About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Herkku, helppo ja nopea: Sriracha Lohi


Kun minä nyt oon saanut todistetusti muutaman henkilön raivaamaan tilaa jääkaapissaan sriracha-kukkokastikkeelle, tunnen painavana vastuun myös siitä, ettei kastike unohdu putelin pohjalle. Vaikka tällä hetkellä tuntuukin siltä "kuinka voisikaan?" ei käyttörepertuaarin laajennus liene koskaan pahasta.

Aaaaah, ja varsinkin kun resepti on näin ihana ja herkullinen ja nopea toteuttaa. Versioita löytyy netistä ameriikaksi pilvin pimein, siitä tiesin, että hyväähän tämän täytyy olla. Srirachan ohella toinen avainaines on vaahterasiirappi. Resepti on mukana mm. Gwyneth Palthrown keittokirjassa. Ja tämä kyllä mahtuisi sinne Jamie's 20 minute meals:iinkin. Ennen kaikkea; Hyviä, erilaisia lohi/kalareseptejä ei koskaan voi olla liikaa.


Lohta, srirachaa ja vaahterasiirappia
4:lle
1/2 limen mehu
1 rkl vaahterasiirappia
11/2 tl srirachaa
1/2  tl karkeaa sormisuolaa
800g lohifilettä 4 annospalaan leikattuna
reilusti  tuoretta korianteria

Asettele lohipalat leivinpaperille uunipellille nahkapuoli alaspäin. Nahkaa ei kannata poistaa, se jää kyllä kiinni leivinpaperiin...

Valmista maustekastike yhdistämällä limen mehu sriracha, siirappi ja suola. Jos osa syöjistä on pieniä lapsia, mausta kastike ensin vain muutamalla tipalla srirachaa, sudi kastike lasten lohien päälle, lisää vasta sitten loput srirachat. Näin lapset saavat ihanaa makua, mutteivät liikaa tulisuutta. Sudi  aikuistenkin palat.

Paista 15 minuuttia 220 uunissa. Viimeiset pari minuuttia voit laittaa grillivastukset päälle jotta ehdit saada kauniin värin. Kaada loput kastikkeet vielä lohien päälle kun otat uunista. Älä nyt kuitenkaan niihin miedompiin annoksiin. 

Lopuksi päälle korianterisilppua. Meillä tarjoiltiin parsakaaliriisin kanssa ja tuollaisen pika kurkku-retiisi-porkkana salaatin kanssa, jossa mausteena vain pikkuisen etikkaa ja sokeria ripaus.

Sanoinko jo, että aivan Ä-L-Y-T-T-Ö-M-Ä-N hyvää?



33 kommenttia:

  1. Erilaisia lohireseptejä ei todellakaan voi koskaan olla liikaa, joten suurkiitos tämän tuomisesta tietoisuuteeni! :)

    VastaaPoista
  2. Ja erinomaisia etenkään....kovasti nyt mainostan, mutta kokeilijat huomaavat miksi...

    VastaaPoista
  3. JUST mietin, että mitä tekis siitä lohesta, joka pakkasessa makaa. No tätäpä.

    VastaaPoista
  4. Nyt mun on ehkä pakko könytä kaupoille etsimään tuota srirachaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä löytyy vaikka mistä, etnisistä, punnitse ja säästä, cittarin amerikkahyllystä ja luulenpa siksi että myös prismasta. Happy hunting!

      Poista
  5. Juuri tuli ostettua pullollinen srirachaa, ja sitä on työnnetty jo ruokaan jos toiseenkin. Seuraavaksi siis loheen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista jakaa sitten parhaimmat käyttökokemukset!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Nyt on meilläkin tämä lohi testattu ja oli kyllä aivan ihanaa Patatas bravasin ja aiolin kanssa

      Poista
  6. Kala-allerginen tekikin tästä kanan marinadin ja laittoi ne nyt jääkaappiin kellimään yöksi. Raportoin huomenna, kuin kävi kukkosoosin kans. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilemättä hyvä idea...taidan kohtsillään kompata heti sua!

      Poista
    2. Hyvin kävi. Lisäsin marinadiin vähän öljyä. Paistoaikaahan pitää rukata vähän kananpalan mukaan. Mutta tuli törsyhyvää!

      Poista
    3. Kokeilen kyllä kanoihin! Törsysti varastan ideasi.

      Poista
  7. Jesh, nyt on sriracha-reseptejä hyvin tarjolla, joten ei enää tekosyitä jättää käyttämättä. Taisin jo viimeksi ylistää edellistä sriracha-reseptiäsi, mutta tämä on yksinkertaisuudessaan yliveto! Kalareseptejä tarvitaan aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, soosille on omistettu kokonaisia Keittokirjoja.... ei sillä että mulls olis semmosta. ..onnrkso on netti

      Poista
  8. Tätä kokeilen huomenna, taitaa mennä viimeinen lohipala pakastimesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen kans että teen kohta uudestaan

      Poista
    2. No niin, nyt ne on uunissa! Saa nähdä kuinka käy! :D

      Poista
    3. Postauksestas päätellen kävi erittäin hyvin!

      Poista
  9. Ihan varmasti on älyttömän hyvää, ei se muuta voi olla. Lohi ja kalat muutenkin uppoaa aina ja sriracha samoin.

    VastaaPoista
  10. Voi Nanna oon nyt kuolannut pari päivää tuon soosin ja Pho-keittosi perään! Ilmeisesti tää sun hypetys on aiheuttanut sen että tuo kyseinen soosi on mennyt loppumaan ainakin Oulun Cittarin amerikkahyllystä :D Toivottavasti pian tulee täydennystä että pääsee kokeileen!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun äitikin kävi ostamas 3 pulloa kerralla, äkkiäkös nuo loppuu!

      Juu,oikiasti, ehkä mä nyt en oo vielä aivan muttigaten tasolla Alenin rinnalla. ;)

      Poista
  11. Tämä kokeiltiin tänään. Älyttömän hyvää! Soosi on tuttu ennestään, mutta eipä ole aikaisemmin tullut mieleen, että se sopii kalallekin. Tämä resepti jää taatusti repertuaariin. Kiitos!

    --
    Jani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani. on niin kiva kun ihmiset jaksaa kommentoida ja kertoa tuloksista.

      Poista
  12. Kuullostaa kyllä älyttömän hyvältä. :)

    VastaaPoista
  13. Nyt kun oon toipunut romuskasta, pystyn ajattelemaan ruokaa ja tässähän on heti ihan sairaan (hah) hyvän näköinen ohje! Meillä syödään paljon kalaa, joten lisävinkit kalan valmistukseen tulevat tarpeeseen. Kokkeillaan tätä!

    VastaaPoista