About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Sulvan Kestikievarin viikinkipidot


Sulvan kylässä, jossakin Vaasan ja Laihian välisuunnalla sijaitsee Sulvan Kestikievari, jossa vietetään Pohjolan villeimpiä viikinkipitoja. Been there, done that. Ja vielä muistankin kaiken.

Ihan suunnittelematta helmikuusta kehkeytyi viimmoisen päälle viikinkikuukausi. Ensin ystävämme kutsui meidät juhlistamaan viisikymppisiään villeissä viikinkipidoissa, sitten sain kunnian leipoa viikinkihäihin valtavan viikinkimiekka- hääkakun ja pisteenä sen iin päälle Urho11v. matkusti Heerenveeniin, Hollantiin, edustamaan Suomea nuorten epävirallisissa Euroopan mestaruuskisoissa eli Viking Race'issä.


Äidin urheiluperinteisiin (ja vartalolle) sopii paremmin edustaminen ruoan ja juoman ympärillä pyörivässä juhlinnassa. Pidot olivatkin mitä parhaimmat. Lumipyryisessä helmikuun illassa illan isäntä ja juhlakalu oli järjestänyt meille linja-autokyydityksen Seinäjoelta Sulvaan ja takaisin. Aperitiivit pysähdyttiin nappaamaan Kyrö Distilleryssä.

Sulvassa saavuimme idylliseen ja ihanan lumiseen vaippaan kietoutuneeseen pohjalaiseen pihapiiriin. Vanha kunnostettu pohjalainen hirsitalo tarjoaa monenlaista kokous- ja pitopalvelua, josta nämä viikinkipidot taitavat olla hillittömimmät ja suosituimmat. Näin se käy:

Kullekin osallistujalle oli katettu kypärä, sarvella tai ilman ja viikinkitunika, joka suojasi juhlavaatteita tarjoilijan präiskytellessä viiniä peltituoppeihin. Käsin syödessä sitä tarvittiin myös omien käsien pyyhkimiseen. Eikä kukaan hullu tietenkään omaan tunikaansa käsiään pyyhi vaan rennosti vierustoverin selkämykseen. Kestikievarin isäntä kävi läpi viikinkietiketin, jotta osasimme käyttäytyä. Välillä kajautettettiin isännän johdolla ilmoille karmeita viikinkihuutoja ja omaakin ohjelmaa oli , onnittelupuheita ja sellaista. 


Pöytään kannettiin pitkät laudat, joissa kuudelle hengelle aina kilon kimpaleet ylikypsää possua, härkää, kanaa ja lohta, sekä 2 kiloa aivan mielettömiä ribsejä. Lisäksi jokaiselle oli muhkea uuniperuna ja kastikkeeksi kipoissa aiolia. Lautaseksi oli katettu tortillalätty ja aseeksi kullekin morapuukko. Peltimukin viereiseen snapsilasiin kaadettiin vielä viikingin verta. Vai olisko ollu vastustajan.Ateria päätettiin jäätelöön, sitä ei nyt ihan saanut kauhakaupalla kaapia, mutta eipä olisi masuun mahtunutkaan.


Jotenkin tämä barbaarinen syöntitapa sai juhlakansan vallan riehaantumaan. Kestikievarin isäntä haki välillä kitaran ja lauloi ja kertoi hauskoja juttuja. Ja olihan meillä itselläkin tietenkin hauskat jutut. Ainakin omasta mielestä.

Sanalla sanoen melkoista ilonpitoa. Eikä nälkäiseksi jäänyt kukaan! 


Kiitos vaan Kari ikimuistoisita pidoista! Ja onnea seuravalle vuosisadan puoliskalle!






7 kommenttia:

  1. Mervin alkukantainen minä karjaisi iloisesti kun näin kattauksen...miten ihanaa kun saa syödä ihanaa mehevää lihaa suu rasvasta kiiltäen...hyvää juomaa palanpainikkeeksi... aah. Aiva kurnaasi vattas ihanasti kun ajattelikin moista herkuttelua :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä meininki! Morapa tietenkin, kuinkas muuten! Vai oisko pitäny olla sittenkin Iisakki Järvenpää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Iisakki Järvenpää on vähän eri kaliiberia. Mähän oon alunperin Kauhavalainen, tiesitkö?

      Poista
  3. Käsin syöminen lisää tärkeän mutta ei uuden nautintoelementin ruokailun moniaistillisuus-teemaan.
    Suuri osa maapallon ihmisistä syö edelleen käsin erityisesti yhteisöllisissä kulttuureissa.
    Ja liha alunperin syötiin aina käsin-

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen kokemus? Isännällä mehevät jutut ja vanhoja biisejä höysteeksi. Kiitos!

    VastaaPoista