About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste urho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urho. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. joulukuuta 2020

HERKULLINEN JOULU: HYVÄN JOULUN TOIVOTUS 24.12

 

HYVÄÄ JA ONNELLISTA, 

OMANNÄKÖISTÄ JOULUA 

RAKKAAT LUKIJAT JA YSTÄVÄT!

TOIVOTTAA 

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT Nanna






lauantai 3. elokuuta 2019

CASE URHON RIPPIJUHLAT



Kodissamme juhlittiin Urhon ripille pääsyä helteisenä heinäkuun sunnuntaina, 28.7.

Tykkään järjestää isoja juhlia, kun olen siihen lapsuudessa tottunut, että juhlapäivänä taloon marssii pieni kylällinen ihmisiä, sekä kirjaimellisesti (kyläläisiä), että siksi, että mulla on kyllä tosi iso suku, äitini perheessä 11 ja isäni 9 aikuisiän saavuttanutta lasta. Niin kyllä sitä pakkaa väkiä sitten tulla. Isoja juhlia ovat olleet ainakin  häämme (270), IsoHoon ja mun viiskymppiset (80 & 140- vai 170?).

Ei se taida olla kovinkaan trendikästä enää pitää tälläisiä pitoja, suositaan pienempiä ja intiimejä (veljeni perhe järjesti viime kesänä aivan ihastuttavat Promejuhlat porvoolaisen Cabriole-kahvilan juhlatilassa = 5/5!) , mutta no, koska mä voin´*, niin pidettiin suuret.  Tämä oli myös rippinuoren toive. Enkä mä nyt ihan ainoa suuruurenhullu oo täälä Etelä-Pohjanmaalla, ei tartte mennä kun tien toiselle puolelle, jossa vietettiin ihanan Mintun rippijuhlia alkukuusta ihan samalla väkimäärällä kuin meillä.


Sain kunnian ottaa Mintusta kuvia kiitoskortteja varten (tai oikeasti naapurit halusivat lainata vaan kameraani, mutta koska kuvan sielu on kameran molemmilla puolin, ei itse kamerassa, tungin itseni myös ottamaan kuvat), tässä ehkä oma suosikkini, vaikka korttiin päätyikin hyvin erilainen ottamani kuva.

*Koska mä voin, ei tarkoita todellakaan, että voin lyödä setelitukun pöytään ja vuokrata juhlatilan tarjoiluineen, vaan tarkoittaa sitä, että meillä on iso takapiha, naapurit joilta lainata pöytiä ja tuolia, äitini ja mun astiat, isän ampumat hirvipaistit jne, jotka tekee mahdolliseksi  tehdä myös isommin. Ja tietenkin on se iso suku, jota on kiva nähdä juhlien merkeissä. IsoHoolla vähän pienempi, mutta kyllä sieltäkin edustusta tulee.


Aattelin asian tietysti nannamaisesti niin, että samalla tarjoan kaikille ruuat kuin rupean leipomaan erilaista piirakkaa ja suolapalaa. Ja niin tein.

Meillä oli sunnuntaina kirkko kello 10 ja sitten olimme kutsuneet väen juhliin oman aikataulunsa mukaan niin, että kerroin ruuan olevan pöydässä kahdessa kattauksessa klo 12:30-14:00 ja 16:00 - 17:30.

Keittiön ruokapöytä jäi paikoilleen apupöydäksi, olohuoneen ruokapöydän käänsin seinän suuntaisesti, siihen tuli ruoka ja aterimet kaksiosaiseen puiseen viinilaatikkoon ja isot paksut servetit. Ruokalautaset eivät mahtuneet  pöytään, mutta ne olivat sopivasti pöydän alkupään vieressä olevalla keittiösaarekkeella.

Koska kahvipöytä oli tarjolla osittain samaan aikaan ruuan kanssa, rakensin sen seinän suuntaisesti  kolmesta naapurilta lainatusta klaffipöydästä. Ensimmäisessä lähinnä ruokapöytää, oli kylmät juotavat, jotka palvelivat siis myös ruokapöytää, keskimmäisessä kahvikupit ja kahvi ja  kolmannessa asetit ja kakut. Eli kahvia hakiessa ihmiset aloittivat asettipäästä ja etenivät kahviin tai kylmiin juomiin.

Sisällä ei oikeastaan ollut kauheasti istumapaikkoja, ainakaan pöytien ääressä, vaan satsasimme siihen, että jokaiselle löytyy ulkoa pöytäpaikka. Kiitos sunnuntain sään, joka ei ollut niin tappavan helteinen kuin lauantai, vaan oikein hyvä. Maanantainahan lämpö putosi viiltävän tuulen kanssa jo alle parinkympin...

Talomme takapuolella (etelän suuntaan) on koko talon pituinen katollinen 3 m leveä terassi ja toisella puolella terassia vielä ilman kattoa  2,60 x 5,50 levennys. Tähän saatiin mahtumaan meidän oma terassipöytä 12 hengelle ja 4x5 h pöytää. Levennyksen eteen naapuri pystytti tyylikkään mustan varikkoteltan 3x6 jonka alle mahtu 2x6h ja 1x5 h pöytä. Taivasalla oli vielä 3x6 h pöytä, mutta niihinkin saimme hommattua naapureilta aurinkovarjot. 

Ja uskokaa tai älkää, näistä puutarhajuhlista ei taida olla ainuttakaan kuvaa, missä näkyisi tämä kokonaisuus...

Eikä ole kuvia ruuistakaan. Eikä kahvipöydästä.

Eiko kukaan ajatellut, että miten se äiti nyt bloggaa? EI.

No on yksi isäni ottama kuva ruuasta. Sillä selvitään.

Menu, ja tämä yksi kallisarvoinen kuva,oli siis seuraavanlainen:





Urhon rippijuhlien Menu


Vihersalaatti
Papusalaatti
Kirsikkatomaatti-mozzarellasalaatti
Mummon kurkut
Lämminsavulohi
Piparjuurikastike
Routapaisti
Pihlajanmarjahyytelö
Ciapatta ja pehmeät ruisnapit, voi


vesi, kotikalja, raparperijuoma


Vihersalaatti on mun vanha luottotarjottava. Erilaisia salaatteja, kuivattuja karpaloita ja vadelmavinaigrette. Tuo ihana isoo tarjoiluvati on muuten IsoHoon lahja mulle, kun Urho syntyi (siis timantit ym muut hömppäkorut on niin yliarvostettuja....).

Samoin nuo perunat. Siis luottoresepti, ei missään nimessä yliarvostettu. 

Papusalaatista löytyy erilaisia säilykepapuja, varsiselleriä ja punasipulia ja kirpeä punaviinietikkakastike. Se on sellainen salaatti, joka ei koskaan lopu kesken, hämmästyksekseni ihmiset vissiin vieläkin vierastaa papuja. Illalla kun juhlia summattiin läheisten kanssa, niin moni kertoi kyllä tykänneensä juuri tästä ja santsanneensa.

Tomaattimozzarellasalaatti piti olla pelkät marinoidut kisikkatomaatit basilikan kera, mutta löysin edellisenä päivänä Juustoportin mozzarella minipalloja Sopurahasta 200 g a 50 senttiä, niin siitähän se ajatus sitten lähti.

Äitini ehdotti noita hölskytys/mummonkurkkuja ja ne ovatkin helppoa tarjottavaa. Kurkkuja sorruin ostamaan liikaa.

Isäni savusti 8 kg lohta ja se loppui kesken. Haettiin välillä kaupasta lisää. Mutta isäni savulohi, ihan sähkösavustimella (kahdella) onkin tajuttoman hyvää. Sen kanssa sopi piparjuuriranskankermakastike, joka menee myös hirvenpaistin kanssa.

Pakkasesta (vanhempieni ja PikkuveliNuutin) löytyi vielä 5 hirvipaistia, vaikka niitä ei sen kummemmin ollut näihin juhliin säästeltykään, yhteensä 10 kg. Äitin tekemä pihlajanmarjahyytelö maistuu sen kanssa. 

Pimento Tonnato oli Heli-Hannelen blogista bongattu ohje, jota paloin halusta kokeilla. Ehkä hiukan työläs resepti näillä määrillä (no siis lähinnä paprikan kuoriminen), mutta tämä loppui kyllä kesken, pakko myöntää. Mulla on aina jotain lihaa yleensä juhlien seisovassa pöydässä tonnatakastikkeella, nyt kokeilin paprikaa ja hyvää oli.

Ihmisillä on monenlaista filosofiaa juhlatarjoiluissa ja aika monelle on tärkeää, ettei mikään vaan lopu kesken, mikä häpiä. Minä en oo tehnyt tästä ongelmaa, jos loppuu, niin loppuu. Itse asiassa, olen ylpeä siitä, että mun juhlista ei jää kauhiaa määrää syötävää. Aina jotakin jää, mutta ettei sellaista määrää, että pitäis ruveta ympäriinsä lahjoittelemaan. Kurkkua ja leipää ostin liikaa, leipää meni tosi vähän, mikä aina ihmetyttää mua, kun oon leipähamsteri. Lämminsavulohi siis loppui ja äitin haki cittarista vielä pari lisää. Sen menekki oli kyllä ennustamattoman kova. Tomaatti-mozzarella syötiin loppuun ennen viimeisen kattauksen loppua, nostin sen vaan pois sitten.

Aina pitää olla joku katastrofi, ostin levitteeksi Arlan Ingmariini voi-rypsiöljy-merisuola pakettia neljä pientä ja vaikka tulin suoraan kaupasta kotiin, olivat ne ilmeisesti keriinny sulamaan, että kansi aukaistaessa  juhlapöytää viimeisteltäessä ne oli erottunu vähän ilkeän näköisesti (tekis mieli mennä kyllä testaamaan kauppaan, että eihän erä ollu viallinen). No ei se makuun vaikuttanu ja laitoin pöytään. 

Äitini tekemää kotikaljaa kehuttiin maan ääriin ja kyllä se olikin taäydellistä, ei liian makeaa eikä kitkerääkään. Samoin äitini valmistama raparperijuoma oli ihanan makuista. Värihän siinä on tosi laimea, mutta aah,  se maku. Äiti teki raparperijuoman jo hyvissä ajoin pakkaseen alkukesän sadosta.

Kahvipöydässä tarjoiltiin sitten kahvia ja haudutettua Earl Greytä.


Kahvipöytä

Mansikkakakku
Lakkakakku
Pavlova
Donitsiseinä
Minisuklaamuffinit
Lusikkaleivät
Kauralastut

Äitini teki kakunpohjat, täytti ja koristeli kakut. Hän halusi tehdä lakkakakut koska hänellä oli lakkoja ja voi kun se oli hyvää. Urho itse toivoi mansikkakakkua. Kakkuja tehtiin molempia 2, oliko ne nyt sitten  8 vai 6 munan vai sekä että, en ihan muista. Kakkujen ulkoistus oli mulle suuri helpotus tavallaan, vaikka oli mulla kyllä visio koristelusta. Mä tein sitten yhteensä neljä pavlovapohjaa, jotka sai ylleen kermarahkaseoksen, vadelmia ja punaherukoita, joita käytiin kesken juhlien hakemassa suoraan pensaasta. Paistoin kaksi marenkipohjaa kerralla uunissa, viimeiset vasta sunnuntai-aamuna. Sinne jäivät vielä kuivumaan kun lähdettiin kirkkoon. Oli sentäs tarkoitus tehdä ne edellisenä päivänä, mutta ensimmäiset kaksi meni kaikkien mahdollisten ei-kristillisten sanojen saattelemana roskiin, kun olin laittanu uunin vahingossa 100 astetta liian korkeaan lämpötilaan. 

Mutta kakut siis riittivät. Justiinsa. Jollekin tälläinen justiinsa voisi aiheuttaa ehkä liikaa sydämentykytyksiä.



Donitsiseinästä varmaan vielä oma juttunsa. Laitoin Urhon nikkaroimaan. Seinä oli menestys, varsinkin lasten keskuudessa. Cittarin minidonitsit pakkasesta (siis pullamaiset) pesee Arnoldsit koska vaan ja vielä hintaan 2.99/ 9kpl. Ostin 15 lootaa.

Lusikkaleivät ovat tietenkin hyvin perinteinen juhlaleivonnainen. Äitini ja MunKäly Porvoosta tehtailivat niitä 160 kpl, eli 320 kpl puolikkaita edellisenä torstaina. Jos urakka ei kuulosta kovalta, voin kertoa, että MunKäly istui mummolan lasikantisen keittiöpöydän ääressä, nojasi kyynärpäätään pöytään sillä tuloksella, että kyynärpää hiertyi auki, lakanatkin olivat aamulla ihan veressä (ei tajuttu laittaa laastaria). Nämä lusikkaleivät olivat erityisen suussasulavia, muuten, olen syönyt sellaisia koviakin koppuroita.

Minisuklaamuffineja tehtiin KummitätiVirpin kanssa edellisiltana muun misaamisen ohella 3x ohje. Annin ohjeella siis. Tulee meheviä ja maukkaita. Mutta älkää unta nähkö, että kukaan olis keriinny näitä kuorruttaa. Mun Pan B oli, että sulatan suklaata ja vähän roiskin sitä pinnalle muutaman strösselin kera, mutta lopulta voitti Plan C, eli tomusokeri. Jotain suklaista piti mutakakunystävä-juhlakalulle olla. Niin ja pitää Urho donitseistakin.

Kauralastut löytyi sieltä ihmekauppa Sopurahasta, siellä oli koko seinällinen Leivon Leipomon pikkuleipälaatikoita a 500 g /1€.  Ostin. En tainnut muistaa laittaa ekan aallon kahvipöytään, mutta toisessa jo olikin.Niitä meni reilu laatikko, ehkä puolitoista.




Laitan tähän vähäkuvaiseen postaukseen kuvitukseksi vielä viime metreillä otetun perhekuvan. IsoHoon kravatti mätsäsi Maitotytön mekkoon, mutta taisi olla jo hukassa. Urho15v, sai vääntää vielä takin päälle ja mirrin kaulaan.

Olen tosi ylpeä meidän rippilapsestamme, tai nuoresta aikuisesta. Urho jaksoi koko pitkän päivän toimia moitteettomasti isäntänä. Vastaanotti vieraat ja kiitti lopuksi, varmisti, että nimet olivat vieraskirjassa ja huolehti kaikille kiitoskortit. Eräs vieras mainitsi erikseen, että kuinka kiva, että nuori ei oo kämpässään availemassa ja laskemassa rahakuoria, eikä ollutkaan, niiden vuoro oli vasta illalla vieraiden poistuttua. 

Minä taas olen (taas!) ikuisessa kiitollisuudenvelassa kaikille, joilta sain apua. Äitini oli aivan korvaamaton, niin siivouksessa kuin ruoanlaitossa, mikä teräsnainen ajattelin, kun aamu viideltä leviteltiin pöytäliinoja. Isäni myös, selväksi on tullut kai kuinka suosittua lohi oli. IsoHoo saa myös kiitettävän järjestelyihin osallistumisesta, ennen ja jälkeen. LuisteluKati kävi torstaina osallistumassa vähän siivoukseen ja niinkun sanottu, naapurit palastivat lainaamalla pöydät, tuolit, varjot ja teltan. Kiitos MunKäly Porvoosta myös verissäpäin tehdyistä lusikkaleivistä.  Rakas ystävä Virpi, Urhon kummitäti saapui lauantaina kuuden junalla, syötiin ensiin ja sitten katettiin ja misattiin ruokia yli kahteen yöllä. Mä heräsin viideltä. Aamulla Virpi laittoi meidän kaikkien hiukset. 

Aamun kattauksen pelastaja oli vanha laivatyökaveri Riitta joka huhki aamusta neljään asti. Sitten  tai siis jo aikaisemmin, kun olivat saaneet syödyksi, keittiön hoitivat Virpi, Natasisko ja NuutinMinna (eli veljeni vaimo). Siskoni hiukan pahoitteli, ettei nähnyt toisen aallon sukulaisia, kun piti niin tiskata. Mutta siis korvaamattomia! 

Itsekin olin luvattoman paljon keittiön puolella, mutta yritin olla edes toivottamassa tervetulleeksi ja hyvästelemässä vieraat.

Aion tehdä vielä toisenkin postauksen tyyliin mitä opin, mitä en, tai jakaa parhaat vinkit tai ehkä päästää teidät sisälle siivousinfernooni ennen juhlia tai muuten vaan varoittavana esimerkkinä.  Itse on ollut kiva lukea Sauvajyväsen promejuhlista (useampia juttuja), meillä on paljon samaa filosofiaa (ja samoja ruokia). Nakit ja mutsit on toinen blogi, jonka rippijuhlapostaukset luin mielenkiinnolla. Erilaiset järjestelyt, mutta sama rento lopputulos.

Ja kiitos teille kaikki ihanat vieraat! Tärkeintä oli, että te tulitte!

Ja vielä päivän yleisökysymys? Kuinka monta vierasta jätti nimensä vieraskirjaan?

maanantai 31. heinäkuuta 2017

CONEY ISLAND HOT DOGS


Urhonyt13v:n sukusynttäreillä tarjoillaan aina hot dogeja. Kerran olin suunnitellut jotakin muuta ja siitäkös haloo nousi. Eli hodareita sitten.

Se on kyllä onneksi mitä ihanin (lue helpoin) tarjoilu. Silloin kun aika ei anna periksi, koko hodaribuffan voi koota kaupan aineksista. Ja ihan perus on tosi jees ja maistuu kaikille. Mitään määrää ei ole myöskään variaatioiden määrälle (menikö tuossa lauseessa nyt kaikki ihan fiksusti?). Voi aloittaa siitä, että ostaa erilaisia makkaroita ja lisukkeilla saa tietysti vaihtelua. On meillä ollu sinne itsetehtyjen sämpylöiden (haloo, oon ruokabloggari, pakko tehdä, ammatin varjopuolia...) väliin laittaa nyhtöpossuakin, välillä on tuullu vietanamista ja välillä koreasta. Ja aina lapsille se perussetti varmuuden vuoksi. 

Ootteko huomannu muuten, että lasten hodarit tai hampparit tms. on yllättävän monen aikuisen valinta!

Soperra siinä sitten, että niin nämä oli lapsille... (haloo, kyllä meillä oikiasti saa kaikki syödä mitä haluaa...)


Sunnuntaina meillä oli aivan perushodarit. Kylläkin jumalaisilla ruokabloggaajan sämpylöillä, jotka tein vanhaan piimään ja niistä ruotsalaisista jauhoista joihin sorruin kaupassa kun niissä luki, että kevätvehnän vastajauhettuja jauhoja erityisesti hapanjuurileiville, joista tulee erikoiskuohkea ja pehmeä  leipä (kyllä ne ruattalaiset osaa) ja lupaus vielä lunastettiin!

Mutta ihan pienellä twistillä saatiin pöytään myös Coney Island Hot Dogit.


Moni yhdistää hot dogit ja Coney Islandin Nykiin ja Brooklyniin. Ja kyllähän hodarit ja N.Y vähän niinkun kuuluu yhteen. Mutta Coney Island Hot Dog on kyllä jotakin aivan muuta. 

Juuret juontaavat Detroitiin ja Michiganiin (ja tämäpä hauska, koska on mulle tutuin osavaltio, asuin 2 h päässä Detroitista) ja 1900-luvun alkuun, juuri Suomen itsenäistymisen tienoille 100 vuotta sitten. Kreikkalaiset siirtolaiset alkoivat tarjoilla ravintoloissaan hodareita, joihin kasattiin päälle pavutonta chiliä eli jauhelihakastiketta, raakaa sipulia ja keltaista sinappia (sekä juustoa, se saattaa olla myös indianalaisten lisäys), siis sen perusnakin päälle. Coney Island nimi tuli kai ravintolaketjusta, joka noita hodareita tarjoili.

Chilissä käytettiin usein mukana naudanlihan lisäksi myös jauhettua sydäntä. Minäpä tein sen soosin hirvenjauhelihasta. Ilman sydäntä tällä kertaa kun en viitsinyt alkaa jauhamaan. Sydäntä olis pakkasessa vielä.


Coney Island Hot Dogs

Soosi
Tästä söi 15, joista puolet lapsia

1 rkl öljyä
500 g hirven tai naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. dl tomaattipyrettä 
2 tl jauhettua chiliä
1 tl suolaa
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl sinappijauhetta
1/2 tl jeeraa
1/2 tl kanelia
1/4 tl cayenneä
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 l vettä

Hot dog sämpylöitä tarpeellinen määrä (pitkiä tai lyhyitä)
Perusnakkeja, pitkiä tai lyhyitä sämpylän mukaan
2 hopeasipulia hienonnettuna
Kirkkaan keltaista Amerikan sinappia
Raastettua keltaista cheddaria

Ruskista jauheliha padassa öljyssä. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli ja lisää mukaan ruskistuksen loppupuolella. Älä polta!

Lisää kaikki mausteet, tomaattipyre ja vesi. Anna kiehua hiljoilleen 1-2 h, sellaiseksi aika sakeaksi kastikkeeksi.

Höyrytä, keitä, tai grillaa nakit. Lämmitä sämpylät.

Kokoa Coney Island Hot Dog avaamalla sämpylä, asettamalla siihen nakki, nakin päälle kauhallinen soosia, sitten tosi paljon hopeasipulia, spruuttaa amerikansinappia pitkin ja poikin ja lopuksi voit vielä viimeistellä  raastetulla cheddarilla.

Se on siinä! 




torstai 16. maaliskuuta 2017

TÄNÄÄN ON PYHÄN URHON PÄIVÄ!


kuva St,Urho.com


Ootteko tienneet, että vain päivää ennen Pyhän Patrikin päivää(St. Patrick's day)vietetään Pyhän Urhon päivää(St. Urho's day)? Me täällä Suomessa ollaan vähän että kuka mitä häh, mutta oikeasti Pohjois-Amerikassa ja Kanadassa juhlistetaan tätä suomalaisten suojelupyhimystä monenlaisin menoin.

Itse törmäsin St. Urhoon ensimmäisen kerran 80-luvun lopulla Torontossa, jossa olin sukulaisiani kylässä. Minulla, niin kuin monella muullakin eteläpohjalaisella on väkevät juurten sivulonkerot myös Amerikan maalla. Äitini äitin äiti (eli Oravan mumman äiti) Liisa Amanda tuli Amerikasta miehensä Israel Vihtori Perälän kanssa pois 1901, laivamatkalla syntyi mummani sisko Astrea joka sai ristimänimensä  Astrid-laivan mukaan. Astrean(kutsumanimi) puoliso Juha kävi Amerikassa kaksi kertaa räätälin ammattia harjoittamassa. Juha oli myös oman Arvo -pappani veli. Polven veljeksistä kaksi jäi Kanaattahan ja eli pitkän elämän siellä, Toivo seilasi sinne valtameren yli 20-vuotiaana ja veljensä Lauri vain 17-vuotiaana. Ajatelkaa, minkälaista se on ollut lähteä noin nuorena suureen tuntemattomaan... Mun pappa oli vain vuotta Lauria vanhempi ja muistelen kuulleeni, että Pappakin olisi ollut lähdössä, mutta passin kanssa oli jotakin häiriötä (kun kysyin tätä äidiltäni, hän ei asiasta kuitenkaan tiennyt) ja niin jäi pappa Oravan kylään Viinamäelle maanviljelijäksi ja aktiiviseksi kylän vaikuttajaksi ja perusti 13-lapsisen perheen mummani Anni Sofian kanssa. Räätärissä, tien toisella puolen, asuivat sitten naimisiin menneet pappani veli Juha ja mumman sisko Astrea.

Sudburyssä on Polvi Avenuekin. Omanikäiseni pikkuserkut Torontossa eivät Suomea enää puhuu, mutta äitini vielä elossa olevat serkut kyllä, ja voi kuinka hienoa sitä on kuunnella, vanhaa murretta, johon on sekoittunut englanti iloisen kirjavaksi fingliskaksi.

Sukulaisteni saunan oven vieressä oli taulu, jossa oli seuraava balladi:

Ode to Saint Urho

by Gene McCavic and Richard Mattson
Virginia, Minnesota
Ooksi kooksi coolama vee
Santia Urho is ta poy for me!
He sase out ta hoppers as pig as pirds.
Neffer peefor haff I hurd tose words!
He reely tolt tose pugs of kreen
Braffest Finn I effer seen
Some celebrate for St. Pat unt hiss nakes
Putt Urho poyka kot what it takes.
He kot tall and trong from feelia sour
Unt ate kala moyakka effery hour.
Tat's why tat kuy could sase toes peetles
What krew as thick as chack bine neetles.
So let's give a cheer in hower pest vay
On Sixteenth of March, St. Urho's Tay.


Mielikuvituksellisessa legendassa kerrotaan siis suomalaisista viinirypäleiden kasvattajista (nimenomaan Suomessa) joiden viljelyksiä kohtasi lähes raamatullinen vitsaus, eli heinäsirkat. Urho, se oli kova poika, söi lautasellisen Mojakkaa (suomalaisten kalakeitto) ja joi päälle piimää (feelia sour) ja talikolla varustautuneena kohtasi sirkat huutaen kovaan ääneen: Heinäsirkka, heinäsirkka, mene täältä hiiteen!

Ja heinäsirkat menivät: Urho oli pelastanut muinaiset suomalaiset viininviljelijät!


St. Urho patsas, Menahga, Minnesota

Uskomattoman, sanan varsinaisessa merkityksessä, tarinan kerrotaan syntyneen  1950- luvulla Ketola's Department Store'ssa Minnesotan Virginiassa kauppaa tehneen Richard Mattsonin tarinoinnista. Rva Gene McCavic auttoi oodin kirjoituksessa, myös Dr. Sulo Havumäellä oli lusikkansa samassa mojakassa. Tarkkaa alkuperää on vaikea  enää sanoa, mutta totuus on, että St. Urho's Day tunnistetaan 50 osavaltion kalenterissa ja amerikansuomalaisten jälkeläiset ja nykyään varmaan muutkin osallistuvat juhlintaan. On syytä epäillä, että taru sai alkunsa suomalaisten seuratessa kateellisena irlantilaisten ilakointia, siksi kehittivät itselleen oman suojeluspyhimyksen ja varmuuden vuoksi päivää ennen St. Patrickin päivää, etteivät jäisi ainakaan ilman viskiä. Mikäs sen kivempaa kuin aloittaa ryypiskely jo vuorokautta aiemmin.  Nykyäänkin kuulemma St. Urhon päivinä juhlitaan ja St. Patrickin päivänä lähinnä parannellaan krapulaa.

St. Urhon päivänä pukeudutaan lilaan (rypäleet) ja vihreään (heinäsirkat). Legenda levisi Minnesotasta Michiganiin, Oregoniin, Vermonttiin, Montanaan ja Ontarioon. Paraatit, mojakkareseptikilpailut, urheilutapahtumat, kauneuskisat ja monenlaiset syömingit ja musiikkitapahtumat tähdittävät päivää ja patsaitakin on rakennettu useampaan paikkaan. T-paidat, tarrat ja koiran takit päivän logoilla on tilattavissa täältä.

Ihan vaan, jotta uskotte, että päivä on oikeasti olemassa.

Kertakaikkisen hurmaava esimerkki folkloristiikasta, siirtolaisuudesta ja kielestä! 

Ton't forket to 'member St. Urho!


Lähteet.
Wikipedia

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

JOULUTERVEHDYS


Rauhallista, hyvää, maukasta ja onnellista joulua kaikille blogini lukijoille! Ootte tärkeitä!



keskiviikko 28. syyskuuta 2016

(PULLAN) LEIPOMISEN TÄRKEYDESTÄ


Kaikki on turhaa, paitsi purjehdus. Vai oliko se puutarhanhoito?
Minä sanon, että LEIVONTA.

Taikinaterapia ei oo ollenkaan tuulesta temmattu nimitys. Itseasiassa varmasti kaikki, missä nyhjäistään tyhjästä, terapioi ja buustaa ihmisen onnistuessaan uudelle levelille, kun alussa on vaan vaikka jauhoja, maitoa, hiivaa ja muita tykötarpeita ja parin tunnin kuluttua ihana, tuoksuvainen, pehmeä korvapuusti, joka huutaa viereensä lasillista kylmää maitoa. Voiko sen suomalaisempaa, kotoisampaa ja hellempää makuyhdistelmää olla? No, ehkä se ruislimppu, voi ja piimä. Ehkä.






Kyllä ihminen tarvitsee onnistumisia. Ehdottomasti. Ja aivan ilman kenenkään kehuja, itseleivottu nisu palkitsee leipojansa tuoksullaan ja maullaan. Siihen vielä naapurin kehut paremmasta pullasta kuin pullastaan kuuluisan anoppinsa leipomat, aviomiehen hotkima 7 korvapuustin ennätys ja lasten onni ja ilo. Ja vielä viikkojen päästäkin kun Urho12v aloittaa: sä-et-oo-pitkään-aikaan-leiponu, koska-taas-leivot, äiti-kohta-sun-pitää-leipoa, mikset-sä-koskaan-leivo? Ilmeisesti olen siis tarpeellinen. The Leipoja.



Käden upottaminen taikinaan on niin konkreettista. Minä käytän ehdottomasti kyllä yleiskonetta taikinan vaivaukseen. Miksi en käyttäisi? Leivonnassa riittää työvaiheita käsillä tekemiseen, vaikka vaivauksen ulkoistaakin. 

Omat, ihanimmat lapsuusmuistot liittyvät pullaan. Kaivelin kuvia omista lapsistani leipomassa.



Näytti hyvältä, mutta Likka taitaakin levittää vain talkkia...

Sori!




Ihania muistoja. Ja hirveitä kuvia.

Mutta sitä minä vaan, että pulla on ehkä ihaninta, ilmaisinta (no ainakin halpaa) lopussa-kiitos-seisoo-yhdessä tekemistä lasten kanssa. Luovaa, silti samalla täytyy oppia kurinalaisuuttakin. Jottei hiiva pala, pulla pala, että taikina kohoaa, ettei taikina tartu.

Kaikki on niin tarkkaa ja silti jumalattoman suurpiirteistä. Ehkä siksi tykkään leivonnasta. Että osaan niin, ettei tartte mitata. Että tunnen sen sormenpäissä.




Ja vaikka pullat palaas, niin elämä jatkuu.

Ja ihan kaikessa suurimmassa hädässä: MÄ PAISTAN PAKASTEPULLIA!

Ei oo vaan pullan voittanutta. Paitsi lätynpaisto on kyllä lähellä.


lauantai 20. helmikuuta 2016

MITÄ LAPSI TEKEE RAVINTOLASSA?


No syö tietysti, sanot.

Aina se ei ole niin yksinkertaista. No tai syöminen on. Lapset joko syö tai on syömättä. 

Lasten kanssa on joskus pakko kiva käydä syömässä ravintolassa. Meillä sitä harrastetaan ehkä kustannussyistä verraten harvoin ja jos lapsilta kysyy matkoillakin, että minne ravintolaan mennään, on vastaus jee, Mäkkäriin.

Kun suku syö yhdessä tärkeinä päivinä olemme yrittäneet istuttaa lapsiin ajatuksen pöydässä loppuun asti istumisesta ( ja myös arkisin syömme saman aikaan yhdessä keittiön pöydän ääressä). Silti se on vaikeaa. Meidän lapset on aika villiä pelleilijöitä ja isänsä on kolmas, eli meno  arkiruokapöydässä on välillä kuin stand up -keikalta. Minä ilonpilaaja yritän hillitä menoa minkä pystyn. Molemmat lapset kun innostuvat kertomaan jotain juttua, heille tulee tarve yleensä myös nousta tuolilta pöydän päähän esiintymään. No ei sentään pöydän päälle.


Kunnon nautittava ravintolakäynti on yleensä usean tunnin juttu. Milläs pidät lapset penkissä? Vaikka olen ehkä läpeensä leväperäinen monessa suhteessa olen pyrkinyt siihen, että viihde-elektroniikkaa ei käytetä pöydässä. Kotona on asia ratkaistu niin, että televisiomme on yläkerrassa, eikä keittiöstä ole siihen näköyhteyttä. Tarjoilijana olen useamman kerran nähnyt ihania, kaikenikäisiä lapsia, jotka antavat ruokarauhan vanhemmilleen pitkäänkin menuuseen, kun tabiltä katsotaan pöydässä filmiä tai pelataan kännykällä. Silläkin uhalla, että oma pöytäseurueeni kiinnittää ravintolasalin huomion levottomalla käytöksellään ja ettei sitä ruokarauhaa saada solmittua, en anna lasten kopeloida kännykkää. Hiukan tekopyhää siinä mielessä, että itse on pakko napata se instakuva kun kerran on ravintolaan päästy. Mutta en todellakaan jää sitä tuijottelemaan ja naputtelemaan.



Jokainen perhe tekee tietysti omat ratkaisunsa. Mutta meillä siis kännykät ja tabletit nounou ravintolassa ja kotona. Kotona ei myöskään lueta tai piirretä ruokapöydässä, paitsi aamiaisella saa lukea sanomalehteä (lapset ei ole vielä innostuneet...). Ravintolaan saatan ottaa vihkon ja kynät lapsille ajankuluksi ruokalajien väliin. Kerran opeteltiin myös taikatemppuja.



Ehkä noin yleisesti hiukan epätyypillistä, mutta lasten aika kuluu myös järkkärini kanssa puuhaillessa. Tämän postauksen kaikki kuvat (vipaa lukuunottamatta) on Hemavanissa lounaalla Urho11v. ottamia. Ja toisen aika kului iloisesti poseeratessa.




Samalla reissulla oli myös yksi kuningasidea levottomien lasten rauhoittamiseksi. Lupasin jaettavaksi suureellisesti kympin, jos Urho11v opettaa Maitotytölle, joka juuri täytti 5v, kuinka kengän nauha sidotaan. 

No arvatkaa miten kävi?



torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua !

Hyvää, rauhallista, turvallista, maukasta ja rentoa Joulua jokahittelle!

Yllä oleva kortti on lopputulos tämän vuoden Joulukorttimaniasta. Tuokoon se joulumieltä teille kaikille. Ja muistutuksen siitä kuinka hyvin meillä on asiat tämänpäivän Suomessa!

Lähimmäisenrakkautta toivottaen,

Nanna, Urho, Maitotyttö ja Iso-Hoo

maanantai 16. marraskuuta 2015

HUONO ÄITI ...mut hyvät synttärit!


Siinä se on. Kuvallinen todiste panoksestani poikani kaverisynttäreihin. Sellainen pikkuisen omatuntoa piinaava. (Olen lukenut liikaa Sivumaku-Janin blogia). Mutta kyllä meidän perhe, varsinkin äiti ja lapset, kurvaavat joka tapauksessa kiireisenä päivänä Mäkkärin kautta, silloin kuin ei jaksa ajatella keittävänsä edes sitä ruoka-pöytään-viidessä- minsassa- soppaa tai sulatella pakastettuja jämiä. Minkäs sille voi, pikkasen virtaa joskus amerikan kaipuu suonissa.

Olen huomannut, että vaikka en blogia alkanut pitämään itselleni päiväkirjaksi, on siitä kuitenkin jo näin  viiden vuoden aikajänteellä tosi kiva tarkastaa, mitä tehtiin ja syötiin tiettyinä juhla-aikoina. Siksi nämä Urhon 11v seremoniatkin vielä kirjaan tänne vaikka synttäreitä vietettiinkin jo heinä-elokuun vaihteessa. Vanha tuttu virsi, sopivaa aikaa ei tahtonut löytyä, eikä näköjään virtaakaan. Siksi järkkäilin Urholle Jalkkissynttärit. 10 kaveria kokoontui ensin meillä ja sitten lähdimme kentän metsästykseen. Kuskeiksi olin värvännyt Mumman ja Papan itseni lisäksi. Onneksi jo kolmas kenttä tuolla joen rannassa Sahalammen vieressä oli vapaana, pappa jakoi pojat joukkueisiin ja tunnin verran pelattiin huippujalkapalloa.


sankari 11v.




Pelin jälkeen palasimme takaisin kotiin, ja pikaisen juusto vai tavallinen- gallupin jälkeen, kurvasin jakemaan 25 euron hampurilaista, 2 per mies + tukijoukot ja  pelin pallopoika Maitotyttö. (Huomatkaa tarjoilujen huomattava taloudellisuus!) Pöytään katettiin myös lisää synttäreille ehdottomasti kuuluvaa epäterveellisyyttä eli, pari kulhoa sipsejä ja cokista. 

Ja koska Urho11v ei ole mutakakkua lukuunottamatta mikään kakunsyöjä, tekaisin paksun pellillisen mokkapaloja ja huijasin sen kynttilällä kakuksi. Laulusta ei tingitty.



Omatunnolla tai ei, mutta harvoin on synttäripöytä tyhjennetty niin viimeistä murua myöden, eli ei kai ne osallistujien mielestä ihan pöllöt tarjoilut olleet.

Ihan sinä oikeana päivänä seikkailimme Urhon kanssa Väskin seikkailusaarella, mutta jo vähän aikaisemmin pidettiin kemut lähipiirille: isovanhemmille, serkuille ja kummeille. Pompin keittiön ja grillin välillä, joten tarjoiluista on pari pikaotosta.



Lämmittelin grillissä meksikolaisittain valmistamaani nyhtölammasta eli Barbacoaa ja tortillalättyjä (varoitus: maissitortilla tällä tavoin on hiukan haasteellinen...) ja lapsille vaihtoehtona myös hot doggeja, joita taisi kyllä kaikki aikuisetkin haluta.



Pöytään olin sitten koonnut lisukkeita, mitä tuossa nyt onkaan; valmisketsuppia, majoneesia, sipsejä...mitä ne ruokaharrastajat nyt tapaakaan tarjota..


 No oli siinä ainakin yksi papu-maissisalaatti, ihan itte tehty.


Osan hodarisämpylöistä olin täyttänyt katkiksilla ja kurkuilla. Kun en tiennyt, että kaikki aikuisetkin haluaa niitä perhenakkeja.

Erikseen katettiin sitten makea osasto, joka oli suppea, mutta herkullinen. Sankarille mutakakku, mansikkabrita ja vaahtokarkkeja ja mansikoita tikussa sekä aamulla keitettyä mansikkamehua (taisi olla parhaaseen mansikka-aikaan) ja kahvi ja teetä oli tarjolla.


Pilke silmässä on isältä peritty


Pakko laitta heti pari kuvaa, on se mun poikani ja tärkiä, kuten tavattiin aina päiväkoti- vuosina toisillemme erotessa huudella: "Oot mulle tärkee!"


Ja sanomattakin on selvää, että onnittelulaulusta ei tingitty.



Joku on ehkä nähnyt tekemänäni vähän upeampiakin synttärikakkuja, mutta ilmeisesti suutarin lapsi- juttu pätee myös ruokabloggariin.

Ja siis hainko mä tosiaan niille tarjoiluksi euron hampurilaisia?


No, ainakin eli täysillä jalkkispelin tunnelmissa. Kuten kuvakin todistaa... Bad, bad, bad mama!

Camp Urho 10v.
Urhon herkut ja herkut 9v.
Urho 7v

Missä Urho 8 ja 6? Voi voi...