About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

... vasikasta wieninleike...


Muistin juuri, miksi en pahemmin koskaan leivittele mitään. Paitsi epäterveellistä, on se myös melkoisen työlästä. Miten ihmeessä ravintolakeittiössä näitä vedetään liukuhihnalta....?

Tosiasia kai kuitenkin on, että jos unohdetaan väsähtäneet huoltoaseman paneroinnit, voi leivitetty leike olla rapeine ilmavine kuorineen parhaimmillaan 10 arvoinen suoritus. Kun viime viikkoisella kauppareissulla iski silmiini cittarissa näillä lakeuksilla harvinaista vasikan ulkofilettä, niin ostettavahan sitä oli. Ensin tutkiskelin italialaista keittokirjaa, jossa vasikasta löytyikin monia reseptejä, mutta sitten muistin monituiset Itävallan hiihtoreissut ja Wiener Schnitzelin parhaimmillaan.

Sitä kohti siis. Nöyränä mutta suurin odotuksin.

Wiener Schnitzel

4kpl

500-600g vasikan ulkofilettä
2 munaa
vehnäjauhoja
korppujauhoja
suolaa
mustapippuria
sitruunalohkoja tai siivuja
reilusti rypsiöljyä (8dl ?),  siis mautonta

Aito Schnitzelhän valmistetaan nimenomaan vasikasta, sisäpaistista tai ulkofileestä. Filettä käytettäessä ei mitään aivan hirmuisen kokoisia jättileikkeitä saa aikaan, mutta ihan soppeleita. Eli leikkaa puhdistettu ulkofile neljäksi, n. 1,5-2cm paksuiseksi pihviksi. Sen jälkeen nuiji pihvi niin ohueksi leikkeeksi kuin saat. Minä käytän tähän ihan omaa pikku nyrkkiäni, mielestäni lihanuija rikkoo lihan pintaa liiaksi. Maustoin lihanpalat suolalla ja pippurilla tässä vaiheessa, vaihtoehtoisesti voit maustaa myös korppujauhot.

Ota esille 3 syvää lautasta. Laita yhteen tarpeeksi vehnäjauhoja (1dl tai enemmän), toiseen rikki vispatut munat ja kolmanteen korppujauhot. Lämmitä paistinpannussa n. 3cl syvyydeltä öljyä n. 180 asteeseen. Leikkeiden tulee kellua, että panerointi pääsee kuohkeutumaan irti lihasta.

Kun öljy on valmista, vie leike kerrallaan kieritettäväksi molemmin puolin vehnäjauhoissa, kananmunissa ja viimeiseksi korppujauheessa ja suoraan pannulle. Paista molempia puolia pari minuuttia, liian kuumassa öljyssä kuorrutus vain palaa. Nosta reikäkauhalla valmis leike talouspaperikerroksen päälle lautaselle, jotta ylijäämä rasva imeytyy pois, eikä pehmitä kuorta. Mikäli teet useampia leikkeleitä, laita leikkeet mietoon uuniin odottelemaan.

Tarjoa runsaiden sitruunalohkojen kera, sitruuna maustaa ihanaisesti rapean leivityksen. Se miksi ihmeessä Suomessa ja Ruotsissa wieninleike tarjoillaan anjoviksen ja kapriksen kanssa menee yli oman tietopohjani. Ken tietää, valaiskoon.

Vähän kotikeittiön amatööri sai aikaan tuollaisia rustiikkeja leikkeitä, mutta sinänsä kuori oli rapea ja onnistunut. Leikkeet näyttävät myös melko paksuilta juuri siksi, että leivitys on molemmin puolin " noussut reilusti irti lihasta, kuten kai kuuluukin. Ja kyllä kuulkaa ero vaan on suuri, onko liha vasikkaa vai jotain muuta. Todella suussasulavaa.

Sitruunan lisäksi tein hyvin saksalaistyyppisen, eli reilusti etikalta maistuvan vihersalaatin ja uunilohkoja  ja porkkanasuikaleita uunissa.  Laittakaa nyt niitä porkkanoita sinne uuninpellille! Niistä tulee NIIN karkkia!



Olipa melkoinen sunnutai-ateria. Ei niin fiini, mutta maalaisesti herkullinen.


perjantai 29. lokakuuta 2010

Key West Lime Pie eli piirakkaa niin makeaa...


Hamstrasin sitä konsentroitua maitoa, maitotiivistettä, mitä se nyt onkaan, pari viikkoa sitten tekemääni flania varten. Purkkeja jäi siis muutama, joista aion jossain vaiheessa keitellä ainakin kinuskia ja nyt valmistin Key West Lime -piirakkaa kun resepti oli kätevästi purkin takana. (Ja kuva itseasiassa purkin etupuolella.) Hyvä niin, koska reseptejä kyseiselle piirakalle löytyy miljoona variaatiota, kuten flanillekin. Päätin pitäytyä purkin ohjeessa.

Key West Lime -piirakkaa en ollut koskaan maistanut, mutta jostakin olin kyllä tuotteesta tietoinen. Piirakka on siis  Floridan osavaltion virallinen piirakka. Sen resepti alkaa olla ainakin 100 vuotta vanha.  Nimi tulee Key West Lime - hedelmästä, joka eroaa meillä myytävästä limestä väriltään (keltainen, ruskeita pilkkuja) ja hiukan kai maultaankin. Kirpeät limet yhdistetään makeaan kondensoituun maitoon (ja muniin) tuloksena ilman paistamista tai liivatteita hyytyvä  makeankirpeä täyte. Siitä paistetaanko piirakkaa vaiko eikö ja minkälainen pohjan kuuluu olla käydään ilmeisesti kiivaita keskusteluja.


Key West Lime Pie

300g digestiivikeksejä
100g juoksevaa margariinia (arvioin että 2dl)
1tl vanilliinisokeria ( kuvassa vaniljajauhe mutta torttuun tuli sokeri tarkemmin ohjetta katsottuani)
1tl kanelia
I purkki (397g) maitotiivistettä
4 munankeltuaista
1dl limestä puristettua mehua (n. 4 limen mehu)

Sekoita keksit, margariini, vanilja ja kaneli ryynimäiseksi massaksi tehosekoittimessa. Itse en jaksanut konetta kaivella. Pistin keksit suureen minigrip pussiin ja kaulin päältä kunnes keksit murskana, sitten sekoitin aineet kulhossa.

Painele pohja matalan piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja paista sitä 5 min 200 asteessa. Anna jäähtyä.

Sekoita munankeltuaiset (älä vispaa, sanoi ohje)), maitotiiviste ja limemehu sileäksi massaksi.  Tein näin, mutta ensikerralla kannatta kyllä vatkata keltuaiset ensin vähän vaahdoksi, muuten niitä on hankala saadaa sekoittumaan taikinaan, massa alkaa nimittäin paksuuntua välittömästi ja keltuaiset meinaa jäädä keltaisiksi pilkuiksi joukkoon. Kyllä mä sitten hädissäni sitä vatkasin kuitenkin. Kaada täyte jäähtyneelle pohjalle ja anna levätä jääkaapissa ainakin 4 tuntia.

Koristele limellä ja tarjoiluun voit käyttää myös kermavaahtoa. Tarjoillaan viileänä.

Oli siis yksinkertaisista yksinkertaisin valmistaa.  Koristelut meni vähän vituralleen, kun mulla on sellainen hieno sitruskuorenleikkuri jolla olis saanu limestä ohuita kuorikierteitä tyylikkäästi päälle. Niin olis, jos vain olisin löytänyt MISSÄ se on. Se siitä siis.

Piirakkaa saivat syödäkseen paikallisen koirayhdistyksen hallituksen jäsenet kokouksessaan. Käyvät hyvin testieläimistä! Piirakkaa jäi vain yksi pala isosta vuuasta (8 syöjää). Eli kai sitten maistui. Minä en nyt sattuneesta syystä saisi tälläisiä makeuksia tällä hetkellä syädä. Mutta sen verran maistoin, että olipas kyllä kohtalaisen makeaa omaan makuuni. Toivottavasti pääsee joskus vielä paikan päälle maistelemaan, kun en ole aikaisemmin hoksannut.

Koristelu ei sykähdytä, mutta meeppä nyt muuttelemaan kun ensimmäisen saat lätkäistyä paikoilleen...oli vaan pakko jatkaa aloitettua teemaa,,,,

torstai 28. lokakuuta 2010

Kanatahnaa iltapalasandwhich'iin


Urho6v. ja minä alettiin tehdä iltapalavoikkareita. Ei oikein mikään sytyttänyt, eikä sielä jääkaapissa ollut oikein leikkeleitäkään. Mutta olipahan yksi tähteeksi jäänyt paistettu kananrinta. Miten olisi siis jonkinlainen tuulesta tempaistu kanasandwhich? Siis mulle. Urho6v. tykkää eniten paahtoleivässänsä YLEENSÄ omasta ylähuulesta.

Ja vaikka kuinka yritän vastustella ja pinnistellä , en-sano, en-sano, en-sano...niin nyt se taitaa lipsahtaa... Ja siitä se ajatus sitten lähti: (Tikkurilan takia kärsin nyt vääränvärisestä talosta ainakin seuraavat 10 vuotta!)

Nopsa kanatahna

3-4 sandwhichiin

1 grillattu kananrintaleike pieneksi kuutioituna
2 rkl majoneesia
1rkl amerikkalaista "keltaista" sinappia
n. 10 cm pätkä pieneksi kuutioitua tuorekurkkua 
1 pieni kotimainen omena pieneksi kuutioituna
Pippuria


Kuutioin ensin kaikki aineet ja sekoitin majoneesin ja sinapin kanssa. Tahna oli kuitenkin sen verran rouheaa että päätinkin heittää ainekset pikku Moulinex Multitrioon eli sellaiseen pikkuiseen tehosekoittimeen ja hurruutin hetken aikaa. Näin tahnasta tuli kiva ja levityskelpoinen ja paremmin leivän välissä pysyvä.

Makua ja koostumusta saat muunneltua majoneesin ja sinapin määrällä. Laitoin tuota ämericcäläista sinappia, jonka maulla ei ole mitään tekemistä kotimaisen sinapin kanssa, mutta joka tuo sandwhich muistoja jenkkilästä, sielä kun leivän puolikkaat usein sivellään kyseisellä aineella. Courmet-kokit laittakoot sitten vaikka dijonia.

Kiva iltapalasandwhich tuli kun täytin paahdetut täysjyvävehnäpaahtoleivät tahnalla ja leikkasin kolmioiksi. Näistä tulisi hyviä eväsleipiä. Ihan näin itseni junassa aukomassa eväspussia ja syventymässä kerrankin maistuviin kolmioleipiin ( ei niihin vitriinissä myytäviin kauhistuksiin; mulla on muuten hyvä tonnikalatäyte-ohjekin). Ja kyllä tämä tahna menisi rieskarullissakin tai jossain ruisnapin päällä tarjoillesssa. Bageleissa...

Niin, sen vielä piti sanomani, että täytteen just se jokin oli omena. Älä siis jätä sitä pois!

Urho6v oli jo ekat ylähuulipaahtikset nauttinut, kun valmistauduin omalle iltapalalleni. Ja Urhon alkoikin tehdä sitten vielä mieli "niitä siinä sellaases konees tehtyjä kerrosleipiä".
No äiti sitten voikkarigrilliä lämmittämään. Niihin sain ujutettua vipat kinkunsiivut ja vähän juustoakin. Edamhan -kirjaimellisesti- venyy myös lämpimiin sandwhicheihin.




keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Munakoiso-pekonipasta


Jääkaapissa oli munakoiso ja pekonipaketti, jotka molemmat huusivat tulla valmistetuiksi. Keittiön työpöydällä lojui avattu punaviinipullo iso-Hoon jäljiltä, avauspäivämäärä jo suhteellisen edesmennyt.
Hyvää tuli nälkäisille.

Munakoiso-pekonipasta

1 munakoiso
1paketti pekonia
1sipuli
4 valkosipulinkynttä
vähän oliiviöljyä
2 tlk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
iso muki punkkua tai enemmän
1 kasvisliemikuutio
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
persiljaa

pinnalle parmesaania

Laita hiljaiselle lämmölle tulemaan öljytilkan kera pienityt pekoninsiivut, sipulit ja kuutioitu munakoiso. Tässä järjestyksessä. Laitettuasi pekonit aloita sipulin kuoriminen jne. niin tulee ainekset pataan sopivin väliajoin. Pidä lämpö mietona, älä ala kärtsäämään. Anna munakoisonkin muhia kunnolla.

Halusin laiskana kokkina kokeilla voiko munakoison pilkkoa sekaan itkettämättä sitä, ja kyllä voi, lopputuloksessa ei havaintoa minkäänlaisesta kitkeryydestä.

Sitten lisäät tomaattipureen  ja -murskat ja nesteen  sekä kuivat mausteet. Kastikkeen paksuutta voit säännöstellä lisäämällä viiniä tai vettä.

Aromit alkaa olla aika kivat.  Anna hautua ainakin puolituntia. Lisää lopussa mahdolliset tuoreet versiot yrteistä.

Keitä kaveriksi spaghetti al dente ja viimeistele annokset raastetulla parmesanilla.

Viinin voi korvata myös pelkällä vedellä ja pekoninkin voi jättää pois. Sävellä pois. Mutta näin oli kyllä hyvä.

Ja arvatkaa mitä meillä juotiin tämän aromikkaan punaviinipohjaisen pastan kanssa? ...(hihihii...) tiätysti MAITUA!

tiistai 26. lokakuuta 2010

Papaijasalaatti


Lokakuun RuokaPirkasta jäi rakuunabroilerin lisäksi kaivelemaan vielä tämä papaijasalaatti.
Näin sai alkunsa siis nopea illallinen. Alkuperäistä muokattu aineiden määrissä.

Papaijasalaatti

1prk papaijaa  (onko niiden pakko olla aina sokeriliemessä?)
pari desiä minitomaatteja
1dl suolapähkinöitä
2rkl thai sweet chilli -kastiketta
puristettua sitruunaa (olis pitäny olla limeä, mutta kun ei ollut)

Valuta papaijat, puolita kirsikat ja rouhi pähkinät veitsellä vähän pienemmiksi. Sekoita kaikki kulhossa kastikkeen kanssa ja purista sitruunaa tai mieluummin limeä päälle.

Valmis!


Kaveriksi paistoin broilerin rintaleikkeitä, jotka sivelin mangochutneyllä puolivälissä paistoa. Viipaloin valmiit leikkeet lautaselle salaatin viereen.

Miltä sitten maistui?
Yhdistelmä sinänsä oli toimiva. Siis kana ja papaijasalaatti. Ja tosi nopea.

Mutta pikku papaijasalaatti-rukasta on sanottava, että antoi nyt kyllä odottaa enemmän kuin mihin sitten  ylti. Se oli semmostaaa..... noooo.... aika makeaa! Tähän voisi kehitellä ehkä jonkun enemmän chili-inkivääri-soija tyyppisen kastikkeen. Tykkään kyllä Thai sweet chilli -soosista, mutta en silti ole työntämässä sitä ruokaan kuin ruokaan, vähän niinkuin pöytämausteena siis. (Sama ketsupin kanssa, kuuluu makaroonilaatikon kanssa ehdottomasti, mutta ei mikään yleismauste) Ja kun nuo papaijapalat olivat aikas sokerisia niin oli vähän torta-på-torta.

Mutta eipäs jäänyt vaivaamaan kun tuli kokeiltua, ja jos aioit tehdä tätä, niin älä anna minun estää. Makuasioista on niin kiva kiistellä!





sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Suomalaista lohturuokaa eli paistinperunat


Comfort food eli lohturuoka on käsite johon ei ole voinut tällä vuosituhannella olla törmäämättä tämän tästä. Termi lienee jenkkien lanseeraama, vaikka toki esim britti-Nigella viljelee sitä keittiössään kovasti useasti.

Lohturuoka on siis ruokaa, jota syömällä halutaan vaikuttaa omaan tunnetilaan positiivisesti. Lievittää negatiivisia tuntoja kuten yksinäisyys, ahdistus, pettymys, turhautuneisuus, epäonnistuminen tai korostaa positiivisia tuntemuksia kuten hyvänolon tunnetta, onnistumista, tyytyväisyyttä tms.

Lohturuuan tuoma 'lohtu' perustuu usein sen tuomiin nostalgisiin muistoihin ja lapsuudesta juontavaan turvallisuuden tunteeseen. Useimmiten ruoka on jotain yksinkertaista, tuttua, lämmintä ja täyttävää. Jollekulle se voi olla myös makeaa, suklaata tai jokin syntinen jälkiruoka. Ainakin amerikkalaisilla lohturuoka yhdistetään myös roska- ja pikaruokakulttuuriin, hampurilaisiin, pizzaan tai vastaaviin 'epäterveellisiin' rasvaisiin vaihtoehtoihin. Tavallisimmin se kuitenkin lienee jotain yksinkertaista kotiruokaa.

Jokainen ihminen määrittelee itse oman lohturuokansa omista lähtökohdistaan. Pari iltaa sitten päädyin itse paistelemaan pitkästä pitkästä aikaa paistinperunoita ja odottaessani vesi kielellä niiden valmistumista, tajusin yht'äkkiä, että tämähän on varsinaista omaa lohturuokaani. Ihanaa, täyttävää,rasvaista, suolaista, Oravan-mummolan muistot mukanaan tuovaa lohturuokaa. Vain nahkoineen rapeaksi paistetut siankylkisiivut puuttuvat.

Paistinperunat

voita paistamiseen
kylmiä keitettyjä kuoriperunoita
sipuli
suolaa
valkopippuria
paprikajauhetta

Kuori ja pilko keitetyt kuoriperunat ronskeiksi kuutioiksi. Nykyään monissa perunoissa on lähes ympäri vuoden niin ohut kuori, että voi myös pilkkoa kuorineen, vuolet vain pois mahdolliset kuoren vikakohdat.Pilko sipuli.

Sulata voi kuumassa paistinpannussa. Lisää sekaan perunat ja sipuli ja anna paistua hartaasti miedolla lämmöllä, vain harvoin pannua ravistellen saadaksesi kauniin paistopinnan ja välttyäksesi perunoiden turhalta muussaantumiselta. Kun alat olla tyytyväinen perunoiden ulkonäköön mausta ne suolalla ja pippurilla sekä paprikalla. Paprikaa tuskin käytettiin mummolassa, tämän mausteen takana on iso-Hoo, joka on oppinut sen 80-luvun ravintolakeittiöistä.

Pläjäytin vielä munan tuohon viereen paistumaan lopuksi.
Kyllä oli hyvää ja lohduttavaa!

Joten kannattaa välillä keittää ylimääräisiä perunoita ja käyttää ne tälläiseen vanhanaikaiseen kotkotukseen supermodernin perunasalaattiversion sijaan. Paistinperunathan ovat myös oiva lisäke lihalle tai kalalle, uskokaa pois, aika moni valitsee sen ravintolankin lisukkeista, harvemmin vain enää nykyään listalla.

Tämä bloggaus on kirjoitettu wikipedian vaikutuksen alaisena.

Nyt kun paljastin omani, mikä on sinun lohturuokaasi?

perjantai 22. lokakuuta 2010

Fiestan huipennus: Flan, joka lässähti


Meksikolainen Flan eli paahtovanukas on itseasiassa aika vaivaton valmistaa. Mikäli löytää sopivan reseptin. Sen voi valmistaa myös 1-2 vrk etukäteen, mikä tietenkin poistaa tarjoilupäivän kiirettä. Siksi sitten lupasin, että voin tehdä Flanin valmiiksi jo perjantaina lauantain fiestaa varten. Koskaan aikaisemmin en ollut sitä valmistanut.

Googlettelin 'Mexican Flan' ja reseptiä pukkasi toinen toisensa perään. mutta vannon että en kertaakaan löytänyt kahta samanlaista. Reseptit vaihtelivat sekä käytettäven aineiden määrissä että itse aineissa. Päädyin sitten tekemään ihan oman reseptin tutkinustuloksiini perustuen.

Pikkuusenko jännitti!

Mexican Flan eli Meksikolainen paahtovanukas

2,5 dl sokeria

2 purkkia kondensoitua maitoa (olisko noin 4-5dl?)
5dl maitoa
1,5 tk vaniljajauhetta
4 munaa
3 keltuaista
200g creme fraichea


Sulata sokeri notkeaksi siirapiksi kuivalla paistinpannulla (vanhan mummompennin väriseksi). Ole varovainen, sokeri kärähtää helposti ja sillä voi myös polttaa itsensä todella pahoin, mikäli präiskii sitä turhan huolimattomasti. No tällä kertaa kumpaakaan ei tapahtunut minulle, mutta piparkakkutaloa kootessa yleensä molemmat. Kaada sula sokeri laakean kakkuvuoan pohjalle, mielellään ei hirveän korkealaitainen) ja kallistele vuokaa niin, että sokeri kuorruttaa myös laidat puoleen väliin asti. Vuokaa ei tarvitse voidella tms.

Sekoita loput aineet yleiskoneessa sekaisin ja kaada seos  vuokaan. Sokeri saa olla jämähtänyt reunoille ja pohjaan, se sulaa uudelleen uunissa.

Laita vuoka syvälle uuninpellille ja lisää vuokaan vaikka teevedenkeittimellä kiehautettua vettä niin, että  vuoka on matalassa vesihauteessa. Paista 190 astetta kuumassa uunissa 1h ainakin. Itse paistoin 1,5h, mutta se taisi olla liikaa.  Vanukas saa hyllyä, kunhan keskelle upotettu veitsi tulee puhtaana takaisin.

Peitä jäähtynyt vanukas  ja anna olla jääkaapissa aina muutamasta tunnista 2vrk asti.
Tarjoilua varten kumoa kakku tarjoiluvadille. Omani irtosi ainakin itsestään.  Käännin vuoan lautasen päälle, odotin hetken ja kuului PLOP, vanukas irtosi, ja sitä peitti sula sokerikastike. Me aikuiset kaadoimme vielä omien annoksiemme päälle hiukan Kahluaa.

No arvostelu: Ensinnäkin maku oli erinomainen ja aito. Mutta rakenteesta tuli jostain syystä vähän tiiviin herainen. Meksikossa asuneet kyllä lohduttivat, että toisinaan ovat paikanpäälläkin saaneet vastaavan rakenteen omaavaa flania. Syyllisiksi epäilin joko liian pitkää paistoaikaa tai sitten creme fraichea, jonka intouduin heittämään sekaan, koska yhdessä muussakin reseptissä oli. Olisi pitänyt käyttää taas aivoja. Kai sitä oli ollut useammassa jos juuri se olisi ollut se salainen ainesosa. Ja kuten kuva kertoo, vähän lässähti, vaikka ei se itseasiassa ylipäänsä nouse varsinaisesti? Ja sitten tuossa sokerikastikkeessa on jotain kumman heraa myös mukana.

Lopputulos johti siihen, että reseptipyyntö on nyt lähdetetty Mirnalle Ulin äidille Meksikoon. Sitten testaamme, kumpi oli huono, resepti vai kokki?

Vaikka kuten sanoin, flan oli hyvää. Vaikkei niin kaunista.