About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. huhtikuuta 2022

VIHREÄ PARSA ON HELPPO JA NOPEA HERKKU

 


Parsasesongissa on jotakin huumaavan  herkullista. Juttelin juuri Saksasta perheineen Suomeen muuttaneen ystäväni kanssa ja hän huokaili, kuinka he Saksassa keväisin herkuttelivat valkoisella parsalla. Ihan innostuimme googlaamaan, onko kotimaista tuoretta valkoista parsaa saatavilla, valkoinen parsa on nimittäin herkkä tuote, joka tosiaan pitäisi syödä ihan hemmetin tuoreena. Parasta olisi parsaravintola pellon vieressä (sellaisessa olen muuten ollut Visbyssä).

Sen takia, ehkäpä, olen vihreän parsan ylin ystävä. Se on mielestäni himpun verran kulutusta kestävämpi ja ylivoimaisesti monipuolisempi laittaa, voi paahtaa, grillata, paistaa, höyryttää...eikä tarvitse edes kuoria. Maistuu sitäpaitsi myös raakana.

Näin sopivasti pääsiäispyhien alla ilmestyi tänään Lännen Median tuottamat ruokasivut 9:ssä sanomalehdessä(Turun SanomatKaleva ja Lapin KansaIlkka-PohjalainenHämeen Sanomat ja Forssan Lehti, KeskipohjanmaaKainuun Sanomat ja Länsi-Suomi).

Vihreä parsahan on mitä mainioin alkuruoka tai lisuke myös pääsiäispäivän herkutteluaterioille. Toivottavasti tämä kuvakooste/teaseri innostaa myös sinut parsakokkailuihin. Täydelliset reseptit löytyvät lehdistä ja niiden verkkosisällöistä.

Pekoniin tai parmankinkkuun kääritty, grillattu tai paahdettu vihreä parsa on jo tuttu klassikko. Herkkua voi vielä herkullistaa lisäämällä nyyttiin useampi parsa ja niiden keskelle viipale mozzarellaa.

Kyllä, herkkumittarit singahtaa maksimiin!


Yksi mun juhlapöydän ja varsinkin noutopöydän ikisuosikki tarjottavista on vitello tonnato. Olen versioinut sitä niin kalkkunasta, possusta kuin broilerista, harvemmin vasikasta, joka on alkuperäisen reseptin raaka-aine, mutta huonosti tarjolla Suomessa. Beach house kitchenin Heli-Hannelen reseptillä oli Urhon rippijuhlissa tarjolla (liian vähän )pimento tonnatoa.

Nyt vasta tajusin, että parsa ja tonnatokastike ne vasta ovatkin huikea pari. Tarjoa parsa tonnatopedillä tai rempseästi tonnatokastikkeeseen dippailtavaksi. 


Rapsakaksi paistetut nuudelit ja parsa maistuvat yksinkertaisessa aasialaisessa salaatissa. Selkeät, minimalistiset ainekset, hyvä kastike ja se on siinä.


Vihreä parsa (niinkuin valkoinenkin) on mielettömän hyvää myös pelkän voisulan tai hollandaisekastikkeen kanssa. Mutta entäs avokadohollandaisen kanssa? Out of this world! Tämä maistuu myös vegaanille, koska nimestään huolimatta, se ei sisällä munia, ei voita. On silti kuohkean paksu, ihana makuinen ja - värinen hollandaisetyylinen kastike.

Ai niin, eikä tietenkään ympätä tuota kylmäsavulohta vegaanin lautaselle.


Hyvään pääsiäiseen sisältyy myös hyvä määrä suklaaherkkuja. Minimuffinipellillä paistuivat tällä kertaa minisuklaamuffinien sijaan brownie minipalat, ja se on todellakin ihan eri juttu. Pienessä minipalassa löytyy herkullista paistoreunaa ympäriinsä, ja samalla se brownien sitkeänpehmeä, syntisen suklainen sisus.


Ja sitten helpoista helpoin herkku, pääsiäisen värikäs Rocky Road. Omaan makuuni ehkä pikkasen tuhtia makeaa, mutta tuostapa nuo palaset ovat keittiönpöydältä kadonneet tässä viikon aikana...


Superherkullista pääsiäistä!

torstai 25. maaliskuuta 2021

PÄÄSIÄISPÖYDÄN MAKEAT HERKUT

 

Ihana leipoa pääsiäistä. Se on vuoden juhlista melkein lemppari, monta pyhää peräkkäin, eikä niin perinteissä kiinni ruuan osalta kuin vaikka jouluna, enemmän irroittelua jotenkin. No pitäähän sitä olla mämmiä, suklaamunia ja lammasta tietenkin, mutta niiden kanssakin voi varioida.

Tänään ilmestyy yhdeksässä sanomalehdessä taas Lännen Median tuottama ruoka-aukeama,jonka sisällön olen tehnyt. Etsi lehti käsiinne naapurista, netistä, kirjastosta tai kioskilta, ellei se kotiin tule ja ala suunnitella pääsiäisien leivontaa ja jälkiruokapuolta.



SITRUUNAA! Sitä huutaa pääsisäisleivonta ja vielä isoilla kirjaimilla. Sitruuna rientää kevättä kohti kirkkaalla värillään ja pirteällä hapokkuudella. Sitruunaruudut ovat , noh, sitruunaisia. Eikä resepti oo vaikea.





Mutta ei se ole vaikhea pääsiäismunakakkukaan,ei! Hedelmäiset maut toteutuvat hyvin iloisen värikkäässä koristelussa. Kääretorttupohjasta muotoiltu kakku on nopea tehdä ja juuri sellainen, jonka leipomispuuhiin on mukava ottaa mukaan myös perheen pienimmät.


Pienet rakastuvat myös halipupupikkuleipiin aivan varmasti eikä noita kyllä aikuinenkaan pysty vastustamaan. Suloinen on aina suloinen. Teinikin on kysellyt jo viikon, että koska leivot niitä uuden pesueen. Halipupujen salaisuus on ylösalaisin käännetty pipakakku-ukkomuotti.


Kruununjalokiveksi nostan vielä tämän porkkana- ja juustokakun liiton. V-A-S-T-U-S-T-A-M-A-T-O-N!

Keräsin vielä yhteen 3 raikasta pashareseptiä. Mikä on sun valinta?


Perinteisempi versio?


Hedelmäinen ja vegaani kippotyyliin?



Vai jotakin aivan muuta? Vaikka nutellapashaa!

Ihanaa pääsiäisajan herkuttelua!

tiistai 21. huhtikuuta 2020

RUOKAA KORONAN AIKAAN IV



Minkälainen oli meidän etäilyviikko 16 ruuan suhteen? Ensimmäisessä kuvassa aloitellaan juuri pääsiäissunnuntain lammasateriaa, joka valmistui grillissä. Muutenkin viikko oli taas ihan erilainen kuin edelliset, su ja ma vietettiin vielä pääsiäistä, tiistaina alkoi koulun noutoruokailu. Ja fiiliksissä mentiin morkkiksesta toiseen...

Kalastus ontuu taas pahoin tällä viikolla. Kasvisruuat  myös harvat mutta leivottu on. Ei ole haettu noutoruokaa ja tunnen syyllisyyttä siitä, että ravintolat kuolevat nyt minun käyttäytymiseni takia. Mutta en minä ole mikään noutoruokafani muutenkaan, ravintolaruuan syön mielellään vastatehtynä ravintolassa. 

Sitten tuli hirviä perunamorkkis. Meillä on viimeaikoina ollut liian usein riisiä tai pastaa, olen ollut olevinani vaihtelunhaluinen yrittänyt tarjota monipuolisesti erilaisia aterioita, vähän varmaan perunan kustannuksella. No more! Sanon minä. Täältä 65 x perunaresepti.

Edellinen kirjaamani ateria taisi olla siis lankalauantain Ropa vieja.

SU
myöhäinen aamiainen
ateria
16 hengen etädinner
Meksikolaista lammasta eli Barbacoa de borrego, kotitekoiset maissitortillat
Jälkkäriksi hedelmä- marenkirahka



Sunnuntaina kokoonnuimme Google hangoutsin myötävaikuttamana yhteiselle perheaterialle 16 hengen voimin, kukin perhe omassa kodissaan, omin ruuin. Vaikka osallistujilla olikin osittain ennakkoluuloja (toimiiko tekniikka, onko pikkupojille liian rauhatonta ja päästäänkö tunnelmaan?), kaikki onnistui loistavasti. Eino7v ja Eemi5v.viihtyivät pöydässä tekniikasta hurmioituneena paremmin kuin koskaan ja minä naljailin MunKälylle, että mitä hän oikealla tunnelmalla tarkoittaa: Sitäkö, että minä itken, Mumma on villinä, Natasisko loukkaantuu jostakin ja pikkupojat istuu pöydän alla (siinä nimittäin aika yllätyksetön perhedinnereidemme peruskaava).

Viihdyimme hienosti kaksi tuntia pöydässä, aikuiset ainakin. Oli kiva vertailla myös ruokia, Porvoon Nikoveljen perhe oli hakenut Sinne-ravintolasta 3 ruokalajin hienon menuun. Nuuttiveljellä oli parsaa ja lohta alkuun ja sitten ihanaa kokonaista grillattua varraskanaa, Mummalla, papalla ja Natasiskolla taas Papan Devil's eggs ja perinteinen nyhtölammas. Minä kun en viitsinyt tehdä samaa niin meillä oli tuota lammasbarbacoaa ilman erillistä alkuruokaa, siinä kun tulee samalla keitto ja lammastortillat.


Jälkiruoka valmistui ilman turhia kommervenkkejä. Kokosin lautasella kermavaahdolla jatkettua passionhedelmärahkaa, tuoretta ananasta ja mangoa sekä noita ihanan pastelleja marenkeja ja muutaman mintunlehden. Lopputulos keveä raikas ja hedelmäinen! Vaikeuskerroin 0.

MA 2. pääsiäispäivä
aamiainen
pilvimunia ja pekonia
ateria
raclette
Jälkkäriksi suklaamousse 
Pupukakku


Toisena pääsiäispäivänä fiilisteltiin vähän aamiaisella. Pakkasesta "tuoreet" voisämpylät , pekonia ja Sillä Sipuli- blogista löytämäni Pilvimunat ja lasillinen vastapuristettua puoliveriappelsiini(sellaisiakin on!)mehua. Pilvimunat ihan sulivat suuhun ja saa tehdä toistekkin kuulemma.

Meidän perheellä piti olla pitkästä aikaa yhteinen Lapin loma rakkaiden ystävien kanssa pääsiäisalusviikon  lauantaista lauantaihin. Tarkoitus olisi ollut herkutella yhtenä iltana racletella, kuten kunnon laskettelulomalla kuuluukin. Koska tämä meni koronakotoiluksi niin vielä viimeisenä lomapäivänä katettiin raclette tykötarpeineen esiin. Tällä kertaa juuston kanssa syötiin uunilohkoja, pikkuisia coctailkurkkuja, paprikaa, herkkusieniä, artisokkaa, kanaa ja Schwarzwaldin kinkkua.




Korkkasin viimeisen lomapäivän kunniaksi myös pullon lahjaksi saamaani alkoholitonta kuohuvaa, jolla me sitten koko perhe kilisteltiin. Oli muuten hyvää!



Jälkkäriksi kaikkien maailman (pussista tehty) lasten herkku, suklaamousse,josta saatiin muutamalla pikkumunalla hyvinkin ajankohtainen.

Ja bonuksena vielä pupukakku, joka oli Natasiskon mielestä niin hyvää, että olen roudannut sitä hänelle pala kerrallaan. Ihana kun joku joskus kehuu kunnolla ja varsinkin kun se on kriittisen suorapuheinen siskoni: " Parastakoskaan, mehevää, mahtavaa kookoksen kanssa, en oo koskaan syönyt näin hyvää... täyte ja kuorrute oli täydellinen, joskus se on niin öklöä...".

Kakku oli täysin hetken mielijohteesta tehty, kun mulla oli jo vuoden lojuneet nuo pupunkorvat. Ajattelin, että pupukakkuun sopii sisälle porkkanakakku ja niinpä vähän googlailin ja yhdistelin oman versioni muutamasta reseptistä. Puputurkin kookoshiutaleisiin sain idean aiemmin tekemistäni pupumuffineista.

Ehkä mä teen tästä jonkun kauniimman  ei pupu -version vielä niin voin jakaa reseptin.



TI
lounas
koululaisille nakit ja muusi, aikuisille makaronisalaatti
kello 5 ruoka
Leftover tostadas: ropa viejan ja kanan lihaa ja loput tortilloista



Tiistaina meillä alkoi kouluruoka. IsoHoo hakee valmiiksi annostellut lämpimät annokset koululta klo 11-11:15 välillä pienellä kylmälaukulla. Nouto on ilmeisen hienosti järjestetty ja porrastettu, ruuhkia ei synny vaan hyvin nopeasti hän sieltä aina palaa. Ruuat on pakattu muovirasioihin, joten pikkuisen tästä muovijätettä tulee. Annokset on heti syöntivalmiita ilman lämmitystä, salaattia ei annoksiin kuulu, pitää yrittää tehdä lapsille vähän kasvistikkuja tai muuta (mun tekemä salaatti ei laske). Aloituspäivänä nakit ja muusi.

Illalla paistoin sunnuntain aterialta ääneet tortillat öljyssä rapeiksi, lämmitin purkista frijoles refritos eli paistettuja papuja ja laitoin pöytään leftover kanaa, naudanlihaa ja  muut tykötarpeet ihaniin tostadoihin.




KE
lounas
koululaiset: perunat ja possukastike, aikuisille sunnuntain lammaskeittoa
kello 5 ruoka
Maitotytön kokkausvuoro: Juustofondue!


perunaa ja possukastiketta

Viikko kului sitten hyvinkin juustoisissa tunnelmissa. Maitotytön ruuanlaittovuoro siirtyi tiistailta keskiviikkoon mun hammaslääkäri ajan takia, koska Maitotyttö oli valinnut vähän erikoisemman arki-illallisen, juustofonduen nimittäin. Tämä idea syntyi hänelle raclettepöydässä ja en sitten aitoa innostusta ruvennut teilaamaan vaan lupasin, että näin hän saa tehdä. Toki helpotimme touhua kaupan valmisversiolla, Maitotyttö kyllä leikkasi leivänpalat ja kuumensi juuston padassa koko ajan sekoittaen. Tämähän oli sitäpaitsi, jos ei nyt kasvisruoka (koska mitään kasvista ei myöskään ollut), niin ainakin lihaton!

TO
lounas
Koululaisilla kasvissosekeitto, karjalanpiirakka ja juusto
aikuisille vispipuuro (omena-punaherukkamehusta keitetty)
kello 5 ruoka

Urho kokkaa: Kanaa Jalfrezi


Koulusta saapui aurinkoista kasviskeittoa, karjalanpiirakka ja juuston siivu. Minä keitin meille aikuisille vispipuuroa.

Urho teki omalla kokkausvuorollaan Sweet food o'Mine blogista bongaamaani helppotekoista hyvää curryä, Kanaa Jalfrezi.



PE
lounas
koululaisille kanapasta

Illalla itsetehtyä pitsaa


Koululaisten kanapasta
Ja illalla ratsastuksen jälkeen leivoin oikein onnistuneita pizzoja, kukin sai valita täytteet. Monet täytevaihtoehdoista olivat viikolta jääneitä jämiä, herkkusienet, artisokat, nahistuneet pikkutomaatit, pakkasesta otettu pikku kinkkupussi ja mozzarellajuustot, tacojen hirvenlihatäyte jne.  eli varsinaista hävikin estoa tämä perjantain pitsailukin.




LA
Toiveena "äijäruokaa" (Urho toivoi ja isänsä kokkas): Pyttipannu makkaralla ja useammalla munalla.


Äitidille aseteltu Pyttipannu. Nämä olivat lautasannoksia...

Äiti yritti vielä illalla vetää pisteitä kotiappäin leipomalla korvapuusteja ja aivan sairaan hyvää leipää.


Korvapuusteista tuli kertakaikkisen rumia, mutta onneksi kuitenkin syötävän hyviä!

Kaikkia ruokailun tavoitteita ei tälläkään viikolla saavutettu. Lapset saivat kuitenkin hyvänmakuisen koululounaan, eikä aina edellisen päivien tähteitä kuten me aikuiset joka himputin lounaalla. Toisaalta hävikin minimointi oli huipussaan: Melkein kaikilla aterioilla hyödynnettiin toisista aterioista jääneitä raaka-aineita tai uudelleen lämmitettiin entisiä, varsinkin ne vanhempien lounaat kuuluivat jälkimmäiseen. Lapset saivat perunaa 3/4 lounaista. Koko perhe sai perunaa barbacoassa, racletessa ja pyttipannussa, kun nyt sitäkin pitää miettiä. Toisaalta riisiä oli vain kerran ja pastaakin vain kerran lounaalla sekä koululaisilla että vanhemmilla.

Kas, jännä nähdä mitä kuluva viikko tuo tullessaan ja kauanko kehtaan näitä vielä paljastella...

torstai 18. huhtikuuta 2019

BROILERIRESEPTIT PÄÄSIÄISEEN



Muitta mutkitta on sanottava, että pääsiäinen on mun suosikki juhla ruuan suhteen. Joo, joo, on se joulukin, mutta se on jotenkin niin ennalta määrätty, minä kun olen näköjään näissä jutuissa perinteiden vanki (enkä ole pahoillani siitäkään). Ai niin, ja joulupöydässä on sitäpaitsi maksalaatikkoa, jota en voi sietää...and the points go to EASTER!!!

Pääsiäisen syömingeissä ainut mikä on varmaa on mämmiroppoonen pöydässä, eikä sekään taida kaikille maistua. Muuten sitä voi ilolla keskittyä kaikkeen mistä tykkää: lampaaseen (ja linkki parhaaseen lampaaseen ikuna), kalaan, tuoreeseen parsaan ja on me mattimyöhäiset syöty pääsiäisenä blinejäkin. Näyttäisi myös siltä, että tänä myöhäiskeväisenä pääsiäisenä on viimeistään aika avata  grillaussesonki.

Edessä on siis mahtava pätkä lomaa, yhdessäoloa perheen kanssa ja ihania aterioita.

Tokikaan tämä ei nyt koske tänä pääsiäisenä minua, olen lupautunut Ypäjälle pyörittämään Hevosopisto Horse Shown yleisökahvilaa. Tiedossa siis ympäripyöreitä päiviä keittokauhan varressa ja hiukan surullisena perheen hylkääminen, trullittelut ja kokko mukaan luettuna. Luulen, että kuitenkin ehdin kerran päivässä vessaan ja ehkä vedän jonkun sämpylän jossain välissä. IsoHoo saa jäädä kotiin heiluttelemaan tahtipuikkoa.



Mutta se ei estä teitä riemuitsemasta pääsiäisestä täysin rinnoin. Jos saat tänään käsiisi Lännen Median lehtiä, löydät sieltä pääsiäisen kunniaksi heille laatimiani tipureseptejä.

Kana kun on sellainen arjen sankari, nopea, herkullinen ja helppo, niin välillä aina unohtaa, että siitä saa myös erittäin hyvää juhlapöytään. Siinäkään ei ole pahitteeksi, että on nopea, herkullinen ja helppo! Ei mene yhden ihmisen päivä keittiössä. Vaikka mua haittaas, on se niin ihana paikka.

No nyt unohdin, että broileri on myös edullista tarjottavaa: Broileri on siis paikallaan myös tiukemmalla budjetilla.

Biryani on meidän perheen makumuisto Bangladeshista. Siellä se oli huomattavasti rasvaisempi ja tahmaisempi, pisteltiinhän ruoka käsin suuhun. Biryania syödään laajalla alueella ja tekotavatkin vaihtelevat. Tässä biryaniriisi höyrystyy kypsäksi ja keveäksi alta tulevissa curryhöyryissä. Ja iskä sanoi, että maistui siltä kuin pitääkin. Ja iskä on aina oikeassa.

Eikö ole muuten kivan pääsiäistunnelmaista väriltään tuo sahramin pilkuttama riisi?


Ahaa-elämys mehevään kypsään kanaan on ollut sen muhittaminen rautapadassa. Tällä kertaa sielä kypsyivät myös perunat ja porkkanat, ihanaksi maustuen, kanasta valuvassa rasvassa ja yrttivoissa. Pääsiäisen tunnusmerkkinä rosmariini.


Ihan itekseen valmistui. Melkein.




Kauniimpaa ja helpompaa kuin tämä kanalauta tuskin löytyy. Voisin tarjota brunssilla, lounaaksi tai iltapalaksi. Ja vois tämä olla myös lohilauta, tai kolmen juuston lauta, tai tacolauta, antipasti tai vegelauta. Saat ihan itte päättää. Tähän nyt tuli paistettujen broilerin sisäfileiden seuraksi sopivaa tarjottavaa.


Aamiaisihmisenä piti vielä liittää juttuun aamiaisvinkki. Juuri sopivan kermaisen löysiksi keitetyt kananmunat joihin dippaillaan paahdettuja leipätikkuja tai extra-spessu-hetkinä pekoniin kääräistyjä paahdettuja parsoja. Harrastetaanko teillä näitä? Jos ei, niin ehkä pitäisi!

(Terveisiä Kepalle!)






torstai 22. maaliskuuta 2018

SEMIFREDDO PÄÄSIÄISEKSI


Kaupallinen yhteistyö K-Ruuan kanssa

Ihanaa, pääsiäinen on kohta täällä. Se on yksi ihanimpia pyhiä vuodessa, on monta päivää aikaa kokkailla ja kokoontua yhteisen pöydän ääreen perheen ja ystävien kesken. Pääsiäisenä en millään malta lähteä lomallekaan pois kotoa, ainakaan vielä kun lapset ovat pieniä. Eihän se ole pääsiäinen eikä mikään jos ei pääse trullittelemaan ja nauttimaan lankalauantain pääsiäisvalakioista.
Makiaa siis riittää pääsiäisenä kun pikkutrullit palaavat kierrokseltaan pannut täynnä hyväskää. Jälkiruokien osalta pääsiäinen on aivan erityinen, on mämmiä, on pashaa ja jotenkin pääsiäisen henkeen tuntuu sopivan kaikki sitruunainen, kaikki rahkainen...



Mutta ainahan sitä pitää kokeilla jotakin uutta. Ei nyt uutta-uutta sillä semifreddohan on varsinainen jälkkäriklassikko, mutta uutta mun pääsiäiseen. Tähän semifreddoon kyllä sopii pääsiäisjälkkärin leima. Ihananasti kelta-valkoinen semifreddo on kuin jäätelöä, mutta ei silti kumminkaan, se on paljon kevyempää ja kuohkeampaa, ilmavampaa. Semifreddo tarkoittaa puoliksi jäätynyttä ja sellainen tämä juuri on. Se ei pakastimessakaan jäädy jäätelönkivenkovaksi vaan on aina unelmapehmeää lusikoitavaa.



Semifreddo tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan vaahdotetusta kermasta, zabaglione-kastikkeesta (sokeri ja keltuaiset vatkataan vesihauteessa) ja marengiksi vaahdotetuista valkuaisista. Kaikkien äitien reseptien sääntöjen mukaan ei tietenkään niin.

Pikkasen oion. Mutta fiksusti. Vaikka tarvitaan kolme kulhoa, ei vatkaimia tarvitse välillä pestä kun noudatat vatkausjärjestystä.


Alkukimmoke tuli näistä Pirkan sokeroimattomista 100% hedelmää sisältävistä soseista, joista pyydettiin reseptiä. Semifreddoon meni tällä kertaa aprikoosisose, mangososeesta olisi tullut vieläkin raikkaamman värinen, mutta puusilmänä kaadoin väärästä purkista. Hyvää oli aprikoosisosekin, se sopisi ihanasti myös suklaiseen semifreddoon. 

Valitse oma suosikkisi, valmiit soseet ovat sileitä eivätkä tosissaan sisällä mitään lisättyä sokeria. Helppokäyttöistä tavaraa lisätä jugurttiin, viiliin, puuroon, smoothieen. Käytä juustokakuissa ja täytekakkujen täytteenä kermarahkaseoksen maustajana. Vispipuurotkin noista tulee ihanasti.



Mutta nyt semifreddot pakkaseen:

Hedelmäinen semifreddo
valmistusaika 15 min + jäädytys
6:lle

4 kananmuneria
5 dl kuohukeaa eroteltuna keltuaisiin ja valkuaisiin
1/2 tl suolaa
2 dl tomusokrmaa
1-2 dl Pirkka mango-, aprikoosi- tai päärynäsosetta 


pinnalle Pirkka kinuskikastiketta

Vuoraa alumiininen, n 1,5 l vetoinen pitkä leipävuoka tuorekelmulla.
Laita ensimmäiseen vuokaan valkuaiset, toiseen keltuaiset ja sokeri ja kolmanteen kerma.

Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää suola vatkaamisen loppuvaiheessa.

Jatka kakkoskulhoon ja vatkaa sokeri ja keltuaiset vaaleaksi täyteläiseksi vaahdoksi.

Vaahdota lopuksi kerma. Kun vaahdotat aineet tässä järjestyksessä, ei vatkaimia tarvitse välillä pestä (varsinainen niksipirkka täällä).

Sekoita kerma ja keltuaisvaahto keskenään ja kääntele lopuksi valkuaisvaahto varovasti joukkoon.

Valuta vuoan pohjalle hedelmäsosetta. Jos pidät vuokaa hiukan kallellaan saat semifreddon toisen nurkan kivasti keltaiseksi. Lusikoi päälle semifreddoa 1/3 vuoan tilavuudesta, sitten taas valutat hedelmäsosetta, taas semifreddoa jne kerroksittain vuoka täyteen. Valuta hedelmäsose nauhana sinne tänne niin saat kivemman efektin.

Peitä vuoka tuorekelmulla ja laita pakkaseen vähintään 3 tunniksi. 
Kumoa valmis semifreddo tarjoilulautaselle ja tarjoa kokonaisena tai valmiiksi viipaloituna. Viimeistele halutessasi kinuskikastikkeella, hedelmillä, marjoilla, kukilla tai pähkinöillä.

Tai ihan vaan lusikoilla.

K-ruokasivuilla on juuri nyt aiheena pääsiäinen, kannattaa käydä kurkkaamassa parhaat pääsiäismenuut, jälkkärit ja koristeluvinkit.

Ai niin vielä, jollei sinulla ole pitkänomaista leipävuokaa, niin samalta se maistuu muissakin astioissa valmistettuna.



Kaupallinen yhteistyö K-Ruuan kanssa