About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

S'more mansikka




Some more mansikka. Ei kai mansikkaa voi olla liikaa?

Just nyt miä oon vähä väsyny. Huamatkaa, että pohjalaisen täytyy vaihtaa murretta pystyäkseen myöntämään asian. Ei mitään kroonista kuitenkaan, kunhan on viikko mennyt nopeasti ja tänään juhlittu ja laitettu Urhon 11v, synttäreitä aamuviidestä asti.

Ai niin ja mansikkareseptihaastejuttu sai jatkoaikaa ja tässä taas ollaan viimeisenä päivänä asialla. On kylläkin keitelty juhliin tänään mansikkamehut ja tehty mansikkapistaasibrita, että eilen illalla siis ihan laatikollisen perkasin tätä päivää varten. Että jos ne reseptitkin kerkiääs... JA ETTÄ MIHINÄ VÄLIS? Väsymys ei vaikuta ainoastaan muistikapasiteettiin vaan myös siihen luovempaan aivolohkoon.

Mutta niinkuin jo mansikkasavulohitacojen kohdalla, otan mansikkani mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman mansikkana. Ja vuohenjuusto tai mozzarella ja mansikka on mieletön yhdistelmä, tiedän, mutta kun sen tietävät jo kaikki muutkin.

Tyhjää leikkaava pääni päätyi siis Back to the USA, leirinuotiolle missä minäkin tutustuin aikoinani perinteiseen leiriherkkuun, S'more ('cause ya gotta have s'more!)
Grillattu vaahtokarkki vedetään tikusta irti kahden keksin avulla, väliin on ujutettu myös suklaapala. No miksipä ei myös mansikkaa? Gourmet S'more.

S'more mansikka
1 kpl
2 kpl neutraaleja keksejä
1 pala tummaa suklaata
1 iso vaahtokarkki
1 iso mansikka halkaistuna tai kaksi pientä

Grillaa vaahtokarkki tikun nokassa avotulella tai huijaa kuten minä ja käytä tohotinta. Aseta keksin päälle suklaa, suklaan päälle mansikka, mansikan päälle sulava vaahtokarkki, kanneksi toinen keksi, purista keksit yhteen ja vedä niin, että vaahtokarkki jää väliin mutta tikku irtoaa. Nauti välittömästi. 



Mullahan oli sitten vielä alkuruoka avoinna ja sitä varten laskeuduin Pohjois-Amerikasta aina Meksikoon asti, jossa ruokahalun herättäjänä ja alkupalana tarjotaan usein chili-lime hedelmiä. Ehkä hiukan pelkistetympi alkupala, mutta sopisi upeasti hellepäivän grilli-illan aloitukseen.

Chilimansikat
2:lle

10-20 mansikkaa viipaloituna
1/2 limen mehu
1/2 tl suolaa
1/2 tl jauhettua chiliä
15-20 krassin lehteä

Asettele mansikat annoslautaselle. Purista päälle limen mehu ja ripottele suola ja chili mansikoiden pinnalle. Asettele pippuriset krassinlehdet kauniisti sinne tänne.

Mansikat voi tarjota myös yhteiseltä vadilta, jolloin kirpeät herkut haarukoidaan suoraan suuhun. Toisessa kädessä jotain ihanan kylmää juomaa, tässä tapauksessa -yllätys, yllätys- äänestäisin olutta.


Resepti osallistuu haasteeseen, jossa Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto etsivät maistuvinta marjareseptiä Pipsa Hurmerinnan avustuksella.

2 kommenttia:

  1. Mä en ole koskaan hokannut tuota vaahtokarkkijuttua, mutta en ole varmaan vaan maistanut niitä oikeassa ympäristössä. Tuota kirpeää mansikkasalsaa voisin kyllä lapioida suuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä S'more on sellainen amerikkalainen hetki!

      Poista