About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 12. joulukuuta 2013

Kolmen kaalin nakkiborssi


Kyssäkaali, hapankaali, lehtikaali ja Kulinaari. Tämähän ryöpsähtää suorastaan runolliseksi. Kulinaari on siis Atrian lihaisa nakki, josta piti kehittää Arjen Herkkuja- teemalla sopiva ruoka. Elikkä kilpailuresepti.

Ai että mun tihkaisi. Nakki napsahti kyllä suuhun hyvinkin maukkaana ihan kylmiltään, enkä tuota muutenkaan pahalla silmällä katso mitä tulee arkiklassikoihin, nakkikeittoon ja - kastikkeeseen. Mutta jotenkin pääni on vain niin suppea, että sinne ei meinaa millään mahtua mitään kovin eksoottista ja uutta nakista. Nakin kavereita ovat peruna, sinappi, ehkä kotimaiset juurekset.




Ja ihan työpaikkalounasravintolan listallekin pitäisi sopia. 
Lähdin tuunailemaan vanhaa kunnon borssikeittoa nakkiystävälliseen suuntaan lisäämällä kasvisrepertuaaria, hapankaalta ja muodikasta ja extraterveellistä lehtikaalta. On siellä edelleen se punajuurikin.

Oi, että sopan keitin!



Kolmen kaalin nakkiborssi
8:lle
2 pakettia Atria Kulinaari A lk:n Herkkunakkia
3 punajuurta
2 porkkanaa
1/2 kyssäkaali
1 juuripersilja
1 palsternakka
1 sipuli
400g hapankaalta
3 lehtikaalen lehteä
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl hunajaa
2 kasvisliemikuutiota
2 rkl punaviinietikkaa
suolaa 
mustapippuria
voita
vettä

tarjoiluun smetanaa

Kuori  kaikki juurekset ja paloittele ne ronskinkokoisiksi tikuiksi (koska en löytänyt julienne-leikkuriani, mutta äiti, se on aivan varmasti tallessa, vain jossakin väärässä paikassa). Kuori ja silppua sipuli. Sulata isolla paistinpannulla pari ruokalusikallista voita ja freesaile kasviksia siinä niin, että ne hiukan pehmenevät. Lisää tomaattipyre ja hunaja.

Kaada kasvikset isoon kattilaan ja kaada päälle noin pari litraa vettä sekä kasvisliemikuutiot. Kiehauta ja keittele sitten hiljalleen kasvikset pehmeiksi, n. 10 minuuttia.

Paloittele nakit ja ruskista pannulla.

Lisää keittoon hapankaali ja ruodittu sekä suikaloitu lehtikaali. Lisää punaviinietikka ja nakit. Kuumenna kiehuvaksi, ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tarjoile smetananokareen ja ruisleivän kera.

Kaalinen nakkiborssi hyödyntää hienosti kauden vihannekset ja juurekset. Se maistuu niin kotipöydässä kuin työpaikkalounaana ja isossa kattilassa teet siitä oivaa kökkäruokaa. Kökkä taas ei ole mitään kökköä vaan talkoot pohjanmaaksi.

Oi että sopan keitin!




Yhteistyössä Atria Kulinaari. 

17 kommenttia:

  1. No sähän repäisit borssit :D mul taitaa jäädä nakkipostaus väliin,mutta piffipostauksen sain aikaan. Uskoisin,että sun nakkiborssin näemme listoilla!

    VastaaPoista
  2. Mullakin kävi oman ruoan valmistuksen jälkeen mielessä nakkiborssi! Sä toteutit kyllä mainion oloisen keiton :)

    VastaaPoista
  3. Tämä kuulostaa varsin herkulliselta ja ilolla söisin tätä lounaaksi työpaikkaruokalassa :). Mä taisin kyllä omassa haastereseptissäni ihan unohtaa tuon työpaikkaruokalanäkökannan...

    VastaaPoista
  4. Hieno soppa! Mites lauantai, nähdäänkö me? :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Ja lämmityksestä vaan paranee, just tulin testaamasta!

      Poista
  6. Namnam! Borssi nakeilla oli ja on minunkin äitini bravuureita, maistuu aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä tuntuu olevan muut perheessä tosi ennakkoluuloisia....

      Poista
  7. Mä himoitsen nakkistroganoffia.

    VastaaPoista
  8. Ihana ohje, pistetään muistiin reseptikansioon ja tehdään mahdollisimman pian. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaista ja hyvin muunneltavaa kasvisten suhteen. Paitsi lapset ei suostuneet maistamaan. Where did I go wrong?

      Poista