About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikkomenu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikkomenu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. toukokuuta 2020

RUOKAA KORONAN AIKAAN IX


Tervetuloa viimeisteltyjen ruokakuvien ja kiehtovien tarinoiden pariin koronaviikolle IX! Luulen, että tämä sarja tullee päätökseen viikolla X kesälaidunten avautuessa.

En meinannut tähän "kansikuvaksi" löytää enää minkään sortin säällistä sisäänheittokuvaa, mutta koska viime viikolla 21 saatiin tuntumaa ensimmäisiin kesäisiin päiviin, kuvakunnian saakoon Kolmen kaveria - jätskit, herkullisen värikkäine kääreineen ja sisältönä, joka lunastaa lupauksen vähän kuin mun blogi

Sillä jäätelöä pitää ihmisen kesällä syömän! Ja sunnuntaina nämä testattiin.

Lapset ovat siis ensimmäistä kokonaista viikkoa koulussa, eikä lounaksista tarvitse murehtia. 

Maanantai
Mulla oli koko päivän aivan armoton nälkä. Söin eineshampurilaisen (ja kiitos riitti taas hetkeksi) ja banaanin ja jugurtin lounasaikaan ja koko ajan oli nälkä.

Viiden ruuaksi tein meidän perheen luottoreseptiä, Saudikanaa. Sitä tehdään aina kun koipireidet ovat jossakin puoli-ilmaisessa tarjouksessa. Noissa on usein se marinadi, mutta suit sait huuhtelen sen kylmällä vedellä, taputtelen palat kuiviksi ja maustan kanan molemmin puolin suolalla ja runsaalla curryllä.

Kanojen alle laitetaan riisipeti (riisiä ja vettä), joka saa mausteekseen kokonaisia neilikoita, kardemummaa, kanelitangon ja roimasti rusinoita, koipireidet päälle ja uuniin puoleksitoista tunniksi kunnes nahka on supermaistuvaa ja rapeaa ja kanaa ei enää luistaan pysty nostamaan lihan irtoamatta. Ihanat tuoksut tulee kaupan päälle. Tämä resepti taitaa oikeasti olla äitini kehittämä, saudimakuja mukaillen.



Tiistai
Tiistaina tein kunnon lounasruuan meille kotona oleville aikuisille. Mulla oli nimittäin itse savustettua lohta jäljellä viime sunnuntailta ja siitä tulikin aivan ihana lohikeitto. Pieni vaiva ja hyvä ruoka, toisin kuin eilinen koko ajan kaapilla naahiminen.



Minä poistuin kello viideksi SU:n kokoukseen joten kello viiden ruoka jäi IsoHoon harteille.
Tunnetustu hänen bravuurinsa on ollut viime vuoden porilainen ja semmoiset eväät hän sitten laittoi itselleen ja lapsilleen.
Meillä oli sikäli poikkeava kokous, että grillasimme makkaraa ja söimme Katin tekemän ihanan juustokakun. Mutta  neljä tuntia siinä taisi sitten kyllä vierähtääkin. Paljon oli asiaakin.


Keskiviikko
Lounailin ihan yksin, joten tein itselleni samanlaisen porilaisen kuin muut söivät illalla.
Kello viiden ruuaksi meillä oli sitten jonkinlaista kananuudelihässäkkää. "Jonkinlainen" sanan negatiivisimmassa merkityksessä. Tais mausteet unohtua tai jotain.Tuo oli jotain Maggin ostamaani pikanuudelia, jonka piti saada käytettyä ja se oli ihan mössöä.



Torstai
Ihana helatorstai, vapaa keskellä viikkoa. Sen kunniaksi myöhäinen pekoni muna aamiainen.

Ootteko huomanneet, että kun syö kunnon aamiaisen niin on lounaalla jo hirmu nälkä? Onneksi oli tähteitä kaapissa. Osa söi lohikeiton loppuun ja parantelin eilisen vokin syömäkuntoon.

Ihana lämmin päivä päättyi perus grilliburgereihin. Laidun Herefordin ihanat raakapihvit sujahti kaupan sämpylöiden väliin peruslisukkeiden kera. Oli kyllä hyvää taas. Teenkö mä jotenkin usein hampurilaisia? No niitä lapset ainakin takuuvarmasti syö.


Perjantai
Paluu arkeen. Mä korvasin lounaan  amerikkalaistyylisellä kinkkukerrosvoileivällä.
IsoHoo teki purkista neljän aikaan itselle ja Maitotytölle hernekeittoa, Urho oli teillä tietämättömillä.
Kun tulin viiden maissa Reko-jaosta, mulla oli tietysti hirveä nälkä ja oli pakko päästä heti paistamaan niitä superkomeita osterivinokkaita. Pastan kanssa ihana ruoka! Hernekeitto jäi alkukeitoksi kun IsoHookin pisteli kaksi lautasellista. 


Lauantai
Taisin reilu viikko sitten tehdä bolognesekastikkeen Lakeuden Highlandin karitsan jauhelihasta. Kun se oli niin hyvää ja hirvenjauheliha on loppu, tein sitä taas. 



Mutta jos lounaalla syötiin hyvin, niin niin syötiin illallakin.
Päätin yhtäkkiä kuumentaa kamadoni pizzakiven ja tein 6 kpl ehkä elämäni parhaita pizzoja, vaikka hyviä olen tehnyt ennenkin. Täytyy ottaa toisinto ja jakaa postauksessa grillipizzaniksit.



Sunnuntai
Sunnuntain herkkuateriaksi paistoin Lappajärven hyvän makuista kuhaa (Rekosta). Paistoin loput osterivinokkaat ja tein hyvän salaatin. Kiitos, sunnuntai. 
Illalla vielä tuoreet mansikat ja köyhät ritarit.


Viikot kuluvat siis normitöissä, josta tietysti täytyy olla onnellinen, että niitä on, extratöistä ja blogista, ruuanlaitosta. Lähes jokapäiväisistä lenkeistä koiran kanssa (nyt kun mieheni on kotona lomautettuna, hän kantaa päävastuun koiran lenkityksestä, minulla kun on kuitenkin ruoka, pyykki ja siivous töiden lisäksi. Ei meillä ehditä kyllä siivota!  Meimin kanssa tehdyt lenkit ovat tällä hetkellä enemmän terapiaa - ja vähän juoksukoulua- kuin velvoite). Rapakuntoisten juoksikoulua takana 1/3 osa eli 4 viikkoa! Juoksukoulua on 3 x viikossa, muuten useimmiten pitkiä lenkkejä metsäpoluilla 6-9 km.

Metsässä mieli lepää. Niin todella.


Toinen henkireikä - nyt ja aina- on ehdottomasti talli. Sunnuntaina sain mukaani myös Maitotytön joka heti testasi Bella-ponille kevään uutta harjamuotia.

Näistä hevosentuoksuisista hetkistä tyttöni kanssa olen aina haaveillut.

Tähän tekisi mieli kirjoittaa kaikki latteudet, joista eniten vihaamani on Elämä on tässä ja nyt (Vai oliko se toisinpäin?).

Mutta koska olen vannonut, että moisia imelyyksiä ei blogistani tule koskaan löytymän (keskityn vain käyttämään hienoja ja harvinaisempia suomen kielen muotoja, joiden nimiä en muista enää, kuten tässäkin postauksessa vaikka tullee, syömän ja löytymän) en niitä nytkään tähän kirjaa. Mutta jos siis en vihaisi, voisin kirjoittaa.

Toisina päivinä olen pikkuisen onnellinen.

Enkä ole vielä ehtinyt edes aloittaa puuhastelua puutarhassa.






maanantai 18. toukokuuta 2020

RUOKAA KOIRONAN AIKAAN VIII


Välillä tuntuu, että pää pehmenee. Kuvan ruuastakin unohtui yksi todella tärkeä elementti.

Silti joka päivä syötiin myös viikolla 20, paremmin tai huonommin. Lasten koulu alkoi torstaina ja jotenkin se tuntui suurelta helpotukselta. Eihän nuo lapset nyt varsinaisesti enää häiriköi tätä etätyöskentelyä, mutta heidän etäkoulunsa vahtiminen ja tsemppaus on ollu kyllä suuri tehtävä ainakin meillä. Ei jotenkin pysty keskittymään omaan työhönsä, kun koko ajan pitää miettiä saako ne nyt juttunsa tehtyä.

Helppoja lauseita etäkoulukäyttöön:
  • Joo, joo = Äiti, sä häiritset mun pelaamista
  • Mulla on teams kesken! = chättään kavereiden kanssa
  • Kyllä mä tiedän mitä mun pitää tehdä = täytetään työkirjaa hulluna arvosanojen antoa edeltävän päivän iltana
  • Se opettaja ei osaa etäopettaa = opettaja uskaltaa kysyä tehtävien perään
  • Mulla alkaa just liikan etätunti! = makaa bokserit päällä peiton alla
  • Sä et tajuu mitään! = Aiti, mä rakastan sua! (tai näin olen tulkinnut)



MA
lounas 
Son muusi ja olisko tuo sitruunakalaa koululaisille.
Kello kolmen ruoka
Lammasragu tai bolognese karitsasta
Mitähän mä oon pihtaillu tämän spaghetti bolognesen kanssa? Se on kuitenkin meidän kaikkien takuuvarma suosikki. Nyt mulla oli pakkasessa karitsanjauhelihaa, joten ensimmäistä kerta tein siitä. Ja voi jeevana kun oli hyvää! Niin täyteläiset maut, avasin oikein punaviinipullonkin tätä varten. Maustamaan lammasraguuta, siis, nyt huomaan, että en ole juonut (muistaakseni) ainuttakaan lasia viiniä koko korona-aikana, yhden oluen olen ottanut, ja olutpirtelön ja yhden viime kesästä asti jääkaapissa olleen siiderin. Pitäiskö tästä mun alkoholinkäytöstä jo huolestua?



Illalla paistoin vanhasta maidosta vielä upouudella pannulla lättyjä.




TI
lounas
Kasviskeitto
Tiistain kouluruokakuva ei näytä hirveän houkuttelevalta. Se on ehkä jonkun sortin kasviskeitto? Ainakin paksua. Minä kuittasin lounaan parilla hyvin päällystetyllä ruisleivällä.
Kello kolmen ruoka
Lammasragu uudelleen
Syötiin uudelleen eilistä lammasraguuta hyvällä halulla. Urkin treenien takia kaikki ruoka oli näin aikaisin,  mutta syötiin kaikki  kun nälkä oli jo kaikilla. 
Otin iltapalaksi sulamaan tekemiäni uunilihapiirakoita.



KE
lounas 
Perunat ja kastike
Mun ruuantunnistustaidot heikkenee heikkenemistään. Olisko kyseessä keitetyt perunat (no niistä olen varma) ja kanan jauhelihakastike? Koko noutoruoka-ajan odottelin pinaattilättyjä jauhelihakastikkeella tai hernekeittoa, joita en kumpaakaan uskaltanut tehdä kun ajattelin, että koulusta tulee kohta samaa. Ei niitä kumpaakaan sitten tullut ikinä. 
Illallinen
Katkarapuja kahdella tapaa ja riisiä
Urho ei ollut panostanut ruoanlaittovuoronsa suunnitteluun ollenkaan. Mutta onneksi äiti oli. Urho valmistikin meille todella hyvän aterian. Olin ostanut Lidlin pakkasesta katkaravut piri piri  ja valkosipulipersilja. Urho keitti lisukkeeksi riisin, pisti uuniin ciabattan ja kypsensi nuo rapupakasteet (ravut olivat raakoja, kuorittuja). Minä tein kylkeen vielä salaatin. Kyllä olikin hyvää.

Illalla oli vielä tarjolla kuvausherkkuja. On niin ihanaa kun kuvausaikaa on myöhäiseen iltaan!




TO
lounas
Toast skagen
Sain lapset kouluun ja tein meille aikuisille luxuslounaan korvaamaan kaikki edellisten päivien jämät ja lounaan kuittaukset. Vaikka tämäkin jäi kyllä edellisen illan kuvausherkuista. Lisäsin mukaan vähän keitettyä kananmunaa massaan, että sain kummallekkin kaksi leipää. Ei kun hitsi, teinköhän mä nämä vaan ittelleni? IsoHoo söi illalla näitä, mutta söikö enää tänään?

Pää pehmenee...

Kello viiden ruoka
Välimäen Teresan herkkupelti
Tämän Teresan tekaiseman somereseptin arvelin hyväksi ruuaksi Hiljan ruuanlaittovuorolle. Ja niinhän se olikin. Varsinkin pekonin asettelu ja munan rikkominen. Mulla oli myös pieniä ruotsalaisia uusiaperunoita keitettynä reseptikuvauksista ja ne Hilja littasi pellille. Minä pilkoin parsakaalia ja porkkanaa ja nostelin muutaman parsan siihen vielä ja vähän öljyä ja suolaa päälle. Tämä on ihanan nerokas resepti, helposti hyvää 20 minuutissa (200 astetta)! 
Mutta unohdettiin sitten se ihanin loppusilaus (joka korvaa suolankin). Päälle olis pitänyt ripotella fetaa, olin sitä ostanutkin.

Pää pehmenee.

Illalla Hilja kävi tädin kanssa Mäkkärillä ja sitten vedeltiin reseptikuvauksiin tekemäni mansikkaraparperipavlova parempiin suihin, osa lähetettiin mummalle ja papalle.


PE
Lounas
Tein itselleni ihanan salaatin, jossa oli paljon marinoituja tomaatteja, mozzarellaa, vihreää parsaa ja vierellä mun herkkua, possua tonnatokastikkeella. Nämä olivat tämän viikon iltatöiden, eli reseptikuvausten satoa kaikki.
Iltaruoka
Chicken wings ja sinihomejuustodippi
Perjantai-ilta. Kuka syö muusia ja jauhelihakastiketta tai nakkikeittoa? No ei kukaan. Eikä mekään. Heitin Hornetit ja hunajamarinoidut wingsit uuniin, tein oikeasta sinihomejuustosta ja kermaviilistä dipin, pilkoin varsiselleriä, kurkkua ja porkkanaa ja tarjosin loput marinoiduista kirsikkatomaateista.

Tuli ihan perjantaifiilis.

Harkoista tulevalla tein vielä jauhelihaburritoja ja laitoin osan pakkaseen pahan päivän varalle.


LA
aamiainen
Paistoin aamulla (no, kymmeneltä...) väelle munia ja pekonia. Omani löysivät kinkun ja ja chilicheddarin kanssa leipien päälle.

Hienossa säässä olin Meimin ja Siskon kanssa pitkällä lenkillä (juoksukoulua takana jo kolme viikkoa, eli 1/4. We can do it!)


Lauantairuoka
Savulohta
Haettiin kaupasta lohifilee ja mummolasta sähkösavustin. Helpompaa herkkua ei olekaan.
Pikkuisia rosamundia puolitettuna uunissa, parsaa ja viiriäisen munia wanna be-uppomunina (Viiriäisen munia on tosi vaikea rikkoa niin, että säilyvät ehjinä. Veitsellä napautin, niin hups, aina meni veitsi koko munan läpi)


Ja sitten oli vielä tämä maailman ihanin kaalisalaatti:

  • ohueksi suikaloitua varhaiskaalta
  • murusteltua pekonia
  • kermaviiliä
  • sinihomejuustoa
Ja tämä on niin jumalaisen hyvää. Ei ehkä laikkein kevyin salaatti, mutta niin hyvä. Voitte arvata, että kastike tuli eilisen kanadipistä ja pekoninjämät aamiaiselta.



Su
Ei kuvia. Vähän epäonnistunut ruokapäivä. 
Heräsin kahdeksalta, söin ja kävin ratsastamassa, olin puoliltapäivin kotona, jolloin oli tarkoitus lähteä Paukanevan pitkospuille makkaran ja lätynpaistoon ja keväisen luonnon ihailuun koko perheen voimin.

Suunitteleppa sinä pikku äiti ihan issekseen jotakin kivaa tekemistä koko perheen voimin niin KETÄÄN EI KIINNOSTA.

Olin niin vihainen ja pettynyt, että lähdin Paukanevalle sitten siskon ja koiran kanssa ilman eväitä. Mennessä jo laitoin sitten viestiä kotiin, että syökää näläkäänne kaupan eineshampurilaisia kun tiesin, että ruuan kerkiän laittaa vatsa viiden jälkeen. 

Sitten huomasin siellä pitkospuilla, että ittekkin oon jo ollu viis tuntia aamiaisen voimin ja sentään ratsastanut ja nyt siellä suolla tarpomassa (no, on siellä koko ajan ne pitkospuut, mutta tuo kuulostaa kyllä huomavasti paremmalta tarinalta), alkoi vähän heikottaa. Natasisko antoi ensiavuksi myslipatukkaa ja jotain pussismoothieta.

Kotona olin sen verran leppynyt, että sain grillin tulille. Mulla oli pekoni-aurajuusto-herkkusieniä, maksapekonivartaita ja sulamaan ottamaani naudan sisukkaa 500 g ja tein vielä uuniin sellaiset öljyiset valkosipuliperunat ja vanhoja siipiä torstailta lämmittelin. Kaikki paloi tai tuli liian kuivaa.

Parhaani yritin. Kai.

Pää pehmenee



tiistai 12. toukokuuta 2020

RUOKAA KORONAN AIKAAN VII


Ruokaviikon maanantai-lounas meille aikuisille ei ollut huono. Valkoista saksalaista parsaa, joka on ihan oma herkkunsa ja vaatii vähän enemmän huomiota valmistuksessa kuorimisineen ja pitempänä kypsymisaikana. Mutta onhan se sitten kyllä hyvääkin. Hollandaise tuli tällä kertaa purkista (eikä tule toiste, ainakaan tältä brändiltä).
Olin myös tosi iloinen lasten puolesta, sillä heillä oli spagettia ja jauhelihakastiketta. Lapset olivat hiukan nihkeämpiä ja maistettuani huomasin, että se oli, noh, erilaista. 


MA 
lounas 
Koulusta spaghetti ja jauhelihakastike, aikuisille valkoinen parsa ja hollandaise.
kello 5 ruoka
No tämä! Mulla oli vähän kiirus joten laitoin IsoHoon grillaamaan makkaralajitelman. En oikein ehtinyt syömäänkään, joten tämä kuva mun lautasestakin on vähän villi. Tuossa taitaa olla Atrian leppäsavuinen raakachorizo ja Laidun Herefordin grillimakkara sekä pala jämerää lihaista uutuutta Atrialta, Wilhelm lankkua. Minä en oikeasti ole mikään grillimakkaran suuri ystävä ja kolme on jo vähän liikaa. Lankusta tykkäsin erityisesti.



Kaikenlaisia innovatiivisia juttuja etätapahtumien muodossa on ollut tarjolla. Minä en ole kyllä ehtinyt osallistua niihin kovinkaan. Yhtä kalakukkoliveä katselin kerran ja kukkienasettelua, mutta jälkimmäinen oli kyllä liian hidastempoista.

Juuri ennen vappua osallistuin Tony's Chocolate suklaan virtuaalilanseeraukseen. Nyt tätä  hyvin hyvin vastuullisesti tuotettua (pitkä tarina), hyvin camelboots tyyppistä suklaata saa myös Suomesta, K - ryhmästä ainakin. Suklaahan on hollantilainen ja maassaan markkinajohtaja, eli ei mikään turha suklaa. Urho15v. suklaan hyvin tiesi Hollannista ja olin melkein vihainen, miksei ollut mulle kertonut. Vaaleanpunainen kevään uutuus on vadelma-valkosuklaa-poksukaramelli. Saattaa kuulostaa lapselliselta, mutta oli hyvää. Niin hyvää, että söin toisen levynvähä niin kuin yksinään, mistä seurasi lähes perheriita.



Suklaata ja virtuaalitapahtumia oli  tarjolla maanantai-iltanakin. 

Pääsin kerrankin osallistumaan MG- Klubin (molekyyligastronomia) tapaamiseen. Tällä kertaa arvioimme miten erilainen musiikki vaikuttaa suklaan makuun. Tässä sai siis luvan perästä vedellä överit Suomen (ja minulle tietysti samalla maaailman) parasta suklaata eli Fazerin sinistä.


TI
lounas
Kanakeitto ja omena koulusta. Taisin skipata lounaan itse. Se on aina hyvin, hyvin huono idea.
Kello 5:n ruoka
Iskän lempparia eli spaghetti carbonaraa. Keltuaisilla, ei kermalla. Ei kuvia.



KE 
lounas
Koulusta keitetyt perunat ja todella hyvänmakuiset jauhelihapihvit, joita 3 kpl! Tuhti annos. Lisäksi riisifrutti.
Viiden ruoka
Hiljan ruuanlaitto: Hilja otti toisinnon ja teki jauhelihatacoja.

TO
lounas
Koululaisille pinaattikeitto ja banaani. Nyt täytyy kyllä sanoa, että oli paksua ja suolaista, eli ei aivan herkkukeittoa. Ajattelin heti, että pitääpä tehdä kohta itse, koska pinaattikeittohan on hyvää. En näköjään onnistunut ottamaan kuvaakaan.
Viiden ruoka
Urhon treenitauon loputtua meillä on vähän nämä ajat ja ruokailut mennet sekaisin. Urhon pitää syödä jo kolmelta ja mä en ehdi välttämättä tehdä ruokaa siihen mennessä. Ja sitten jos kouluruoka ei oo maistunut, on maitotytölläkin nälkä, niin kuin tänään.
Kuumensin nopeasti siis Lidlin kana-chorizo tuoreraviolit ja niille tomaattikastikkeen. Olin jo laittanut hyvissä ajoin palapaistin hautumaan ja tein sille sitten muusin vielä viideltä. IsoHoo tykkäsi ja Urho söi sitä vielä treenien jälkeen, mutta vaikka liha olikin mureaa, ei luvannut syödä uudestaan, koska olin keksinyt laittaa sinne kokonaisia roseepippureita.


PE
lounas
Koululaisille lohikiusaus. Minä kumosin lautaselle jotkut salaatin jämät, Atrian Vuolu savupossua, paistoin uudestaan maanantaisia punaisia paahdettuja perunoita ja kananmunan. Kyllä vain ihmisen kannattaa syödä lounas.


Iltaruoka
Mitähän se poikaraukka söikään ennen treenejä? Oliko se tämä päivä kun paistoin sille  pakastimeen tekemäni lehtipihvin kanan jauhelihasta? Varmaan, koska eilen tein muusia ja tarjosin pihviä sen kanssa, kun ei se palapaisti laskenut.

Ratsastusvalkasta tultuani pistin hulinaksi ja leivoin kaksi pellillistä pitsaa. Koska perjantai. Täytteet tuli sen mukaan mitä jääkaapissa oli.  Toisesta pitsasta tuli varsinainen Meat Lovers Supreme. Tacojauhelihan loput, pepperonin loput ja Vuolu savukinkku sekä vihreä paprika. 



Toisen tein ihan itseäni ajatellen. Anjovis, punasipuli, oliivi, kapris, valkosipuli. Kysyin Urholta, että onko ihanaa kun äiti tekee kotona ravintolatasoista pitsaa. 

Tuli aika lakonisesti murkkuäänellä:"No ei tää kyl oo."

Mun mielestä oli kyllä hyvä. Teen nykyään todella ohutta pohjaa ja paistan korkeassa lämpötilassa, vähäkin paksumpi pohja, niin se ei kypsy. 


LA
Pitkään olen haaveillut lohiburgereista. Pilkoin lohta pienemmäsi veitsellä, lisäsin mausteet, ruohosipulia, kaprista ja munan. Pyöritin pankojauhossa ja paistoin. Tykötarpeeksi avokadotahnaa, salaattia, retiisiä, mummon kurkkuja.

Lohipihvit olivat hyviä. Mutta jotakin jäin kaipaamaan. Tavallinen purilaissämpylä oli kalapihville jotenkin liian mauton ja höttöinen ja toisenlainen leipä olisi voinut olla avain onneen. Ehkä pyöreä rukiinen reissari. 



SU
Äitienpäivä
Sain kutsun valmiiseen aamiaispöytään ja lehtietuoikeuden.



Millään en meinannut antaa periksi kun Maitotyttö kinui, että saisko cokiksen aamiaiseksi, kunnes tajusin, että hän tarkoitti voisinko MINÄ hakea sen hänelle, meillä kun on cokikset varastossa. No siellä oli hieno lahja äidille, perus 3-vaihteinen polkupyörä syksyllä kadonneen tilalle. Maitotytöltä sain myös itse maalatun sydäntaulun ja kouluohjeiden mukaan tehdyn kännykkäkotelon (sori ei kuvaa, kun en nyt muista minne sen panin), sain sen kyllä jo pari viikkoa sitten, hyvissä ajoin. Tyttö pyyteli siihen jotain trikoota materiaaliksi ja annoinkin vanhan tunikan (joka oli laitettu sivuun, että siitä voisi tehdä niitä barbin vaatteita). Kotelo oli näppärästi tehty liimaamalla saumat ja kääntämällä sitten nurinpäin, joten se oli oikein siistin näköinen. Kaulanauha oli leikattu avainnauhasta ja vaaleansininen kännykkäpussi oli koristeltu mustin palloin. Ne oli leikattu mun uusista leggareista.




Omalle äitilleni valmistin mansikkapiirakan Urhon toimiessa mansikkavastaavana. Tiedän, että äitini rakastaa mansikkatartaletteja, sellaisia, joita Sveitsissä söi. Niissä on keveä muropohja, jokin creme mansikoiden päällä ja ihana kiille. Tätä lähdin hakemaan, mutta ei tämä vieläkään ole aivan se oikea ohje. Urho toimi mansikkavastaavana, paloitteli ja asetteli mansikat mumman mansikkatorttuun.

Mummolassa saimme sitten vielä papan grillaamaa kanaa tykötarpeineen ja siskon tekemää sitruunamarenkipiirasta.

Illalla pyöräytin vielä pizzan, perjantailta  jäi nimittäin yksi pala taikinaa odottamaan jääkaappiin. 48h pohja siis. Päälle kinkku aurajuusto ja vihreä paprika. Oli kuulemma niin hyvää. Siitä en mitään tiedä, koska jätin kännykkäviestillä paisto-ohjeet ja painoin itse talliterapiaan. 


Mitä jäi käteen tästä koronaviikosta?
Kouluruuista suosikkeja olivat kanakeitto ja jauhelihapihvit. Minä skippasin turhan monta lounasta. Kalaakin syötiin vähän ja kasvisruokaa vähän. 

Vähän ehkä koronaväsymystä havaittavissa ilmassa siis. Taisin luvata kertoa kaappien siivoilusta, mutta en nyt jaksa. Olen niitä kyllä siivoillutkin, ainoastaan pakastin tuntuu pullistelevan päivästä toiseen (kiitos reko-ostot ja leipomomyymälästä tehdyt edulliset suurostot), ettei tartte jatkuvasti hakea sitä leipää kaupasta. 

Juurileipää en ole leiponut tälläkään viikolla.

maanantai 27. huhtikuuta 2020

RUOKAA KORONAN AIKAAN V


Totisesti toivon, että nämä poikkeusoloviikot  loppuvat ennen kuin mun taitoni kirjata niitä roomalaisin numeroin.

Viikkoa 17 rytmitti taas lasten kouluruoka. En tiedä onko sattumaa, vai tarkoituksellista, mutta perunaa syötiin 5/5! Muusina, keitossa, kiusauksena ja kokonaisena keittoperunana. Ruuat maistuvat lapsille suhteellisen hyvin ja annokset ovat riittävän kokoiset. Lapset syövät hyvällä halulla muovirasioista, no onhan siinä tavallaan jotakin jännää retken tuntua. Esteettisesti ehkä maistuvammin voisi annokset asetella kotona lautaselle, mutta siinä taas lisää tiskiä...eli otetaan nyt sitten kaikki irti tuosta muovirasiasta.

Meidän aikuisten lounaat oli sitä ja tätä. En jaksa jankuttaa ison miehen syömärytmistä, jos aamiaisen syö kympiltä, ei ehkä lounas maistu vielä puolilta päivin. Siksi ollaan vähän erkaannuttu ja IsoHoo saa syödä koska tykkää, itse olen pyrkinyt olemaan lounasseurana Maitotytölle. Äiti lähetti alkuviikosta meille aikuisille tulista kanabiryania ja se edes toi vaihtelua vähän tähän ikuiseen jämien kierrätykseen.

Ja jee, maanantaina hairahdimme Burger Kingin autokaistalle.

Jos olenkin ollut huono käyttämään ravintoloiden noutopalveluita, niin kerrankin olen päässyt rekoilemaan kunnolla. Reko koontuu n. kahden viikon välein perjantaisin, joka on minulle ollut aina ihan superhankala päivä noutojen suhteen. Nyt kaiken karsiutuessa tämäkin on onnistunut paremmin. Pääsiäisrekon jätin välistä, kun ajattelin siellä olevan paljon porukkaa ja edellisestäkin satsista oli vielä tavaraa syömättä.
Nyt perjantaina ostin taas reilusti. Reko on minulle sopivin tapa tukea paikallisia lähituottajia.


Kummasti sieltä nousee itselle omat suosikkituottajat. Ei rekoa, etten ostaisi Katteluksen luomumunia Kuortaneelta. Me ollaan kovin suuria kananmunan syöjiä ja 30 munaa kuluu äkkiä. Edelliskerralla oli tarjolla erikseen suuria munia ja kyllä ne olivatkin suuria! Varmasti 25/30 oli tuplakeltuainen.

Leipätaivaan Anja myy samana päivänä leivottua leipää ja pullaa. Häneltä otan aina 1-2 Aurinkoista, ihanan rouheaa vuokasekaleipää ja joko hiivatonta juureen leivottua ruislimppua tai ruisreikäleipää. Tajuttoman hyvää leipää ja tuo ruis varsinkin kestää hyvin myös pakastuksen.


Lihantuottajista tulee ostettua eniten Lakeuden Highlandin ylämaankarjaa tai lammasta tuosta Jalasjärveltä tai sitä Laidun Herefordin kuuluisaa tinderlihaa Teuvalta. Nyt lähti mukaan ylämaankarjan valmisboksi jossa oli flanksteak, pari sisäfilepihvia ja palvirouhetta, lisäksi ostin palapaistia. Koskahan on sellaista tullut tehtyä viimeksi? Teuvalta tilasin vappua silmällä pitäen makkaralajitelman sekä jauhelihaa ja raakoja hampurilaispihvejä.


Yritän kyllä vaihdella tuottajia myös ja mieluusti kokeilen  aina uutta. Tilasin herkkumunakassin (värikkäät munat, ankanmunat ja viiriäisenmunat) ja kalkkunachorizoa Kuuselan tilalta Jämijärveltä ja hienompaa ja karkeampaa vastajauhettua luomua ruisjauhoa Mannilan tilalta Virroilta. Sieltä sain myös, kun erikseen kysyin, kilon pussin ruisjyviä, joita olen jo hetken metsästänyt. Takataskussa on pari reseptiä. Koodinimi "juurileivonta".


Tunnelmarin Kimchiä ja karhunvatukkahilloa Daisyltä vielä otin kokeiltavaksi.

Apua ja tärkein meinasi unohtua: 5 kg pientä Rosamundaa Ritalan tilalta Kortesjärveltä. Ja Ohriluoman luomutilalta Karijoelta 2kg Pink Mulberry Beauty ja  5kg jotakin muuta lajiketta. Kyllä nyt on perunaa.


Ruokaviikko 17 meni suurin pirtein näin, taidettiin lopettaa viimeksi lauantain äijäruokailuun:



Su
Tapamme mukaan "myöhäinen aamiainen", mutta muistaakseni ei ollut mitään erikoista nyt.
Sunnuntairuuaksi tuo ylemmän ja postauksen eka kuvan lammaspitat tykötarpeineen. Hyödynsin tuossa vielä pääsiäiseltä jääneet lampaan jämät. 
Olen alkuvuodesta kerännyt ruokatarinoita keskusteluilloissa maa- ja kotitalousnaisilta. Mukana on ollut paljon naisia, joilla on vielä tarinaa entisaikojen ruuanlaitosta, viime vuosisadan alkupuoleltakin. Yksi juttu, mitä en ole tiennyt, oli, että usein kypsä liha jauhettiin ennen kuin se laitettiin vaikka lihakeittoon tai sallaan. Vähän sillä periatteella hienonsin kypsän lampaan "jauhelihaksi" meidän pitaleipiin.


MA
lounas Koulu muisti muusilla ja kalapihvillä. Minä söin sunnuntainjämistä koostetun salaatin.
illallinen No se Burger King! Kaikilla herkuilla eli myös Oreopirtelöllä!



TI
lounas 
Vanha kunnon makkarakastike ja keitetyt perunat, minä söin kasviskeittoa pakkasesta.

illallinen Kasvisnuudeliwokki
Maitotytön kokkausvuoro: En aivan suostunut kuuman veden kaatamiseen Mamanuudelipussin sisällön päälle ja lopulta kompromissina kasvisnuudeliwokki. Kanaakin olis ollut, mutta tämä oli nimenomaan neidin toive. Sain suostuteltua mukaan kolme eri kasvista: porkkanaa, keltaista paprikaa  ja parsakaalia kun ensin sain Maitotytön ymmärtämään, että pelkkä nuudeli ei käy, se ei ole varsinaisesti kasvi. Mulla oli just kaksi nuudelipussin loppua, jotka sai käytettyä tähän. Tyttö kuori porkkanat ja veteli ne julieneleikkurilla pieneksi. Minä taisin keretä sillä väli pilkkomaan muut kasvikset. Wokkiin ensin öljyä ja sitten inkivääri- ja valkosipulitahnaa ja kasvikset. Freesattujen kasvisten sekaan lisättiin kypsät nuudelit, soijaa  ja seesamiöljyä sekä salainen ase, kasvisliemikuutio. Tuli niin hyvää, että kokki sanoi vaatimattomasti ettei ole koskaan syönyt parempaa. 

Oli kyllä hyvää. Ja yksinkertaista valmistaa. Itse töräytin pintaan vielä tuoretta korianteria ja srirachaa.





KE 
lounas 
Lapsille oikein hyvää lihakeittoa ja yllätysnumerona banaani. Aikuisille mummolan keittiöstä lähetetty tulisen maukas kanabiryani.

illallinen Keitetyt perunat ja broilerkastike
Oli sovittu, että Urhon kokkausvuoro olisi tällä viikolla keskiviikkona treeniohjelman joustavuuden takia, mutta se jousti niin, ettei tullut ruokaa ei treeniä. Minä tein sitten Urhoa varten ostamistani hunajamarinoiduista kanansuikaleista kastikkeen ja keitin perunat. Kyllä nyt on syöty perunaa! (no, eilenkin nuudeleita ja riisiä...eli siis ihan sopivasti).

TO
lounas Lapsille muusi ja nugetit, olen unohtanut ottaa näemmä kuvan. Mun kohdalla lukee, että kootut tähteet.

illallinen Parsaa ja perunaa
Pistin lohkoperunat ja parsan uuniin ja vielä perunarieskat. Ihmettelin ensin tätä kirjoittaessa, että mistä ihmeestä sain muusia, mutta nyt muistankin, että muussasin edellispäivän perunat muusiksi vielä haaleina kun ne olivat niin rikki menneet keitettäessä... Parsaa kokeilin hiukan uudella tavalla:


Parsaa ja Mozzarellaa

Katkaise parsoista puiset varret ja laita parsat uunivuokaan. Pirskottele pinnalle öljyä ja suolaa. Paahda 220 asteessa 10 min. Revi pinnalle mozzarellaa ja laita takaisin uuniin kunnes juusto kuplii ihanasti. Viimeistele basilikasilpulla.



PE Hurraa!
lounas Koulun kinkkukiusaus. Mulle edellisen päivän parsan jämät salaatissa.

illallinen Paistetut silakat ja muusi
Rekonoutoa tehdessäni kävin nopeati katsomassa läheisen Minimanin kalatiskin, josta haaviin tarttui kuhafilee ja kokonaisia silakoita. Silakat ovat mun herkkua! Ja niiden pitää olla kokonaisia, ei fileitä.



LA
Päivän ruoka Perulainen kala-äyriäispata
Lauantaina herkuteltiin ihan luksusraaka-aineilla, kotimaisella kuhalla ja ahvenella sekä pakastealtaasta noudetuilla kampasimpukoilla ja tiikeriravun pyrstöillä. Kaiken kruunasi ihanan vihreä, korianterinen liemi, jonka viimeinenkin nokare pyyhkäistiin parempiin suihin rapeakuorisella leivällä. Joskus pitää olla luxia!

SU
Päivänruoka Uunihapiirakka (nakeilla)


Sunnuntain teema oli sitten edellisviikonlopun pyttipannun jäljillä Äijäruoka. Erotuksella, että äijäruoan valmisti äiti. 

Olen tehnyt aiemmin lihapiirakoita friteeraamalla, mutta luvallanne, nämä ovat vielä parempia. Ja ilman käryä! Suosittelen.

Pehmeästä taikinasta ja hyvästä luomuliha-riisi-sipulitäytteestä, joka maustettiin mm. maustepippurilla sai helposti niin hyvät piirakat. Puolen litran taikinasta leipoo isoja piirakoita 16 kpl, eli pakkaseenkin riitti.

20 minuutin paiston jälkeen piirakoiden kuori on aika kova, mutta ne voidellaan molemmin puoli voisulalla ja hetkisen levättyään leivinliinan alla niissä on juuri oikeanlainen, pehmeä ja hyvänmakuinen kuori. Olen myyty. Isohoo sanoi, ettei ole elämässään syönyt kahta lihapiirakkaa (nakeilla). Mutta kun oli niin hyvää!



Sunnuntain toiveleivontana (Urho)vielä Kinderpiirakka. Ajatelkaa, tein sitä ensimmäistä kertaa elämässäni. Tunnelmat vähän kuin Cola-Ollilla: Liian hapokasta makeaa!


Mutta aika hyvä ruokaviikko. Paljon perunanpelastusta, sunnuntaita lukuunottamatta joka päivä. Kaksi kalaruokaa ja lapsille vielä kolmas koulusta. Kaksi kasvisruokaa, ei huono. Ja kaksi täydellisen ihanaa mättöä! Nappisuorituksiksi valitsen tällä viikolla Maitotytön kasviswokin ja Perulaisen kalapadan. Ja lihapiirakat. Kouluruokakisa viikon voittaja oli muusi ja nugetit. Äidin mielestä se olisi ansainnut sijan numero 5.

Makuja on monenlaisia, vai miten se menee?