About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tex-mex. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tex-mex. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

BURRITOKULHO CON QUESO FRESCO


Kaupallinen yhteistyö Apetina.com

Jos ei kaamosta piristä meksikolaistyylinen, ihanasti  värikäs ja tuoreen maukas meksikolaishenkinen burritokulho, niin ei sitten kyllä varmasti mikään muukaan! Ainakin haluan ajatella, että hyväntuulen ruoka saa myös minut hyvälle päälle, värit piristävät ja raikkaat maut tuovat uutta potkua päivään.

Kyllä näin on! 

Valitettavan paljon vaan on tuota piristystä ja energialisää tänä syksynä kaivannut. Miten voi helppo elämä tuntua välillä näin raskaalta?

Onneksi ollaan vielä tasolla, jossa vaikka yön aikana satanut valkea lumi tai päiväkodin pihalla tuntemattomalta äidiltä saatu kommentti:"Voi onko se sinun se ihana Urho?" (Urho on pienten Pingu-luistelussa ohjaajana), riittää nostamaan mielialan niin, että jaksaa taas yhden päivän eteenpäin.

Ja kyllä siihen jaksamiseen riittää myös kulhollinen hyvää ja kaunista ruokaa. 


Apetina on vaihtanut pakkaustensa ulkonäköä syvän siniseksi ja tuonut markkinoille myös uuden meksikolaistyylisen Queso Fresco-juuston.  Tämä hyvin mieto juusto, joka on vähän kuin sekoitus ricottaa ja intialaista paneeria, murustellaan useimmiten annosten päälle, mutta ainakin Apetinan versio soveltuu erinomaisesti myös pannulla paistettavaksi. Ja koska tuollainen ristikkoinen paistokuvio on kaunis juuston pinnassa, innostuin paistamaan juuston palasina murustelun sijaan kulhon komistukseksi.

Käy kurkkaamassa resepti Apetinan sivuilta.



tiistai 18. heinäkuuta 2017

PERUNANACHOT


Ihana ystäväni Hanna, Hannan sopasta, julkaisi juuri blogissaan vegaanisten perunanachojen ohjeen (alkuperäinen muunneltu Anu Braskin Vegaanimättöä- kirjasta). Ja jos Hanna kertoo tehneensä ohjetta 4 x viimeisen viikon aikana, sen täytyy olla hyvää.

Eli pakko. Heti. Tehdä. Perunanachot saivatkin suuren suosion tortillaillallisella lisukkeen muodossa. Revin myös huumoria siitä, että maailmankirjat on kyllä vinksin vonksin, täällä minä duunaan tavallista versiota vegaaniruuasta, ennen kuin lähinnä tapahtui toisinpäin (no en minä, mutta vegaanit...).

Kasvisannoshan tämä on edelleen ja koska mulla on harvoin erikoistuotteita kaapissa, niin tehtiin tämä ihan tavalliseksi vegaanin sijaan. Hannan blogissa siis vegaaniversio, mikäli koet sen omaksesi. 

Nämä luonnistuvat hyvin isokokoisista uusista perunoista, ja tietysti vanhoista myös.

Että mä rakastan sua, peruna! Solet ihana!



PERUNANACHOT
6:lle

1,5 kg perunoita
2 rkl öljyä
2 rkl tacomaustetta (tai suola, pippuri, paprikajauhe, valkosipulijauhe, korianteri, cayenne, oregano),  tai myös kuulemma grillimauste käy, mutta oon vähän allerginen sille.

juustokastike

2 dl ranskankermaa/kermaa/maitoa
2 pakettia cheddarsulatejuustoviipaleita
0, 5 dl tai maun mukaan silputtuja jalapenoja tai punaisia chilejä (säilykkeenä)

pinnalle

2 isoa tomaattia pieninä kuutioina
1 punasipuli hienonnettuna tai pari uuden sadon punasipulia varsineen
2 avokadoa kuutioina(mulla ei kuvassa, koska allergian takia tarjoilin eri kulhosta)
2- 3 limeä
1 korianteripuska
suolaa, pippuria

Viiaploi pestyt perunat kuorineen reilun 1/2 cm paksuisiksi siivuiksi. Laita siivut kulhoon  ja kierittele öjyssä, sitten mausteissa.
Paahda uunissa kauniin pilkullisiksi  225 asteessa n. 20-30 min.

Valmista juustokastike lämmittämällä neste ja juusto kasarissa, lisää lopuksi chilit. Pidä lämpimänä.

Kokoa annos joko isolle tarjottimelle tai annoslautasille. Tarkista, että perunoissa tarpeeksi suolaa. Ensin perunat joiden päälle valutat juustokastikkeen. Ja sitten päälle tomaatti, sipuli, avokado  ja korianteri.

Lohko limet ja aseta tarjolle. Jokainen puristakoon siitä oman annoksensa päälle.

Iiiihhanaa kasvismättöä!







keskiviikko 14. syyskuuta 2016

HÄRKIS-NACHOPELTI


Koko syksyni tuntuu pyörivän kasvisproteiinin ympärillä: töissä on suunniteltu kasvisproteiinin ympärille syksyn ruokaverstaita, vihdoin viime viikolla pääsin laittamaan nyhtökauraa ja nyt tartuin Härkispaketin kimppuun. Kasvisproteiinituotteiden makuun on siis päästy. Paitsi, että kasvisproteiini on sanana aivan mälsä.

- Mennäänkö lounaalle?
-Joo, mitä sun tekis mieli syödä?
- No, mun tekee mieli ihan hirveästi jotakin kasvisproteiinia…

Not gonna happen. Onneksi yksittäisille tuotteille on tosiaan keksitty menevämmät nimet ja esimerkiksi Härkis kuulostaa sopivan ytimekkäältä - ja ennen kaikkea syötävältä.

Härkis (linkin takana lisää reseptejä ja käyttövinkkejä K-ruoan malliin) on syyskuun uutuus, kolmevuotisen tuotekehityksen tulos on nyt kaikkien saatavilla kaupan hyllyillä. Se on valmiiksi kypsä, kotimaisesta härkäpavusta valmistettu tuote, jota voi käyttää ruuanlaitossa jauhelihan asemasta, jota se on mallattu ulkonäöltään ja purutuntumaltaan muistuttamaan. Ja aivan niin kuin jauhelihakin, eri tavoin maustamalla se taipuu moneen ruokaan.



Härkisreseptiä miettiessäni tuli ensimmäisenä mieleen arvatenkin spaghetti bolognese, sillä se löytyy härkispaketin kannesta. Pakkauspahvin sisäosa on myös pyhitetty resepti-ideoille: ehdotuksia löytyy tortilloista ja pitsoista aina papupihveihin. Itse muistan nähneeni blogeissa Härkis-chiliä, -tacoja ja härkiskulhoa. Vähän aikaa pääni lyö kuitenkin kiireisen perheenäidin tyhjää. Aivan niin kuin se lyö vaikka keskiviikkona ruokaostoksilla nälkäisen lapsen kanssa, kun tuntuu ettei juuri silloin keksi AINUTTAKAAN ruokaa, mitä voisi laittaa. Se tunne, kyllä te tiedätte.


Mutta ei Härkiksestä kannata ottaa paineita. Tehdään ihan tavallista ruokaa siitä, vaikka makaroonilaatikkoa. Onnistuu. Mutta haluan kokeilla jotakin ekstraherkkua. Jotakin mitä söisin kun haluan hemmotella itseäni ja perhettäni. Sellaista ruokaa, mistä voi jo alkaa aamupäivällä haaveilemaan. Sellaista, että arki-iltakin tuntuu pikkuisen spessulta.

Sitten keksin: Sen on oltava HÄRKIS-NACHOPELTI.



HÄRKIS-NACHOPELTI
6:lle

250 g Verso Härkistä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl korianteri
1 tl jeeraa
½ tl cayennenpippuria
2 tl kuivattua oreganoa
½ tl suolaa
1 valkosipulinkynsi
½ punainen paprika
½ keltainen paprika
1 punasipuli
1-2 jalapeñoa
10-15 kirsikkatomaattia
300g juustoraastetta, esim gouda
1 iso pussi maustamattomia maissilastuja
1 cosmopolitan salaatti tai jäävuorisalaatti
2 tlk kermaviiliä
2 tl chipotle-tahnaa
tuoretta korianteria

Reseptistä valmistuu kaksi pellillistä.

Kuumenna tomaattimurska yhdessä Härkisrouheen kanssa. Mausta jeeralla, jauhetulla korianterilla, cayennellä, oreganolla ja suolalla. Purista mukaan valkosipulinkynsi.
Hienonna pieneksi kuutioksi paprikat, sipuli ja jalapeñot. Puolita kirsikkatomaatit.
Jaa maissilastut tasan kahdelle uuninpellille leivinpaperin päälle. Levitä seuraavaksi Härkiskastike ja ripottele sen päälle paprikat, sipuli, jalapenot ja tomaatit. Raasta viimeiseksi päälle juustoraaste.

Paista 220 °C n. 10 minuuttia.

Silppua sillä välin rapea salaatti ja sekoita kumpaankin kermaviilipurkkiin teelusikallinen chipotle-tahnaa.
Tarjoa nostamalla jokaisen lautaselle salaattipedin päälle kerros nachopaistosta ja viimeistele annokset tuoreella korianterilla ja maustetulla kermaviilillä.


Siinä se on. Sopivasti nuorisoon menevä Härkisresepti, vaikka nuoret taitavat muutenkin olla avoimempia erilaisille lihan korvikkeille. Itse en osaa oikein päättää. Peukutan kasvisruuan syömisen lisäämiselle ja lihansyönnin kohtuullistamiselle. Olen iloinen, että markkinoille on saatu uusia monikäyttöisiä kasvisperäisiä proteiinilähteitä ja olen innokas testaamaan niitä.

Tavallisena sekasyöjänä, lihanhimoisena sellaisena, en aina kuitenkaan ymmärrä, miksi tarvitsemme ulkonäöltään lihaa muistuttavia ja lihan kaltaisesti käytettäviä tuotteita. Miksi härkäpapua ei voisi syödä vain härkäpapuna; tehdä siitä papupataa, papupastaa tai vaikka papupihveijä, ripotella pavut nachopeltipaistoksen päälle? Vai voiko tällainen jauhelihamainen rakenne kenties madaltaa vannoutuneiden lihansyöjien kynnystä kokeilla tuotetta?

Niin kuin sanoin, en ole vielä päättänyt loppuelämäni ruokavaliota, enkä aio sitä tehdäkään. Aion kulkea avoimin mielin ja nojata ruokavaliossani ennen kaikkea monipuolisuuteen. Härkis on mutkaton, monipuolinen ja nopea tuote käyttää. Se on hieno proteiininlähde, kotimainen tuote ja purutuntumaltaan hyvin jauhelihan kaltainen. Loistava vaihtoehto esim. soijatuotteille.

Tervetuloa vaan, härkis!

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Härkäpapu-quesadillat


Tiesittekö, että härkäpapu on todella vanha viljelyskavi, Suomessakin sitä on viljelty ainakin 1200-luvulta (jopa 600 -luvulta, tietää wikipedia, tuo lähteistä luotettavin)? Joten pienoinen ihme, että minä ihan ensimmäistä kertaa tartuin Verso Foodin kotimaiseen Härkäpapu rouheseokseen vasta nyt. 

Härkäpapu on hallankestävä, helposti kasvatettava lajike, jonka peltopinta-ala on Suomessakin taas kasvussa, aikanaan kun se hävisi perunalle ja  herneelle. Rokkapavuksi sitä ennen nimitettiin. Härkäpapu on huikea proteiinin lähde ja sitä viljelläänkin paljon esim Kiinassa ja Egyptissä. Lähi-idän keittiöstä kertovissa keittokirjoissa löytyy aivan huikeita reseptejä härkäpavuille, tahnoja ja mausteisia muhennoksia. Härkäpapu ei ole muuten papu vaan kuuluu virnojen sukuun. Siinä sulle päivän knoppi. Jos kohtaat englanninkielisissä resepteissä broad beans, fava beans, faba beans, bell beans, field bean tai tic bean, on kyseessä ihan tämä samainen ystävämme.

Härkäpapurouheena se on helppo käyttää, vaikka jauhelihan korvikkeena, ruuissa ja laatikoissa. Jokihaka ja Kivistössä ovat onnistuneet houkuttelevan reseptiikan teossa. Minäkin sitten kannoin korteni kekoon quesadillojen muodossa.


Härkäpapu- quesadillat 
4 isoa tai 6 pientä

1 rkl öljyä
1 tl jeeraa
1 tl jauhettua korianteria
1/2-1 tl savupaprikajauhetta, mietoa tai tulista
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2,5 dl Verso härkäpapurouhetta
4 dl kuumaa vettä
1/2 tl suolaa/maun mukaan

8 vehnätortillaa ta 12 maissitortillaa
korianteria  ainakin 1/2 ruukkua
200g lempijuustoraastettasi

Kuumenna öljy pannulla ja miedolla lämmöllä, lisää mausteet ensin minuutiksi, sitten kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää härkäpapurouhe ja vesi ja anna kiehua pienellä tulella kokoon. Tarkista ja lisää suola.

Jos teet quesadillat maissitortilloista (löytyy useimmiten muuten gluteeniton osastolta), mitä suosittelen maun vuoksi, esilämmittele tortillat pinona pannulla (päällekkäin siis) vähän vaihtelemalla ulommaisten ja sisimmäisten paikkoja. Pehmeitä vehnätortilloja ei tarvitse. 

Ota tortilla, aseta kuivalle pannulle, ripottele päälle juustoraaste, sitten levitä härkäpapurouhekastike ja silputtua korianteria. Vielä hiukan juustoa, toinen tortilla päälle ja paista kuumaksi molemmin puolin. Tortilla saa hiukan täplittyä tummemmaksi. Leikkaa valmiit 4 osaan ja tarjoille lemppari guacamolesi kanssa tai punaisen salsan ja ranskankerman. Tai kaikkien ylläolevien. 

Minulla oli paistossa käytössä valurautainen parilapaistinpannu, joka kärvensi maissitortilloihin ihanan maistuvat raidat. Todellakin pieni +ero normipannuun, mutta ei pelkästään ulkonäöllisesti vaan tortillaan tuli ihanan paahdetun maissin maku. Mulla oli jääkaapissa myös chorizoa (kesto-versio), enkä voinut vastustaa lisäämästä sitä osaan tortilloista. Lyön kyllä vetoa, että normi lihansyöjä ei vierasta näitä vegeversioitakaan. Koska ei siitä kannata tehdä numeroa. Hyvä on aina hyvää.


Verso Härkäpapu rouheseos saatu näytteenä.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Vaihtelua grillattuihin maissitähkiin


No onhan ne hyviä. Voita ja suolaa päälle ja järsimään. Onnellisia ne, joilla tiukat hammasvälit. Tai en tiedä onko niin tiukkoja olemassakaan, etteivät maissinjyvät niihin löydä. Parhaimman makuiset maissit koskaan ikinä olen syönut USassa, jossa ne grillattiin kuorineen ja ne maistuivat kertakaikkiaan niin ylimaallisen hyviltä, ettei Suomessa syödyt ole kuin kalpea aavistus niistä. Saattaa johtua siitäkin, että täälä grillaan aina noita esikypsennettyjä vakuumipakattuja... no hyviä  ne on silti.

Mutta mausteilla voi varioida maissintähkiä lähes loputtomiin. Meksikolaistyyliin esimerkiksi Elotes (siis ne grillatut maissintähkät) voidaan tarjoilla suolan, chilipippurijauheen, limemehun, juuston, majoneesin tai ranskankerman kera. Ei nyt kaikkia kuitenkaan samaan maissintähkään.

Meksikossa ainekset asetellaan tasaisen ohuesti maissintähkän pinnalle. Mulla oli taas miljoona asiaa yhtäaikaa grillissä, joten tyydyin paiskomaan mausteet klönteiksi maissintähkien pinnalle, sai sitten jokainen levitellä tarkemmin itse. Inspiksen näihin(kin) sain James Crambyn Texmex-kirjasta.


Grillatut maissintähkät meksikolaisittain eli Elotes

grillattuja, kuumia maissintähkiä

pinnalle
hiukan sulaa voita
murustettua fetaa
ranskankermaa
savupaprikajauhettaja ehkä vielä puristus limen mehua

Älä ole tylsä. Mausta maissisi!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Guacamole con piña y pepino


Oi nam! Tänään on grillattu hampurilaisia NaapurinUllan perheen ja PikkuveliNuutin perheen kanssa. Olin Chef in charge, joten ihanista sapuskoista ehdin kuvata vain  tuollaisia pikaotoksia, ei paljon mietitty stailausta, ei ollut reflektoreita eikä edes jalustaa. Mutta oli hyvää ruokaa ja ehdin ottaa jonkusen kuvan, että voin jakaa teille muutaman reseptin.

Tässä yksi ihan huippu: avokadoa, kurkkua ja tuoretta ananasta ihanassa salsassa. Suuri suositus. Vaihtelua tavanomaiseen guacamoleen. Reseptin löysin eilen pikkuveljeni Jonas Crambyn Texmex kirjasta. Mutta kyllä tämä taitaa olla myös ihan ehta meksikolainenkin resepti. Ihan vähän muokattuna tässä.


Guacamole con piña y pepino
Guacamole kurkun ja ananaksen kera

1 kurkku kuutioituna
1/2 punasipulia silputtuna
1/2-1 tuore vihreä chili tai jalapeño pilkottuna (Crambyllä Habanero)
1 limen mehu
1 tl suolaa
3-4 avokadoa kuutioituna
1/2 tuoretta ananasta kuutioituna
1 ruukku korianteria hienonnettuna

Sekoita keskenään kurkku, punasipuli, chili, limen mehu ja suola. Lisää mukaan avokado ja ananas. laita kylmään tekeentymään ja ennen tarjoilua lisää mukaan hienonnettu korianteri.


Ihanan raikasta ja sopii vaikka minkä kanssa. Totopos- maissilastujen kera, tortillojen lisukkeena, grillatun lihan tai kalan kaverina ja meillä siis tänään hampurilaisten kanssa (ja maissilastujen).
Tosi bueno!

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Parasta kesässä: SYÖMINEN!




Ainakin sitä joutuu voi tehdä säässä kuin säässä, ulkona, sisällä, luonnossa. Grillata, savustaa, keittää perunoita, käyttää uunia tai usein vaan pilkkoa tuoreet ainekset vaikka rapsakaksi salaatiksi.

Onko jotain ihanampaa kuin kesäaamiainen omalla terassilla, maitoperunat tai tuore, savustettu kala? Yksin nautittu lounassalaatti kaikilla lemppareilla tai meluisa ateria suurella joukolla muutamaa lasiakin kallistellen. Kesäateria vaan on parasta kesässä (siis mähän olen syksy ja talvi-ihminen, ehdottomasti, mutta ruoka-aika on kyllä kesällä!).



Meillä syötiin tänään terassilla ukkosmyrskyjen rauettua äiti, isä ja lapset. (Tai siis me toimimme syöjinä...)

Leipaisin 8 vehnätortillaa (ajattelin pääseväni helpommalla kuin maissitortillojen kanssa kun ei ole sitä prässiäkään), tein papuperunasalaatin ja tortillan väliin paistoin pari naturellia ohutta kanaleikettä grillissä ja viereisellä keittolevyllä ruskistin maustamani jauhelihaseoksen, grillasin paprikan ja sitten piti vielä tietenkin olla guacamolea.

Jauhelihaseokseen olin saanut inspiksen tv-kokki Chuckien Meksikon jaksosta, aineita ei ollut vaan kaikkia, mutta toteutan joskus sen alkuperäisenkin ohjeen. Tästäkin tuli superhyvää.



Vehnätortillat
8 kpl

4dl vehnäjauhoja (Myllyn Paras)
1,5 dl vettä
2 rkl öljyä

Vaivaa kaikki ainekset voimakkaasti taikinapallukaksi, lisää hiukan jauhoja, jos tuntuu liian löysältä eikä ala muodostua taikinapalloa.
Jaa kahdeksaan osaan ja kauli jauhotetulla alustalla mahdollisimman ohueksi lätyksi. 

Paista tulikuumalla pannulla molemmin puolin ruskeapilkulliseksi ja siirrä välittömästi muovipussiin, jottei muutu kuivaksi koppuraksi. Kääri pussi vielä leivinliinaan.

Chipotle-jauheliha tortillan sisään
4:lle
400g naudan jauhelihaa (Atria)
0, 5 dl punaviinietikkaa
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1/2 tl savupaprikaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1/2 tl juustokuminaa
1 rkl kuivattua oreganoa
1 hienonnettu chipotlechili (säilyke)
1tl suolaa
mustapippuria

Vaivaa kaikkia aineet käsin tasaiseksi massaksi ja paista paistinpannulla kypsäksi. Tarjoa tortillojen täytteenä guacamolen ja vaikka lempparisalsasi kera. Muista korianteri ja purista vielä limeä päälle.
Hermoilin (turhaan) jauhelihan tulisuutta ja grillasin vielä muutaman broiskun ohutleikkeen lapsille ja viipaloin valmiiksi.


Vaikka meidän kesäinen ateria oli tänään hyvin meksikolaishenkinen, mä olen kyllä oikeasti taas muistuttamassa teitä Sinivalkoisesta kampanjasta, jonne olen teitä Kokki-Pottilan Hannelen kanssa aikaisemminkin haastanut. Nyt kannattaa käydä osallistumassa huippukilpailuun  , mikäli et ole vielä sitä tehnyt. paljon, paljon sinivalkoisia palkintoja.


Sinivalkoisuus ei siis tarkoita sitä, että pitää vääntää pelkkää kesäkeittoa, kyllä vaikka MyllynParas vehnäjauhot vääntyy tortilloiksi leikiten.  Atrian lihoja tulee helposti valittua Cittarin lihaosastolta, valikoimaa nimittäin on, niistä helpoista uuniin työnnettävistä, joiden jälkeen pitää teeskennellä tiskaamista (jos muistatte mainoksen...) myös aivan naturelleihin tuotteisiin ja vielä tosi läheltä meikäläistä, nytkin broisku oli Yli-Kiviniemen tilalta tuosta Jalasjärveltä. Vaikka mä oon niin kokeilunhaluinen, että kärryyn eksyy kyllä vähän kaikkien suomalaisten lihatalojen tuotteita vuoronperään, on Atria mulle se kotoonen juttu.  Kyllä minä automaattisesti vaikka grillimakkaran ostossa  Atriaa nappaan. Mulle makkara tarkoittaa Itikan käristeitä ja Helapäälenkkiä. Mun makkarat. Paitsi siis Itikka on nyt Atria ollut jo kauan.

Ja se sinivalkoisuus tarkoittaa siis sitä, että otetaan silimät kätehen ja suositaan kotimaista  ruokaostoksillakin, jos valintatilanne on. Muistakaa, että jos jokainen ostais kympillä kuussa enemmän suomalaista (eikä lie vaikeeta), ollaan mukana luomassa 10 000 uutta työpaikkaa. Eihän tälle voi kun peukuttaa.




Ateria sai arvoisensa, hyvin sinivalkoisen päätöksen punavalkeasta ulkoasusta huolimatta, sillä meidän mettissä ei ole varsin vielä kypsiä mustikat. Mutta oman maan mansikat antavat pientä satoa, Miten ne onkaan noin kippuraisia ja rösöisiä, mutta maistuvat niin parhailta, melkein kuin metsämansikalta.

Tälläisen rapeanjäätelöisen nopsan jälkkäriherkun tekaisin.
Voit tehdä sen pikkuvuokiin tai yhteen isoon. Muropohjassa on sen salaisuus, jos ootte unohtanut, se on kakkupohjaa herkumpaa, ainakin mun suussa. Murotaikinahan on tosi helppo tehdä itse, tosin mikään ei ole niin helppoa kun ottaa pakkasesta sulamaan MyllynParas murotaikinaa...




Helppoa ja herkullista mansikkapiirakkaa

12 pikkuista tai 1 iso
1 pkt MyllynParas murotaikinaa (pakaste)
1 pkt Ingmannin vaniljakermajäätelöä
Mansikkaa, mansikkaa, mansikkaa

Sulata murotaiikna ja painele piirasvuokien pohjalle. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia. Jäähdytä. Leikkaa jätskistä  ensin paksuja siivuja ja muotoile ne pyöreämmiksi pikku piirakoille, ison piirakan päälle voit vain kuutioida keoksi.

Sitten peratut ja  puolitetut mansikat päälle oman taiteellisen näkemyksen mukaan. Pikkupiiraassa nuo ulkoreunalle pistetyt siivut pitävät jätskin hyvin sisällä. Kävin nimittäin kaikessa rauhassa saunomassa ja söin vielä viimeisen saunasta tultuani, eikä jätski ollut yhtään valunut. Ihan vaan keittiön pöydällä oli.

Kuvan karvaiset sormet ovat kuitenkin IsoHoon. 




Yhteistyössä Suomalaisen Työn Liito

torstai 19. kesäkuuta 2014

Eka grilliin ja päälle sitte chimichurriii!


Ottakaa koppi mun ajatuksenjuoksusta. Lopputulos palkitsee.

Natasiskon synttäreillä siskoni sanoi, että Chimichurrikin olis ollut hyvää grillaamamme naudan kanssa. Ihan samaa olin ajatellut minäkin. Kertoi myös, että Meksikossa oli kerran saanut chimichurrikastiketta tarjottuna pizzan kanssa. Ja tietenkin mielettömän hyvää oli ollut.

Hmmm. Kesä, grilli, pizza, olut. Grilli, joo, muttei pizzakiveä. Ja laiskuutti. Aina jaksa sitä pizzataikinaa (no siinä nyt kyllä ei OIKEASTI oo mitään vaivaa). Mutta jos on vaikka hirveästi syöjiä, niin helpotetaan vähän. Nyt saa kaupasta myös vähän paksumpia vehnätortilloja, jotka sopivat mainiosti tälläiseen avomallin quesadillaan tai pizzatortillaan. 



Pari  pointtia kokemuksen äänellä. Grilli saa olla miedolla, tortillat palavat pohjasta hyvinkin äkäisesti. Jos vahinko pääsee tapahtumaan, ota vaan uusi tortilla,  laita palaneen päälle ja käännä. Kun nostat palaneen pois ovat täytteet uudella tortillalla.

Miedolla grillatessa päälliset saisivat olla "kypsiä". Paista siis chorizo ensin pannulla, samoin mm. herkkusienet ja paprika.

Osan täytteistä, rucola , avokado, yrtit, ilmakuivatut kinkut yms. kannattaa laittaakin vasta grillatun tortillan päälle tarjoiluvaiheessa. 

Jossa vaiheessa lisätään sitten sen huippusilauksen antavaa Chimichurria päälle.

Reilusti, kuten kuvista näkyy.


Chimichurri

2 punttia lehtipersiljaa
1/2 puntti korianteria
1 dl oliiviöljyä
1/2 dl punaviinietikkaa
2 valkosipulinkynttä
1/2 tl suolaa 
1 tl sokeria
1 tl savupaprikajauhetta

Laita kaikki ainekset korkeaan kulhoon ja sekoita blenderillä tuusannuuskaksi. Valmis! Paitsi, että viihtyy jääkaapissa tasaantumassa yönkin yli, paranee vaan.

Chimichurrista on monenlaista versiota, tämä on yksi. Alunperinhän se on argentiinalaisten grillimestareiden lihakastike, mutta se sopii erinomaisesti myös kalalle ja kasviksille. Eiliset uudet perunat tänään vartaassa grillattuna ja syöntivaiheessa chimichurria päälle. Todella nam!

 
Koko grillaus idea lähti Sinebrychoffin kesäkampanjasta, jossa olusille pitää löytää kavereita grilliin. (Muiden ideoita pääset lukemaan tästä) No sehän on todella helppoa. Mikä nyt ei oluen kanssa sopisi? Tähänkin olisi mainiosti voinut parittaa vaikka meksikolaista Coronaa, mutta kun näin Budweiser-tölkin, olin jo niin pitkällä omissa nostalgioissani, että It's Bud for me, vai miten se meni?

Joka tapauksessa, tälläiselle texmex-henkiselle tarjottavalle istuu tosi hyvin amerikkalainen vaalea  ja kevyt lager. 


Avomallin tortillat grillissä ja Chimichurria

Pohjat
4 paksua vehnätortillaa
250g pehmeää buffala Mozzarellaa
rasia kirsikkatomaatteja

Lisäksi:

raakachorizoa pannun kautta
punasipulia

tai 

herkkusieniä ja paprikaa pannun kautta

tai 

limevalkosipulikatkarapuja (pirkka)

tai

ihan mitä keksit

Puolita tomaatit, revi mozzarella ja lisää muut haluamasi aineet.

Grillaa miedossa grillissä kunnes juusto sulaa, ehkä 3-4 minuuttia.

Tehkää monta erilaista ja leikatkaa 4 osaan tai jokainen duunaa oman lempparin. Tärkeintä, että päälle kaadat reilusti chimichurria.


Mun Budweiser- nostalgioinnit juontaa juurensa Michiganin vaihto-oppilasvuodelta, jossa ensimmäisen 1/2 vuotta asuin perheessä, joka harrasti belgialaisten työhevosten kasvatusta. Me kuljettiin pari ensimmäistä kuukautta suurin piirtein näyttelystä toiseen, vähän kuin sirkuslaiset, samat perheet ja hevoset vain vaihtoivat paikkakuntaa. Hevoset olivat joko Belgians, Percherons tai Clydesdales, kaikki lempeitä jättejä, joita puunattiin enemmän kuin missejä kisoissa. Vuosi huipentui Toronton Royal Winter Fair'ssä , jossa esiintyi mm. hurmaava  8-hevosen valjakko eli Budweiser Hitch (Mä kyllä muistelin, että hevosia olis ollu peräti 12, mutta ehkä alitajuntani on alkanut liioitella).Tiedättekö, tuo valjakko kääntyy vaikka pennin ympäri.

Vaikka en mä nyt tainnut kyllä (oikiasti, äiti!) 16- vuotiaana sitä kaljaa kittailla, niin ehkä näiden hevosten takia Budweiser tuotemerkki jysähti päälle kuin lekaharkko. Mulla oli (ja on vieläkin jossain varastossa) esim. Budweiser-tölkki puhelin. No haloo, siis lankapuhelin, kännyköitä ei oltu vielä edes aavistettu silloin.

Nyt kun sain olutlähetyksen ja nostin sieltä vuosien jälkeen Budweiserin käteeni...

 Juu, olis mulla näitä, muistoja!



Yhteistyössä Sinebrychoff

tiistai 13. toukokuuta 2014

Jaettavan hyvä yhdistelmä



Quesadillat on helppoja herkkuja. Avokado, lime, tomaatti ja punasipuli ja kaiken päälle pilven lailla ripottautuva korianteri sitoo meksikolaistyylisen aamiaislautaseni maut tutuksi herkkukomboksi.

Aivan yhtä hyvin tämä käy lounaaksi, illalliseksi tai iltapalaksi. Hyvä yleensä käy. Kaikille koska vaan.

No se juju ja salaisuus eli jippo piilee tietenkin quesadillan täytteissä. Muistakaa mun ohje edelleen: Vähemmän on enemmän.
Juustoa on tietenkin pakko olla. Kestosuosikkini on myös raakachorizo, joka tällä kertaa löysi aivan valovoimaisen kaverin, ohueksi siivutetun salaattifenkolin. Toimii.


Quesadillat, chorizoa ja fenkolia
tortillojen koosta ja määrästä riippuen 2-4:lle

2 raakachorizoa
4-8 tortillaa, maissi tai vehnä (meksikossa quesadillat aina maissia)
1/2 salaattifenkoli
150g mozzarellajuustoraastetta tai goudaa

Vinkit quesadillojen tekoon voit käydä katsomassa tästä mun videolta.

Siivutat fenkolin ohueksi ja puristat makkarat kuorestaan pannulle ja paistat kypsäksi samalla haarukalla murustellen. Tortilla pannulle, päälle juustoraastetta, chorizoa ja fenkolia, toinen tortilla kanneksi tai käännä yksi puoliympyräksi. Paista molemmin puolin. Leikkaa ympyrä neljäksi, ja puoliympyrä kahdeksi palaksi.

Kerää hyvät lisukkeet ympärille ja nauti aivan parhaasta kotoisesta pikaruuasta.

Aamiaisquesadillan akuuttihimo iski tätä lukiessa, mutta quesadilloja löytyy myös omasta blogista videon lisäksi:

Hurjan herkkuja chorizo-quesadilloja

Yllättävää kyllä, ei enempää?





torstai 6. helmikuuta 2014

Kanaa, mustapapuja, lehtikaalta...




... Jos kaiken vielä  silaa maustetuilla ruokakermoilla, niin johan on jollei maistu. Ihan samaan pataan en kaikkea pistänyt vaan muokkasin kaksi erilaista arkiruuaksi sopivaa näppärää reseptiä. Olen mukana Blogiringin kampanjassa, jossa liuta blogaaneja testailia uusittuja Valio Crea Ruokakermoja. Tutut maut Kippari Kallesta Aurajuustoon löytyvät edelleen, mutta nyt aikas kätevässä kierrekorkillisessa pakkauksessa.

Tämä blogaani lähti tietenkin kehittelemään jotakin maistuvaa meksikolaistyyppistä. Koska on nopeasta arkiruuasta kyse, otetaan käyttöön lemppari valmissalsasi ja maissitortillat ja kypsä kananliha, vaikkapa grillibroilerista.

Kana-mustapapu enchiladas

2 kananrinnan verran kypsää broileria revittynä pieneksi
12 pientä maissitortillaa 
1 tlk lempparisalsaasi
1tlk Valio Crea Kolme sipulia ruokakermaa
1 tlk valutettuja käyttövalmiita mustapapuja
150g juustoraastetta
nippu korianteria

Lämmitä tortillat ensin paistinpannussa pehmeiksi. Kaada salsakastike laakeaan kulhoon ja dippaa jokainen tortilla siinä ennen kuumentamista. Lisää tortilla kerrallaan pannulle aina edellisen päälle muutaman tortillan erinä ja käännä pinoa aina välillä. Näin useampi tortilla lämpenee kerralla.

Jaa jokaiselle tortillalle noin ruokalusikallinen kanaa, mustapapuja ja justoraastetta. Kääräise rullalle ja aseta uunivuokaan sauma alaspäin. 

Sekoita Valio Crea Kolme sipulia ruokakermaan jäljelle jäänyt tomaattisalsa ja juustoraaste ja kaada seos vuokaan tortillakääröjen päälle.

Paista uunissa 200 asteessa n.15 minuuttia. Levitä päälle runsaasti korianteriasilppua. Tarjoa raikkaan salaatin, tomaatin, limelohkojen ja ranskankerman kera.



Hurjinta koko projektissa oli siirtyminen Instagram aikaan. Minulle se tapahtui nyt kertarysäyksellä kun edellinen puhelimeni sanoi sopimuksensa irti ja uusi avasi ovet ihmeelliseen some-mobiilimaailmaan. 

Mutta nuan vaan, synnytin ensimmäiset kaksi Instagram videotani.








Hurjasti C-vitamiinia, reippaasti rautaa, karoteenia, proteiinia; lehtikaalista löytyy. Se, jos mikä on uusi musta eiku versio pinaattikeitosta, jonka maustaa Valio Crea ruokakermojen uutuusmaku Kolme Yrttiä.

Kermainen lehtikaalikeitto

1 sipuli pilkottuna
5-6 lehtikaalin lehteä ruodittuna
1 tlk Valio Crea Kolme yrttiä ruokakermaa
1l vettä
2 rkl Valio voita
suolaa, pippuria

Lämmitä kattilan pohjalla voi ja kuullottele sipulia miedolla lämmöllä pari minuttia. Lisää lehtikaali ja jatka pehmittelyä. Parin minuutin kuluttua voit lisätä mukaan veden ja antaa kiehua hiljoilleen n. 15 minuuttia. 

Soseuta lehtikaali sauvasekottimella ja lisää sen jälkeen Valio Crea Kolme Yrttiä ruokakerma. Kuumenna ja tarkista vielä suola ja pippuri.

Tarjoilin keiton paahdetun ruisleipäpalan päälle asetulle uppomunalle (uppomunan keitto-ohje täällä). Siihen passaa hyvin tietenkin myös tavallinen keitetty muna.



Lisää ihania reseptejä löytyy Valio Crea sivuilta. Ihan vaan vinkkinä, jos tänään sattuu olemaan, mä-en-keksi-mitä-laitan-ruuaksi-päivä. 

Tai eihän sulla voi olla, jos luet tätä. Enää.




Yhteistyössä Valio Crea



tiistai 14. tammikuuta 2014

Nopea Tex Mex -vinkki vaan


Minä olin vihjaissut joulupukille, että pikkuveliNuutti ja NuutinMinna saattaisivat ilahtua Jonas Crambyn keittokirjasta Tex Mez alusta alkaen. Koko viime vuoden luin siitä kaikista ruotsalaisista ruokalehdistä, joten olin ihan innoissani, että pääsen sitä myös lainaamaan.

Mutta mikä parempaa: Pääsinkin heti pikimmiten syömään sitä! Pariskunta oli testannut kirjaa jo uutena vuotena ja nyt taas.  Truck Stop Enchiladas oli annoksen nimi, ja reseptin täyte oli muutettu kanaksi, muuten mentiin varmaankin ohjeella. Ja valmistortilloilla. Mutta ei se haittaa. Nyt tulee nimittäin se luvattu vinkki: Jokainen tortilla uitettiin ennen kanalla ja juustolla täyttämistä ja rullalle kiepautusta salsassa. Näin enchiladat pysyivät ihanan pehmeinä ja maukkaina. Ihan superdifference, kannattaa tehdä kun seuraavan kerran värkkäätte enchiladoja. 

Isolle porukalle helposti Tex Mex- henkistä herkkua. Oli niin nam!


Jonakselta on tulossa muuten huhtikuussa ulos kirja Mackor. Siinä voi olla muutama hekumallinen leipä.

Ja Liemessä Jenniltähän on tulossa myös Katukeittiö- parempaa roskaruokaa ihan tässä parin kuukauden sisällä.

Ovat molemmat vähän niinkun ajassa kiinni!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Makaronilaatikko texmex-tyyliin



Makaroonilaatikko (kahdella o:lla) on ihan parasta arkiruokaa. Klassikkoa on paha mennä tuunaamaan, toisaalta kiusaus on melkein vastustamaton kun miettii, josko vanhan variaatiosta tulisi yhtä suosittu kuin alkuperäisestäkin. Tai edes sinnepäin. Näillä tuumin lähdin käpälöimään vanhaa kunnon makaroonilootaa texmeksin suuntaan, kun Myllyn Paras pyyti luomaan kutkuttavan herkullisen, arkiruuaksi sopivan pastareseptin. Perässä tuli vielä iso laatikko Myllyn Paras - pastoja, joista nyt ihan mahdottoman tylsästi valitsin reseptiini tavallisen tumman makaronin. Mutta tavallista makaroniahan se on siinä makaroonilaatikossakin. 
 
Parasta tässä reseptissä on muuntautumiskyky. Sen voi valmistaa  broilerin jauhelihasta tai tähteeksi jääneestä kypsästä broilerista. Ohjeessani olen käyttänyt mausteita hyvin maltillisesti  lasten takia, mutta lisäämällä chiliä tai chilikastikkeita, tai vaikka purkillisen Salsa verdeä, lähtee makumaailma aivan uuteen nousuun. Ruokaa voit maustaa myös tulisemmaksi vasta syöntivaiheessa lempisalsallasi.

 

Texmex makaroonilaatikko
6-8:lle, puolita annos 4:lle
 
400g Myllyn Paras tumma makaroni
450g broilerin maustamattomia suikaleita, broilerin jauhelihaa, tai revittyä kypsää broileria
1 vihreä paprika
1 purkki käyttövalmiista mustapapuja
2dl kypsiä maissinjyviä
1 puntti korianteria
200g hyvin sulavaa juustoa raastettuna, esim gouda
200g ranskankermaa
3dl maitoa
1 kanaliemikuutio
1rkl sipulijauhetta
2tl (savu)paprikajauhetta
1tl jeeraa
suolaa, valkopippuria
öjyä paistamiseen
3 isoa kourallista tortillalastuja, naturel
 
Kypsennä makaronit pakkauksen mukaan. Heitä keitinveteen kanaliemikuutio mukaan.
 
Paista kananliha kypsäksi pannulla öljytilkassa. Mikäli käytät suikaleita, ota kypsät suikaleet välillä pois pannulta ja pilko veitsellä aivan pieneksi. Laita takaisin pannulle ja mausta kaikilla mausteilla. Lisää mukaan pieneksi kuutioitu paprika, paista hetken ja  lisää maissinjyvät ja valutetut mustapavut.
 
 
Sekoita seos valutettujen makaronien ja juustoraasteen kanssa. Säästä neljännes raasteesta pintaa varten. Tarkista maku ja lisää mausteita tässä vaiheessa, jos tarve. Halutessasi potkua voi lisätä mukaan jotakin lempichilikastikettasi myös. Sekoita joukkoon myös silputtu korianteri. Levitä  seos isoon, voideltuun, matalaan vuokaan (jotta paistokseen tulee paljon tortillapintaa). Sekoita maito ja ranskankerma, kaada vuokaan. Ripottele päälle tortillat, hiukan käsissä murskattuna ja lopuksi juustoraaste.
 
Paista puoli tuntia 175 asteessa ja tarjoile lempisalsasi tai tuoreen tomaatin ja avokadon kanssa.