PAISTETTU HIRVEN SYDÄN

Kuvasta hohkaa pakkanen ja kylmä Pohjola.

Lautasella on lämmin paistettu hirven sydän.

Isäni toi mettäreissulta  mulle vasankielen ja kahden vasan sydämet. Mulla oli ajatus sydämen savustamisesta, mutta en oikein tiennyt millä metodilla lähtisin kokeilemaan. Isäni kokeili jo keittää sydämen mureaksi (n. 3 h) ja sitten savustaa lyhyesti sähkösavustimessa; liha oli kyllä hyvää, mutta ei se savu ollut kuin pinnassa.

Päädyin tekemään yllättäen kaikkea muuta. Kun luin reseptejä ja tutkin valmistustapoja niin esille nousi myös nopea paistaminen tai grillaus. Perinteisestihän meillä ajatellaan hirven olevan sitkeää kengänpohjaa ellei sitä keitä hartaasti ja pitkään. Ja kyllä näin helposti onkin. Sydän on oikeastaan täysin rasvatonta, 'tiukkasyistä' lihasta, eikä mikään ole helpompaa kuin sen kuivattaminen. Sydämen pinnalla oleva rasva on myös semmoista tykkyä tavaraa ja se on kokonaan poistettava, sillä siihen ei hammas pysty.
Paistettu sydän näyttää vähän maksalta, mutta ei maistu siltä, eniten se minua muistuttaa vaikka kyyhkysen rintaa.

Päädyin marinoimaan sydämen puhdistuksen jälkeen. Marinadi sekä mureuttaa ja maustaa ja tällä kertaa minulla oli marinadissa myös punaviinietikkaa, vaikka kartankin punaviiniä hirven marinoinnissa yleensä. Tähän se kyllä sopi.

Sydän oli hupsista vaan vähän kauan marinadissa, eli 4 vrk, kun en sitä ehtinyt ikinä valmistaa, mutta se oli tarkistettaessa hyvän tuoksuinen ja näköinen, ettei se ainakaan ehtinyt huonontua. Yleensä kai tuoreille sisäelimille annetaan säilymisaikaa n. 5 vrk.

Kerron toisen sydänreseptin kohdalla enemmän hirvensydämen putsaamisesta. Nyt vain lyhyesti tämän nopean, paistettavan reseptin jako.

Tuli todellakin todistettua, että sydän taipuu myös nopeaan paistoon tai grillaukseen, kunhan olet varovainen, ettet ylikypsennä lihaa. Mulla oli tuollaisia aika paksuja siivuja leikattuna, minuutti per puoli oli just eikä melkein, sisältä pitää jäädä pinkiksi. 
Ruoka meni vähän koekeittiön piikkiin, koska en rakentanut tästä kokonaista ateriaa, mutta sydänpihvi maistuisi herkulliselta maustevoin tai chimichurrikastikkeen kanssa. Ja tietenkin myös puolukan.

Paistettu hirvenvasan sydän

1 putsattu vasan sydän
paistamiseen voita ja öljyä

marinadi 
1 dl öljyä
1/2 dl punaviinietikkaa
1 rkl worchesterinkastiketta
1 tl kutakin: suolaa, kuivattua oreganoa, kuivattua timjamia. rouhittua mustapippuria

Laita sydän marinadiin 1 -3 vuorokaudeksi.
Kuivaa sydän.
Leikkaa sydämestä poikkisyin n. 1 cm paksuisia pihvejä. Kuumenna mielellään valurautapannussa reilusti voita ja öljyä ja paista palat nopeasti, aika kuumalla, lusikalla samalla lihoja öljy-voiseoksella valellen. Minuutti per puoli, jätä mediumiksi.
Kääri folioon vetäytymään ehkä n. 5 min.

Tarjoa sopivien lisukkeiden kanssa. On herkullista ja pehmeää!

Sydänpihvistä tulee hevosenkengän muotoinen, vähän kuin lohimedaljonki.

SIENIJULIENNE

Sienijulienne on juuri sellainen upean täyteläinen sieniherkku, jonka umamit jäävät viipyilemään kielelle, sellainen jota kerran syötyään jää himoitsemaan joka sienikausi. Tämä venäläisen keittiön herkku valmistetaan kai tyypillisimmillään tateista, mutta se toki onnistuu hienosti myös kantarelleista ja silloin, kun muut sienet enää kököttelevät metsässä pehmeinä ja mustanpuhuvina, tämä herkku valmistuu erinomaisesti sienikauden viimeisistä sisseistä, suppilovahveroista.

Sanoiko joku, että kohtalainen sienivuosi? Ehkä vaan epätasainen, meillä päin oon ainakin saanut seurata aivan uskomattomien suppisesiintymien kuvakavalkadeja somessa.  Ehkä ei parhaista paras tattivuosi, mutta runsaasti kantarelleja, mustatorvisieniä ja vaaleaorakas- esiintymiä olen kyllä nähnyt raportoitavan. Vai käyvätkö ihmiset vaan enemmän ja enemmän sienimetsässä? Jos näin on, niin peukut sille.

Sienijulienne valmistetaan yleensä pieneen varrelliseen pannuun, usein teräksiseen, mutta kun löysin nämä keraamiset söpikset Sopurahan euron tiskistä, oli pakko hankkia heti tusina. En oikein tiedä mitä näihin voisi tehdä, paitsi sienijuliennea. Julienne on niin tuhtia tavaraa, että pienikin pannu riittää. Tämä sopii sekä alkuruuaksi, väliruuaksi, pääruan lisäkkeeksi tai iltapalaksi ja tykkää kun siihen topataan vaaleaa rapeakuorista maalaisleipää tai hapanruisleipää. Huomenna taidan testata sopiiko aamupalaksikin. Uskon, että ainakin kantarellien ja suppisten suhteen valmistuu myös pakastetuista sienistä, tatit nyt eivät taida olla kellään pakkasessa (voit korjata väärinkäsitykseni), mutta hyvää tulee myös ympäri vuoden kaupan tuoreista herkkusienistä ja siitakesienistä.

Ehkä parasta kuitenkin metsäsienistä. Tatti ja suppilovahvero ovat toki luonteeltaan aika erilaisia, lopputuloskin saattaa olla hyvin erilainen, mutta tattijuliennea en ole vielä päässyt maistamaan.

No sanokaa nyt, eikö oo söpöimmät kipot?

SIENIJULIENNE SUPPILOVAHVEROISTA

2 l tuoreita suppilovahveroita (tatteja, kantarelleja, herkkusieniä, osterivinokkaita...)

25 g voita

2 isoa keltasipulia

(2 valkosipulinkynttä)

1 rkl vehnäjauhoa

2 prk smetanaa

150 g Mustaleima Emmental -juustoraastetta

2-3 dl kuivaa valkoviiniä

suolaa

valkopippuria

mustapippuria

150 g  Gouda -juustoraastetta

tuoretta lehtipersiljaa silputtuna

Pilko sienet (viipaloi tatit), älä kuitenkaan ihan silpuksi, vaan miellyttävän kokoisiksi suupaloiksi. Laita sienet keskikuumalla pannulle hikoilemaan niin kauaksi, että neste on suurin piirtein kokonaan haihtunut.

Lisää pannulle voi ja hienonnetut sipulit, kuullottele sipulit läpikuultaviksi.

Sekoita vehnäjauhot  ja Emmental smetanaan ja lisää seos pannulle. Lisää myös valkoviini. Mausta maltiullisesti suolalla ja valkopippurilla ja mustapippurilla, muista, että seos sakenee ja maut tiivistyvät. Anna hautua siis ihan pienellä lämmöllä  vielä n. 30 min. 

Nyt tarkista vielä suola ja muut mausteet.

Jaa sienijulienne voideltuihin annosvuokiin tai halutessasi (eli jos sulle ei oo käyny kippomäihä Sopurahassa) yhteen isoon laakeampaan  vuokaan. Lisää päälle toinen juustoraaste ja kuorruta 200 asteessa kunnes juusto iloisesti kuplii ja saa hiukan väriä. Pinnalle silputtua lehtipersiljaa (joka muuten iloisesti rehottaa mun penkissä vielä nyt, lokakuun 22! Ihme vuosi!)

Sienijuliennen pystyy siis valmistamaan myös vaikka edellisenä päivänä, tekee vain viimeistelykuorrutuksen ennen tarjoilua.

Ja kuinka monta tästä nyt tulee? No aika monta, riippuu annosten koosta; 12 tai 6...

Mutta kyllä tämä syödyksi tulee.

Syntisen hyvää!

HIRVEN HYVÄT RESEPTIT

Sitruunainen hirvipata

Tämä postaus voisi olla myös nimeltään Asioita, joita haluan sanoa hirvestä.

Nyt siis kuunnelkaa!

Kaikki sanomani on omia mielipiteitäni, perustuen joko omakohtaisiin kokemuksiin tai siihen, että joku on onnistunut päähäni ajatuksen istuttaa. Älköön siis kukaan, hirvi tai ihminen, pitäkö sanomiani absoluuttisina totuuksina, kuinka tahansa vakuuttavasti ne osaan esittääkkään.

Hirvi on parasta lihaa mitä tiedän. Niin kauan kuin muistan, on isäni käynyt hirvimettällä ja pakastin on aina ollut hyvin varustettu hirvenlihan suhteen. Meillä on esim. hirven jauhelihaa käytetty pääsääntöisesti useimpiin arkisiin jauheliharuokiin. Pasta Bolognese tai lihapullat maistuvat juuri niin hyviltä vain hirvenlihasta. Ja joo, ne lihapullat ei kaipaa possua sekaan.

Olen aina pitänyt perinteisestä hirvikäristyksestä poronkäristystä enemmän

Paisti on meillä perinteisesti ollut pitkään rautapadassa haudutettua, lähes murenevan kypsäksi -vaan ei kuivaksi- haudutettua juhlaruokaa. Hirvenpaistia olen tarjonnut molempien lasteni ristiäisten buffetpöydässäkin. Ihan viimeisen 10-15 vuoden aikana mukaan on tullut vahvasti myös routapaistin valmistus. Eipä tarvitse muistaa ottaa paistia päiväkausia aikaisemmin sulamaan. Ja onnistuu aina.

Hirvikäristys on myös kaikkien lempiruokaa. Olen sille niin oppinut, että olen lakannut poronkäristyksen syömisen, kun en ikinä saa hirvikäristyksen vertaista.

Hauskaahan tässä on keskellä lihatonta lokakuuta paasata lihansyönnistä. Hirvenliha on kuitenkin eettisesti kestävin vaihtoehto lihansyöjälle. Hirvi on Suomen luonnossa elinvoimainen laji ja sen metsästys on kestävän kehityksen periaatteella tarkkaan säädeltyä.

Hirvenliha on myös vähärasvaista, mikä toisaalta  tekee siitä terveellisen valinnan, toisaalta osittain asettaa haasteensa sen valmistukselle. Hirvessä on myös proteiinia ja eräitä kivennäisaineita enemmän kuin esim. naudanlihassa. Makuakin hirvenlihassa on taatusti enemmän. Sisäelimistä suosin itse vasan sisäelimiä, koska niihin ei ole ehtinyt kerääntyä vielä mahdollisia tienvarsimyrkkyjä.

Piirun verran paree lihakeitto. Hirveä!

Mekin isäni kanssa kokeillaan joka vuosi jotakin meille uutta. Hirviporukoiden lihanjaossa on vielä osittain kehitettävää, vaikka parempaan suuntaan mennään. Toisaalta on ihana, että isäni saa ainakin täällä meillä päin yleensä ilman minkäänlaista painimatsia tuoda kotiin kaadettujen sydämet, maksat ja kielet. Noista herkuista joutuu taistella lähinnä kai metsästyskoirien kanssa. Muutamia vuosia sitten kyselin hirvenposkien perään ja onpa isäni saanut nekin saaliista rauhassa irrotella. Herkkua, ovat kaikki edellä mainitut. Samoin potkakiekkoja on alkanut saamaan. Toteutusta odottaa myös turpasyltty, pitää varmaan pyytää tänä vuonna uusi turpa, en vaan pystynyt valmistamaan edellistä, niin metsästäjän likka kuin olenkin, ja se unohtui kuivamaan pakkaseen.

Toki metsästäjien joukosta löytyy nykyään jo paljon kulinaristeja ja kaikkinainen luiden  puljongiksi keitteleminen on noussut arvoonsa. Kaukana ovat toivottavasti nuo ajat kun viimeisenä kaadettu vasa herkkulihoineen lähetetään jakamisen vaikeuden edessä säilyketölkkitehtaalle.

Ennen kaikkea  kuitenkin kiitos metsästäjille ja maanomistajille. Mahdollistatte meille hirvenlihasta nauttimisen!

Hirvenlihaa löytyy näin syksyisin myös kaupan tiskiltä. Tänään 19.10.2017 löytyy ruokatorstai sivulta (Aamulehti,Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan Sanomat, Ilkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti) näitä kuvissa olevia hirvireseptejä. Lukekaa, pistäkää talteen tai edes korvan taa.

Kyllä se hirvi taipuu tacoihinkin

Pidän hirvenlihaa suuressa arvossa, se on arvokasta myös kaupan tiskillä, eikä se toki metsästäjällekään ilmaiseksi tule. Siksi sen valmistaminen tulisi tehdä suurella rakkaudella. Kätkemättä sen omaa makua, lempeästi sitä tukien. Mielestäni esimerkiksi punaviinimarinadi hirvelle kertakaikkiaan tappaa sille ominaisen luonnon. Suola, pippuri, laakerinlehti ja lempeät yrtit, sienet ja katajanmarjat sekä puolukka, kotimaiset juurekset kautta linjan ovat hyväksi todettuja.

Kun haluat jotakin muuta niin tomaatti, chili, paprika, valkoviini, sitruuna passaavat upeasti ja tuovat vaihtelua. Listaan tähän vielä joitakin suosikki hirvireseptejäni blogista. 

Ja se, mitä ei koskaan voi ylittää on hirven sisäfile (tai ulko) suoraan pannusta valkosipulivoilla! Herkku numero 1.

Routapaisti

Jauhemaksapihvit hirvestä

Hirvigulassi (apua, tähän suosikkiin ei ollutkaan reseptiä, asia korjattava pikimmiten) Edit: nyt löytyy täältä!

Hienompi hirvibolognese (Pohjoismaiden parhaaksikin valittu)

Gochujang-hirvihampurilainen

Hirvipärämätsit

Hirvikebab

Prässätty hirvenposki

Nyhtöhirvi

Juustoinen hirvipata

Riimihirvi

Peltilihapiirakka hirvestä

Paistettua hirvensydäntä

Tuossa siis hiukan erilaisiakin hirvireseptejä. Muista käyttää jauhelihaa ihan normiresepteissä ja tee hirvestä vaikka Moskovan pataa. Ja gulassia. Olen aivan sokissa, etten ole julkaissut yhtä lempparireseptiäni!

Ja mitäs uutta minä tänä syksynä kokeilen,

• Tacos de lengua eli kielitacot meksikolaisittain hirvenkielestä naudanlihan sijaan
• Hirvitartar
• Savustettua sydäntä

Eilen maistoin jo isäni keittelemää ja pikasavustamaa sydäntä. Huikean hyvää, paitsi savu ei ollut oikein tarttunut. Otan uusinnan Bastardini kanssa.

Ja vielä semmoinen vinkki, kun hirvi, aikuinen ainakin, on suurisyistä lihaa ja jos pataohjeessa lukee 2 h haudutusta, niin hauduttakaa nyt vaikka 3, ellei se vielä ole kahden tunnin jälkeen supermureaa. Koska supermureaa sen kuuluu olla!

Tänään muuten ilmeisesti tein myös (ja aivan törkiän hyviä) hirvipullia Makujen Aamussa ja huomenna Marcos duunaa hirvenpaistin. Kannattaa siis katsoa vaikka koosteohjelma Makujen viikonloppu sunnuntaina MTV3:lta.

Jälkkäriksi lehdessä tarte tatin. Tai ainakin herkullinen omenapiirakka.

3 MINUUTIN TOMAATTIKEITTO

Kolmen minuutin tomaattikeitto. Siis 3:n. Lämmin. Ja ihan vaan koska mä voin. Vaikken tiennyt voivani...tai no ehkä vähän niinkun Jamie Oliverin vartin ateriat, että tietysti niiden tavaroiden kaiveluun menee aikaa, tässä tapauksessa ehkä 2 minuuttia. On se Viiden minuutinkin tomaattikeitto aika sutkee.

Tämä juttu juontaa juurensa mun Blendtechhiin, josta löytyy sellainen höyryävän keiton kuvake. Olin tietysti ajatellut, tai pikemminkin ollut ajattelematta ja olettanut, että se tarkoittaa kuumien aineiden soseuttamista, mutta vaikka sekin tietysti onnistuu, se ei suinkaan tarkoittanut sitä vaan nimenomaan höyryävän kuuman keiton valmistamista kylmistä raaka-aineista.
3,8 heppaa nimittäin takaa sen, että kone tuottaa niin paljon kitkaa ja (siitä syntyvää? -sorge fyysikot!) lämpöenergiaa että se ei pelkästään soseuta aineksia vaan ne samalla kuumenevat ja höyryhän sieltä tupsahtaa kun kannen avaa nuuhkiakseen valmista keittoa.

Koska tämä on niinkun vähän uskomatonta, niin testattavahan se oli. Googlailin juttuja aiheesta ja huomasin, että kuuman keiton valmistus kylmistä raaka-aineista ei ole mikään perusblenderin keikka, mutta onnistuu Blendtechin lisäksi myös Vitamixillä. Luin kyllä myös hurjia tarinoita kannen paineissaan ylös räjäyttäneistä koneista ( ja te voitte kuvitella sen tomaattikeiton seinillä ja katossa) ja varaustauduinkin keittiöpyyhkeeseen kiedotulla kädellä kannen paikallaan pitämiseen. Sitä ei kyllä tarvittu. Ilmeisesti kannen keskusneliön pienet ilmaraot päästävät liiat höyryt pihalle tässä mallissa. Luin myös, että 6 minuuttia on koneen käyttöaika, jos meinaa kylmästä kuumaa loihtia. Mutta kun painoin Blendtechin kuvapainiketta näyttöön tuli 180 sekuntia, joka käsittääkseni on 3 minuuttia.

Ja tuossa ajassa syntyi samettisen sileä ja höyryävän kuuma keitto.

3 MINUUTIN TOMAATTIKEITTO

4 kypsää isohkoa tomaattia
1 tlk kokonaisia kirsikkatomaatteja (tässä Mutti)
1 varsisellerin varsi
1 porkkana
kourallinen silolehtipersiljan lehtiä
kourallinen basilikan lehtiä
1 tl suolaa
1/2 tl sokeria
muutama kierros mustapippuria myllystä
lopuksi purista keittoon vielä sitruunan mehua

pinnalle: tuoretta basilikaa ja jotain juustoa, mulla on tässä Arlan uutta Queso Frescaa, hyvin sopii myös raejuusto, nokare tuorejuustoa tai vuojenjuusto. 

Laita kaikki ainekset koneeseen ja AJA!

Useimmiten näissä resepteissä käytetään pelkästään purkkitomaatteja, mutta kun mulla oli sopivasti tuoreita menossa ylikypsäksi, käytin niitä, eli voit käyttää myös kaksi tölkkiä tomaatteja, älä suotta tomaattimurskaa, kone hoitaa kyllä hommat. Tuoreista tomaatista otin kannat pois, samoin tuoreesta raa'asta porkkanasta ja varsisellerin varren pilkoin muutamaksi palasiksi.

Ja miksi? No onhan tämä nyt nopee. Kyllä hellalla kuumentamiseen ja sitten soseutukseen ja molempien välineiden pesuun tuhraantuu aikaa. Ja eikö sanansa ole myös terveellisyydellä, vitamiinit ja muut eivät tuhoudu kun aineita ei kuumenneta ja keitellä.

Ja maku? Tästä tuli kivan mausteinen, mistä en ihan saa kiinni mistä se tuli. Voiko se tulla varsiselleristä? Mutta joka tapauksessa pehmeä rakenne ja raikas, pirtsakka maku. Kyllähän keitetty ja haudutettu keitto sekoittaa maut yhteen eri lailla, mutta ei tämä tuorekeitto ollut huonompi maultaan, vain erilainen.

Ihana muuten kastikkeeksi vaikka pastalle kans. 

Ai niin, tuo keitto varmasti tykkäis, jos sen kanssa söis valkosipulileipää!

Ja kaiken tämän jälkeen, arvatkaa mitä tämä imarteleva kodinkoneeni tokaisi (no ok,  luin sen näytöltä...)?

YOU SHOULD BE A CHEF!

Blendtech on saatu testiin maahantuojalta

ELÄVIEN RAPUJEN KÄSITTELY

Vuosikausia olen pitänyt rapujuhlia turvautuen kiinalaisiin tai espanjalaisiin pakasterapuihin. Noiden juhlien tunnelmaa ja elämyksellisyyttä ei pidä lainkaan väheksymän, sitäpaitsi ne ovat kaikkien kukkaron ulottuvilla, laatikollisen rapuja kun saa (reilusti) alta kahdenkympin.

Silti olen haaveillut kotimaisista tuoreista ravuista. Että kerran pääsisi käsittelemään, maistamaan ja juhlimaan noiden veijarien kanssa (tai ehkä paremminkin kustannuksella). Hintaviahan nuo pirulaiset ovat, vaikka niitä saa kyllä nykyään tilattua kauppoihinkin. Mulla kun ei ole ollut ketään ravustaja-ystävää, jolta olisin saanut hommattua saksiniekkoja.

Peräedellä-Juhan, näiden vähäjärvisten lakeuksien armoitetumman kalamiehen kanssa asiasta on ollut monesti juttua ja nyt vihdoin ajoituksemme menivät yhteen. Mitään ei luvannut, mutta 88 rapua meille sitten tuli eräänä torstai-iltana. Ja käsittelyohjeet.

Maitotyttö oli aivan tohkeissaan uusista lemmmikeistämme, eikä epäröinyt tutkia rapuja kun olin näyttänyt kuinka niitä käsitellään ja nostetaan. Saksien puolelta ei kannata mennä sörkkimään, saksessa on takertuva väkänen, jonka sormesta irrottaminen saa kyllä aikaan reiän. Kohta meillä oli tupa täynnä pieniä likkoja ihmettelemässä miltä se rapu näyttää, nimiäkin piti tietysti keksiä. Maitotyttö otti pienessä märällä sanomalehdellä ja lehdillä sisustetussa laatikossa yhden mukaansa mummolaankin. Se oli juuri se samainen, jonka nähtyään Urho13v kysyi, että eikös  rapu ookkin seuraeläin (itse asiassa rapu on erakko). Siinä vaiheessa aloin epäillä onnistuukohan suunnittelemani rapujen keittopuuhat lainkaan.

Kuvassa Scooda Loo, Auts ja joku niiden kaveri

Perjantaina suihkuttelin ravut viileällä vedellä yksitellen (tämän olisi voinut varmasti tehdä huuhtelemalla koko konkkaronkka muutamalla huuhteluveden vaihdolla myös kimpassa), ja ovat ne melko terhakoita tapauksia, viileä vesi niitä selvästi virkisti. Lopuksi laitoin Juhan ohjeiden mukaan ravut kädenlämpöiseen veteen. En ole varma tehdäänkö tämä siksi, etteivät kylmät ravut jäähdytä keitinvettä vai yksinkertaisesti siksi, että lämmin vesi selvästi lamauttaa ja rauhoittaa ja ne oli helppo nostaa poreilevaan kattilaan. Mulla oli rapujen suuren määrän takia 2 isoa kattilaa, toisessa 6 litraa, toisessa reilu 4 litraa vettä kiehumassa. Nostelin ravut reippaasti kiehuvaan veteen n. 10 ravun erissä  ja pidin huolen, että ne painuivat kokonaan uppeluksiin. Odotin, että vesi kiehuu varmasti ennen seuraavan erän lisäystä. Kun ravut olivat kaikki kattilassa kiehutin niitä n. 5 min. Punainen väri vaihtuu aika nopeasti, mutta ravun tietää olevan kypsä kun takaruumiin taipuisan pyrstökilven ja keskiruumiin selkäpanssarin väliin ilmestyy muutaman millin rako.

Ravunkeittoliemeen sain Juhalta hyvin samanlaisen ohjeen kuin netistä kaivamani Heikki Tavelan ohje, josta tiesi vinkata taas Hopian Anu. 

Aloita rapujen valmistus edellisenä päivänä.

Kotimaisten rapujen keitto-ohje Heikki Tavelan malliin

Varaa 12-15 rapua pääruoaksi per henkilö.

Vettä 10-15 litraa per 100 rapua, rapujen koosta riippuen

ohje 10 litralle vettä (tällä kertaa 88 ravulle):

10 l vettä

400 g karkeaa merisuolaa (n. 20 ruokalusikallista)

10 palasokeria 

0,5 l kotimaista lageria (tässä Saimaan juomatehdas)

3x2 nippua (kruunu)tilliä

Kuumenn vesi kiehuvaksi, lisää merisuola, palasokeri ja olut. Sido 2 tillinippua kimpuksi, vaikka kaksinkerroin, niin se mahtuu hyvin kattilaan ja saat sen nostettua pois. Lisää siis tilli ja anna kiehua 5 min.

Poista tilli.

Lisää ravut max 10 kpl erissä ja varmista, että vesi kiehuu ennen uutta erää. Kun kaikki ravut ovat kattilassa lisää uusi tillikimppu ja anna rapujen kiehua vielä n. 5- 7 min. Rapu on kypsä kun sen pyrstöpanssari irtoaa kiinnityskohdastaan selkäpanssaristaan parin millin verran.

Rapujen käsittelyssä hygienia on erittäin tärkeää. Ravut on jäähdytettävä omassa liemessään mahdollisimman nopeasti, noin tunnissa. Vaihda veteen vielä kerran uusi tilli ja laita kattila sitten kylmään veteen vaikka keittiön pesualtaaseen vaihtaen veden aina sen lämmettyä. Kattilaan voi laittaa myös puhtaisiin muovipusseihin käärittyjä kylmäkalleja. 

Laita jäähtyneet ravut liemineen jääkaappiin. Poista tilli, koska se limaantuu nopeasti vedessä. Ravut ovat parhaillaan seuraavana päivänä valmistuksesta.

Rapujen tarjoilu

Nosta ravut pihdeillä liemestä ja asettele vadeille kauniisti tillien kera. Varaa rapuleipien tekoa varten paahtoleipää (tykkään, että pöydän vieressä on pari paahdinta, niin leipä on aina tuoreeltaan paahtimesta), voita, silputtua tilliä ja sitruunalohkoja. Tällä kertaa pöydässä oli myös majoneesia (Hellman's luomumajoneesi oli erittäin hyvää) ja se nousikin kaikkien suosikiksi rapujen ja leivän väliin. Laivalla olen oppinut myös ruotsalaisen tavan tarjota juustonsiivuja rapujen kera, alunperin se on kai kuminajuustoa, meillä Port Salut.

Juomaksi sopii erityisesti vesi, kivennäisvesi olut tai kylmä valkoviini (meillä chablis) ja jääkylmää snapsia jääkylmistä snapsilaseista pitää olla myös. Tykkään kaadella semmosia puolikkaita 2 cl napseja, on helppo juoda. Meillä oli tällä kertaa sitruunavodkaa. Taisin juoda 4 kun maistui niin hyvältä leipien kanssa, enkäpä muista pitkään aikaan, että olisi viina noin keveästi humpsahtanut päähän. Ehkä se oli se ravunsyöntitunnelma.

Meillä on aina syöty ravut pääruuaksi, mutta kun määrä oli epävarmaa, niin tällä kertaa aloitimme ravuilla ja siirryimme sitten pihvin kautta omenaiseen jälkiruokaan. Menun löydät edellisestä postauksestani.

Kattauksessa on usein teemana punainen ja valkoinen. Varaa paljon lautasliinoja ja kullekin syöjälle myös vesikuppi, sitruunansiivulla tai mustaherukanlehdellä. Rapuveitsi on hyvä olemassa, siinä olevan reiän avulla on näppärä katkaista saksien kärjet ja muutenkin se soveltuu tietenkin erikoistyökaluna parhaiten tehtävään, eli rapulihojen irroitukseen.

Sotkua, maiskuttelua, ryystöä ja snapsilauluja, sellaistakin on rapujuhlat. Ravustuskausi jatkuu vielä koko lokakuun, joten vielä ehtii  hyvinkin rapujuhlat pitää. Kalenterit esille ja kaverit kylään!

INSPIROIDU KURPITSARESEPTEISTÄ

Mulla on ollu varsinainen sesonkisyksy. Oon saanu miettiä ja testailla ja viimeistellä reseptejä Mtv3 Makuja-ohjelmaan, K-Ruoka -sivustolle ja Lännen Median maakuntalehdissä julkaistuihin ruokasivuihin sesongin puhuttelevimmista raaka-aineista (puhuuko punajuuri sullekin?). Kiirettäkin pitää, mutta stressi on pelkkää positiivisuutta kun saa miettiä reseptirepertuaaria kukkakaalesta, punajuuresta, omenasta tai kurpitsasta.

Kurpitsa on päivän sana tänään, toivottavasti saat käsiisi yhden sanomalehdistä (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan Sanomat, Ilkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti). Kurpitsareseptit on teille tehty, hyvät lukijat.

Syksyn yksi mukanaan tuomista ruoka-iloista on tuoksuvien ja mausteisten patojen palaaminen pöytään. Chilipata on monipuolisuudessaan yksi suosikki, sitä kun voi haarukoida sellaisenaan, keittää riisin kaveriksi tai täyttää tortillat. Kurpitsa sopii chilin raaka-aineeksi täydellisesti.

Jos kurpitsachili hautuu padassa vähän niinkuin omia aikojaan, niin kurpitsagnocchit vaativat enemmän näpräilyä. Eivät ne vaikeita ole, eikä edes aikaa vieviä, täytyy vaan muistaa pari seikkaa. Käytä jauhoja tarpeeksi, että saat gnoccit muotoiltua, mutta kuitenkin mahdollisimman vähän, etteivät ne muutu liian koviksi. Armahtaa voi myös gnocchien muotoilussa. Perinteisesti niitä painetaan vasten haarukkaa, että saadaan kivat, kastiketta kannattelevat raidat, tai painetaan sormella pieni kuppimainen kolo pyöreämpään muotoon. Samalta ne kuitenkin maistuvat tappimaisiksi muotoiltuna. Tämä tyyli on osoittaunut omassa keittiössä toimivimmaksi. Ja tärkeää on myös rapsakka, voinen paistopinta. Oikein maalaiskeittiögurmeeta tämä annos!

Kurpitsa toimii hienosti paahdettuna lisäkkeenä ja salaatissa. Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii. Omenasiirapin keittelin kastikkeeksi, vaikka siirappi voi olla hiukan väärä nimi, sokeria en siihen malttanut lisätä, kun omasta omenamehusta keittelin.

Loppuun vielä muistutus leivistä parhaimmasta ja helpoimmasta, pataleivästä. Koska aiheessa ollaan, niin nimenomaan kurpitsaleivästä.

Nyt vaan kurpitsan kimppuun. Muista ottaa siemenet talteen! Ihan paras naposteltava paahdettuna ja maustettuna.

Ja kaikki reseptit löytyvät ylempänä luetelluista sanomalehdistä tänään torstaina, 28.9.

KULTAHÄÄPÄIVÄN MENU

Onnea äiti, onnea isä! Tuossa astelette vastavihittynä avioparina alas Kauhavan kirkon portaita 27.8.1967. 

Häät pidettiin äitini kotona Kauhavan Oravassa, kotitalossa, jonne oli tietenkin kutsuttu kaikki Oravalaiset ja Kortesjärveläisiä ja isäni sukua Ylikylästä. Ei mitkään tanssihäät, tarjoiluna perinteiset kahvit voileipineen ja oikein kaupasta tilatulla täytekakulla. Jälkiruokana oli aprikoosikiisseli. Hauska juttu häistä, jota olen kuullut kerrottavan  läpi elämäni, oli se kun Nyyssölän Urho (Urho ja Aune olivat Oravassa asunut hiukan yksinkertainen pariskunta, Aune oli suuren suuri naisihminen, Urho pieni kyttyräselkäinen mies) korvasi vanhempieni hääkakun. Korvaamisella tarkoitetaan Suomi-Orava -sanastossa  ensimmäisen palan leikkaamista kakusta. Että siinä meni sekin hääperinne.

Yksi vanhempieni saamista häälahjoista oli muuten lähes 700 -sivuinen A4 kokoinen Suuri keittokirja, kirja jonka reseptien selailu ja mustavalkoisten kuvien katselu oli suurta huviani lapsuudessa ja nuoruudessa. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että niinhän se oli, selasin sitä keittokirjaa yhä uudestaan ja uudestaan jo lapsena.

Vanhemmillani on siis 4 lasta ja 7 lastenlasta välillä 3-14v. He (ja meistä lapsista mukana olleet) ovat avioliittonsa aikana  asuneet ja työskennelleet 5 maassa (Sveitsi, Saudi Arabia, Kenia, Bangladesh ja Suomi) Suomessa olemma asuneet 4 paikkakunnalla (Kokkola, Kortesjärvi, Kauhava, Seinäjoki). Meillä lapsilla on ollut hyvä ja kannustava koti, vaikka minä ja Nikoveljeni olemme asuneet myös muusta perheestä erillä eriaikoina kouluasioiden takia. Lomailtu on aina perheenä. Muistan erityisesti auto-telttareissut ja 2 viikon Itävallan laskettelumatkat. 

Taloa eivät vanhempani koskaan rakentaneet eikä meillä ole kesämökkiäkään, mutta lapsuuden muistojen auto, ensimmäisen tipparellun jälkeen, on farmarivolvo, ensin viininpunainen ja sitten vaaleansininen. Tiedättekö, kaksi lasta istui takapenkillä ja kaksi siellä peräloosterissa selkä menosuuntaan. Ekassa volvossa ei ollut edes radiota (eikä isällä suomalaista ajokorttia) ja kaikki automatkat me lauloimme päivän iskelmiä ja lastenlauluja, ihan kurkkukipeänä. Siis me lapset. Äitini ja isäni; no, laulu ei oo niitten juttu. Paitsi nyt lapsenlapsien kanssa olen kuullut jopa isäni laulavan bä, bä, vita lamm. Älkää kysykö miksi repertuaarin ainoa laulu on ruotsinkielinen?

Täydellisen perheidylliin kuuluvaa koiraa ei varsinaisesti ollut paitsi hetki aikaa isän harmaa pystykorva Viri, joka sittemmin muutti mummolaan ja yhden kesän verran siskolleni hankittu faaraokoira Caius, joka vietiin takaisin kasvattajalle minun ollessani interreilillä josta seikasta tunnen huonoa omatuntoa.

Jokaisen avioliiton tarina on varmasti omanlaisensa, jokainen pariskunnana puolikas täydentää toistaan omalla laillaan. Äitini ja isäni ovat tahtoneet olla yhdessä 50 vuotta ja osoittaneet, että se on mahdollista. Me lapset voimme vain olla kiitollisia siitä, että meillä on ollut satumainen onni syntyä rakastavaan kotiin.

Ja meluisaan; paljon huutoa ja naispuolisten kiroilua, mutta myös paljon rakkautta.

Me juhlimme kultahääpäivää perheen parissa eilen,  hiukan myöhässä kun saimme kaikki lapset perheinemme sovitettua kalenterit yhteen (IsoHoo joutui jo töihin). 
Minä vastasin menusta ja sain kuin sainkin hommattua meille peräedellä- Juhalta, tuolta armoitetulta kala-ja kokkausmieheltä erän rapuja (88 kpl, tarkalleen). Menusta ja oganisoinnista vastaaminen tarkoitti, että perjantai-illalla kello kuuden jälkeen haahuilin cittarissa ja muutin kuin vaihtolämpöinen sunnitelma A:sta B:hen, C:hen...no te kyllä tiedätte aakkosten järjestyksen!

Yksinkertaisella mentiin, joten ajattelin, että hiilillä grillatut sisäfilepihvit maustevoilla ja uuniperunalla maistuvat kaikille, ja kylkeen paahdettu tomaatti-broccoliinisalaatti. Jälkiruuaksi omena-kaurapaistos.

Perjantain viimeiset tunnit ensin suihkuttelin ja sitten keittelin kotona rapuja. Lapset ottivat ravut vastaan ihan melkein perheenjäseniksi. Maitotyttö esitteli kavereilleen ja antoi ravuille nimiä. Urho paljasti peruskoulun ala-asteella kertyneet biologian tietonsa muistelemalla, että eikös ravut olekin seura-eläimiä?

Lauantaina puoli kahdentoista maissa sain meille sisaruksistani ja kälystä apujoukot kokkailemaan, joten selvisimme urakasta suunnilleen aikataulussa. 

Omenat, persiljat ja salaatit haettiin omalta kasvimaalta. Kaiken sen kuhinan sekaan keittiöön saapui myös perhetuttumme astianpesukoneen korjaaja, joka korjasikin koneen ilman mitään osanvaihtoja, edellisen korjaajan arvio oli 420€. Laitoin sitten vielä siirtämään Bastard-grillini mummolaan veljeni kanssa :). Tämä on organisointia, jos mikä.

Ruokapöytä oli katettu mummolaan, meitä syöjiä oli siis 9 aikuista ja 7 lasta. Äitini ja isäni yllättivät meidät pukemalla itsensä hääpäivän asuihin, isäni tietysti look alike, mutta äitini käsittämättömästi vanhaan hääpukuunsa, joka edelleen istui äidilleni kuin valettu. Pukuun kuului myös samettipitsinen hupputakki, tuo pitsi oli päässyt kellastumaan ja äitini joitakin vuosia sitten pesi sen, jolloin samettiset pitsiosuudet yksinkertaisesti sulivat pois. Puvun laadukkaasta kankaasta valmisti tien toisella puolen äitini kotoa asuva äitini täti, jota Räätärin Astreaksi kutsuttiin. Astrean mies oli myös räätäri ammatiltaan ja olipa muuten pappani veli ja siis Astrea mummani sisko. Astrea syntyi viime vuosisadan alussa Astrid nimisessä laivassa matkalla Amerikasta  takaisin Suomeen ja nimettiin siksi laivan mukaan Astridiksi. Joka oravalaisen suussa kääntyy tietenkin Astreaksi. Hauska sattuma tässäkin, että siskoni toi Turusta mukanaan alivuokralaisensa, englantilaisen vaihto-opiskelija Rosien, jotta hän pääsisi tutustumaan "tavalliseen" suomalaiseen perhe-elämään. Rosie on kotoisin South Hamptonista, satamakaupungista, jonne tuo Astrid laiva juurikin seilasi!

Ilman mitään siksakkeja ommeltu hääpuku ei ole tippaakaan rispaantunut, vaikka äidin ikätoveri Oravasta on itse asiassa kaksi kertaa lainannut pukua äidiltäni omiin häihinsä.

Nuo Oravalaiset ovat aika velikultia! Myös tällä hetkellä elokuvissa pyörivä Ikitie-elokuva kertoo erään oravalaisen tarinan.

Luen itseni oravalaiseksi.

Ja se menu meni näin

Kultahääpäivämenu

Kotimaiset ravut 

paahtoleipä, voi, majoneesi, sitruuna, tilli, port salut- juustosiivut

xxx

Hiilillä grillattu naudan sisäfilepihvi, persilja-valkosipulimaustevoi, uuniperuna

paahdettu broccoliini-tomaattisalaatti

xxx

omena-kaurapaistos, vaniljakastike

Alkuun joimme maljat Möet&Chandonia, rapujen kanssa tarjolla Chablis Premier Cru  ja jääkylmät sitruunasnapsit. Pihvien kanssa nautimme Riojalaisista punaviineistä (Montecillo ja Campo Viejo Reserva)

Jälkkärin kanssa kahvia, mutteripannusta tai suodattimella, valinnan mukaan

Lapsten kanssa vähän teimme erikoisjärjestelyitä alkuruuan suhteen ja heille oli tarjolla katkarapurengas, paneroituja ravunpyrstöjä, herneenpalkoja ja porkkanatikkuja + puolen tunnin vapaa liikkuvuus, että me aikuiset saimme ravut syötyä.

Onnea vielä ja kestävää rakkautta!