About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Graavilohiceviche



Olen aivan friikki lukemaan kaikenmaailman Teeseitse-joululehtiä ja ruokalehtien erikoisnumeroita aiheesta. Ja säästän tietysti kaikki tyynni seuraavaankin vuoteen. Täytyy kyllä sanoa, että tiettyä toiston makua alkaa olla ilmassa. Joka vuosi pitää joulun tienoilla kuitenkin testata jotakin uutta, ei aina välttämättä joulupöydässä, voihan sitä herkutella pienesti vaikka joka adventti.

Koti&Keittiö 12/2015 oli kaksi kalareseptiä, jotka olen jo kerinnyt testaamaan teidän puolestanne. Graavilohiceviche ihastutti ulkonäöllään mutta myös maullaan. Cevichehän oikeasti tehdään ihan raa'asta kalasta ja se kypsennetään sitrushapoilla (usein juhlissani tarjottu korianterilohi on sitten vähän niinkuin riisuttu malli cevichestä), tässä ihanan raikas kasvispikkelssi/salaatti raikastaa graavilohta. 

Sanoinko jo, että kaunis tarjottava.


Graavilohiceviche (resepti Koti&Keittiö)
6 annosta

300g graavilohta
1/2 fenkolia
1/2 kurkku
1/2 vihreä omena
1vihreä chili
3 limeä
1rkl sinapinsiemeniä
1-2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
rouhittua mustapipuria
lipstikkaa, lehtipersiljaa (tai minä panin tietenkin korianteria)

Leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi ja asettele tarjoiluvadille.

Kuutio fenkoli ja kiehauta kuutiot nopeasti, valuta ja jäähdytä.

Kuutioi kurkku ja omena, hienonna chili. Sekoita kasvikset keskenään. Raasta hyvinpestyjen limehedelmien kuoret joukkoon ja purista myös mehut sekaan.

Lopuksi sinapinsiemenet, öljy, suola ja pippuri. Lusikoi kasvissalaatti lohiviipaleiden päälle ja koristele yrteillä. Anna maustua hetken viileässä ennen tarjoilua.



On aika näyttävä vähän isommallekin porukkalle tehtynä. Ylläoleva tarjotin tarjoiltiin ratsastusseuran pikkujouluissa (joissa puolet ihmisistä ei syö  kalaa... :)). 

Graavilohen voi myös silputa ihanan pieneksi ja sekoittaa kasvisten joukkoon ja nostella lusikalla vaikka nachojen päälle, kuten tehtiin samaan aikaan toisaalla erään kauniin ratsastajatytön gluteenittomissa ylioppilasjuhlissa.

Maistuu kaikin tavoin!

lauantai 5. joulukuuta 2015

Jouluhalko my style




Aina välillä pitää irrotella jonkun klassikon kanssa. Jouluhalko on juuri sopiva, koska vaikka se onkin ranskalainen joulunajan klassikkoleivonnainen Bûche de Noël, on se meille aika tutun näköinen, kääretorttukansaa kun ollaan. Toki se perinteinen jouluhalko muistuttaa suklaakuorrutuksineen ja oksantynkineen oikeaa halkoja ja välillä se koristellaan suloisin marsipaanisienin. Että jos nyt tarkkoja ollaan, niin ehkä tätä mun leivonnaista ei perinteiset jouluhalkolistit jouluhaloksi tunnista.


Mutta koska, jos vanhat merkit paikkansa pitää, omat joulusiivoni jäävät hyvin minimaalisiksi, niin tuuletetaan edes perinteitä. Valkoinen joulu on mulle edelleen se kaunein joulu, ja siksi jouluhalkonikin on saanut uhkean lumikuorrutuksen. Ja kaikista joulunväriyhdistelmistä, kullista, hopeista, sinisistä, vihreistä ja harmaista (voiko oranssi olla joulun väri? tai turkoosi? olenko mä ihan kaavoihin kangistunut?) mua eniten miellyttää punavalkoinen, oli koristukseksi keksittävä punaista.



No, puolukka, karpalo, sä sanot. Minä sanon, että joo, miksei. Mutta koska nyt on granaattiomenasesonki ja se on niin ihanan kiehtova hedelmä kun se passaa niin suolaiseen kuin makeaankin, niin en tietenkään voinut vastustaa.


Ja siinähän se sitten oikeastaan olikin. Tämän tekemisessä ei nimittäin tarvita erikoisia kondiittorintaitoja, onnistuu kaikilta, kuten vanha kunnon kääretorttukin. Innostu sinäkin varioimaan täytteillä, eri hilloilla saa erilaista fiilistä.


Resepti minun versiooni jouluhalosta löytyy Apetinan sivuilta. 
Ei muuta kuin leipomaan. Inspiroidu makutiimistä, niinhän ne sanoo.


torstai 3. joulukuuta 2015

Moskovan pataa hevosenpaistista


Kaivoinpa isoimman ja vanhimman patani, sen mustan ei-emaloidun ja 1,5 kimpaleen hevosenpaistia pakkasesta. Tiesin, että mikään ei voi mennä pieleen kun haudutan sitä hiljalleen ajan kanssa uunissa ja yhytän samaan patan tuon klassisen venäläiskolmikon; suolakurkun, hunajan ja smetanan ja vielä sinihomejuuston. Tästä padastahan ei puutu kuin pekoni!

Pata kulkee nimellä Moskovan pata, ja olen törmännyt moneen ylistävään reseptiin netissä. Pakkohan sitä oli kokeilla. Yleensä tämä tehdään naudanpaistista, mutta uskonette minua, ettei hevosen kanssakaan voi mennä vikaan, päinvastoin. Lause ei kyllä enää pidä elämässäni täysin paikkaansa, onnistuin nimittäin isänpäivänä paistamaan hevosen ulkofileestä sitkahkot pihvit, mitä jaksan vieläkin ihmetellä. Mun paistinpalani tähän oli ehkä turhankin hyvää, paahtopaistia nimittäin, mutta jotenkin halusin pelata varman päälle tällä kertaa.

 


 Huonommallakin reseptinlukutaidolla ymmärtää, että herkkuhan tästä tulee. IsoHoo lupasi syödä pataa koko vapaaviikkonsa. Ei tästä kyllä koko viikoksi riitä. Kuvissa on muuten pienin (ja sievin) patani, koska tekopäivänä pimeys ehti laskeutua suuren patani päälle, otin kuvat vasta seuraavana päivänä...pataruuan kanssa kun ei oikeastaan edes ulkonäkö kärsi lämmityksestä, mausta nyt puhumattakaan.



Laitan reseptin kilon annokselle, vaikka itselle lihaa olikin reilummin.

Moskovanpata
6-8:lle

1 kg hevosen-tai naudanpaistia kuutioituna
3 sipulia hienonnettuna
3 suolakurkkua kuutioituna
3 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl lihalientä
150g sinihomejuustoa
240g smetanaa
1 tl cayennepippuria
1 tl rouhittua mustapippuria
voita paistamiseen
persiljasilppua

Laita voi pannulle sulamaan ja kuullota sipulisilppua muutama minuutti. Lisää 2/3 suolakurkkukuutioista ja hunaja ja paista muutama minuutti lisää miedolla lämmöllä. Mauta mustapippurilla ja cayennella. Siirrä odottamaan pataan.

Ruskista reilut lihakuutiot voissa pienemmissä erissä kauniin ruskeiksi. Lisää pataan. Huuhdo pannun nesteet pataan. Ripottele pataan vehnäjauhot, sekoita. Sitten kuuma lihaliemi, sekoita. Lisää vielä murusteltu sinihomejuusto , sekoita. Sekoita lopuksi joukkoon smetana.

Kansi päälle ja uuniin, 200 asteeseen 1 h. Laske lämpö 150 asteeseen ja hauduta vielä 2 h, niin että liha on pehmeän mureaa.

Koristele pata viimeisellä suolakurkulla ja persiljasilpulla, keitä kaveriksi perunat, ohrahelmiä, riisiä tai pastaa.

Talvisen viikonlopun tuhti herkku. Enää puuttuu talvi....




Muuta juttua hevosenlihasta:

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ihanista ihanin joulukalenteri



Kadehdin salaa niitä ruokabloggaajia, jotka vetäisevät silminnähden keveästi omaan blogiinsa joulukuun jokaiselle päivälle oman kalenteriluukun kivoine idoineen ja resepteineen. Tiedän, että niiden takana on aivan valtava työmäärä. Jo pelkästään kuvien tuottaminen on haasteellista tänä pimeänä vuodenaikana, kun kuvausaikaa jää vain muutama tunti.  Omia kalenterisuosikkejani ovat Vatsasekaisin Kilinkolin, Pumkin Jam, Kokit ja Potit, Suolaa ja Hunajan adventtikalenteri ja tietenkin Blogiringin Kalenteri.

Mutta ihan kaikista lähinnä sydäntäni on serkkuni Meerin vuosittain toteuttamat joulukalenterit, joissa suloiset eläinhahmot seikkailevat eri teemoin. Tänä vuonna Meerin joulukalenteri-idea on aivan supertrendikäs: Meeri on piirtänyt jokaiselle päivälle tulostettavan värityskuvan. Näitä tullaan tänä vuonna värittelemään meidän perheessä, niin aikuiset kuin lapset. Meerin kalenteriin pääset helposti tästä linkistä, sitä voi seurata myös facebookin kautta.

Tämänkin jutun kuvitus on lähtöisin Meerin kynästä, luonnollisesti. Yksi joulun odotetuimmista joulutervehdyksistä on aina myös Meerin piirtämä joulukortti. Kiitos Meeri kaikista ihanista ilahdutuksista, joita tuotat muille. On ihanaa kun ihmisessä löytyy intohimo toteuttaa luovuuttaan!




maanantai 30. marraskuuta 2015

Suomalainen punajuuriohratto aurajuuston kera



Joulunpunainen punajuuriohratto maistuu alkukuussa pääateriana, mutta taipuupa se hyvin myös lihaisamman ruuan lisukkeeksi. Enpä hämmästyisi,vaikka se kaveeraisi joulupöydän kinkun kanssa. Ulkonäköä ja makua ainakin piisaa.

Hyvää Suomesta-merkin kanssa tekemässäni yhteistyössä haasteena oli miettiä viikon ajan omaa ruuanlaittoa, löytyisikö ajatuksen kanssa kokkaillessa enemmän kotimaisia vaihtoehtoja. Oma ruuanlaittorepertuaarini on laaja, niinkuin taidatte tietääkin, ja tykkään valmistaa mahdollisimman autenttisia ruokia maailman eri kolkilta. Lasten myötä olen oppinut tuunaamaan enemmän, koska aivan niitä tulisimpia patoja ei  kannata pöytään kantaa, jos mielii kaikille maistuvan. Samalla olen oppinut, että vaikkapa nyt ainesosaluettelossa olevan galangal-juuren puuttuminen ei ole katastrofi, ruuanlaitossa voi aina soveltaa herkullisuudesta tinkimättä. Muiden maiden keittiöistä voi napata ajatuksia myös kotimaisiin raaka-aineisiin. Tämä punajuuriohratto on siitä huippuesimerkki. Italialaisesta klassikosta kehkeytyy kokonaan uusi herkku kun vaihtaa riisin ohrahelmiin, oliiviöljyn rypsiöljyyn tai voihin ja parmesanin tässä tapauksessa aurajuustoon, mutta ihania vaihtoehtoja olisivat myös kotimainen vuohenjuusto, kova tai pehmeä, tai vaikkapa suomalainen emmentaljuustoraaste. Eniten mietin itseasiassa valkoviinin korvaamista, joka kuuluu omassa mielessäni ehdottomasti risottoon parmesanin kaveriksi, mutta googlaillessani löysin reseptejä, jossa käytettiin omenamehua, siispä valkoviinikin sai väistyä.

Kaksi kolmasosa suomalaisista haluaa tutkimuksen mukaan syödä kotimaista ruokaa ja tarkistaa ruuan alkuperän. Kun tuotteesta löytyy Hyvää Suomesta-, Ruokaa omasta maasta- merkki, helpottaa se kiireisessä arjessa joskus nälkäkiukun partaalla suoritettuja ruoka-ostoksia. Merkillä varustettuja ruoka-aineita ostaessasi tiedät saavasi varmasti ruokaa omasta maasta. Valinnallasi edesautat myös 300 000 suomalaisen työpaikan säilymistä. Se  on samalla kannanotto esimerkiksi tuoteturvallisuuteen ja osana mahdollistamassa kotimaisen alkutuotannon tulevaisuutta. Varsinainen arvo-statement siis.  

Hyvillä mielin vaihdoin kuluvalla viikolla riisin ohraan. Maistuu myös nimittäin pelkistettynä lisäkkeenä ja ruokaisissa salaateissa (ja eihän meillä nyt muutenkaan koko ajan RIISIÄ syödä). Meksikolainen burrito saa uutta syvyyttä täytteessä olevasta ohrasta, ja saman maan tyyliin rakennettu trendikäs kipporuoka (meksikolaisen aterian ainekset kerätään kulhoon, pohjalla riisi ei kun siis ohra).  Ja nam, uuniohrapuuro. Eipä sitä kyllä nyt tarvitse minkään kanssa vaihtaa, se kun nyt vaan on. Siis herkku! 



Punajuurohratto aurajuuston kera

4 punajuurta paahdettuna (öljyä, suolaa, mustapippuria)
2rkl rypsiöljyä tai voita
1 punasipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 dl ohrahelmiä
1 dl omenamehua
6 dl  kasvislientä
150 g aurajuustoa muruina
mustapippuria
0, 5 dl mieluista tuoretta yrttisilppua, esim. lehtipersilja, basilika tai timjami
halutessasi hiukan rouhittua hasselpähkinää

Kuori punajuuret (kertakäyttöhansikkaat estävät käsien värjaytymisen), lohko ne reiluiksi paloiksi, ripottele päälle öljyä, suolaa ja mustapippuria. Paahda 220 asteessa n. puolituntia.

Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota kohtuullisella lämmöllä sipuleita. Lisää sitten ohrahelmet, kuullota minuutti. Lisää omenamehu ja anna imeytyä. Lisää kuuma kasvisliemi, ja anna hautua kannen alla n. 10 minuuttia, lisää sitten pienemmäksi pilkotut punajuuret ja anna ohran kypsyä vielä viitisen minuuttia purutuntumaiseksi. Sekoita mukaan aurajuustomuru, jätä hiukan pinnan koristeluun. Sama yrttien kanssa. Tarkista mustapippuri.

Koristele tuoreella yrttisilpulla ja halutessasi rouhi päälle hiukan hasselpähkinää.








tiistai 24. marraskuuta 2015

Hirssituorepuuro Ruokaverstas-brunssilta


Tämä on toiveresepti. Ruokaverstas-projekti pani pystyyn gluteenittoman brunssin viime lauantaina ravintolapäivänä, ja tämän tuorepuuron reseptin perään kyseltiin todella monta kertaa. Siis todella monta! Olin aivan hämmentynyt. Olin nimittäin varma, että kukaan ei innostu vaaleanruskehtavasta tuorepuurosta, mikään silmänilo se ei kulhossaan ollut. 

Resepti on niin yksinkertainen, että tuntuu, ettei se edes ole resepti. Tässä pari tunnustusta: Tein tuorepuuroa ensimmäistä kertaa elämässäni. Söin tuorepuuroa ensimmäistä kertaa elämässäni. Osallistuin ravintolapäivään ensimmäistä kertaa elämässäni. Brunssilla ja sitä valmistellessa oli niin kiire, että en ehtinyt ottaa kuin muutaman nopean kuvan , joista oli unohtunut kaikki säädöt, joten sain syödäkseni tuorepuuroa toisen kerran tänään kun otin nämä kuvat, että kehtaan julkaista reseptin.

Tuorepuuro oli omastakin mielestäni herkullista. Anteeksi, itseasiassa H-E-R-K-U-L-L-I-S-T-A.

Kerron teille kuitenkin äkkiseltään meidän brunssimenun, nyt kun sen vihdoin tarkalleen tiedän, kun tilaisuus on ohi. Meillä oli paikkana upeat isot neuvottelutilat Framin 8. kerroksessa koko seinän näköalaikkunoineen, josta pystyi ihailla lumivaippaista Seinäjokea. Käytössä oli 2 isoa jääkaappia, mutta ei liettä, ei uunia vain hirveästi pistorasioita. Asetti omat rajoituksensa tarjoilulle. Keksimme paistaa blinivohveleita sekä makealla että suolaisella täytteellä. 



Halusimme tarjota ruokaa myös mahdollisimman läheltä ja saimme kumppaneiksi brunssille Pirjon Pakarin (Kauhajoki,Seinäjoki) upeine gluteenittomina leipineen, Jalasjärveläisen Juustoportin juurot ja maitotuotteet sekä Kauhajoen Palvaamon  Perinteisen Saunapalvin.


RUOKAVERSTAS-BRUNSSI 21.11.2015
 kokonaisuudessaan gluteeniton


Juustoportin mozzarella-tomaattisalaatti
Kasvismunakas
Omenainen hirssituorepuuro
tillikurkkuja, paprikaa
Juustoportin mansikka jugurti ja omena-karpalojugurtti

Vastapaistetut blinivohvelit
savulohitäyte
suolakurkku, smetana, hunaja
mansikkarahka

Kauhajoen Palvaamon Perinteinen saunapalvi
Juustoportin juustot:
Isabella-kermajuusto
Vuohen Grand Reserva
Brandy-Pähkinä
Kirsikkahilloke
Juustoportin voi
Linssihummus

Omenapiirakka
Puolukkapiirakka

Appelsiinituoremehu
Omenatuoremehu
Kahvi
Haudutettu Earl Grey

Lisäksi meillä oli pieni ruokaverstasmainen koenurkka, jossa kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan meloonihelmien valmistusta (kuin pieniä kaviaaripallukoita).

Enempää meillä ei ole kuvia. Ja  se kyllä harmittaa.

Mutta nyt se luvatta ja odotettu  maailman helpoin resepti.


Omenainen tuorehirssipuuro
4-5:lle

1 l maustamatonta jugurttia (Juustoportin laktoositon AB maustamaton jugurtti sopi hyvin)
4 dl hirssihiutaleita
2 dl omenasosetta
1 rkl kanelia

Sekoita kaikki aineet yhteen ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Aamulla voit ripotella annoksesi päälle vielä omenakuutioita, pähkinöitä, siemeniä. Puurossa on kaneli ja omenan takia ihanan jouluinenkin fiilis. Käyttämäsi omenasoseen makeudesta riippuen voit halutessasi makeuttaa puuroa vielä hunajalla. Brunssilla oli Lailan kotitekoinen omenasose, joka oli juuri sopivan makea sinällään.

Kiitos kovasti kaikille yhteistyökumppaneillemme Kauhajoen Palvaamolle, Pirjon Pakarille ja Juustoportille, upeille pikkuluistelijoiden äideille, jotka huolehditte hienosti brunssivieraista ja omalle ruokaverstas-tiimille kaikenkattavista etukäteis- ja jälkikäteisjärjestelyistä sekä paikan päällä Juhalle melonikaviaaripisteen hoidosta, Selinalle jouhevasta hovimestaroinnista ja pöytävarausten pyörityksestä, Lailalle blininpaistourakasta ja aamun pikkutunneille jatkuneista kokkauksista kanssani edellisyönä.

Ennekaikkea kiitos teille kaikille 130 isolle ja pienelle osallistujalla. Oli hienoa, että saimme  kattaukset täyteen.

Ja tehkää tuota omenaisen kanelisen ihastuttavaa tuorehirssipuuroa!




torstai 19. marraskuuta 2015

KEKSIMUTAKAKKU JA VIERASKAHVI


Tämä nyt vaan on niin hyvä oivallus. Ronskisti murustellut kandikeksit (eli ne sellaiset paahdetun sokerin makuiset paksut, jotka maistuu kahvin kanssa) sekoitetaan suklaiseen mutakakkutaikinaan ja tulos on sen verran kielen vievä, että piti käyttää kaikki tahdonvoima, jotta taikinaa saatiin vuokaankin.


Kun aloitin yhteistyön K-ruoan kanssa, pienessä mielessäni kävi sellainen epävarma huolen häivähdys, että apua, kohta siellä Pirkka leipoo ja kokkaa mun reseptejä, mistäs MINÄ sitten reseptini etsin? Pirkka-reseptilehdet ja nykyään tietenkin myös K-ruoka-sivusto kun ovat aina olleet meillä luettua tavaraa ja varmaan joka lehdestä lähtee jotakin kokeiluun tai inspiraation lähteeksi. Tämä koskee myös omaa äitiäni. Isän kanssa hifistellään ulkomaisilla ruokalehdillä, mutta kyllä äitin ja mun yhteinen juttu on Pirkka.


Mutta ei hätää, koska välillä saan maisteltavaksi myös uutuuksia ja vinkkejä yhteensopivista resepteistä. Kun nyt on kyse keksimutakakusta niin aikuiseen makuun sen parina on tietenkin kahvi.


Älkää nyt ihmetelkö tätä kakkuni mallia. Päätin laittaa sen sydämenmuotoiseen silikoonivuokaan ja se ei ollut mikään kuningasidea. Pyöreänä toimii paremmin ja tukevassa vuoassa. Mutta maku oli 10!
Sinänsä minä en ole kummoinen kahvittelija. Olen innostunut silloin tällöin nappaamaan jonkun erikoiskahvin, metsäretkillä joskus ruisleivän parina maistuu termarikahvi parhaammalta kuin koskaan ja toisinaan on vain tilanteita, ettei kahvista kehtaa kieltäytyä. Koska mulla ei ole mitään tarvetta saada päivittäistä kupposta, arvostankin kahvia sellaisena harvinaisena nautintona; jos juon niin kyse ei ole kahvin tarpeesta vaan sen maun ja aromien arvostamisesta osana nautinnollista ateria tai kahvihetkeä.



Kyllä meillä IsoHoo keittää kotona ollessaan aamukahvit ja tärkeä suomalainen perinne on tietenkin kahvin keittäminen vieraille. Ja vieraillehan sitä haluaa tarjota parasta. Siksi en kikkaile tarjouskahvien perässä, vaan ostan tiettyjä kahvimerkkejä joiden laadun tunnistaa mausta.



Meillä on nyt sitten maisteltu Pirkka Reilun Kaupan tummapaahtoista kahvia. Piti oikein kutsua NaapurinUllakin päiväkahville. Tykkäsin kahvin pehmeästä tuoksusta paketin avatessani ja mittasin kahvin tarkoin mitalla. Sitten juotiin ja puhuttiin päiväkahvihenkeviä (ovat aihepiiriltään usein iltaviinihenkeviä konkreettisempia ongelmia ja ilonaiheita). NaapurinUlla meinasi, että vahvempaa kuin mihin hän on tottunut, hyvää mutta vahvaa. Minä juon omani maidon kera ja tykkäsin kahvin voimakkuudesta, koska siinä ei ollut mitään kitkerää vaan voima tuli tummasta paahdosta. Kyllä tämän kahvin kehtaa nostaa sinne vierashyllyyn, tälläistä haluan tarjota, voimakasta vaan ei väkevää. Fairtrade-merkintä takaa sen, että pienillä hondurasilaisilla perhetiloilla tuotetusta kahvista maksetaan tuottajille oikeudenmukaisempaa hintaa, jotta heillä on mahdollisuus kehittää myös tuotantoaan kestävästi.



Mutta se keksimutakakku. Sehän on loistoresepti! Hiukan menin säätelemään toteutusvaiheessa ja lopputulos on kenties erinäköinen kuin alkuperäinen, toivottavasti alkuperäisessäkin oli sama maku ja tekstuuri kuin omassani. Koska tekemäni oli ainakin hyvää. Luotan suhun Pirkka, sunhan resepti tämä oli!




Päätin laittaa kakun rypistetyllä leivinpaperilla vuorattuun sydämenmuotoiseen silikonivuokaan suositellun irtopohjavuoan sijaan. Tässä pitää varmaan ottaa huomioon muutama asia: silikoni ei johda samalla lailla lämpöä kuin alumiini (vai mistä ne kakkuvuuat tehdään?), eli jälkikypsyminen ja reunojen kypsyminen on erilaista. Positiivisesti ajateltuna; onnistuin hyvin mutaisessa kakussa! Vetelä silikonivuoka vaikeuttaa kyllä kakun siirtelyä ja pinta murtuili hyvinkin reilusti. Mutta jos kuvittelee, että juuri tuollainen sen keksimutakakun pitääkin olla, pinnasta lohkeileva ja sisältä valuva, niin täydellisesti meni. Pirkka voi tietysti olla toista mieltä.



Eli vieraat, nyt meiltä sais kahvia ja 1/2 h ennakkovaroituksella myös keksimutakakkua. Mutta jos et halua meille tulla niin katso keksimutakakun resepti.


Kaupallinen yhteistyö K-ruoan kanssa.