Marinoidut kasvikset näyttivät tältä. Oli kuulemma myös hyvä aterian alku.


 Pääruuassa löytyi savustettua possunfilettä sekä possunkylkeä. Edelleen tykkäsin, pohjalainen ja possu on aina kavereita, varsinkin kun possu on pohjalaista. Kuuma pääruoka kutsui nauttimaan sen verran ärhäkkäästi, että enää ei kuikuiltu , eikä varsinkaan kameroitu muiden annoksia.


Talon omaa leipää tuotiin tietysti tarjolle (ei kylläkään pääruuan jälkeen), ja levitteenä kirnuvoita, tietenkin. Siitäkin on häjy parantaa, paitsi jos ripottelee voin päälle vielä suolahiutaleita, ja sekin oli tehty.


Jossain vaiheessa mulle tuli tietenkin pakottava tarve tunkeutua Ravintolan keittiöön. Käytin tekosyynä henkilösuhteitani.

No keittiöstä löytyi justiinkin se palkittu superkokki K.Usvaranta, - ja nyt kuunnelkaa tarkasti, kaikki wannabecheffit- tekemästä sitä mitä kokit aika usein tekevät. Tiskaavat!


Mutta katsokaas tuota nassua! Siinä ehkä kiteytettynä juuri se asenne, mikä hellojen (tai tiskin) äärellä tuleekin olla.

Löytyi sieltä keittiöstä muutakin toimintaa, annoksia nousi tasaiseen tahtiin.


Taisivat olla muuten meidän välijuustotkin odottelemassa. Omat näkkärit kans.


Jollen aivan väärin muista, niin taisin lupautua johonkin mielenkiintoiseen työtehtäväänkin tuossa kesäkuun tienoilla?

Äkkiä takaisin omaan pöytään!

Koska, tiedättehän, jälkiruuan ei pidä antaa odottaa. Katosi lautaselta muuten julmetun nopiasti, vaikka yritin nauttia....


Me syöjät pidimme muuten aterian päätteeksi oikein pisteytysraadin perusteluineen. Jos nyt kiteytän porukan melko yhteneväisen mielipiteen, olimme kaikki suunnattoman onnellisia, että Seinäjoelle on saatu tälläinen sesongissa vahvasti elävä ravintola, jonka ruoka on konstailemattoman herkullista, olimme jopa onnellisia, että ravintolaan "joutuu" tehdä pöytävarauksen. Miia ja Jani ovat sen verran kauan syöttäneet Seinäjokisia ja ympäristöä, että tietävät myös missä meilläpäin "fiineyden" raja kulkee ja sen, että oman rahan paikka sen olla pitää. Esimerkki 4-lajin menu 39€, ja 4 viinin viinipaketti 25€. Juurella ravintolassa tarjotaan myös torstai-tasting iltoja, siis viinienmaistelun merkeissä.

Jotta kuulkaa tervemenua kaikki nyt Juurelle, jokka että oo viälä keriinny, ku tääläpäin kulietta!

Ja koska ravintolaissa usein keskustellaan hiuksista, tässä pari näytettä iloisen seurueemme kampauksista.


Mä voisin kyllä saada vuoden Aasinsilta-palkinnon!

Ja vielä että uskotte sen keilailuosuudenkin:

Juurella-ravintolalla on muuten facebookkikin, jossa voi käydä niistä tykkäämässä. Siellä ne välillä paljastavat todellisen grazy- minänsä. Olisivat ny, aikuuset ihimiset!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kun koolla on väliä


Oppitunti pohjalaista logiikkaa, joka perustuu siis suuri on kaunista- teesiin: jos suklaapikkuleipä, sellainen amerikkalainen chocolate chip cookie, on koukuttavan hyvää aivan tavallisen kokoisena, niin sen täytyy olla vielä 24x parempaa jos parin tusinan taikinasta leivotaankin vaan yksi jättimäinen pikkuleipä. Ja niin muuten onkin!


Paistaminen tapahtuu kätevästi ikisuosikissa eli valurautapannussa ja siitä sujuu tarjoilukin trendikkään rustiikkisesti.  Käy hienosti kahvipöytään, mutta on valtava menestys kaikissa ikäluokissa, kun se tuodaan pöytään jälkiruuan osassa, kaverinaan reilu paketti vaniljajäätelöä. Lisäksi aivan mieletöntä lohturuokaa, tätä ei voi tehdä meillä usein koska kylmän maidon kanssa rapea suklainen keksisiivu
koukuttaa niin, että taisin tehdä tästä selvää, pieni pala kerrallaan, vuorokaudessa. Mikä taas voi johtaa syvällisiin riitoihin 8-vuotiaan jälkikasvun kanssa; kellään muulla ei kai ole näin kauheaa äitiä, joka a) yksin ja b) salaisesti syö herkut.



Jättikokoinen suklaakeksi valurautapannulla


  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 75g pehmeää voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 dl fariinisokeria
  • 1 iso muna
  • 2 tl vaniljajauhetta
  • 180g suklaata rouhittuna, ainakin


Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Vahdota sokerit ja voi pehmeäksi vaaleaksi vaahdoksi. 
Lisää vanilja ja vatkaa muna joukkoon. Yhdistä loput kuiva-
aineet keskenään suklaata lukuunottamatta, ja lisää ne 
taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon rouhittu suklaa.

Kumoa taikina voideltuun valurautapataan ja anna paistua n. 
40 minuuttia. Jäähdytä ennen nauttimista. Älä ylipaista 
korpuksi!


Ja niinkuin sanottu, yllättävän äkkiä jäljellä on vaan muistot.





tiistai 5. maaliskuuta 2013

Nyhtöhirvi


Ensin meinasin antaa otsikoksi Sunday at My Place, mutta se olis antanut niin sokeri-imeläisen idyllisen kuvan, eikä vastaisi millään tapaa sitä todellisuutta ja älämölöä joka kotini katon alla asustaa. Sitäpaitsi tätä ruokaa syötiin lauantaina.




Äiti oli tuonut pakkaseen 1,3 kilon littanaisen hirvenpaistipalan koska olin saanut kimmokkeen isälleni (ja vähän itsellekin) hankkimastani Rea Ahlströmin (ihanin Sami Revon kuvin) riistaruokakirjasta Parempi pyy padassa. Siinä tehtiin nimittäin hirveä coca-colassa. Coca-colan käyttö marinadeissa ja uunilihan haudutusnesteenä on kyllä tuttua, jostain syystä ei ollut pienessä mielessänikään käynyt yhdistää sitä hirven kanssa kanssa. Se taas johtuu siitä, että rakastan hirvenlihaa yli kaiken, mutta olen aika varovainen sen tuunailuissa, koska en halua peittää sen omaa makua, esimerkiksi punaviinillä marinoitu hirvi on, no, aika hirviä!

Kirjassa paisti toteuttiin perinteiseen leikattavaan tyyliin, mutta koska kaikenlainen nyhtö on nyt niin in (ja niin herkullista), ajattelin samalla vaivalla surauttaa paistin ylikypsäksi, ja nyhtää sen kokonaan rikki. Lihan ohje kirjasta muokattuna pitemmällä kypsyysajalla.

Nyhtöhirveä Coca-colassa

hirvenpaisti
suolaa
10 mustapippuria
2dl lihalientä
1 dl soijakastiketta
tarpeeksi coca-colaa (huom, se aito sokerinen versio, ei lightit)

Kuivasin lihan talouspaperilla ja hieroin suolaa pintaan. Rautapadassa, jonka pohjalle laitoin hiukan öljyä paistoin äkkiä pinnat kiinni. Sitten lisäsin pataan kaikki nesteet ja mustapippurit, colaa viimeiseksi niin paljon, että paisti peittyi.Kuumensin kiehuvaksi ja annoin sitten kiehua miedolla lämmöllä kannen alla 4,5h tuntia. Paisti olisi ollut paistimmillaan ohjeen mukaan parin tunnin päästä, mutta minä vein sen pitemmälle, aina siihen pisteeseen kun se muuttui myötämielisen pehmeäksi painaessani sitä haarukalla. Nostin paistin liedeltä, annoin vetäytyä hiukan 15 minuuttia foliossa ja revin sen palasiksi kahdella haarukalla. Koska hirvi on aika kuivaa, voit kostuttaa sitä hiukan padassa olevalla liemellä. Tarkista myös suola.



Nyhtöni olin päättänyt tarjota kotitekoisten sesamsämpylöiden välissä. Hirveä odotellessa oli hyvää aikaa leipaista ne.



Löysä taikina, hyvä vehnäinen, kuohkea sämpylä. Saan nykyään sämpylät onnistumaan parhaiten Lidlin sämpyläjauhoilla. 

Väliin suunnittelin sitten marinoidut punasipulit ja Masterchef Akin innoittamana tilli-piparjuurimajoneesin.



Marinoitu punasipuli
ohje GRW:stä/Kai Kallio

1 kg/ 10-12 punasipulia

2 dl sokeria
2 1/2 tl suolaa
3/4 tl rouhittua mustapippuria
1 dl punaviinietikkaa
5 dl rypsiöljyä

Kuori punasipulit ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi. Yhdistä marinadin ainekset keskenään. Lisää sipulit marinadiin. Anna maustua jääkaapissa yön yli. Sipulit säilyvät jääkaapissa useita viikkoja.

Tein omani vasta aamulla, eli marinoituivat vain ehkä kuutisen tuntia, mutta sekin riitti hyvin, varsinkin kun renkaat oli mandoloitu todella ohueksi. Puolitin ohjeen ja sekin toimi hyvin.

Tämä on ehkä maailman ihanin lisuke ikinä!



Majoneesia lähdin tekemään Murun majoneesin pohjalta.

Tilli-piparjuurimajoneesi

2 kananmunankeltuaista
2 tl dijonsinappia
3 dl rypsiöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa, valkopippuria
1dl hienonnettua tuoretta tilliä
1 rkl piparjuuritahnaa

Toteutin majoneesin teon sauvasekoittimella, ei ehkä kaikkien paras metodi....Laitoin keltuaisen ja sinapin kulhoon ja surautin. Sitten lisäsin öljyn ohuena nauhana koko ajan sauvalla sekoittaen. Majoneesista tuli kyllä luvatun kauniin kiiltävää ja notkeaa. Sitten sekoitin sekaan etikan, suolan ja valkopippurin, tillin ja piparjuuren. 

Oon niin rakastunut vanhaan kunnon tilliinkin nykyään, että laitan sitä vähän joka paikkaan...ja aina toimii!

No mitäs vielä. Ehdottomasti siis ranet eli ranskikset tehtiin myös itse Nannan bistrossa kun näyttää, että tälle tielle nyt lähdettiin.



Kotitekoiset ranskalaiset
4-6:lle
1, 5kg jauhoisia, suuria perunoita, tässä rosamundaa
1 l rypsiöljyä
suolaa

Leikkasin pestyt ja kuivatut perunat veitsellä "palikoiksi", eli siis joka reunan tasaiseksi, päätyihin sai jäädä kuoret. Sitten kukin palikka 2-3 paksuksi levyksi ja levyt lihaviksi ranskanperunoiksi. Halusin tehdä oikein reilun paksuja ja rustiikkisia. Lämmitä öljy n. 150 asteeseen rasvakeittimessä, tai padassa ja paista perunoita 3-4 erässä  viitisen minuuttia kutakin erää ja nosta talouspaperin/sanomalehden päälle valumaan. Voi joutua hiukan tökkimään perunoita haarukalla, että eivät takerru toisiinsa.

Nyt voit jättää perunat odottelemaan, ruokailun alkua, että saat tarjota pöytään rapean kuumat ranet. Ennen ruokailua kuumenna öljy n. 190 asteeseen ja uppokeitä taas öljyssä, nyt vain pari minuuttia, kunnes perunat ruskistuvat ja rapeutuvat. Käytä vielä talouspaperin päällä valumassa ja suolaa ranskalaiset.

Oi nämä onnistuivat niin hyvin, Nuuttiveli ihmettelikin kuinka ranskikset voivat olla niin rapeita pinnasta ja sisältä pehmeitä ja ihania, silti eivät piiruakaan rasvaisia. Sen verran työläitä ovat, etten kyllä kamalan suurelle porukalle, enkä kovin usein ala vääntämään.(Paitsi tietysti joka sunnuntai...)

Vihreän salaatin kanssa annos näytti kutakuinkin tältä.



Ai niin, onhan siellä myös pakollinen paksu siivu juustoa, tällä kertaa Gryereä.

Ja tämä tosiaan maistui juurikin yhtä herkulliselta kuin miltä näytti. Ylensöimme. Mutta onnellisena. (enhän minä nyt kehu liikaa koko ajan?)

Bistro-lauantaita viettämään olin kutsunut Nuuttiveljen perheen ja pieneksi tervetulotoivotukseksi olin puristanut tuoreet appelsiini-verigreippimehut ja väsännyt jotakin kaapista löytyy tostadoksia, jättikatkarapuja, avokadoa, limeä, punasipulia ja korianteria, ilman chiliä tällä kertaa lasten takia.




Ja suuressa viisaudessani panostin myös makeaan loppuun. Tekaisin jossakin välissä syntisen makeita ja suklaisia brownieseja (sellaisia, joihin ei tule mitään nostatusainetta), joihin upotin ison kourallisen hapankirsikoita. Jäätelön, kermavaahdon ja kahvin kanssa aika asiallista.



Ja kermavaahto tietysti suoraan purkista! Sallittakoon se tämän väännön lopuksi. Olimme jo kaikki syöneet itsemme niin pyörryksiin, ettei mitään väliä. Spruuttukermistä silloin kun on spruuttukermiksen aika!

What a Sunday Saturday! At my place.