Pages

lauantai 16. huhtikuuta 2016

KOREALAISET RYPPYPERUNAT GAMJA JORIM


Oon pikkuisen kallellaan ollut jo kauemman aikaa tuonne korealaiseen keittiöön. Sieltä löytyy vaikka mitä ennenkokkaamatonta herkkua. 

Niin kun nämä ihanat, pikkuiset, ryppyiset, tahmeana kiiltelevät pikkuperunat, joita voi syödä sekä lämpinä että kylminä. Mitä pienemmät ja nätimmät perunat, sitä su(o)laisempi makuelämys. Eli uusia perunoita....Niin hullu en ole minäkään, että tuunaisin Suomen kesän superherkut, nuo mustan maan kalpeat mukulat, korealaiseen ulkoasuun, mutta juuri nyt on oikea aika kokeilla näitä, kaupoissa kun alkaa olla tarjolla suht edullisia uusia perunoita muilta mailta. Niitä aina tekee mieli ostaa, mutta eivät ne maultaan kuitenkaan vedä vertoja Suomen siskoilleen, etten kuvittelekaan syöväni mitään pyhä kolminaisuutta tyyliin peruna, voi, tilli ja suola. (Siinä taisi olla kyllä nyt jo neljäskin osapuoli...).

Mutta esimerkiksi israelilaiset tai kreikkalaiset uudet perunat suorastaan säteilevät tässä reseptissä.



Gamja Jorim taitaa olla näiden perunoiden korealainen nimitys  ja ne ovat sellaisia suolaisen makeita. Sopivat vaikka tikun nokasta tarjottavaksi cake popsien tyyliin. Minä en millään, en sitten millään malttanut olla lisäämättä ruokalusikallista Gochujang-chilitahnaa, joten omistani tuli sopivan takapoltteisia x-rated perunoita (ainakaan omat lapseni eivät välitä poltteesta). Mutta ilman chiliäkin makuelämys on hieno.


Korealaiset ryppyperunat Gamja Jorim

1 kg pieniä uusia perunoita (sellaisia ulkolaisia, joissa pysyy kuori pestessä kiinni)
2 rkl öljyä
3 rkl soijakastiketta
2 rkl siirappia (tai sokeria, käytin agavesiirappia)
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl gochujang-chilitahnaa
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl seesaminsiemeniä


Pese perunat ja kuivaa ne. Lämmitä isossa paistinpannussa öljyä ja laita perunat kypsymään  kannen alle n. 20 minuutiksi, eli kunnes hyvin napakan kypsiä (siis melkein kypsiä). Heiluttele pannua aina
4-5 minuutin välein, että perunat saavat väriä kauttaaltaan. 

Lisää sitten pannulle soija, siirappi ja valkosipuli ja chilitahna jos käytä sitä, ja paista ilman kantta vielä ainakin 5 min. heilutellen, jotta kastike leviää tasaisesti. Perunoiden pitäisi olla lopussa ihanasti tahmaisia, kauniin ruskeita ja kuori on vetäytynyt sillä lailla kivasti ryppyyn.  Vähä kuin sormenpäät kylvyssä. Ja hyvässä suolassa, lisää soijaa, ellei.

Lisää lopuksi seesamiöljy ja -siemenet. Pyöräytä taas pannua sillä kokkien keveällä ranneliikkeellä (tai sitä imitoiden) muutaman kerran ja tarjoile perunat heti tai vaikka vasta huomenna jääkaappikylminä. Molempi parempi.


Pari muuta korealaista inspiraatiota blogistani aikaisemmilta ajoilta:

Korealaiset lihapullat
KFC-Korean Fried Chicken
Korealainen soppa
Pika-Kimchi
Kimchi Bokkeumpap



11 kommenttia:

  1. Nam nämä kuullostavat niin mun makuun! Ehkä pakko tehdä pian :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. No ja ihan vahingossa vegaanit! Pystyin olemaan lisäämättä pekonia!

      Poista
  3. Ihanaa, kun jaksat perehtyä tuohon korealaiseen keittiöön, pääsen vähän siivellä seuraamaan matkaa. Ajattelin tuossa viikolla kokata ne sinun lihapullasi. Gochujangia on pönttö tuolla, vaikka viime kesänä ahkerasti käytin sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että se on jotenkin itsesikiävää tahnaa. En ole kuullut, että kukaan vielä olisi päässy näkemään purkin pohjaa....

      Poista
  4. Nam! Näyttää todella hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki, uus aina näyttää piristävältä!

      Poista