About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaali. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. tammikuuta 2021

IHAN VAAN KAALIKEITTO

 

Tai ei suinkaan mikä-vaan-ihan-vaan kaalikeitto vaan herkullinen ja perinteikäs arkiruokasoppa. Jos kaaliruuista puhutaan tai ainakin perinteisistä, kaalilaatikosta, -kääryleistä ja -keitosta, niin omat pisteeni menevät juurikin keitolle. Laatikon ja kääryleiden siirappimaisuus on aina näyttäytynyt minulle jotenkin tunkkaisena, mutta kevyesti lusikoitava keitto solahtaa alas lämmittäen ja energisoiden. 

Se iänikuinen kaalisoppa-laihdutuskuuri puhe lienee tehnyt tehtävänsä ja tuntuu aina, että kovinkin keveästä keitosta puhutaan, mutta onhan tässä nyt jauhelihaa ja perunaakin, kyllä tällä pärjää.

Ja omaani tykkään tosiaan laittaa perunaa, mutta sen voi poiskin jättää. Kasvisversioon vois jauhelihan tilalle laittaa vaikka paprikaa, fenkolia tai enemmän juureksia. Tai papuja! Kaali-linssikeittokin kuulostaa toteutettavalta idealta. Ja hapankaalikeitto on kokonaan kokeilematta. Täytyy heittää se kaali nyt edes kerta viikkoon ostoskärryyn. Koska keittojen lisäksi se on upeaa salaateissa ja paistettuna siitä tulee hieno lisuke vaikka mille, sopii myös kaikkiin wokkeihin... 

On myös edullinen raaka-aine.Tämän postauksen kaali oli vissiin 0,63€ kilo ja kun tuo jauheliha oli 2.99 tarjouspaketti niin kyllä jää maukkaalle annokselle edullinen hinta.

KAALIKEITTO

reilusti kuudelle
1 rkl öljyä
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2 porkkanaa
800 g kaalia
6 perunaa
1-1,5 l vettä
kasvis- tai lihaliemikuutio
6 maustepippuria
2 laakerinlehteä

Ruskista jauheliha öljyssä kattilassa tai padassa. Lisää loppuvaiheessa kuorittu ja pilkottu sipuli mukaan pehmenemään. Poista kaalista kova kanta ja paloittele/suikaloi. Lisää silputtu kaali ja kuoritut, pilkotut porkkanat ja vesi sekä mausteet. Anna kiehua hiljalleen 20 min, lisää sitten kuoritut ja lohkotut perunat ja keitä kunnes ne kypsyvät.

Tarkista vielä suola. Hienonnettu persilja tekee aina terää keiton pinnalla.





torstai 12. joulukuuta 2013

Kolmen kaalin nakkiborssi


Kyssäkaali, hapankaali, lehtikaali ja Kulinaari. Tämähän ryöpsähtää suorastaan runolliseksi. Kulinaari on siis Atrian lihaisa nakki, josta piti kehittää Arjen Herkkuja- teemalla sopiva ruoka. Elikkä kilpailuresepti.

Ai että mun tihkaisi. Nakki napsahti kyllä suuhun hyvinkin maukkaana ihan kylmiltään, enkä tuota muutenkaan pahalla silmällä katso mitä tulee arkiklassikoihin, nakkikeittoon ja - kastikkeeseen. Mutta jotenkin pääni on vain niin suppea, että sinne ei meinaa millään mahtua mitään kovin eksoottista ja uutta nakista. Nakin kavereita ovat peruna, sinappi, ehkä kotimaiset juurekset.




Ja ihan työpaikkalounasravintolan listallekin pitäisi sopia. 
Lähdin tuunailemaan vanhaa kunnon borssikeittoa nakkiystävälliseen suuntaan lisäämällä kasvisrepertuaaria, hapankaalta ja muodikasta ja extraterveellistä lehtikaalta. On siellä edelleen se punajuurikin.

Oi, että sopan keitin!



Kolmen kaalin nakkiborssi
8:lle
2 pakettia Atria Kulinaari A lk:n Herkkunakkia
3 punajuurta
2 porkkanaa
1/2 kyssäkaali
1 juuripersilja
1 palsternakka
1 sipuli
400g hapankaalta
3 lehtikaalen lehteä
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl hunajaa
2 kasvisliemikuutiota
2 rkl punaviinietikkaa
suolaa 
mustapippuria
voita
vettä

tarjoiluun smetanaa

Kuori  kaikki juurekset ja paloittele ne ronskinkokoisiksi tikuiksi (koska en löytänyt julienne-leikkuriani, mutta äiti, se on aivan varmasti tallessa, vain jossakin väärässä paikassa). Kuori ja silppua sipuli. Sulata isolla paistinpannulla pari ruokalusikallista voita ja freesaile kasviksia siinä niin, että ne hiukan pehmenevät. Lisää tomaattipyre ja hunaja.

Kaada kasvikset isoon kattilaan ja kaada päälle noin pari litraa vettä sekä kasvisliemikuutiot. Kiehauta ja keittele sitten hiljalleen kasvikset pehmeiksi, n. 10 minuuttia.

Paloittele nakit ja ruskista pannulla.

Lisää keittoon hapankaali ja ruodittu sekä suikaloitu lehtikaali. Lisää punaviinietikka ja nakit. Kuumenna kiehuvaksi, ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tarjoile smetananokareen ja ruisleivän kera.

Kaalinen nakkiborssi hyödyntää hienosti kauden vihannekset ja juurekset. Se maistuu niin kotipöydässä kuin työpaikkalounaana ja isossa kattilassa teet siitä oivaa kökkäruokaa. Kökkä taas ei ole mitään kökköä vaan talkoot pohjanmaaksi.

Oi että sopan keitin!




Yhteistyössä Atria Kulinaari. 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kimchiä - ja vähän äkkiä!


Kimchi on niitä ruokia, joita joko rakastaa tai sitten ei. Itselleni olen antanut luvan rakastua tähän korealaiseen kiinankaalista fermentoimalla eli hapattamalla valmistettavaan mausteiseen ruokalajiin. Tosiasia nimittäin on, että sen maku kuuluu erottomattomasti moneen korealaiseen herkkuun. Ja ellet vielä tiedä sitä, niin korealainen ruoka ON herkullista.

Silloin harvoin kun pääsen aasialaiseen ruokakauppaan, on sieltä helppo napata vastaisuuden varalle purkki tai pari kimchiä. Minulle se on kelvannut mainiosti, vaikka tietenkin kunnon kulinaristi vannoo kotitekoisen nimeen. Kivistön Mari on minulle eräässä kimchi-liitännäisessä tapaamisessa, jonne pakotin hänet ostamaan valmiin tölkin kertonut, että valmistukseen liittyvä hajumaailma on melko tujakka. Samoin kuin (kunnon) kimchiä syöneestä ruokailijasta leijaava aromi.

Eipä siis minkäänlaista epäröintiä, kun löysin netistä Kimchiä tunnissa - tyylisen reseptin. Mulle oli tulossa rakas yllätysvieras, possu oli muhinut yön yli nyhdöksi, Bos säm'eistä puuttui vain kimchi. Minä valmistin sitä sitten pikana, ja se on kyllä aivan kelpo kimchin korvike. Eli suosittelen.

Toinen asia ennen reseptiä vielä, jonka haluan jakaa, on viha-rakkaussuhde kiinankaaliin. En tiedä onko suomalainen laitoskeittiö tehnyt karhunpalveluksen kiinankaalille vai kiinankaali laitos/lounasruualla, mutta jossain vaiheessa näin punaista kun salaattipöydässä ainakin -80 ja -90 luvulla (ja vieläkin) aneemisen salaatin pohjana oli aina kiinankaali. Siis vaikka kiinankaali, ananas ja herne-maissi-paprika. Argh! Ymmärrän sen käytön edullisen hinnan ja pitkän säilyvyyden takia. Mutta sitä on kyllä käytetty aivan väärissä paikoissa. Kyllä se salaattiinkin sopii,  ainakin itämaisiin aika marinoituihin, parhaimmillaan siis erinomainen se on kuitenkin wokattuna lämpinä. Ja sitten kimchinä. Eläköön Napa cabbage!

Pika -Kimchi
1 kiinankaali
4-6 valkosipulinkynttä
2 rkl kalakastiketta
4 rkl Chilihiutaleita tai  vähemmän (korealaisia, jos on, mulla ei)
2 tl sokeria
1 rkl omenaviinietikkaa
3 kevätsipulia parin sentin paloiksi pilkottuna
0,75 dl suolaa
1,5 litraa vettä

Kiehauta vesi ja sekoita suola siihen, anna jäähtyä viitisen minuuttia.

Poista kaalista kanta ja suikaloi reiluiksi paloiksi (minä vedin aika pieneksi, että mahtuu paremmin salaatinlehdelle). Kaada suolavesi kulhosssa olevien kaalien päälle ja anna seistä 10 min. Sekoita ja anna seistä vielä 5 min. Kaada kaali sitten lävikköön ja huuhtele ainakin kolmeen kertaan kylmällä vedellä. Anna valua lävikössä.

Sekoita muut aineet toisessa kulhossa. Ravistele vielä kaaleista ylimääräinen vesi ja sekoita kaali ja mausteet huolellisesti niin, että kaalit pinnoittuvat kaikkialta. Tarkista maku ja lisää suolaisuutta, tulisuutta tai hapokkuutta makusi mukaan.
Tarjoile vaikka  Bos säm'inä eli käärittynä salaatinlehtiin, tällä kertaa siis nyhtöpossun, korianterin ja kevätsipulikastikkeen kanssa.

Tuli aikasmoisen tulista.





Ja loppuun se Jorma Uotisen kuuluisa sanonta!



maanantai 28. toukokuuta 2012

Grrrrr mitä grilliribsejä!


Vihdoin viimein sain grillauskauden avattua lauantai-illalla. Ilmeisesti myös lopetettua samalla saman tein, sillä kuusi vuotta vanhasta kaasugrillistä putosi takaseinä puhkiruostuneena kokonaan pois. Tiedän kyllä, että polttimot voi vaihtaa, mutta mitäs sitten jos ei ole enää materiaa mihin polttimot kiinnittää? Tälläistä voi ilmeisesti tapahtua ainoastaan allekirjoittaneelle! Onneksi naapurin kaasugrilli vietti vapaailtaa, ja saimme sen lainattua omalle terasille. Kun oli vieraitakin tullut kutsuttua....

Viime kesän harjoittelin monta kertaa grulliribsien tekoa, ja nyt alkaa resepti olla kohdillaan. Olen päätynyt keittämisen sijaan esivalmistelemaan kylkirivistöt uunissa paahtamalla kuivamausteseosta pintaan hierottuna. Sitten tehdään B-B-Q-kastike jota sivellään varsinaisen grillauksen aikana. Uunissa paahtamisen idean, kuten myös pintaan hieraistun seoksen reseptin nappasin jo viime kesänä Sillä Sipuli-blogista, sieltä löydetyt reseptit eivät kyllä koskaan tuo pettymystä. Heidän grillauskastikkeensa on myös mainio, mutta tällä kertaa kokeilin Lantliv mat&vin 3/12 -lehdestä löytyvää hoisin -kastikkeen makuista grillauskastiketta. Suosittelen ehdottomasti.



Porsaan grilliribsit hoisin tyyliin

reilu 2 kg porsaan marinoimattomia elikkä naturelleja porsaan grillikylkiä

Mausteseos pintaan:
riittää reilulle 2 kilolle joka taas riittää 4-6 hengelle riippuen lisukkeista sekä syöjien intohimosta grilliluihin

1 rkl fariinisokeria
2 tl paprikajauhetta
1 rkl karkeaa merisuolaa
mustapippuria
1 tl valkosipulijauhetta
hiukan chiliä


Hiero mausteet yhteen morttelissa ja hiertele seos sitten grilliluurivien pintaan. Asettele palaset levälleen vierekkäin uuninpelille (leivinpaperi! tiskari kiittää!) ja paahda 200 asteessa n. 30-40 minuuttia, kunnes liha hieman alkaa vetäytyä luista.

Hoisin-tyylinen grillauskastike

1 1/2 dl hoisinkastiketta (marketin eksotiikkahyllystä lasipurkissa, esim blue dragon)
1/2 dl japanilaista soijaa
1 rkl mustapippuria myllystä
1 dl tummaa muscovadosokeria, itse korvasin fariinilla tällä kertaa
1/2 dl punaviinietikkaa
1 pieneksi hakattu tuore chili siemenineen

Sekoita kaikki kastikkeen aineet pieneen kastrulliin (siis pieneen kattilaan) ja nosta kiehumispisteeseen, sitten pienellä lämmöllä keittelet kokoon niin kauan että kastiketta on jäljellä enää vain kolmannes. Anna kastikkeen jäähtyä. Kastikkeen voit siis tehdä jo hyvissä ajoin/edellisenä päivänä, ei myöskään haitta vaikka ribsit esipaahtaa aamulla ja grillaa illalla.

Kun grillauksen aika koittaa, sivele glaseerauskatiketta ribseille ja grillaa miedolla lämmöllä ribsit kuumiksi ja kastikkeen hiukan pintaan karamellisoituneeksi. Kastiketta saa sivellä pintaan myös grillauksen aikana kun kääntelet ribsejä. Viimeisen kerran kastiketta pintaan juuri ennen kuin julistat ribsit valmiiksi. Anna luiden levätä vielä 10 minuuttua ennen kuin paloittelet ne tarjolle.

Grillauksessa on tärkeää, että grillaaja ei syöksy välillä minnekään muihin hommiin, sillä nämä herkut kärähtävät hyvin helposti, ole valmiina siirtämään niitä välillä sivuun mikäli lieskat alkavat näkyä, tai hoksaat että nyt on liian kuumaa eli kääntele siis kylkiä ahkerasti, muuten et kyllä huomaa sitä.


Huom, tässä ennen leikkuuta, voishan ne näinkin tarjota... ja nämä ei siis oo oikiasti yhtään planeet (tällä kertaa) vaikka glaseeraus tummanpuhuvalta vaikuttaakin. Tiedättehän, kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa....

Ribsien kanssa meillä tarjottiin ihanan tulisen kirpeää vietnamilaista kaalisalaattia (kuten tämä kanasalaatti, mutta ilman kanaa ja lisänä inkivääri), uunilohkoja, ciabattaa, ja grillattua munakoisoa, paprikaa ja kesäkurpitsaa fetalla. Vähän sekavasti tuli menuun tuota välimerellisyyttäkin mukaan, mutta teki niin mieli noita vihanneksia ja perunaa.

Ja tällä kertaa siis loistava kypsyys ribseissä ja tuo tahmakastike suorastaan pakotti ottamaan aina yhden lisää ja lisää ja lisää.

Maitotyttökin innostui ribseistä ja imeskeli kokonaista 3 luunympärystää putipuhtaaksi. Taisi heittää pikkuisen tytön natriumtasot kaakkoon, mutta ei hennonnut kieltää kun toinen niin antaumuksella keskittyi hommaan.



Tulihan se sieltä illan viileys ja hämäryyskin vielä kun alettiin lähestyä puolta yötä. Ja kesän ensimmäiset toveri hyttyset. Oli siis kaivettava esiin paellapannu. Kas kun en muuta keksinyt hätäpäissäni alustaksi sitruunatuikuille ja hyttyskierukalle, jolle ei tietysti löytynyt alustaksi kuin kaljapurkki...


Sunnuntaiaamun herätys olikin sitten" hauska" kun Ilkka-lehden kannessa törötti keskellä isona oma naama. Alunperin jutun oli tarkoitus liittyä Hävikistä-herkuksi- tempaukseen, mutta kun lehtimaailmassakaan ei näköjään aina vasen käsi tiedä oikean hommista, sattui niin, että Kalevan toimittajat tekivät samaisen aiheen tiimoilta jutun Kokit ja Potit Hannelesta ja sehän julkaistiinkiin sitten useammassa maakuntalehdessä ruokatorstai- palstalla, mm Ilkassa. Hyvä niin, se oli hyvä juttu. Ilkan toimittaja porhalsi kuitenkin meille ja sanoi työstävänsä muuten juttua ruokablogeista ja etsivänsä uuden näkökulman.

Juttu sai siis kansilööpin lisäksi vielä kokonaisen sivun tilaa Aikaa ja Ihmisiä palstalla väliotsikoilla "Samaa ruokaa kahdesti? Kiitos ei!" ja "Herkullista kokeilua ja mokailua" jossa maalattiin kuva aikalailla kai minun näköisestäni pössöttäjästä. Erityisesti pidin sanavalinnasta "Mihinkään erityisruokavalioon hän ei ole kunahtanut." :)
Juttua ei valitettavasti (onneksi?) ole luettavissa verkkoversiona, ainoastaan maksullisessa näköispainoksessa. Jutussa oli myös lopussa Ruokablogit vertailussa -taulukko, jossa lyhyesti kuvailtiin kunkin arvosteltavan blogin kirjoittaja, idea lyhyesti, päivitystiheys, millaista ruokaa, visuaalinen ilme, erikoista, plussaa ja miinusta. Blogeille oli sitten jaettu nälänherätysarvosana 4-10. Kanssani lankulle olivat joutuneet Omenaminttu, Suolaa&Hunajaa, Vegemisiä ja Campasimpukka.. Ja koska meilläpäin ei koskaan vedetä kotiappäin sain omaksi nälänherätysarvosanaksi kiitettävän 9! Jotta kiitos vaan !

Ja pientä jälkikorjausta; juttu löytyykin täältä ja täältä, ilman kuvia ja vertailutaulukkoa.

maanantai 7. toukokuuta 2012

GoottiGeitto


Lausutaan punakaalihöystö. Tai mikälie muhennos. Goottius on vähän (understatement) kyllä oman genreni ulkopuolella, mutta ruokaan tuli niin herkullinen (tai päinvastoin) väri, että jotenkin  vaan aloin nähdä myös ruuan katoavan vahvasti tummanpuhuviksi maalattujen huulien reunustamaan suuaukkoon..

Jääkaapin tyhjennysurakkani saattaa poikia muitakin vastaavia nimettömiä uusioreseptejä (eli hässäköitä...), sinänsä tuntuisi kunniakkaammalta muistuttaa kanssaihmisiä Hävikistä Herkuksi -projektin tiimoilta klassisemmilla resepteillä, joihin huomaamatta saa upotettua vanhempaakin tavaraa, kuten Panzanella-salaatti, Lemon Posset tai vanha knnon Bruchetta, kaikki äärettömän hyviä herkuja.


Punakaalini oli hankittu vapun koiraleiriä silmälläpitäen, johonkin rouskuvaan salaattiin, jota ei sitten koskaan tehty, siispä pää matkasi kiltisti kotijääkaappiin. Jos minulla jokin ekologisesti kestävä pieni tapa on, jota toteutan, on se, että vihanneksia ja hedelmiä marketista ostaessani pyrin välttämään muovikasseja. Punnitsen siis kaalinpään ilkosillaan ja lyön siihen hintalapun, samoin teen banaaneille yms, yhdessä koossa pysyville. Myös vielä ainakin 3 avokadoa , limeä, sitruunaa tai paprikaa punnitaan yhdessä  vapaana ja yksi saa edustaa joukkoa hintalappu kyljessään. Kassatkaan hyvin harvoin edes kysyvät mitään, eli ilmeisesti muitakin harrastajia asialle löytyy. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön ja jostain kumman syystä olin pussittanut leiripunakaalin. Kaali ei kovinkaan ollut nauttinut kääreestään vaan oli kehittänyt ulkokuoriinsa jonkinasteista härmää, mutta hiukan ulompia lehtiä kuorien ja pikkuisen sivusta höyläten löytyi sisältä näinkin mallikelpoinen yksilö. Luulen, että rouskuva salaattikin olisi onnistunut pois tiehensä.


Päätin kuitenkin (koska eilen oli  kansainvälinen No Diet-day...) tehdä linjojen ystävää kaalikeittoa, kylläkin jauhelihan kera, koska oli myös kyseisen paketin viimeinen käyttöpäivä.

Punakaalikeitto - tai muhennos

1 punakaali suikaloituna
2 sipulia puolitettetuna ja suikaloituna
400gnaudan  jauhelihaa
vettä tarpeeksi (keittoa vai muhennosta?)
2 lihaliemifondia
1 tlk kidneypapuja huuhdeltuna
2 rkl sherryviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria.

tarjoiluun lempiyrttiäsi, ehdottomasti korianteria siis, ja reilu lusikallinen paksua luonnonjugurttia taikka korianteria ja fetakuutioita, tarjoilulisäkkeet tekevät tästä todenteolla sen herkun vasta.

Ruskista jauheliha padassa tai isossa kattilassa. Lisää sipulit ja kaali ja vettä niin paljon, että kaalit peittyvät. Fondit sekaan, kansi päälle ja anna hautua puoli tuntia. Tässä vaiheessa naapurinUlla kävi kurkkaamassa kattilaan ja totesi "mielenkiintoista...". Tuntia myöhemmin sama henkilö kävi uudelleen ja avautui, kuinka pahalta meillä haisi. No se on se kaalenkeitto....

Lisää keittoon/muhennokseen vielä pavut ja etikka ja lämmitä.. Korianteri ja jugurtti kruunasivat annoksen eilen, tänään sen sitten tekivät fetakuutiot ja korianteri. Mitähän sitä vielä keksii? Muhennosta on nimittäin sen verran reilusti, että joutunen syömään sitä koko viikon, yksin lasten kanssa kotona kun olen.Haluaiskohan naapurinUlla lounasta? Taitaa olla pakko pakastaa...



Uusi keittiöhöyryjä on  muuten ilmestynyt. Joku sakia oli luvannut tehdä talkootöinä täytekakkuja 150 hengelle....!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Vietnamilainen broileri-minttusalaatti


Tiedä häntä sitten kuinka vietnamilainen tämä salaatti on, ohje on nimittäin Nigellan "Syötävän hyvää" -kirjasta. Mutta Nigellahan saa pienet kivetkin kuulostamaan herkullisen rapeilta, ja niinpä tämäkin salaatti hyppäsi toteutukseen kirjastosta lainatun opuksen sivuilta.

Ja tehtiin heti kahteen otteeseen samalla viikolla, sen verran näppärän helppo oli toteuttaa. Kuvittelen myös, että sellaista sopivan kevyttä, saa rouskutella vähän enemmänkin, vaikka yrittäisi painoaan tiputellakin. Säilyy jääkaapissa pari päivää, eli oikein hyvä tälläiselle kotiäidille napata vaikka lounaaksi.

Niin ja tärkein pointti oli tietysti, että myöskin hitsin pitsin herkullista. T-o-d-e-l-l-a. Ja sen verran kivan näköistäkin, että kyllä vois kutsua naapurin äiditkin lounaalle. Mutta nythän tässä tulee tämä resepti, niin voivat tehdä ihan itte... ;)

Nyt kun eletään vielä ihanaa kaaliaikaa, niin tässä yksi tapa hukata kaalinkerä toisensa perään.  Originaali resepti kuulutti kypsän broilerinrinnan perään, eli tähän käy siis kaikki  broilerinlihatähteet. Minulla ei kummallakaan kerralla noita ollut, joten toisella kertaa paistoin vain marinoimattomia broilerinleikkeitä ja  toisella kertaa Saarioisten  yrtti-valkosipulimarinoituja  broilerin sisäfileitä, ja sitten vaan siivutin ne poikkisyin.
Hyvää tuli molemmista. Mutta en tekisi ehkä ihan suikaleista, tai sitten ne pitäis ainakin pilkkoa vielä kypsänä paloiksi, tässä pitää lihankin olla pientä.

Mutta nyt kokkaamaan:

Vietnamilainen broileri-minttusalaatti
2-4 annosta

1 chilipaprika, mieluiten tulinen thaichili, poista siemenet ja siivuta malto
1 muhkea valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna
1 rkl sokeria
1 1/2 tl riisiviinietikkaa
1 1/2 rkl limen mehua
1 1/2 rkl vietnamilaista tai thaimaalaista kalakastiketta
1 1/2 rkl kasviöljyä
puolikas keskikokoinen sipuli ohuina viipaleina
mustapippuria maun mukaan
200g valkokaalia suikaleina
1 keskikokoinen porkkana suikaleina
muhkea nippu minttua tai korianteria varsineen hienonnettuna
suolaa

Yhdistä kulhossa chili, valkosipuli, sokeri, etikka, limenmehu, kalakastike, öljy, sipuli ja mustapippuri.
Siirrä syrjään makuuntumaan, mielellään puolisen tuntia.


Mulla on muuten kätevä meksikolainen härveli limen puristamiseen.


Sipulista saa ihanan ohuita zipaleita mandoliinilla. Mulla on vaan sellainen  parineuron muovimalli, mutta kyllä sekin toimii.


Seuraavaksi ladot kaikki loput suikaloiduit ainekset isoon vatiin. Kaalin suikaloin aivn vaan juustohöylällä halkaistusta kaalista vetelemällä. Porkkanat oli tosi nopia tehdä sellaisella pienellä kuorimaveitten näköisellä julienneleikkurilla. Mutta onnistuu toki perinteisesti veitselläin, aikaa taitaa vaan kulua hiukan enemmän.

Kuvassa julienneleikkuri, kuva kylläkin toisen ruuan valmistuksesta niin siinä on niinkun kesäkurpitsaakin, jos ihmettelette.
Mutta siis tavarat vadille.


Noin. Ja sitten päälle kirpakka kastike ja oikein hyvin sekoittelua, että kastike maustaa joka ripenen. Lopuksi sekoitetaan tuore minttusilppu mukaan tai korianteri. Mulla ei ensimmäisellä kertaa ollut minttua ja siksi laitoin ikisuosikkiani korianteria. Molemmat on ihania, raikkaita ja teemaan sopivia, mutta ymmärrettävästi erimakuisia....tarkista suola ja pippuri.


Ja mitäs mä vielä valehtelisin  sanoisin? No ainakin sen, että kannatta heti tuplata tai triplata ainaskin tämä annos. 200g kokonaisesta kaalinpäästä on nimittäin ihan turhan pieni siivu. Kanaa ei nyt välttämättä tarvitse olla aivan samassa suhteessa lisää. Laitoin tuohon nyt kumminkin nuo originaalit määrät. Söin kyllä itse tuon koko annoksen samana päivänä yksin. (no...mulla ON liian suuret annoskoot, tiedetään, tiedetään...).
Mutta tämä oli vaan niin hyvää ja kevyttä



perjantai 26. elokuuta 2011

Chorizo-kaalipata


En ole mikään suuri makkarankuluttaja, mutta nyt on ostettu monta pakettia chorizo-raakamakkaraa, kun huomasin, että Saarionen on sellaista alkanut toimittamaan. Meilläpäin kun ei ole aikaisemmin ollut valikoimissa siskonmakkaroita kummempia raakaversioita.

Viime kerralla mukaan tarttui myös muheva kaalinpää ja ajattelin sitten haudutella vähän mausteisempaa ja tomaattisempaa pataa perinteisen sijaan.

Chorizo-kaalipata

 4 chorizo- raakamakkaraa (unohdin katsoa grammamäärän) mutta siis yksi paketti
n. kilo kaalta
1 iso sipuli
3 porkkanaa
1dl puuroriisiä
kasvisliemifondikuutio
140g tomaattipyrettä
mausteeksi suolaa, mustapippuria, paprikaa, cayennepippuria,
lopuksi hiukan tuoreita yrttejä, meillä rosmariini ja lehtipersilja
tilkka öljyä
vettä

Suikaloi kaalia ja sipuli ja laita pataan öljytilkkaan pehmenemään. Lisää vettä niin, että kaalit juuri ja juuri peittyvät. Piko porkkanat mukaan ja puristele kiehuvaan pataan myös chorizo-pallukoita suoraan suolesta (kuulostipa pahalta...). Lisää myös riisi, tomaattipyre, fondi ja kuivat mausteet.

Anna porista pienellä tulella vähintäänkin riisit kypsäksi, mutta kauempikaan ei tee pahaa. Tarkista maku ja lisää yrtit. Tarjoile hyvän leivän kera. Oli kivan tulista ja loput isosta satsista laitoin pakkaseen, ettei yksin tarvitse koko viikkoa syödä samaa.



lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kaalisalaatti vaikka minkä kaveriksi


Kun myöhäiskylväjän kasvimaa ei vielä puske salaattia kannattaa kääntyä herkullisen varhaiskaalin puoleen. Makunsa lisäksi se ihastuttaa myös reippaan rapsakalla olemuksellaan joka ei vuorokaudesta jääkaapissa samassa kulhossa kastikkeen kanssa säikähdä. Kuten epäilemättä nirppanokkaisempi neiti Salaatti tekisi.

Cole Slaw on hyvää, samoin tykkään sellaisesta makeanetikkaisesta pizzeriakaalista, mutta tämä Kotivinkin vinkkaama kaalisalaatti oli helppoudessaan aivan nappi! Kaali se rouskuupi kivasti hampaissa ja emmentaljuustoraaste tekee epäilemättä sen justiinsa vähän erilaisen, omanlaisen maun tähän salaattiin. Resepti oli tosiaan  vain vinkki, joten  ainoastaan kermaviilin ja juustoraasteen määrä oli ilmoitettu. Arvioi itse loput. Niin minäkin tein.


Kaalisalaatti näppärästi

Varhaiskaalta (noin puoli kerää)
1dl kemaviiliä
1dl emmentaljuustoraastetta
sitruunamehua reilusti
ripaus suolaa

Lisäksi voit lisätä vaikka maissia, kuten minä, sipulinvarsia, ruohosipulia....

Viipaloi kaali suikaleiksi veitsellä, ja yhdistä siihen kastikkeen aineet. Sekoita.

Tarjoa grillatun makkaran keventäjänä, grillatun pihvin parina, kanan kaveriksi, itsetehdyn hampurilaisen lisukkeeksi, uusien pottujen kanssa, pitsasiivun viereen, taisipa meillä tätä olla halstrattujen silakoidenkin kanssa...

Tehkää tätä.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Smetanainen kaalimuhennos possunfileen ja riisi-ohran kera


Tilanne: appiukko ja anoppi tulossa kylään tuomaan meille keräämiään puolukoita. (kiiiiiiiiitossssss!!!)

Tavoite: tarjota heille syksyinen, maukas lounas, joka kuitenkin helppotekoinen. Vähän jotain uutta makua, mutta silti reilusti kotimaista.

Ratkaisu: Iso-Hoo oli jossakin välissä ostanut pakkaseen  laitetun possun marinoidun ulkofileen. Nytpä oiva tilaisuus tuhota se. En kovinkaan piittaa noista valmismarinaadeista, varsinkaan surullisen kuuluisasta ORANSSISTA  marinadista, joka lienee kaikkien tehdasmarinadien äiti, mutta kun sitä nyt oli, niin arvelin sen tähän soveltuvan.

Laitoin uunivuoan pohjalle riisi-ohra seosta  ja vettä paketin 4 hengen annoksen mukaisesti sekä murensin joukkoon lihaliemikuution. Päälle asettelin uunifileen ja työnsin koko komeuden uuniin 175 astetta, olisko se ollut siellä puolisentoistatuntia, seurasin kypsyyttä myös mittarilla. Tästä on jo toista viikkoa eli tietenkään en nyt sitten enää muista tarkkaa aikaa. Mutta siellähän se ruoka valmistui kuin itsestään. Kypsän possunfileen viipaloin sitten riisi-ohran päälle pienen foliossa vetäytymisen jälkeen.

ja nyt siihen  mikä teki ateriasta erikoisen herkullisen:

Smetanainen kaalimuhennos

1/3 osa isosta kaalista  suikaloituna
1 paketti pekonia
2dl smetanaa
2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
suolaa
pippuria

Suikaloi kaali vaikkapa juustohöylällä. Pilko pekoni ja freesaa yhdessä kaalin kanssa isolla pannulla. Lisää smetana ja kuivatut suppikset ja anna hautua hiljoilleen kypsäksi. Mausta suolalla ja musta/mauste/valkopippurilla mielesi mukaan. Tarkkaile tilannetta välillä, jos ruoka kaipaa nestettä, lisää vettä.

Oma palaute: Possunfile oli  sellaista kun se tapaa olla ( oranssilla marinadilla ) mutta esim. urho 6v:een mielestä "ihanan pehmeää lihaa". Itse tykkään valtavasti tuosta riisi-ohra lisäkkeestä ja suosittelen sitä kaikille.Siinä on vaan niin paljon enemmän makua kun peruspitkäjyväisessä riisissä ja eikai ne appivanhemmatkaan aina tartte niitä perunoita. (No he kyllä syövät aina kiltisti kaikki kokkailuni.)
Mutta aterian kruunu oli kyllä tuo kaali-, smetana-, pekoni-, suppislisäke. Sitä, hyvät naiset ja herrat, kehoitan kokeilemaan, esimerkiksi jonkun uunissa haudutetun liharuuan kera. Ihan syksy-ruoka!

torstai 29. huhtikuuta 2010

Kanan eväät ja pekonin paistovinkki

Viime lauantain grillatuille kananpuolikkaille oli tietysti keksittävä jotain kaveriksi lautaselle. Paistoin kaupan puolivalmiit ciabattat lämpimäisiksi pöytään ja valmistin kahta "salaattia". Sumisalaatti ja perunasalaatti sopinevat ajankohtaisesti vaikka vapun piknikille, joten ei kun reseptiä.
Kuukausi sitten iskin siis silmäni  Sillä Sipuli blogissa esiteltyyn sumisalaattiin. En ollut moisesta ikinä kuullutkaan. Kaunis väri, itämaissuuntautuneisuus ja se yksinkertainen tosiasia, että tämä oli jotakin täysin uutta, sai minut päättämäään tehdä tätä ensi tilassa. Sitä paitsi meillä syödään aivan liian vähän rehuja/ kasviksia (koska ne eivät sisällä herkkumakuja voita ja suolaa? : )...) Joten joskus on pakko ihan päättää yrittää keventää.



Tällä kertaa toteutin reseptin tipitarkasti Sillä sipulin ohjeen mukaan, joka meni siis näin:

Sumisalaatti


  • noin kilo punakaalia

  • 2 porkkanaa 

  • pari kourallista sipulinvarsia pakkasesta (tai 4 kevätsipulia) 

  • ½ dl seesaminsiemeniä

  • (4 rkl mantelilastuja) 

  • 1-3 pkt pikanuudeleita


Kastike

  • 4 rkl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl merisuolaa 
  • 1 dl (oliivi-tai) rypsiöljyä 
  • ripaus mustapippuria
  • suolankukkia ripoteltuna salaattiin
 Aineiden osalta minulla oli punakaalia ehkä hiukan vähemmän, seesaminsiemeniä hulahti ehkä enemmän eli n. desi ja pikanuudelilevykkeitä oli se 3(siis nämä ovat sellaisia maustamattomia).

Valmista kastike kuumentamalla pienessä kattilassa riisiviinietikka, sokeri ja suola, kunnes ovat sulautuneet yhteen. Jäähdytä ja lisää lopuksi tähän siirappimaiseen kastikkeen joukkoon öljy.

Suikaloi kaali ohueksi. Raasta kuoritut porkkanat. Silppua kevätsipulit/varret.
Yhdistä vihannekset ja kastike. Tämän voit tehdä jo edellisenä päivänä jotta kaali pääsee oikein maustumaan.

Paahda sesaminsiemenet kuivalla pannulla koko ajan sekoittaen.

Nuiji nuudelilaatat pussissaan esimerkiksi kaulimella pätkämurskaksi. Tässä kohtaa saat hyvin purettua kaiken viikon aikana kertyneet agression. Nuudelit ottavat  sen  vastaan ilman syvempiä psyykkisiä vaurioita, toisin kuin puoliso ja lapset.

Lisää keittämätön nuudelimurska ja siemenet salaattiin. Hyvää tuli!


Jos edellisessä noudatettiin ohjetta kirjaimellisesti, toinen salaatti olikin tuttua ja turvallista ominta tyyliäni, eli mitäs kaapista löytyy. On hienoa tehdä uusia ruokia turvallisesti reseptin kera, mutta koska elämänfilosofiani kallistuu enemmän tuonne eihuoltahuomisesta -puolelle, heijastuu se usein myös ruuanlaittopuolelle. Myönnän, että saatan suunnitella päässäni päiväkausia vieraille tarjottavia tai jotakin juhla-menyytä, mutta se, että hakisin reseptit käsiini ja kirjoittaisin kauppalistan etukäteen jää usein tekemättä. Siinä sitä sitten ostetaan jotain ja sitten siitä tehdään jotain.

Ensiksi meinasin tehdä vaan uunilohkoperunoita (nam, niissähän on rasvaa ja suolaa...) mut *gulps*, kaapissani olikin vain 5 perunaa. Kun syöjiä oli 5 aikuista ja kaksi lasta, en halunnut lähteä sille linjalle, että olisin ruokailun alussa ilmoittanut, että kullekin on sitten vain korkeintaan 4 lohkoa perunaa, niin jotain muuta oli kehitettävä. Eli perunat kiehumaan ja perunasalaatin tekoon. Kunpa muistaisin nyt kaiken mitä sieltä kaapista sitten löytyi...




Perunasalaatti Nannan tapaan
(eli mitä kaapista löytyy)

5 perunaa, kuorittuna, keitettynä ja reilusti lohkottuna
2 kananmunaa, keitettynä ja lohkottuna
1 pkt pekonia, mikrossa kts. alempaa, paloiteltuna
1 punasipuli suikaleina
1dl mustia oliiveja
1dl valkosipulinversoja (ne ovat nuo pavun näköiset, ruokalahjaksi saatu ystättäreltäni Virpiltä, lasipurkki)
reilusti hienonnettua persiljaa

Voi halavattu. Tämä on nyt sitten muokkaus jälkikäteen. Jäi kuin jäikin 1 aines pois. Katselin äsken tuota ensimmäistä kuvaa ja kästin, että laitoinhan minä sinne salaattiin purkillisen papujakin.Kyseessä olis joku Organic mix tölkki eli, kidney, pinto ja valkosisia papuja suolavedessä. Kuinkas saatoin unohtaa?

 Sekoita kaikki ainekset yhteen.

Kastike

1dl oliiviöljyä
2rkl sinappia
2rkl viinietikkaa
ripaus sokeria.

ravista kaikki kastikkeen aineet yhteen ja sekoita salaattiin. Tarkista maku ja rouhi tarvittaessa pintaan mustapippuria ja suolaa.

Pekoni mikrossa

Tämä on sitä ameriikkaa taas tämä pekonin valmistus. Sääli kun en hoksannut ottaa selventäviä kuvia asiasta, mutta yritetään (tuhansilla) sanoilla.

Miksi? Koska pekonin valmistus näin on kärytöntä, ja vähärasvaisempaa  eikä vaadi seisomista pannun ääressä.

Miten? Ota suuri lautanen ja laita sen pohjalla 2 arkkia talouspaperia päällekkäin. Levitä pekonit vierekkäin paperille, laita päälle uusi kerros paperia ja loput pekonit sen päälle. Lopuksi vielä yksi paperi. Laita mikro päälle, ensiksi ehkä 5 min, käy sitten kurkistamassa ja lisää aikaa tarpeen mukaan, nyt ehkä muutama minuutti kerrallaan. Tehoista ja pekonimäärästä riippuen aikaa kuluu aina 12 minuuttiin asti (mulla on paketille 7 minsaa aika hyvä).

Irrota talouspaperit pekoneista ja nauti/käytä pekonit kuten haluat. Kyllä, pekonit ovat erittäin rapeita. Kyllä ne ovat ruskettuneet. Kyllä, ne ovat hiukan keveämpiä koska ylim. rasva on imeytynyt talouspaperiin. Keittiö on ihanan kärytön ja yksi pannu vähemmän pestävänä.

Kyllä, nämä olivat oikein hyviä lisukkeita kanalle. Hyvällä ruokahalulla syötiin ja lisäannoskauhalla käytiin useamman kerran.