About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Karpalosta


Kaikista ennakkosuunnitelmista poiketen löysin itseni isänpäivänä tunkemassa maustevoita (voita, sitruksia ja yrttejä) kokonaisen kalkkunan nahan alle. Urho8v jopa ikuisti tapahtuman, ja toki  Urhon ensimmäiset ruokakuvat on julkaistava, vaikkakin kalkkunasta sittemmin paistopussista, rinta alaspäin paistotyylistä sekä sisäänsä ahdetusta appelsiinista ja klementiinistä huolimatta tuli melkoisen kuivaa elikkä mautonta. Ruokakuvat paljastavat kameran osuuden prosessissa, eivätpä nuo Urhon Otokset laadullisesti paljon äitinsä otoksien rinnalla kalpene.



Tästä äkillisestä kalkkunanpaistoprojektista on kiittäminen vanhempiani, joilla, ihan oikeasti saksankielentaitoisilla ihmisillä, meni yllättäen Putet ja Entet sekaisin. Eli äitini luuli, että heillä oli suuri ankka pakkasessa ja pyysi minua valmistamaan isänpäiväateriaksi heille, meille ja PikkuvelNuutin perheelle sitä ihanaa Pekingin ankkaa. Kävi kuitenkin lauantaiaamuna ilmi, että heillä olikin erittäin pieni kalkkuna... Ja minä kun olin suunnitellut menulle jo kiinalaiset sienikeitot ja muut.

Pikapikasuunnanvaihto.
Laitettiin alkupalaksi ihan mätitoast. Ainahan se on herkkua.


No äiti oli naapuriensa kanssa hakenut jostakin nevalta myös karpaloita pakkaseen ja tämän tietäen kinusin niitäkin pari pussillista, ainakin amerikkalaiset uskovat, että kalkkuna kaipaa karpalokastiketta.

Amerikkalaisilla sivustoilla aikani googlailtua tulinkin siihen tulokseen, että valmistankin kirpeänkuuloisen, kylmän ja helppotekoisen karpalorelissin. No, helppo ainakin jos satut omistamaan lihamyllyn.

Ja minullapa sattui olla uudenkarhia lihamylly kaapissa ennakkosyntymäpäivälahjana. Juu, ja se on ostettu ihan niitten makkarasuppiloiden takia! Mutta yllättäen ajettiinkin sisään karpalorelissillä.


Ilmeisesti olen sen verran hyvätuloinen (vrt. KÖYHÄN  ei kannata ostaa halpaa...), että harvemmin mitkään designvehkeet tai gurmeeferrarit kaappiini päätyvät, vaan siellä majailevat laitteet on enimmäkseen mallia sieltä-ostetaan-mistä-halvimmalla-saadaan, josta johtuen myös käyttöperiaatteeksi on muodostunut no-kestää-niin-kauan-kun-kestää. Vaikka jokunen täyskatastrofikin on käsiin levinnyt tällä menetelmällä, niinn yllättäen moni tuote on kestänyt ja kestänyt ja... Että tämä Lidlin 49 € lihamylly pelitti kyllä vielä aivan mainiosti. Katsotaan sitten miten käy kun otetaan kunnon ruhonosat käsittelyyn.

Karpalorelissi
5 dl karpaloita
2 omenaa
1 appelsiini
2,5 dl sokeria

Poista omenoista siemenkodat ja lohko paloiksi. Jynssää appelsiini juuresharjan kanssa kuumassa vedessä ja lohko. Aja karpalot, omenat ja appelsiini - joo, kuorineen!- läpi lihamyllystä.

Sekoita sokeri mukaan. Sitä voit lisätäkin jos haluat. Jos appelsiini tuntuu kitkerältä voit ensin kokeilla puoliskaa. Mutta tiesitkö, että appelsiinin oranssi että valkoinen kuoriosa sisältävät hesperidiini-flavonoidia, joka alentaa verenpainetta, auttaa pitämään kolesterolin kurissa ja hillitsee tulehduksia, siis ihan superruokaa!

Ja nyt kun olen päässyt tähän saarnaamisen makuun jo edellisessä postauksessani, niin on pakko jatkaa kun Ilkassa oli aika hätkädyttävä artikkeli karpalosta.



Otsikko oli shokeeraava: Vuosituhansien perimä menetetty.

Karpalohan on tosi satoisa marja. Se voi parhaimmilla karpalosoilla tuottaa helposti yli sata kiloa marjaa hehtaarilla. Sato ei hirveästi edes vaihtele, johtuen sen myöhäisestä kukinta-ajasta. 

Meillä on kahta eri tyyppiä karpaloa, isokarpaloa ja pikkukarpaloa, joista jälkimmäistä ei pidetä kovin arvokkaana juuri kokonsa takia.

Vielä 1900-luvun puolivälissä karpalo oli keskeinen marjamme puolukan ohella, mutta kaikkihan kaupan pakastealtaalla käyneet tietävät, että nyt ollaan ihan tuontimarjan varassa.  Eteläisessä Suomessa karpalo on jo aika harvinainen, johtuen soiden ojituksesta. Tälläisillä ojitetuilla alueilla karpalo ei kuitenkaan menestynyt, vaan tuli steriiliksi. Lehdessä haastateltu Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Kauko Salo, surkutteleekin, ettei  -80 luvulla, kiivaimpina karpalosoiden ojitusvuosina perustettu edes taimitarhaa, jossa karpalon perimää olis voitu vaalia. Karpaloita saattaa jopa samalla alueella kasvaa  perimältään hyvin erilaisia (koko, kypsymisaika) ja nyt osa tuosta perimästä on ikuisesti menetetty. "Hauskinta" asiassa vielä lienee, että useinkaan soiden ojitus ja sitä myötä metsitys, ei lopulta onnistunut. Karpalot kuitenkin katosivat.

Että näin uutterasti on tehty töitä meilläkin terveysvaikutuksiltaankin huippumarjan tuhoamiseen. Sanovat muuten, että Amerikassa ja Kanadassa, missä karpaloita on ja käytetään huimasti, useat karpalokeisarimiljönäärit ovat lähtöisin Pohjanmaalta.

Että ihan vaan tiedoksi, jos joku jaksoi lukea. Muistan muuten minäkin, että kun olin pieni niin Mumma haki talveksi lakatkin ihan siitä ympäristön nevoilta. Kukapa on viimeksi törmännyt valokkiin tällä korkeudella?

Mutta hei, joka tapauksessa, tämä relissi piristää oivallisesti sitä kuivaa kalkkunaa.



keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Järkyttävät hinnat!


Miksi se joka tekee eniten, saa vähiten?

Tätä kyseltiin tänään 10 paikkakunnalla MTK:n mielenilmaisukampanjassa, myös Seinäjoella. Niinpä minäkin nappasin Maitotytön kainaloon ja äitinikin matkaan ja lähdin jonottamaan, Jono kiemurteli välillä paksumpana ja välillä kapeampana koko torin läpi, ja olin varma että meille ei riitä mitään.

Kananmunat ja jauheliha ehtivätkin loppua, mutta kotiaviemisiksi lähtivät kuitenkin 2kg perunapussi hintaan 25snt ja  5 snt ruisleipä.

Tempauksella haluttiin kiinnittää huomiota tuottajan asemaan. Hinnat oli asetettu sen mukaan, mitä tuottajalle kyseisestä tuotteesta jää.



Asumme maailman pohjoisimmassa maanviljelysmaassa, jossa tuottajalta vaaditaan korkeaa ammattitaitoa, suuria investointeja ja kovaa työtä. Ruuan tuotantoketjussa suurin työmäärä tehdäänkin maatiloilla. Ruuan hinnasta kuitenkin suurin osa menee kaupalle ja teollisuudelle.

Suomalaisen tuottajan osuus ruuanhinnasta on reilusti eurooppalaisen keskitason alapuolella, vaikka olosuhteet ovatkin haastavimmat. Maataloutta tuetaan kaikissa EU-maissa siksi, että kuluttajahinta pysyisi kohtuullisena. Epäreilun alhainen tuottajahinta ei usein tukienkaan kanssa riitä kattamaan edes tuotantokustannuksia.



Tuottajat peräävät siis oikeudenmukaista korvausta työstään ja parempaa yhteistyötä kaupan kanssa. Viljelijöiden markkina-aseman parantamiseksi tarvitaan uutta lainsäädäntöä, lisää avoimuutta hinnoitteluun, viljelijöille tasapuolisia yhteistyömahdollisuuksia markkinoilla sekä ruoka-asiamiestä valvomaan ruokamarkkinoiden toimivuutta.

Meidän kuluttajien toivotaan äänestävän kukkarollaan suomalaisen maaseudun ja maaseutuelinkeinon puolesta suosimalla kotimaista. 

Tässä 6 (hiton) hyvää syytä valita kotimaista:

1. Syö turvallisella mielellä

Talvi puhdistaa pellot tuholaisista. Käytämmen kasvinsuojeluaineita monia muita maita vähemmän. Koko kotimainen ruokaketju sitoutuu laatuun. Suomessa ei eläimiä lääkitä antibiooteilla ennaltaehkäisevästi. Elintarvikevalvonta ja -tarkastus takaavat turvalliset tuotteet.

2. Tarjoa työtä Suomeen.

Elintarvkeketju työllistää yli 300 000 suomalaista.

3. Tunne ruuan alkuperä.

Ensiluokkaisen ruokaketjumme ansiosta tuotteiden alkuperä on helppo jäljittää.

4. Säästä luontoa.

Mitä lähempänä ruoka tuotetaan, sitä vähemmän tarvitaan kuljetuskilometrejä ja pakkausmateriaaleja.

5 Herkuttele!

Lyhyt valoisa kesämme kasvattaa ruokaan ihania aromeja. Meillä kasvaa erikoiskasveja rukiista mesimarjaan.

6. Tue ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointia.

Maanviljelijöillämme on sosiaaliturva, työterveyshuolto ja eläke. Kotimaisessa tuotannossa pidetään hyvää huolta eläinten ja luonnon hyvinvoinnista.

Postauksen tietoisku on referoitu MTK:n esitteestä.

Halusin omalta osaltani osallistua kampanjaan tällä postauksella. Kuinka monella meistä vähintään isovanhemmista löytyy tuottajia?

Suomalaisen maatalouden, alkutuotannon, maaseutuelinkeinon, elävän maaseudun, lähiruuan ja puhtaan ruuan puolesta.



tiistai 13. marraskuuta 2012

What a Fiili!


Pitkän, pitkän aikaa oon haluunnut tehdä itse viiliä. Mutta kun ei oo ollu viilipunkkia!
Ellei viilipunkki kuulu sanastoosi, voit ihan itse päätellä, onko se

a) tavallista rennompi loiseläin?
b) astia jossa viili valmistetaan ja tarjoillaan?
c) maitotuotteisiin ruokavalionsa pohjaava anarkistinen rokkari?

Syksyn käsityömessuilla törmäsin sitten näihin, kotimaisiin, SepänGallerian käsinvalmistettuihin  astianpesukone/mikron kestäviin punasaviastioihin, jotka olivat juuri oikean mallisia. Siis ei viilipunkille ole tietääkseni määritelty mitään normeja, mutta omassa päässäni se on vaan juuri tälläinen, olisko se nyt kartiopohjaisenmallinen.

Oravan mummolas tehtiin lapsuudessani aina itse viiliä. Muistan, että Mummalla oli läpinäkyviä lasisia, kartionmallisia viilipunkkeja, joihin illalla laitettiin siemenviili ja kaadettiin omasta lehmistä lypsetty maito päälle. Viilipunkit nostettiin uunin päälle tekeentymään ja mystiseksi muuttumaan viiliksi. Aamulla viilipunkit siirrettiin sitten kellariin jäähtymään sahanjauhoissa olevien jääkuutioiden viereen. No ei vaiskaan, kun ihan tavalliseen jääkaappiin. ( Nanna on lukenu pienenä liikaa IngalssinLauraa).

Useimmiten sitten illalla kun särveltiin (syötiin iltapalaa), viilin päälle siroteltiin reilulla kädellä suolaa ja palan painikkeeksi maistui reilusti voilla sivelty näkkileipä.

Tänä päivänäkin, aina silloin tällöin ostan viiliä, enkä voisi kuvitellakaan syöväni sitä hillon, marjojen tai sokerin ja kanelin kanssa, vaikka tiedän kyllä poikkeavani tässä suhteessa valtaväestöstä. Sen takia myöskin kaikki luonnottoman väriset ja venyvät makeat viilikset eivät kyllä ikinä löydä reittiä mun ostoskärryyn.

Mutta onneksi meillä on nyt Hilja vanhanajan maitoa, että saatoin hifistellä viilin teon kanssa.


Sehän on siis mahdollisimman vähän käsiteltyä homogenoimatonta maitoa (pastöroitua kumminkin), joka muistuttaa ominaisuuksiltaan juuri tuota lapsuuteni lehmänmaitoa, eli seistessä kerma nousee pintaan. Sen rasvaprosentti on myös lehmistä riippuen huikeat yli 4%. Tuollaista sitä lapsena juotiin, siis! Kylläkin kerma aina kerättiin päältä erilliseen nekkaan kahvia varten. Urho8v. joi ison maistiaislasin Hiljaa ja tykkäsi, että erikoisen hyvää, samoin Maitotyttö veti pullosta oman satsinsa lämmitettynä hyvin onnellisena.

Ja minä sain tehdä viiliä.


Kotonatehty Viili
5 annosta

1 siemen viilipurkkikaupasta eli "punainen" viili
1l Hilja täysmaitoa

Sekoita siemenvilja.  Jaa se kauniisiin viilipunkkeihin, n. reilu ruokalusikallinen per astia. Kaada päälle huoneenlämpöinen maito (voi hiukan lämmittää), n. 2 dl per astia, sekoita. Aseta viilipunkit tekeentymään yön yli ja nosta ne sitten jääkaappiin viilenemään tarjoilulämpöön.

Rasvaiset maitotuotteet soveltuvat tähän rasvattomempia paremmin, täytyy joskus kokeilla tehdä myös vähärasvaisempaa, sen verran tuhti kullankellertävä kuori näihin viileihin tuli. Ainahan sen vois jättää syömättä, mutta kun sattuu olla se paras osa!

Äitini muistutti, että viiliä tehtiin varsinkin kesällä, vaikka minusta se tuntuukin enemmän talviruualta. luulen, että se johtui siitä, että viili onnistui paremmin kesälämpimillä, talvella kun tuvat olivat kylmiä ja vetoisia. Muista kuitenkin, että viili ei onnistu, mikäli ilmassa on ukkosta!

Ai niin, ja jätä yksi punkki syömättä, siinä on sinulle seuraavien viilien siemen!


Meillä tietysti Hilja-maito herättää erityistä hilpeyttä myös siksi, että Maitotyttöhän on ristitty
Hilja Likaksi. Olen sen välillä varmaan jossain kertonutkin, vaikka enimmikseen Maitotytöstä täällä blogissa puhelenkin. Nyt kun Maitotyttö saavuttaa muutaman kuukauden kuluttua huiman kahden vuoden iän, olen hiukan miettinyt josko olisi aika luopua Maitotyttö-nimikkeestä, joka silloin pikkuriikkisenä niin suloisesti kuvasi äidinrintaa mussuttavaa tytärtäni. Toisaalta, mikäli Maitotytöksi kutsuminen mahdollisesti yhtään estäisi, sitä, että Hiljasta joskus kasvaisi Siideripissis, saattaa äiti jatkaa Maitotytöksi kutsumista ainakin kunnes pahin vaihe on ohitettu (eli 35v asti?)

On se niin maharotoon!




Joopa joo!

(Huom!Tätä postausta ei ole sponsoroitu Valion tai SepänGallerian, eikä muunkaan kolmannen tahon osalta. Korkeintaan hiukan inspiroitu Maitotytön puolelta!)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Paistettua vaniljakuhaa


Myönnän, että kun törmäsin tähän reseptiin, mietin kaksi kertaa, että anteeksi mitä, kuhaa ja VANILJAA? Kyllähän minä sillä jälkiruuat maustan ja joskus nuorempina vuosina myös vaniljantuoksuiset kutakuinkin raskaan makeina ylläni leijuvat hajuvedet kuuluivat ehdottomiin suosikkeihini. Sittemmin kyllä hajuvedet ovat tehneet traagisen täyskäännöksen kohti huomattavasti  citruksempaa maailmaa.

Mutta resepti jäi alitajuntaan, ja ajattelin, että kyllä sen on pakko olla hyvää. Syy on reseptin löytöpaikka; Ikisuosikkieni Vahtera/Nurmi opus Sekametelisoppa. Sittemmin jossain törmäsin myös toteamukseen, että vanilja on varteenotettava mauste, ellei jopa klassikko, myös äyriäisille. Sitäkään tiennyt. Mihinä mua on piretty?

 No ei muuta kun kokeilemaan. Naapurit olivat tuoneet pakkaseen mulle peräkärryn lainaa vakuumipakattuja kuhafileitä, suoraan kalastajalta, Oulunjärvesta nostettuja. Uskallan väittää, että olivat aika ensiluokkaisia, vaikka pakkasessa kävivätkin. Resepti on simppeli, vaati vain vaniljatangon, perunoita ja muutaman maitotuotteen. Ja lopputulos sitten? No oli kyllä mun elämäni parasta kuhaa. Oon aina ihmetellyt, kun sitä kutsutaan niin järviemme herkkukalaksi, että mitä ne oikein vouhkaavat, kun en oikein koskaan saa ravintolassa hyvää, eikä tuo kotikalastajakaan tuo ikinä kun haukea kotiin. Nyt ymmärrän. Siinä loppumetreillä nuo perunat keittyivät hiukan liikaa kokoon, tiedättehän, se käy niin nopeasti, mutta makua se ei tosiaankaan haitannut.

Suosittelen kokeilemaan kuhaa näinkin!

Paistettua vaniljakuhaa
4:lle
4 kuhafileetä
1 tuore vaniljatanko
12 pientä perunaa
2 dl kermaa
2 dl maitoa
mustapippuria myllystä
suolaa
2 rkl voita

Kuori perunat ja puolita. Halkaise vanijatanko ja kaavi siemenet veitsen hamarapuolella talteen. Laita perunat, maito, ripaus suolaa ja vaniljatanko kattilaan. Lisää vettä niin, että pinta peittyy, keitä perunat lähes kypsiksi.

Nosta perunat pois kattilasta ja keitä maitovettä kokoon, kunnes jäljellä on vajaa desi. lisää kerma ja perunat ja jatka tuokio keittämistä. mausta suolalla ja pippurilla.

Mausta kuhafileet suolalla ja pippurilla ja sivele pinnalle vaniljan maltoa eli niitä talteen otettuja siemeniä. Paista kalat voissa pinnaltaan rapeiksi ja tarjoile perunoiden kanssa

(resepti, Vahtera, Nurmi: Sekametelisoppaa. Otava)


torstai 8. marraskuuta 2012

Jälki-hallowiinit!


Kuu paistaa heliästi, kuollut ajaa keviästi, etkös elävä pelkää...?

Ja aivan kuten olette joskus kuulleet jollekin tapahtuneen; kameraani tallentui tuo ylläoleva salaperäinen otos. Luulen, että henget aaveet ja kummituksetkin olivat saapuneet vielä viimeisimmästä viimeisimpiin Halloween -juhliin.

Jopa 8  kahdestatoista paikalle saapuneesta lapsesta onnistuttiin pysäyttämään  sekunniksi yhteiskuvaan. Urhon vaatimattoman asun takana on wc-paperi muumio-asu, tiedättehän, nuo  vuosituhansia vanhat käärinliinat hajoavat hetkessä päästessään ilman kanssa kosketuksiin....näköjään!

Siis me äidit (minä ja NaapurinUlla) päätimme, että voimme vielä tällä viikolla järjestää lapsille Halloween-juhlat, mitä väliä sen on niin oikeasta ajankohdasta kun ei perinnekään ole meidän.
Tai siis oikeastaan juhlan emäntä-isäntäparina toimivat NaapurinMinttu ja Urho8:veet. Viime viikolla askarreltiin kartongista kurpitsakutsut ja jaettiin ne katumme lapsiperheille. Meillä on tämä sekalainen seurakunta, tykätään välillä järjestää keskenämme kivoja juttuja, vaikka lapsemme eivät nyt päivittäin välttämättä leikikään yhdessä, mutta luulen, että niin paljon on tehty tässä 6 vuoden kuluessa yhdessä, että lapsetkin tietävät heti ketä tarkoitetaan käsitteellä "meidän kadun lapset".
Myös aikuiset olivat tervetulleita tohdittajiksi ja glögille. Ja lapset saivat tietysti pukeutua hirveisiimpinsä.

Luulimme olevamme tosi viisaita jälkihalloweenien järjestäjiä, Tiimaristahan saisi vaikka mitä koristeita puoleen hintaan. No valitettavasti Tiimari oli lähettänyt kaikki takaisin keskusvarastolle, kun maanantaina NaapurinUlla lähti setelitukun kanssa ostoksille.

Onneksi Äitini hoksasi Pilailupuodin, siellähän olikin vaikka mitä pientä koristusta ja vielä kohtuuhintaan, eli emme jääneet rekvisiitatta. Kivat lepakkosiimat ja hämähäkkiviirit siivittivät mustaoranssista tunnelmaa.

Kutsut järjestettiin nyyttärimeiningillä lapsia silmälläpitäen, ja
herkkuja riitti. Monenmoista naksua ja raksua, retrotikkupaloja, jelloja, karkkeja. NaapurinMintun kanssa kokeilin tehdä noita "kekkereitä" tai siis valkosuklaalla päällystettyjä keksitikkareita, joita piti koristelemamme  haamuiksi tai silmämuniksi, ei vain sitten kuitenkaan keretty.

Urho halusi tehdä toisinnon voittoisasta (tai no, palkintosija...)
kakustaan, mistä olin hirmuiloinen. Tsajut oli tehnyt blogissaan ihania omarsormia, joita meinasin tehdä myös, mutta se osoittautui hankalaksi, koska olin tuonut kaupasta kotiin vain mantelit ja jättänyt Omar-karkit hyllyyn.

Pieni stressi-demis äidillä!

Ihmeteltiin kovasti miksi IsoHoo ei ollut paikalla....kunnes lasten boolimaljasta löytyi turvonnut käsi.... (kuvassa jo sormetkin katkottuina, kellui kokonaisena aika vaikuttavan näköisenä).


Alakerrassa soi tietokoneelta horror-äänet vieraiden saapuessa.Yläkerrassa oli pimeässä aulassa kahden diskopallon ja Cheekin  siivittämä Disko, jossa toivoimme lasten tanssivan ylimääräiset energiat pois.


Stressi-demis-äidillä oli myös kaikkia suunnitelman asteelle jääneitä ohjelmanumeroita, täytyy toteuttaa ensikerralla.
Rohkeuskoe kuitenkin järjestettiin, jossa lapset yksitellen kiipesivät kynttilöin valaistua polkua mustan saunamme lauteille kurkkimaan mitä hirvityksiä lauteiden alla asusti. (Hämähäkkiyhteiskunta)



Kaksi tuntia kulki melkoisen haipakkaasti, ehdittiin me äidit ja yksi isäkin nauttia mustikkaglögistä, pipareista ja aurajuustosta, NaapurinUllan herkuista tortillakääröistä ja mun vuohenjuusto-paholaisenhilloleivistä, jotka muuten ulkonäkönsäkin puolesta sopivat teemaan.



Ja mitäs vielä. Niin, en ole aivan varma juhlitaanko meillä Halloweeniä ensi vuonna, tai uskaltaako enää kukaan kadun lapsista meille koskaan, sen verran hiljaiseksi vetivät naamat, kun näkivät illan isäntäparin takapirut eli äidit.


Idean tuohon hyytävään Zombie vetskarinaamalookkiin sain Kannat Kattoon-blogista, josta jäjet johtivat erilaisiin Youtuben Zipper face- tutoriaaleihin. Omani syntyi kyllä ihan viidessä minuutissa, toivottavasti joskus pääsen rakentamaan kunnon maskin ajan kanssa. Loisto idea! Mutta ehkä lievästi sanottuna lasten mielestä järkyttävän pelottava....

tiistai 6. marraskuuta 2012

Capunti, suppilovahverot ja sinihomejuusto


Kaikenmoista mitä pieni ihminen ei tiedä.

Että on sellainenkin pastan muoto kuin capunti, joka muistuttaa miniatyyristä, avattua herneenpalkoa.

Ja että kaksi vahvaa makua, sinihomejuusto ja suppilovahverot ovatkin pannulla sulassa sovussa, etten sanoisi peräti hyvää pataa...
Onneksi olen aivan hiljattain valaistunut molempien asioiden suhteen.

Hyvin, hyvin harvoin (sanoinko jo, etten kovinkaan usein?) teen kermaista pastakastiketta (carbonaraa ei lasketa), mutta nyt oli sen aika, koska  tämän helpommaksi ei paljon herkullinen ruoka voi mennä. Välillä elämässä (tai siis puhun ruuanlaitosta) niin tarvitaan kermaa, vai mitä?

capunti kavereineen
Suppilovahvero-sinihomejuustopasta
4:lle

n. 300g pastaa (tässä capunti)
n. 3-4 dl pakastettuja suppiksia, tuoreita litran verran
150g sinihomejuustoa
2dl kermaa
mustapippuria
vettä
päälle hiukan tuoretta yrttiä, lehtipersiljaa, tai ruohosipulia

Keitä pasta al dente, eli napakan suutuntumaiseksi runsaassa suolatussa vedessä ohjeen mukaan.

Sillä välin, paista tuoreet tai sulatetut, pienityt sienet kuiviksi, eli kunnes niiden oma neste suurinpiirtein haihtuu, Lisää kerma ja murustettu aurajuusto. Jos seos menee liian paksuksi, voit liennyttää vähän vedellä. Kuumenna. Mausta mustapippurilla myllystä.

Valuta pasta ja sekoita kastikkeen joukkoon. Mukaan voi mennä ripaus keitinlientäkin, siinä oleva pastantärkkelys sitoo myös kastiketta (tai jotakin, ainakin kuulostaa hienolta). Tärkeintä on kastikkeen ja pastan sopiva suhde; ei haluta kuivaa pastaa, kastikkeen on oltava runsaasti paksua, ei haluat myöskään pastakeittoa. Ripottele yrtit pinnalle

Nauti rapeakuorisen maalaisleivän kanssa, jos suinkin sattuu olemaan käsillä. Yksinkertaisen hyvää.


Ohje on pikkuisen "noin" ohje, kun siinä lisäilin aineita kokatessani, mutta luulen, ettei tässä yksinkertaisuudessa voi mennä kovasti vikaan suuntaan tai toiseen.


lauantai 3. marraskuuta 2012

Ihana Lindsay! (ja arvonnan tulokset)


...ja samaan aikaa toisaalla julkaistaan huomattavasti mielenkiintoisempia ateriontikokemuksia!

Mutta jonkinmoinen  henkilökohtainen Mad Venture - kokemus, tai ainakin First Ever, sain Kirjamessu-perjantaina kun söin elämäni ensimmäisen vegaanin ja myös lähes raakaravintoisen (ei kai sämpylä voi olla raakaravintoa?) aamiaisen -tai ylipäätään aterian- ravintola Silvopleessä.

Tarjottimellani on huippuhyvää raakatattaripuuroa kolmen kastikkeen kanssa: Cashew, taateli ja mansikka-avokado. Siis myös kastikkeet olivat huippuhyviä! Sitten  yliterveellisen oloinen viherjuoma, valkoista teetä, hiukan hedelmiä ja vihannessämpylä. Näitä ruokakokemuksia voisi hankkia vaikka lisää!

Syy minulle epätavalliseen aamiaiseen oli se, että Finn Lectura oli kutsunut minut ja muutaman muun bloggaajan aamiaiselle tapaamaan vegaania keittokirjailijatarta Lindsay S. Nixon'ia. Olin
kutsusta innoissani ja tapaaminen olikin mainio tapa aloittaa muutenkin niin jännittävä päivä (illalla oli Bloga wards -gaala ja siinä keskipäivällä piti osata ajaa auto Simonkentän hotellista Forumin parkkihalliin, huom. siis minun!)


Lindsay oli oikein välitön, lämminhenkinen ihminen. Ennen  amerikkalaisen Lindsay'n nyt suomennettua  keittokirjaa Helpot ja nopeat kasvisherkut ( mielettömän tylsä nimi hyvällä kirjalla), Lindsay oli minulle aivan tuntematon, vaikka nyt kyllä  muistan törmänneeni aikaisemmin jo hänen supersuosittuun blogiinsa Happy Herbivore. Mutta kun en ole elämäntavoiltani vegaani, enkä ole kummemmin koskaan tuntenut kutsumusta tuohon suuntaan, niin ymmärrettävästi en ollut siihen aikaisemmin kovin syvällisesti tutustunut.

En oikein tiedä, mistä tapaamisessa olisi pitänyt puhua, mutta se ei tarkoita, että olisimme siellä tuppisuin istuneet. Jutustelu soljui ihan rentoutuneesti ja minä ainakin kyselin Lindsayltä vaikka mitä, asiasta ja ehkä sen vierestäkin. Yritin kuitenkin sivistyneesti antaa muillekin suunvuoron, mutta en ole varma tuntuiko muista siltä!

Mutta mitä  opin? Lindsay on siis 31-vuotias (joo, kysyin iänkin...L luuli, että kysyn painoa kun alustin kysymystä, että tätähän ei yleensä naisilta kysytä...) lakimies, joka aika nopeasti valmistuttuaan jätti leipätyönsä ja alkoi kokopäivätoimiseksi vegaanilähettilääksi. Bloginsa Lindsay aloitti 5 vuotta sitten, jolloin vegaaniblogeja oli vain USAssa muutamia. Lisäksi Lindsay'llä oli myös ehkä hiukan erilainen näkökulma, hän jakoi nopeasti valmistuvia ja myös hyvin vähärasvaisia  reseptejä. Vaikka nykyään pelkästään vegaaniblogeja on hurja määrä, on L säilyttänyt ja kasvattanut suosiotaan yhtenä ensimmäisistä. Jopa niin, että hänet tunnistetaan yleisesti joka puolella USA:a ja tuntemattomat tulevat juttelemaan. Lindsayllä on 5 (vai kuuden) keittokirjan kustannussopimus, jossa nyt siis ollaan puolessa välissä. Hän matkustaa paljon ympäri Amerikkaa ja maailmaa kertoen vegaanista ruokavalioista ja väliajat sitten kehittelee uusia reseptejä keittokirjoihinsa, kuulemma kokeile ja maista -metodilla. Vuodenvaihteessa hän lyö aina jarrut kiinni pariksi kuukaudeksi ja lataa akkuja  perheensä parissa ja lomailee vuorilla lumilautaillen. L:llä on 2 assistenttiä, joista toinen taisi olla hänen aviopuolisonsa.

Lindsay päätyi aikoinaan kokeilemaan vegaania ruokavaliota terveysongelmien kanssa ja kertookin päässeensä sen avulla niin migreeneistä kuin ylipainostaankin. Myös lähes hänen koko perheensä on kääntynyt vegaaniksi, viimeisimpinä alkuvuodesta vanhempansa, jotka kuulemma saivat heittää viimeisessä terveysrtarkastuksessa lääkkensäkkin huitsin Nevadaan (jossa myös L lautailee?)

Ja ne tärkeät pointit vegaaniuden puolesta:

Terveys: ei lainkaan kolesterolia, vähärasvainen vegaaniruokavalio on myös vähäkalorinen ja kuitupitoinen

Talous: Vegaaniset peruselintarvikkeet ovat edullisia, siis säästät.

Eläimet: Kunnioittaa eläinten oikeuksia.

Ympäristö: Ympäristöystävällisin ja kestävin tapa syödä.

Oli kiva tavata Lindsay, joka oli siis ihanan pulppuavan puliseva ja oikein tavallinen, kaikissa sanan positiivisissa merkityksissä. Oli mielenkiintoista tavata bloggaaja joka oli tehnyt siitä itselleen tuottavan "ammatin", mikä Suomen kokoisessa maassa taitaa olla aikamoisen vaikeaa. Ainakin niin tuottavan ammatin, että Linsay aikoo lopettaa työnteon viimeisen keittokirjan jälkeen. Mutta ei kai sentään bloggaamista, siihenhän jää koukkuun?

Tapaamisesta löytyy uusia näkökulmia myös paikalla olleiden kanssabloggaajien tuotoksista. Oli hirmuisen miellyttävä tavata myös Hra ja Rva Kettu Ketun keittiöstä ja Kamomillan konditorian, joka siis on ymmörtääkseni vegaani leivontablogi!

JA SITTEN VIELÄ ARPOMANI FINN LECTURAN LAHJOITTAMAT LINDSAY'N KEITTOKIRJAT:

Arvonta suoritettiin Random org'illa, numeroiden 1-48 välillä. Tuota yhtä omaa kommenttiani en laskenut mukaan kun laskin sijoituksia.

Onnetar suosi numeroita


26 Jii &Nti Papu
25 Tomi Rautio
13 Netta
43 Katza

 Onnea voittajille ja kivoja hetkiä kirjan parissa! Postitan kirjat teille kunhan saan postiosoitteenne.
Kiitos kaikille osallistuneille!