About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomalainen erikoisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomalainen erikoisuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. helmikuuta 2024

MINI-RUNEBERGINTORTUT

 

Oi että, pieni on kaunista!

Sen sijaan, että tukehdut kuivaan ja raskaaseen ranteenpaksuiseen  runebergintorttuun, tee näitä sööttejä miniversioita. Niitä napsii kerralla useamman ja joka haukulla saat ihanasti mukaan hilloa.

Ostin kyllä joitain vuosia sitten runebergintorttuvuoan, kun halusin tehdä juurikin niitä perinteisiä, mutta ihan totta, että niiden syöminen käy melkein työstä! Ennen vuokaa tein jos minkälaisia virityksiä tortuista!

Toista on näiden kaunotarten kanssa. Sekä leipominen, että syöminen on kivaa ja helppoa. Tarvitaan siis minmuffinipelti ja siihen sopivat paperiset vuoat. Voi tehdä ilman vuokiakin, mutta ei varmasti tartu kiinni vuokien kanssa.
Ohjeen nappasin Annin Uunissa- blogista. Anni on minileivonnaisten  (ja monen muunkin herkun) kuningatar!

Ihan pikkuisen enemmän olisin voinut laittaa taikinaa kuhunkin vuokaan. 



MINI-RUUNEBERGINTORTUT
24 kpl (Annin Uunissa ohjeella, aika tarkalleen)

100 g voita
1 dl sokeria
1 iso kananmuna
1,5 dl vehnäjauhoja
4 murskattua piparia
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kardemummaa
0,5 dl kermaa

Kostutukseen omenamehua (tai punssi vedellä lantrattuna).

Pinnalle sokerikuorrute ja vadelmahilloa.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
Lisää muna hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet ja lisää ne sekoittaen voi-sokerivaahtoon kerman kanssa. 
Laita paperivuoat minimuffinipellin koloihintai voitele kolot.
Kaada taikina koloihin ja paista 200- asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Kostuta lurauttamalla hiukan omenamehua tai muuta kostuketta joka tortulle. (Tämä toimenpide kyllä irrottaa ilmeisesti tortun paperisista vuoasta).

Pursota rinkula valkoista ja lusikoi keskelle vadelmahillo.
Hoitui siististi kun mulla oli valmiskuorrute ja niitä puristettavia vadelmahilloja.

Oi että. 6/5!

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

PINAATTILÄTYT JA JAUHELIHAKASTIKE FROM SEINÄJOKI

 


Se on varmaan niin, että jos olet aito seinäjokinen, tämä yhdistelmä on sinulle rakas ja turvallinen. Jos et ole, jauhelihakastikkeen tarjoaminen pinaattilättyjen kanssa tuntuu varmasti perin kummalliselta, jopa syömäkelvottumuuteen asti.

Minähän olen Kauhavalta (vain 42 km täältä), jossa kyllä syötiin pinaattilättyjä, mutta varmaankin jonkun hillon kanssa. En ole vieläkään oikein toipunut siitä kun aikoinaan 90-luvun alussa kuulin, Janskun koulunkäynnin myötä, että pinaattilättyjen tarjoamistapa on tässä kaupungissa ehkä maailman 7. ihmeeseen verrattava erikoisuus.

Tämä Seinäjoen jokaiselle lapselle 12-18 vuotta (päiväkodin ja koulun puolesta) syötetty ruoka on sisäistetty ja rakastettu osaksi seinäjokista identiteettiä. Seinäjoen Museot järjesti vastikään kilpailun, jossa etsittiin seinäjokisinta ilmiötä ja ykköseksi äänestettiin 49% äänivyöryllä jauhelihakastike ja pinaattilätyt.


Annoksen "keksijä" on emäntä ja ruokapalvelukeskuksen päällikkö Mervi Röyskö, joka nykyään on jo eläkkeellä. Kun 70-luvulla siirryttiin kansakoululaitoksesta peruskouluun tuli tärkeäksi myös se, että kouluruokailu vastasi uusiin ravintosuosituksiin. Pinaatti lisättiin raaka-ainelistalle ja sen myötä pinaattilätyt. Ne kaipasivat kupeeseensa jotain ja Seinäjoella ilmeisesti ajateltiin, että eläinproteiini on se juttu, lisukkeena oli vielä kurpitsapikkelsi tai sillä höystetty porkkanaraaste. Mielestäni Ilmajoellakin päädyttiin jauhelihakastikkeeseen. Nurmossa  syötiin karviaishilloa ja salaattia. Muualla Suomessa on lautaselta löytynyt ainakin puolukkahillo, makaronisalaatti, maksapasteija (Ähtäri!), valkokastike(munalla). En millään kyllä muista mitä Kauhavalla tarjoiltiin. Ympäri Suomen pinaattilätyt ovat aina olleet ilmeisesti suosituimpien kouluruokien joukossa.

Kun 10 vuotta sitten Nurmo(o) yhdistyi Seinäjokeen, jauhelihakastike pinaattilättyjen kanssa aiheutti jopa pienimuotoisen rypyn kuntaliitoksessa kun Nurmon lukiolaiset kieltäytyivät syömästä yhdistelmää. Päädyttiin sopuratkaisuun, jossa nurmoolaaset saivat pitää lukiossa jauhelihakastikkeen rinnakkaisvaihtoehtona karviaishillonsa (mikä diplomatian riemuvoitto!).

Eilen tein elämäni ensimmäistä kertaa tätä ruokaa kotona. Koska näin koulussakin, niin valitsin kotoannokseenkin Atrian valmiit pinaattilätyt, joka on muutenkin meidän perheen lempieinesvara. Ne vaan pitää paistaa pannulla voissa tai öljyssä. Lapset kieltäytyy syömästä mikrotettuja. Jauhelihakastikkeen tekisin mieluiten aidolla sipulilla, mutta konfliktien välttämiseksi mennään sipulijauheella.


Pinaattilätyt ja jauhelihakastike

4:lle
2 pkt Atrian pinaattilättyjä
voita pannulle

400g jauhelihaa
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
kuumaa vettä
1 rkl sipulijauhetta
lihaliemikuutio
1/2 tl maustepippuria
pikku töräykset ketsuppia ja sinappia

Paista pinaattilätyt voissa keskilämmöllä hiukan pirteämmän näköisiksi. Mutta tee ensin jauhelihakastike.

Ruskista jauheliha  2 rkl voita, lisää lopussa vehnäjauhot.
Parin minuutin päästä voit lisätä sopivasti vettä. Lisää kaikki mausteet ja keitä kunnes kastike sakenee. Tämän jälkeen kastikkeelle tekee vain hyvää hiljalleen porista hellalla. Lisää vettä jos meinaa tulla liian sakiaa. 

Tarkista maku.

Täältä löydät perusteellisemman jauhelihakastikkeen reseptin.

Miksei pinaattilätyt voisi tehdä myös vegaanisti, ja kastikkeen jostain jauhelihan tyyppisestä kasvisproteiinista.

Tavallisia itse tehtyjä pinskuja ei näytäkään blogistani löytyvän, vaikka olen minä niitä tehnyt. Lapset vaan valitsee jostakin syystä nuo Atrian valmiit yli mun rakkaudella paistamien...

En ollut muuten koskaan tähän ikään itse maistanut tai halunnut maistaa itse tätä annosta. Sen verran kauhavalaanen. Nytkin lämmitin itselleni eilistä perunamuusia jauhelihakastikkeen kaveriksi.  Tökkäsin Maitotytölle tuon kuvausannoksen, joka oli sille kuitenkin tietenkin aivan liian suuri. Kun tyttö poistui maha kylläisenä, päätin yhtäkkiä olla ennakkoluuloton ja rohkea (kun muita aina moitin tästä), syödä annoksen ja arvatkaapa mitä? Yhdistelmähän oli tosi hyvä! Varsinkin kun voissa paistetut pinskut olivat saaneet pientä rapeutta reunoihin.Mä olin porkkanaraasteen sijaan asetellut lautaselle tuollaisen porkkanatikkuhäsän juuri sen takia, että ajattelin annoksen kaipaavan hiukan purutuntumaa. Mutta sitä rapeutta löytyikin.

Loppuun on aivan pakko jakaa tämä Eparista löytynyt listaus (2015) :

Mistä tiedät olevasi seinäjokinen? 

Tämä on niin hyvä. Mut voi jo ilmeisesti lukea paikalliseksi. Toimin tai ainakin olen tietoinen näistä kaikista. 4 ja 6 kohta ovat kyllä myös vahvoja kauhavalaasen tunnusmerkkiä...Ehkä se onkin meidän yhteinen nimittäjä.

Hihihii...paras!

1. Kun joku sekoilee liikenteessä toteat: ”taas on tultu maakunnasta”.

2. Et ole käynyt Lakeuden Ristin huipulla (muuta kuin turistien kanssa).

3. Syöt pinaattilätyt jauhelihakastikkeen kanssa.

4. Inhoat lapualaisia..todennäköisesti yhtä paljon kuin he inhoavat sinua.

5. Tunnet Vierin Ekin.

6. Juustohampurilainen sulatejuustolla. Milläs muulla?

7. Et missään nimessä kannata vepsua ja Sporttia.

8. Haukut kaikki paikkakuntasi tapahtumat (Provinssirock, Tangomarkkinat, Vauhtiajot, Solar-Sound, Seinäjoki Hiphop Festival), mutta käy niissä ja kehuskelet niillä ulkopaikkakuntalaisille.

9. Tiedät neuvoa kaikki japanilaiset turistit Aalto-keskukseen.

10. Kun porukka on suuntaamassa minariin tai minibaariin, tiedät mennä Still Standingiin.

11. Tiedät, mistä Vekseliaukio on saanut nimensä.

12. Tunnet sanonnan ”väkeä oli kuin sepsin pelis”.

13. Tiedät missä ollaan, kun ollaan ringillä.

14. Olet ylittänyt ratapihan ja tiedät mistä ”se” polku kulkee.

15. Se on seinäjokinen eikä seinäjokelainen.

16. Et leikkaa Provinssiranneketta irti useaan kuukauteen (jos koskaan) tai ainakin sinulta löytyy kaapeistasi niitä lukuisia, kuten myös menneiden vuosien Provinssi t-paitoja.

17. Kutsut laskettelukeskusta, jonka korkeus merenpinnasta on 118 metriä, nimellä ”vuori”.

18. Jos joku kertoo ilta-aikaan olevansa Palaverissa, se ei yleensä tarkoita työasioita.

19. Uit pääasiassa vain joissa ja tekojärvissä.

20. Kun kaveri soittelee olevansa tulossa Itikan-risteyksessä, tiedät tarkalleen missä hän pyörii.

maanantai 9. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: JOULUKINKKU RUISKUORESSA


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
9. LUUKKU: JOULUKINKKU

Joulukinkku on joulun kunkku. Oman joulupöytäni tärkein yksittäinen elementti on se kotimainen kinkku.

Tykkään sellaisesta vähän ylikypsästä, lohkeilevastakin kinkusta, en kostean narisevasta. Joulupöydässä kinkku tarjotaan laatikoiden, rosollin ja sinapin kanssa. Ai niin, ja kinkunrasvan tietenkin.


Joulutunnelmaan kuuluu olennaisesti se, että kinkku paistetaan aina aaton vastaisena yönä ja aamulla saa herätä ihanaan paistuvan kinkun tuoksuun. Kun kinkku otetaan uunista, pääsee tuoreeltaan toppaamaan ruisleipää siihen kinkunrasvaan. Voiko sen herkumpaa olla. No ei voi, ei,ei, ei! Paitsi, että aina poltan kieleni tässä kohtaa.

Kaivelin arkistoista vanhoja kinkkukuvia, koska en todellakaan aio paistaa mitään koekinkkua ennen joulua, en edes joulukalenterin takia. Olen sillä laillakin vähän vinksallaan, että väistelen viimeiseen asti kaikkia joululounaita ja perinteisiä joulupöytiä. Optimaalinen tilanne on se, että maistan jouluruokaa ensimmäisen kerran perheeni kera jouluaaton illallisella. Ja viimeisen kerran joulupäivänä.

Kinkku aina puhuttaa pöydässä; onko hyvä kinkkuvuosi vai vähän huonompi. Joskus kinkku on ollut törkeän suolaista, jonain vuonna on ollut vähän ongelmia paistoajassa. Mutta usein kinkku on ollut myös parasta ikinä. Ja meidän perheessä, jossa ei ole vakaumuksellisia eikä terveyteen perustuvia ruokavalioita, kinkkua syö joka ikinen. Siitä ei taida pystya sanomaan ainoastakaan muusta ruokalajista.

Musta on tullut joulupöydän kinkkuvastaava leivinuunin myötä. Ei oo muuten helppoa, sähköuuni taitaisi taittaa paremmin paistojännityksen ja tuottaa tasalaatuisemman tuloksen.

Mutta se ajatus, perinteinen tekotapa, uuninlämmitysrutiinit, tuoksu, leivinuunin luukun kolahdus ja harraava ääni kun vedät uunipeltiä lähemmäksi tarkastaaksesi kinkkua. Käden painaminen lämpinä hehkuvaa muuria vasten. Sähkö- ja leivinuunissa on paljon samaa eroa kuin on sähkö- ja puusaunalla. Se lämpö on niin lempeä.

Koska leivinuuni ei kuitenkaan ole  tasalämpöinen, olen valinnut alun korkeampaa lämpöä vastaan kinkun suojaksi ruiskuoren. Se on todella perinteinen kinkunpaistotapa ja toimii myös sähköuunissa. Paahtuva ruis antaa myös kinkunrasvalle ihanan vivahteen, itse taikinakuortahan ei syödä.


JOULUKINKKU RUISKUORESSA 
Joulukinkku, iso tai pieni, potkalla tai ilman, ohjeen ruiskuori riittää hyvin 10 kilon kinkulle ainakin
2 kg ruisjauhoja 
1,5 l vettä

kuorrutus
sinappia 
korppujauhoja
neilikoita

Ota pakastekinkku sulamaan jääkaappiin 4-5 vrk aikaisemmin kinkun koosta riippuen, pieni kinkku ehtii sulaa 3 vuorokaudessa., tai upota se kylmään vesisaaviin huoneenlämpöön. Sisälämpötilan tulisi olla +10 kun paisto alkaa. Harvoin kyllä saan sitä tuohon lämpötilaan. Tuoreen kanssa saa sitten vaan aloittaa.



Sekoita jauhosta ja vedestä liisteri ja taputtele ja "muuraa" se kinkun ympärille. Älä poista verkkoa. Kostuta käsiä välissä niin saat raot umpeen ja sileän kuoren. Ei ole vaikeaa.


Kinkku saa olla uunipellinpäällä olevalla ritilällä, nahkapuoli ylöspäin. Pellille voi laittaa hiukan vettä, jottei kinkunrasva pala siihen kiinni. Kinkun paistoajaksi lasketaan n. 1,5 h per kilo. 125 astetta on hyvä sähköuunin lämpötila, leivinuunissa se on alussa kyllä paljon korkeampi. Jokainen uuni on omanlaisensa enkä ala neuvomaan ketään. Leivinuunin lämmitys kannattaa kuitenkin aloittaa jo edellispäivänä. Lämmityskommervenkkejäni voit lukea tästä postauksesta.

Kinkun tulee saavuttaa 75 asteen lämpötila ollakseen mehevän kypsä, mutta meistä moni, minä mukaan lukien, tykätään sellaisesta 80 asteen ylikypsästä possusta.

Halutun kypsyisestä kinkusta irrotetaan ruiskuori, verkko ja nahka. Levitä pintaan ohuelti sinappia ja korppujauhoja ja painele neilikat vinoruudukoksi pinnalle. Kuorruta kuumassa 225 asteisessa sähköuunissa kaunis väri, n. 15 min. Tässä kohtaa voi onnistua polttamaan kinkun.

Minä kuumennan pelkän uunipelliltä talteen otetun kinkunrasvan juhlapöytään kostukkeeksi perunalla ja laatikoille. Perinteisiä kinkun lisäkkeitä ovat myös keitetyt (kuivatut)luumut ja (pakaste)herneet, välillä niitä on, välillä ei. Koska meitä on paljon pöydässä isäni siivuttaa kinkun valmiiksi tarjoiluvadille. Se on myös säilyvyyden kannalta hyvä, lopun voi nostaa takaisin jääkaappiin, eikä koko kinkku ole aina pöydällä.

Erään vuoden kinkku, jonka kuorrutus paloi ja se jouduttiin raapimaan pois. Huom! Kinkku selvisi.
Siinä pääperiaatteittain oman joulupöytäni kinkkutarina. Vielä lisään, että kaikkia on kokeiltu, pakastekinkkua, tuoresuolattua, luomukinkkua ja aina on tullut syödyksi.

Ja sitten se ihana aattoyön hetki, kun nostetaan kinkku takaisin keittiön pöydälle ja leikataan leivän päälle paksuja kinkun siivuja voin ja sinapin kanssa. Lasillinen maitoa. Parhaita hetkiä!

Hyvää joulua kaikille joulukinkusta nauttiville!




tiistai 3. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: LANTTULAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
3. LUUKKU:LANTTULAATIKKO

Taisinpa onnistua käsikirjoittamaan itselleni varsinaisen joulun jännitysnäytelmän. Että ehdinkö avata joka luukun oikean vuorokauden puolella...kovasti lipsuu ote jo kolmantena päivänä, mutta aamusta asti on menty ja juuri sain Maitotytön nukkumaan ja nyt ehdin blogin ääreen.

Onneksi päivän aihe on ei niin kovin mediaseksikäs lanttulaatikko. Ainakin luulen että tästäkään ei mitään viraalia somejulkaisua tule, päätellen eilisestä porkkanalaatikkoluukusta.

Mutta niin se vain on, että jouluperinteistä puhuttaessa ei voi kyllä lanttulaatikkoa unohtaa. Se on melkoinen joulupöydän laatikkojen luotettava sankari, aina kärkikahinoissa makunsa puolesta laatikoiden keskuudessa (mitään tulista rakkaussuhdettahan minulla ei laatikoihin ole, mutta kiintymys kasvaa vuosi vuodelta).


Meidän perheen joulussa syödään ensin kalapainotteiset alkuruuat, jotka sitten kerätään pöydästä alkuruokakatteiden kera ja tilalle vaihdetaan kinkku, rosolli ja laatikot. On lanttulaatikko, porkkanalaatikko ja punajuurilaatikko sekä perunalaatikko ja IsoHoon mieliksi myös pieni maksalaatikko (se on muuten ainoita ruokia, joita en kertakaikkiaan suostu syömään, ja siitäpä saan kuulla, jopa uhkailuja joskus pitkin vuotta erinäisissä kodin ruokakiistoissa, että sitten sä kyllä syöt maksalaatikkoa jouluna...). Laatikot siis ovat ihan vakavasti otettava juttu. 

Perunalaatikko onnistuu imellytyksineen toisinaan, muttei aina, kaikki hyvää perunalaatikkoa syöneet aina fiilistelevät muistoja siitä erinomaisesta perunalaatikosta joskus jossain, ikinä se juuri lautasella oleva ei tunnu yltävän edeltäjiinsä. Maksalaatikko on myös ilmeisen vaihteleva tapaus, punajuuri- ja porkkanalaatikko hieman odotuksenmukaisempia (tuo meidän punajuurilaatikko on taivaasta) ja useimmiten lanttu on kunkku yhteisäänestyksessä. Tasaisen erinomainen.
Ja taas mennään äitini ohjeella: ei kananmunaa!


LANTTULAATIKKO

1 kg lanttusosetta
2 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl suolaa
pinnalle korppujauhoja ja voita

Sekoita kaikki aineet keskenään. Maista onko mausteita sopivasti ja lisää tarvittaessa. 

Kaada voideltuun vuokaan. Kuvioi pinta lusikalla. Yritin tehdä jotain erilaista, jotain neliökuviota. Niin kun näkyy, tuli ruma, eli en suosittele. Tehkää vaan niitä aaltoja. 

Ripottele pinnalle korppujauhoja ja veistele voista pieniä paloja pinnalle.
paista 200 asteessa 1h.




keskiviikko 4. syyskuuta 2019

SUOMALAISEN RUUAN RESEPTIT




Tänään, 4 syyskuuta,  on Suomalaisen ruuan päivä. Se, jos mikä, on päivänsä ansainnut. Puhdas, suomalainen, rakkaudella valmistettu ruoka.

Ruokakulttuuri, raaka-aineiden tuntemus, tieto ruuan alkuperästä, ravitsemussuositukset, kaikki ympärillämme muuttuvat koko ajan, jotkut asiat hitaammin, toiset nopeammin.

Suomalainen ruoka on osa kulttuuriperimääni, jotakin jota haluan myösvaalia. Linkitin tähän blogistani 10 hyvin perinteistä suomalaista reseptiä. Blogiani lukevana tiedät, että rakastan makuja eri puolilta maailmaa ja meidän pöydässä saattaa löytää lautaselta ruokalajeja lähes mistä tahansa maailman kolkasta. Sydäntäni lähellä on kuitenkin oman elämäni perinteinen suomalainen arkiruoka jauhelihakeitosta makkarakastikkeeseen ja myös taito valmistaa niin perinteisiä arkiruokia kuin harvinaisempiakin ruokalajeja.

Jospa valmistaisit tällä viikolla jonkun näistä 10 reseptistä?

MUSTIKKAPIIRAKKA


RUISLIMPPU


HERNEKEITTO


KESÄKEITTO




MÄMMI


KARJALANPAISTI



VIILI


LÄSKISOOSI


PAISTETUT SILAKAT



KARJALANPIIRAKAT

tiistai 9. heinäkuuta 2019

KESÄKEITTOA - JOHAN NYT TOKI!



Kesäkeitto, tuo kesäinen mielipiteiden jakaja. Toiset rakastaa, toiset ei. Liekö syy kouluaikojen, kun kesäkeittoa tarjottiin ympäri vuoden, kotonakin, ja silloin kyse oli kyllä paremminkin pakkasvihanneskeitosta, koulua kun ei kesällä käyty.

Mutta eipäs aloiteta tällä tavalla purnaamalla, sillä oikeasti kesäkeitto on mitä mainioin kesäinen eväs. Sen vaan tulee täyttää tietyt reunaehdot: Pieniä makoisia uusia perunoita, tuoreita herneenpalkoja, uuden sadon kukkakaalta ja porkkanoita, mieluummin naatilla. Sellasia, joista oikein maistaa, että ne on juuri nostettu maasta. Muuta ei paljon tarvitakkaan, maitoa, voita, suolaa, oi nam.

Ai niin tarvitaan kyllä se herneenpalon riipijä. Onneksi hommasin sen jo 8 vuotta sitten.





Kyllä siis kesäkeittoa on tehtävä, ainakin muutaman kerran kesässä. Kun tähdet olivat suosiollisia ja ihan cittarista löytyi multaisia komian näköisiä uusia perunoita, kävin vaivihkaa hieraisemassa peukalolla, että lähteekö kuori irti ja tuntui lähtevän, löytyi naatillista nippuporkkanaa, nippusipulia, herneenpalkoja ja kukkakaalia...kyllä tämä kaikki oli merkki, että nyt kesäkeittoa tai ei koskaan.

Ja ihana keitto siitä tulikin. Olin ihan unohtanut, että kesäkeitosta nousee erityinen, tuoreiden kasvisten keittämishaju, se on kyllä ainutlaatuinen ja ihana. Mieto, mutta silti selkeästi omanlaisensa. Laittakaapa kattila tulille ja nauttikaa siitä.



Kesäkeitto
4-6:lle
Antamani määrät on summittaisia, en niitä painomitoiksi lähtenyt tarkentamaan ja vihannesten koko vaihtelee kauden mukaan, joten laittaakaa noin ja sinnepäin, ei ole niin nuukaa.

1 l vettä
1 kasvisliemifondi
10-15 uutta perunaa
3-4 porkkanaa
1/2 kukkakaali
2 dl palottuja herneitä
3 sipulinvartta
4 dl maitoa
ruokalusikallinen voita
hienonnettua persiljaa tai lipstikkaa

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää sinne kasvisliemifondi ja pestyt ja irtoava kuori irrotetut uudet perunat, yleensä ainakin puolitan ne.
Pilko seuraavaksi  mukaan porkkanat ja revi kukkakaali pieniin kukintoihin. Tässä tulee mun mielestä ihan hyvä viive kypsymisjärjestyksessä kun laittaa perunat ja sitten käsittelee muut vihannekset mukaan.

Kun perunat alkavat tuntua napakan kypsiltä lisää maito, herneet ja suikaloidut sipulit (vaaleat osat). Kuumenna kiehuvaksi. En itse koskaan suurusta lientä vehnäjauhoilla, minun mieleeni on keitto ilman (ja onkos tuo nyt taas helpompaakin...). 

Lopuksi heitä mukaan voi, yrtit ja vihreät sipulinvarret. Mulla ei ollut persiljaa, joten hain lipstikkaa lipstikkapuustani (se on isoo!), mutta lipstikkaa riittää sellainen lusikallinen hienonnettuna kun taas persiljaa voi laittaa vaikka desin.

Kesäkeitto maistuu ihanalta ruisleivän, juuston ja tuorekurkun kanssa.

Voi että kesäkeitto on hyvää! Toivoisinpa, että ne, jotka eivät sitä omakseen tunne, antaisivat vielä yhden mahdollisuuden kesäntuoreelle, raikkaalle keitolle. Tämä postaus on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä kansallisen pro-kesäkeitto säätiön kanssa. Tällä muuten kuittaa taas yhden kasvisruuan viikossa.

Jos olet jo valmiiksi kesäkeittoon kallellaan niin kokeile myös tätä eksoottista kookosmaitoversiota (se voi olla tietysti ovi kesäkeiton maailmaan myös kesäkeittoa karsastavalle).

Ja sitten on se herkkujen herkku. Varsinkin alkukesän herkku, kun omalta maalta on saanut vasta perunaa, porkkanaa ja kukkakaalta täytyy odottaa vielä (no nykyäänhän niitä saa kaiken aikaa). Ihana perinteinen mummolan keitto eli Maitoperunat.

Pitääpä kokeilla tänä vuonna näitä myös kauramaidolla. Voisi kuvitella, että heinäisen kaurainen kauramaito sopii kesäkeittoon ja maitoperunoihin ihan noin vaan.

Julistan heinäkuun 9:nnen kansalliseksi kesäkeittopäiväksi! (Voiko niin tehdä?) Nih!

tiistai 19. maaliskuuta 2019

ARKIPÄIVÄN PORILAINEN

Kaupallinen yhteistyö Atria: Sanotaan nyt näin läpinäkyvyyden maksimoimiseksi, koska tässä ruuassa käyttämäni makkarapihvi on saatu Atrialta uutustuotteiden  näytepakkauksessa ilmaiseksi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään velvotteita kirjoittaa ko. makkarapihvistä, enkä koe tätä kaupallisena yhteistyönä, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, näin laki velvoittaa. Mielelläni mainitsisin vain, että postauksessa inspiraationa ja raaka-aineena käytetty makkarapihvi on saatu tuotenäytteenä Atrialta. Tulipahan nyt tämäkin sanottua.


Nyt on oikein arkipäivän realismia -postaus kuvia (ja niiden laatua) myöten. Ja kääk, Maitotyttö ekaluokkalainen  käytti tuota sanaa tänään aamiaisella kertoessaan unestaan (jossa kohtasi jonkun tubettajan), että ei ollut kovin REALISTINEN uni. Mistä ne oppii?

Minä kuulun siihen sukupolveen, että lapsena ja nuorenakin vielä ulkona syöminen ja spesiaaliherkuttelu tarkoitti grillillä käyntiä. Ja kyllä niitä grillejä olikin, pienelläkin kirkonkylällä useita. Omat vakiotilattavat suosikit pitivät pintansa, ja siksikö lie en koskaan oikein tutustunut porilaiseen. Tiesin nimen, mutta en varmaan syönyt koskaan, kun en ole mikään suuri makkaran syöjä.

Itseasiassa kävin myös helmikuussa elämäni ensimmäistä kertaa Porissa, Hopealuistinfinaaleissa. Luulin Poria paljon pienemmäksi paikaksi ja ihan hätkähdin kun googlasin asukasluvun. Aika moneen mukavaan porilaiseen olen tutustunut pikaluistelun kautta (ja ruokabloggauksen kautta tietysti Hellan ja viinilasin välissä - blogin Johannaan ja hänen perheeseensä) ja vaikka Urho14v. onkin siellä kulkenut kisoissa vuosittain, ovat ne olleet aina juuri ne kisat, joissa itse en ole ollut mukana. Itseasiassa Porissa oli  aikoinaan Urho14v:n ensimmäiset kisat Seinäjoen ulkopuolella. Tapahtumasta on jäänyt elämään Urho8v:n legendaarinen lausahdus:"Äiti, nää on mun ensimmäiset ULKOMAANKISAT!"



Mutta minulla oli siis sattuneesta syystä näitä Atria Artesaani Makkarapihvejä (niiden pinta on loimutettu aidolla liekillä ja näistä on myös toinen cheddarilla maustettu versio, lihapitoisuus 92%), joista sitten päätin kokeilla tehdä porilaisia. Olin jo aloittamassa  sämpylätaikina tekoa, kun googlatessa viisastuin niin paljon, että aito porilainen tehdäänkin paahtoleipäsiivujen väliin. No sehän sopii. Makkarana käytetään perinteisesti sipulimakkaraa ja sekin kyllä sopisi sipulinystävälle, mutta nyt oli siis toiset makkarat tarjolla. Sitten vaan sinappi ja ketsuppi ja kurkkusalaatti sekä hienonnettu sipuli. 

Juusto ei porilaiseen kuulu, mutta enhän minä voi juustoa vastustaa, joten heittäydyin vallattomaksi ja lisäsin sitä. Jokainen kauhavalainen tietää, että juustohampurilaisen ainut oikea juusto on Koskenlaskija- sulatejuusto (ehkä palaan aiheeseen joskus myöhemmin...) ja nyt löysin kaupasta tuollaisia Koskenlaskija-sulatejuustoviipaleita (älkää nyt pillastuko, välillämme ei ole edes tämän makkaran veroista kaupallista yhteistyötä, mutta kyllähän asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä...). 

Ja siinä se porilainen sitten oli.



PORILAINEN JUUSTOLLA
1 kpl

2 viipaletta paahtoleipää
1 makkarapihvi (tässä Atria Artisaani Makkarapihvi, joka on ainakin erinomainen)
2 viipaletta Koskenlaskija sulatejuustosiivua (kun yksi ei riitä...)
maun mukaan:
kurkkusalaattia
hienonnettua sipulia
sinappia
ketsuppia

Paista makkara pannulla tai grillissä molemmin puolin, n. 5 min. Kun käännät makkaran, aseta juustoviipaleet paistetulle puolelle.
Paahda paahtoleivät paahtimessa. Nosta pihvi leivän päälle, annostele mausteet ja nosta toinen leipä kanneksi.



Tästä brutaalin nopeasta grillieväästä tuli heti koko perheen suosikki. Voitteko kuvitella, että IsoHoo on valmistanut näitä itselle ja lapsille jo 3 kertaa. Pilkkokaa viereen kurkkutikkuja, porkkanoita ja kirsikkatomaatteja, ettei ole niin syyllinen olo vihreän puutteesta. Ai mikä ihana äitiäijämättö!

Ikävä kyllä, paketissa on vain 4 makkaraa, eli joku makkarankipeä perheessämme jää ilman...
aina voi tuoksutella pakettia!







keskiviikko 6. joulukuuta 2017

ONNEA SUOMI 100!


Onnea ihana Suomi 100v!

Juhlapäivän kunniaksi listasin 100 suomalaista ruokasuosikkiani arjesta ja juhlasta. Koska lista on henkilökohtainen, siltä puuttuu suomiruoka-inhokkini verilätyt ja maksalaatikko, sekä rusinoilla että ilman. Ruuat eivät välttämättä ole myöskään suomalaisia siinä mielessä, että alkuperäinen saattaa löytyä muualta, mutta kuitenkin (ollut) vakiintunut suomalaiseen ruokavalioon. Selvästi etnot lempiruuat jätin pois. 

Suositummuusjärjestys on mahdoton esittää, siksi listaan vain siinä järjestyksessä kun mieleen tuloo.

Mitä tärkiää lisäisit omaan listaasi?

  1. mätileipä
  2. paistetut silakat
  3. savulohi
  4. paistetut ahvenet
  5. lohikeitto
  6. pinaattikeitto
  7. jauhelihakeitto
  8. makkarakeitto
  9. nakkikeitto
  10. nakkistroganof
  11. juustohampurilainen sulatejuustolla grilliltä
  12. nuotiomakkara
  13. hirvikäristys
  14. hirven routapaisti
  15. pihvit hirven fileestä
  16. riisipuuro
  17. mannapuuro
  18. mansikkakiisseli
  19. tiikerikakku
  20. läskisoosi
  21. joulukinkku
  22. jauhelihakastike
  23. pellillinen pitsaa
  24. lihapiirakka
  25. lihakeitto
  26. kesäkeitto
  27. tilliliha
  28. ruisleipä
  29. saaristolaisleipä
  30. korvapuusti
  31. ankkastukki
  32. piparkakut
  33. lusikkaleipä
  34. makaroonilaatikko
  35. nyhtöpossu tai porsaan uunilapa
  36. voi
  37. piimä
  38. viili
  39. kananmuna-anjovisleipä
  40. salmiakki
  41. karjalanpiirakka ja munavoi
  42. lakritsa
  43. lätyt
  44. ressu eli uunipannukakku
  45. voisilmäpulla
  46. hernekeitto
  47. näkkileipä
  48. valkosipulisilakka
  49. sinappisilakka
  50. paistetut perunat
  51. piimävelli
  52. kotijuusto ja lakkahillo
  53. lakkatäytekakku kinuskilla
  54. suklaamannapuuro
  55. mämmi
  56. savustettu lampaanviulu
  57. karjalanpaisti
  58. kiuasmakkara
  59. verileipämaito
  60. maitoperunat
  61. graavilohi
  62. graavisiika
  63. vispipuuro
  64. kalakukko
  65. lanttukukko
  66. kaalikeitto
  67. sienisalaatti
  68. mustikkamaito
  69. voileipäkakku
  70. mokkapalat
  71. lenkkimakkara
  72. paistetut porsaankyljykset
  73. uudet perunat ja voi
  74. rosolli
  75. lihapullat ja muusi
  76. puolukkahillo
  77. palapaisti ja keitetyt perunat
  78. savukinkku
  79. paistetut uunijuurekset
  80. unelmatorttu
  81. puolukkarahka
  82. ruispuolukkapuuro
  83. paistetut muikut
  84. silli
  85. mansikkakaakku
  86. joulutortut
  87. naurisrieska
  88. aladobi
  89. haukimureke
  90. kanaviillokki
  91. jauhemaksapihvit
  92. paistettu maksa
  93. maksakastike
  94. laskiaispullat
  95. lindströminpihvit
  96. pinaattilätyt
  97. raparperikiisseli
  98. madekeitto
  99. sienimuhennos
  100. kinkunrasvaan dipattu ruisleipä
En unohtanut listalta joululaatikoita tai kaalikääryleitä, ne nyt vaan ei mahtuneet mun sataseen, vaikka kaikki hyviä ovatkin.

ONNEA SUOMI 100!

torstai 15. kesäkuuta 2017

ROSVOPAISTIN TEKO-OHJEET JAOSSA


Juhannus tulossa.
Miten olis vanha kunnon rosvopaisti?

Tänään torstaina vinkit rosvopaistiin löytyvät Lännen Median tuottamina maakuntalehtien teemasivuilta. Ihan itte oon teille väsännyt. Siis AamulehtiForssan LehtiHämeen SanomatIlkkaKainuun SanomatKalevaKeskipohjanmaaLapin KansaPohjalainenPohjolan SanomatSatakunnan Kansa  ja Turun Sanomat.

Se kuulkaa kummasti hitsaa juhannuksenviettooporukan yhteen kun aamusella aloitetaan kuopan kaivuulla.



Ja sitten mallaillaan, vuorataan tiilillä tai kivillä puille tulipesä maan uumeniin.


Luvassa on tuntikaupalla nuotion roihua.  Ihan pakko on jossakin vaiheessa valmistaa ruuanvalmistusruokaa.


Lihat kapaloidaan moninkerroin odottamaan laskemista uunin kuumaan syleilyyn.


Viisaammilta, kuten vaikka Appi-ukolta kysellään välillä neuvoa.


Ja pitkän päivän päätteeksi voi posse kokoontua  ihanalle aterialle. Mehevä, hajoavaksi kypsynyt liha syodään yksinkertaisten tykötarpeiden kera. 


Nautitaan hartaasti yhteisestä saavutuksesta, makuelämyksestä, joka on siinä kohtaa parasta ikinä. Kaiken sen nuotiolla kyykistelyn jälkeen vaivansa väärtti.



Pysähdytään ihailemaan Juhannusyötä. Sitä, jota ei oikein yöksi raaski kutsua. Kun meillä on se valo. 

Lopuksi kömmitään aittaan vattan viereen maata. Ellei olla ruispellolla kirmaamassa juhannustaikoja tehden. 

Itte valittisin sen helpomman tien. Siis 7 yrttiä tyynyn alla. Ja ehkä jonkun allergialääkkeen.


maanantai 12. syyskuuta 2016

FINNJÄVEL, ÄNTLIGEN!



Finnjävel-ravintola on  keittiömestarit Henri Alénin ja Tommi Tuomisen upea kunnianosoitus suomalaiselle ruokakulttuurille. Koskaan aikaisemmin ei lie omiin raaka-aineisiimme ja ruokaperinteisiimme sukeltavaa tutkimusmatkaa tehty tähän tapaan. 

En aivan vieläkään osaa analysoida, mitä söin, näin ja koin. Tiedän vain, että kokemus oli upealla lailla käsittämätön. Eteemme kannettiin pieteetillä rakennettuja, yksityiskohdiltaan ja kokonaisuudeltaan täydellisiä fine dining annoksia. Silmät sulkiessani, makujen ja rakenteiden sulautuessa suussani, sukelsin takaisin tuttuihin suomalaisiin makuihin, kuinka osaisin sen kertoa; täydellisen karjalanpiirakan makuelämykseen tai samalla huikeaan ja tuttuun kalakeittoon, lanttuun joka maistui miljoona kertaa paremmalta kuin lanttu. Lohiannokseen joka muuttui paletilla täydellisiksi rapujuhliksi.


Varmasti osaltaan elämykseen ja aistien virittymiseen edesauttoi kaikkien yksityiskohtien huolellinen viimeistely. Ateljè Sotamaa on designin takana. Upeat astiat ja ruokailuvälineet tekivät kunniaa annoksille, kuin myös toisinpäin. Artesaanipuhallettujen lasien tai pitkänhuiskeiden ruokailuvälineiden kaunis saattoi jossakin kohtaa mennä käyttömukavuuden edelle, mutta ei sillä ollut mitään väliä, viinilasit olivat niin jumalaisen kauniita, jokainen omalla erikokoisella suuaukollaan varustettu.

Heti alussa pyydettiin kiinnittämään huomiota valojen ja varjojen leikkiin. Lasit loivat upeita kuvioita pitkin pöydän pintaa ja hämärtyvää iltaa. Upea, odottamaton yksityiskohta.



En ole ehkä maailman helpoin asiakas. Kiinnitän huomiota varmasti erikoisiin asioihin, jo senkin takia, että olen itse niin pitkään tehnyt tarjoilijan töitä. Ja silkasta kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta kyselen ruuista ja ruoka-aineista kysymyksiä, jotka usein saattavat tarjoilijan hämmennyksen tilaan. Lisätään siihen vielä pikkuisen oikoonen huumorintaju, ja siinä saakin asiakaspalvelija miettiä, että sijoitunkin asiakasrankingissä top10 :een vai olenko siellä vihoviimeisten sarjassa.

Meidän 6 hengen seuruettamme luotsasi menussa eteenpäin Sebastian, ihana, nuori ja taitava, korrekti tarjoilija, joka ei antanut kysymyksieni hämmentää. Sopivan etäinen, silti äärettömän huolehtivainen ammatissaan. Monsieur! - Madame! puhuttelimme välillä illan kuluessa toisiamme sujuvasti ja jotenkin se minulle kaikessa yksinkertaisuudessaan korosti myös ilman ainuttakaan vitsinpätkää aika ainutlaatuisesta huumorintajusta. Kiitos, Sebastian!

(huusin minä kyllä välillä myös, että "Hei, Seba!"... ettei nyt kenellekään jäisi käsitys, että osaan käyttäytyä jotenkin suunnattoman korrektisti).

Kun nyt kerran olimme paikan päälle, suhteellisen kaukaakin tultu, niin 7- ja 10 ruokalajin menuvaihtoehdoista päädyimme tuohon 10:een. 

Keittiö tervehti meitä  kalakeitolla, josta oli poistettu keitto, vai kuinka se meni,  maussa se oli täydellisenä, sekä pienillä suupaloilla.






Meillä oli ilo vierailla ravintolassa viikolla, jolloin tarjolla oli ensimmäistä viikkoa kokonaan uudistunut ruokalista. Menun vaihto kun tapahtuu 3 viikon aikana, niin, että ensimmäisellä viikolla vaihtuu 5 ruokaa, seuraavalla sitten toiset 5 ja kolmannella viikolla se on täysin uudistunut. Paitsi onhan joku supersuosikki aina jätettävä. Kyllä. Se karjalanpiirakka.






Sienipuuro oli umamin juhlaa.



Jäämestarin lohesta vastapäätä istunut Susanna tuumasi, että tämä maistuu rapujuhlilta, enkä voinut olla kuin yhtymättä tähän ajatukseen. Niin teki!


Luusoppa oli vaikuttavan näköinen annos



 Mukuloita maakuopasta yhdisti lanttuun luumun samoin kuin suodattamattoman viinin, joka oli aivan käsittämättömän hieno valinta annokselle.

Varjot, ne tanssi omaa leikkiään.




 Riimihirvi.



En osaa sanoa, miten ulkomaalaiset suhtautuvat tähän annokseen. Minä otin sen vastaan melkein riemunkiljahduksin. Olin jo useamman ruokalajin ajan hiljaa itsekseni miettinyt, että suomalainen ruisleipä loistaa poissaolollaan. Mutta sieltä se vain tuli, sittenkin. Tuore, uunilämmin ruisreikäleipä, oma voi ja lasillinen piimää.

Tuntuu ihan hullulta sanoa, että kaiken sen taidokkuuden keskellä, tämä annos sulatti sydämeni, karulla yksinkertaisuudellaan. Tässä vaiheessa olisi tehnyt mieli pussata kokkia, joka tämän oivalluksen menuseen toi. Justiin näin sen piti olla. 



Tulihan se karjalanpiirakkakin. Ei heti tunnista, paitsi mausta. Aivan käsittämätön.


Savusilli.



Ryynimakkara. Ryynimakkara ja veripalttu  uudistivat olemuksensa. Taas ulkonäöltään upeasti rakennettu annos. Valitettavasti myös menun ainoa osa, jonka olisin voinut jättää pois, lempeä maku oli hiukan kuiva ja se oli yksinkertaisesti liian iso. Olisin ollut tyytyväisenä maistamassa postimerkin kokoista palaa, mutta melkein korttipakan kokoisena, sitä oli vain liikaa. Ja liian vähällä mustaherukkageelillä.



Omenainen alkujälkkäri.



Mustikkarättänä.


Ja suu makiaksi.

En ole mikään ravintolakriitikko, ja osaan kertoa vain, miltä minusta tuntui, miten minä asiat koin ja mikä itselleni maistui. 

Finnjävel sijaitsee suojellussa, 1830 rakennetussa kivitalossa. Sen kauniit huoneet kaarevine kivikattoineen muodostavat ainoan ikävän seikan niin mielettömässä kokonaisuudessa. Ruokailukokemus, niinkuin Finnjävelissäkin saimme todistaa, on aito moniaistinen kokemus, eikä aisteista voi ainuttakaan laiminlyödä kokonaisuuden himmentymättä. Tuona torstai-iltana ravintolasali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä  ja melutaso nousi käsittämättömän korkeaksi. Se haittasi ja häiritsi kokemusta vahvasti. Uskon, että myös henkilökunta kärsii  ja väsyy tälläisessä melutasossa. Finnjävel ei ole ainoa helsinkiläinen ravintola, joka samaisesta ongelmasta kärsii ja valitettavasti suojellussa kohteessa mahdollisuudet akustiikan korjaamiseen taitavat olla pienet. Ymmärtääkseni Finnjävelille on sävelletty aivan oma taustamusiikkikin, mutta sitä ei ensimmäisen 10 minuutin jälkeen enää kuullut. Toivon totisesti, että äänimaisema huomioitaisiin entistä paremmin joka ikisessä ravintolassa.

Finnjävel on kuitenkin juuri sitä mitä luvattiin: sisua, ennakkoluulottomuutta, kunnianhimoa ja ripaus suuruudenhulluutta. Ylistys vuosisatojen ruokaperinteelle.

Oikein hyvä, PRKL!