About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Sadonkorjuun beluga-salaatti


Beluga-linssissä on jotakin suunnattoman ylellistä. Musta muotonsa  antanee  sille sen kaviaarimaisen nimen, mutta se on myös kiitollinen ruuanlaittajan kaveri, se pitää kypsennettäessä hienosti muotonsa ja värinsä ja sen makukin on jotenkin tavanomaista hienostuneempi.

Pääsin keväällä viettämään ihanan ylellisen illan yksityiskodissa Astra Wines'in ja Blogiringin kampanjan myötä tutustuen luxemburgilaisen Bernard-Massardin ja chileläisen Domaine Bousquet´n viinitalojen viineihin. Tänään on aika julkaista Bernard-Massard kuohuviinille suunnittelemani sadonkorjuuresepti.



Sadonkorjuu inspiroi lämpimän salaatin jossa kauden kasvikset maistuvat parempina kuin koskaan muulloin. Vastanostetut punajuuret ja porkkanat makeutuvat uunin paahteessa, samoin kuin pienet keskikesän auringon kasvattamat kirsikkatomaatit. Kotimainen pensaspapu, keveästi ryöpättynä, on myös maultaan ylivertainen. Kasvisten pariksi tarvitaan vain keveästi paistettua vuohenjuustoa. Käytin tässä kotimaista halloumityyppistä juustoa, yhtä hyvin se voi olla myös chevreä.

Onnistuneen salaatin kruunaa ruokajuomaksi tarjottava Bernard-Massardin Cuvée de l’Ecusson. Juuresten makeus ja juuston kevyt suola tukeutuvat ihanasti kuoharin sitruksiseen ja vähän omenaiseenkin hapokkuuteen. Ja tiesitko muuten, että vihreät pavut ovat oiva kumppani kuohuvalle! Ihanan ylellisen yksinkertaista.


Sadonkorjuun beluga-salaatti
4:lle

2,5 dl belugalinssejä
1 l vettä
1 salottisipuli
3-4 pienehköä uudensadon punajuurta
2-3 uuden sadon porkkanaa
pari kourallista kirsikkatomaatteja
150g tuoreita pensaspapuja
200g vuohen paistojuustoa
3 rkl oliiviöljyä
1 rlk omenaviinietikkaa
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl ruokasokeria
1 tl suolaa
1 rkl  tuoretta timjamia
suolaa, pippuria, tuoretta basilikaa

lisäksi öljyä uunijuureksille, hiukan timjamia ja muutamia salaatinlehtiä salaattilautasen reunoille.


Lohko punajuuret  melko pieniksi, halkaise kirsikkatomaatit ja leikkaa porkkanat lanteiksi. En kuorinut uuden sadon kasviksia, leikkasin vain naatinkohdat pois. Asettele kasvikset ryhmittäin unninpellille, ripottele päälle  öljyä, suolaa ja pippuria sekä hieman timjamia. Paahda 15-20 min, 225 asteessa.

Huuhdo belugalinssit, laita ne kiehuvaan veteen ja anna kiehua viisi minuuttia. Lisää silputtu salottisipuli ja anna hiljalleen kiehua kunnes linssit napakan kypsiä, n. 10 min. Kaada linssit ja sipuli siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä, laita sitten kulhoon odotamaan.

Leikkaa pavuista päät ja ryöppää pari minuuttia kiehuvassa vedessä. Huuhtele kylmällä ja laita jääkylmään vesikuhoon odottamaan (väri säilyy kauniin vihreänä).

Valmista kastike yhdistämällä öljy, viinietikkaa, sokeri, suola, sitruunamehu ja timjami ja pippuri.

Yhdistä kaikki salaatin ainekset ja sekoita kastike joukkoon. Tarkista suola ja pippuri. Pavut voi puolittaa. Siivuta juusto ja paista nopeasti molemmilta puolilta kuumaksi. Aseta salaatti tarjoiluvadille salaatinlehtien päälle ja laita juustonsiivut päällimmäiseksi, viimeistele ripottelemalla päälle basilikanlehtiä.



Bernard-Massard Cuvée de l’Ecusson Brut: Riesling, Pinot Noir, Pinot Blanc, Chardonnay  (0,75 l) Alkossa13,90 €. Myös puolikas saatavilla!




10 kommenttia:

  1. Eihän tähän pitäisi pystyä kommentoimaan, kun kyseessä on alkoholimainontaa sisältävä postaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi kommentoida normaalisti, mutta joudun poistamaan alkoholiin liittyvät kommentit. Tätä ei nyt sellaiseksi kuitenkaan lasketa.

      Poista
  2. Herkullisen näköinen salaatti!

    VastaaPoista
  3. Beluga onkin herkkua ja sitä sattuu olemaan kaapissa. Punajuuren naatit oli vaan menneet jokun pupusen suihin, tokkopa kasvavat. Tämä on niin herkun näköistä, että pitää laittaa punajuuret ostoslistalle!

    VastaaPoista
  4. Hertsileeri, kun sun blogiin ilmestyy päivä päivältä vielä sen herkullisempia reseptejä.. Tämä on just sellainen salaatti-mun makuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinä jos kuka tiedät, että ne tosiaan vaan "ilmestyy"... ;D

      Poista
  5. Upea salaatti - yhtä juhlaa nauttia sadonkorjuun herkkuja mainioiden beluga-papujen kera!

    VastaaPoista