About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 21. joulukuuta 2017

JOULUINEN RUOKATORSTAI


Vielä ennätti muutama jouluinen resepti tänään ilmestyviin Lännen Median sanomalehtiin. 

Hain inspiraatiota vähän muilta mailta, sillä lailla, että ruuat helposti sujahtavat myös omien jouluruokiemme joukkoon.

Meksikolainen joulusalaatti on just tälläinen ja oma suosikkini. Sitä tarjoiltiin  myös syntymäpäivilläni tämä vuonna ja se on ihanan makean rouskuva.



Ruusukaali ja granaatinomena ovat molemmat hyviä juuri nyt.  Oiva lisuke myös joulun ajan pöytään ja muulloinkin. Pekonilla, tietenkin.



Porkkanalaatikko kallistuu idän suuntaan kun puuro korvataan mantelijauheella ja mausteeksi pukataan lusikallinen tahinia. Ei huono muutos, mutta taatusti erilainen kuin perinteinen.



Ja se suuri lihaisen pöydän VAIHTOEHTO. Kalkkuna. Hedelmäinen aprikoosikastike ja pähkinäinen täyte.

Lpuksi vielä perinteinen Melanderin puuro. Itselle aivan uusi makoisa tuttavuus. Maistuu kyllä läpi vuoden. Eikä pala pohjaan. Ainakaan kovin helposti.


Reseptit löutyvät 21.12.2017 Lännen Median tuottamilta ruokasivuilta: Aamulehti,Satakunnan KansaLapin KansaKainuun Sanomat ja Pohjolan SanomatIlkka ja Pohjalainen sekä Turun SanomatKalevaKeskipohjanmaaHämeen Sanomat ja Forssan Lehti.

perjantai 8. joulukuuta 2017

100 JAUHELIHARESEPTIÄ


Kaupallinen yhteistyö, Atria

Jauheliha. Sehän se on kotikokin rakkain ystävä. Helppo ja turvallinen, silti miljoonasti muuntautumiskykyinen. Atria otti ja pisti 100 jauhelihareseptiä samoihin kansiin. Jauhelihakirjan reseptiikasta vastaavat Atria 100 Nuorta Kokkia -ohjelmassa vuosien saatossa mukana olleet, niin osallistujat kuin luennoitsijatkin. Reseptin kirjoittajista löytyykin aikamoinen kavalkadi tunnettuja  ja ansioituneita; vaikkapa Henri Alen, Ari Ruoho, Alex Nurmi, Arto Rastas, Sasu Laukkonen, Teresa Välimäki, Kari Aihinen ja Aki Wahlman. Jauheliha yhdistää kokkaajia huippuravintoloista kotikeittiöihin. 



Jauhelihasta on kerrankin tehty ylellisen kaunis opus, Jauhelihakirja, (sinne pukinkonttiinkin passaava, hyvä lahjavinkki!) Reseptit on jaoteltu arkeen ja juhlaan. Ja voi että niitä riittää! Kirja inspiroi sekä Vähemmän Kokannutta, että Keittiössä Viihtyvää. Reseptit löytyvät myös Jauhelihapaketin Pyörittelijälle, sille joka kernaasti kokkaisi jauhelihasta jotakin muuta, mutta päätyy aina jauhelihakastikkeeseen tai lihapulliin.

Jotka sinänsä on ihan parhaita jauheliharuokia.



Vaikeuksia tuotti ensimmäisen testireseptin valinta. Arki-juhla jaottelun lisäksi kirja esittää hienosti myös niin suomalaisia jauheliharuokia kuin muiden maiden keittiöistä napattuja. Intiaa, Italiaa, Meksikoa, Aasiaa... Jauheliharibsit ja korealainen kaalisalaatti on ehdottomasti kokeiltava, samoin espressochili ja shawarma. Mahtuu mukaan muutama mielenkiintoinen hampurilaisreseptikin, uusia twistejä on kiva kokeilla. Bataatti-jauhelihavuoka meksikolaisittain on takuuvarmasti koko perheelle maistuvaa. Tai vuohen Gruyerellä maustetut jauhelihapihvit.  Kirjasta löytyy myös hyviä käyttökohteita broilerin jauhelihalle. Kana-skewersiä riisinuudeleilla, kookoskanawokkia, kana-korianterisalaattia...


Ville Koppelomäen jauheliha-herkkusienirisotto oli  ensimmäinen valintani. Ajattelin täyteläisen risoton maistuvan koko perheelle, niinkuin maistuikin. Samalla sain muistutuksen, kuinka ihanan umamilta paistetut herkkusienet maistuvatkaan. Jauheliha risotossa toi retroisia muistoja koulun köksän tunnilta.

Mulla on aina myös pakkasessa jauhelihaa, sen parempaa varasuunnitelmaa ei olekaan, silloin kun ei keksi mitään kokattavaa. Jauhelihasta keksii aina, ja nyt Jauhelihakirjan myötä vielä 100 x helpommin.


Klikkaa kuva suuremmaksi niin pääset lukemaan reseptin
Kun sain kokkauskaverikseni vielä Maitotytön, tuli ruuasta pelkästään positiivista elämystä. Eikä se tosiaankaan ollut vanha kunnon jauheliharisotto, vaan ihan 2.0.



ARVONTA:
Jauhelihakirjan voit saada omaksesi myös hyvällä arpatuurilla. Vinkkaa kommentteihin oma jauhelihasuosikkisi ja osallistut painotuoreen kirjan arvontaan. Kommentit 14.12 mennessä. Katso arvonnan säännöt. Lataamalla ilmainen Arilyn- mobiilisovellus, pääset fiilistelemään kirjan resepteistä tehtyjä videoita.





torstai 7. joulukuuta 2017

SARJASSAMME BEST KEPT SECRETS




Kaupallinen yhteistyö HOK Elanto ja Viinimaa

Ravintolalounas. Olen niin kyllästynyt laitosmaisiin buffetlinjastoihin ja pitkän linjan ala carte-  lounaisiin on harvoin aikaa tai varaakaan. Onnistunut välimalli siis enemmän kuin kiinnostaa. 

Arvostan hyvän yksinkertaista ruokaa kivalla pikku twistillä ja varsinkin arvostan sitä kun se tehdään tilauksesta ja kannetaan pöytään. Minut kutsuttiin katsastamaan Helsingissä (jossa nyt en ihan varteensa hyppää lounailla) Citykäytävässä sijaitsevan Sports Academyn lounas. Olin ihan, että minäkö, sporttinen? joo, siitähän on tosiaan tullut monta kertaa kuljettua ohi...vaan enpä kulje enää.


Kyllä, se on ihan oikea sportti-baari, täynnä isoja kuvaruutuja ja hiukan sellainen ysärilookki pubisisustus, mikä on oikeastaan aika rentoa ja mutkatonta. Mutta että ne tarjoavat ihan himpskatin hyvää ruokaakin, lounaallakin. Ei mitään salaattipöytähömpskötyksiä vaan lounaan lisukesalaattikin rakennetaan keittiössä. Pääruoka kootaan kulloinkin listalla olevista pääruoka-aineista, lisukkeista ja kastikkeista mieluisiksi. Ja palvelu pelaa!

Normityöpäivä: Lounasvideontekoa. Mahtava työsuhde-etu; ruoka!

Tällä kertaa söin  mehevän paistetun lohen kasvispedillä. Oikeasti lounasihanuutta löytää lautaselta vastapaistetut napakat vihannekset. 

Lohen kanssa maistoin Ruffiano Lumina Pinot Grigio valkkaria, oiva suositus sillekkin. Videolle tallentui ammattilaisottein tehty viinilasin pyörittely. Not! Mutta tiedän mistä tykkään.



Sain herkullisen lounaan reseptin myös kotiin viemiseksi ja kotonakin fiilistelin vielä  annosta ja kuvasin (ja join) viiniä. Pinot Grigio on ihana valkkarirypäle ja tykkään siitä oikein kirpsakkaan kylmänä; mineraalisena ja sopivan hapokkaana, vaikka siitä kyllä löytyy  sopivasti myös hedelmäisyyttä ja yrttejä.


Pakkaan olla vähän kaksijakoinen ravintolakäynneissäni ja tapauskohtaisesti löydän itseni aina jommasta kummasta ääripäästä. Valitsen kodin ravintolan sijaan, koska saan siellä aika usein parempaa ruokaa ja huomattavasti edullisemmin kuin ravintolassa (vaikkei kotonakaan aina onnistu), mutta toisaalta rakastan koluta ravintoloita, uudet makuelämykset ja inspiraatiot omiin kokkauksiin ovat useimmiten lähtöisin jonkun ruokaa rakastavan keittiömestarin luomuksista. Parhaat ravintolat tarjoavat elämyksiä, joihin kotikokin ammattitaito ei vaan taitu.



Paistettua lohta ja kasviksia lime-jogurtin kera
(neljälle)
 4 palaa lohta (á n. 150 g)

Kasvikset
280 g porkkanaa
220 g kirsikkatomaatteja
220 g sipulia
220 g neulapapuja
suolaa
mustapippuria

Kastike
7 mintun oksaa
3 limen mehu
2-3 valkosipulinkynttä
250 g turkkilaista jogurttia
½ tl suolaa

Puolita porkkanat pitkittäin ja leikkaa pitkiksi vinoviipaleiksi. Esikypsennä keittämällä tai höyryttämällä muutama minuutti ja jäähdytä. Jätä kuitenkin puruvaraa! Puolita kirsikkatomaatit. Kuori ja suikaloi sipuli. Jos neulapavuissa on mustuneita päitä, leikkaa ne pois. Sekoita kasvikset keskenään.

Valmista kastike. Nypi mintusta lehdet ja hienonna kevyesti. Purista limestä mehu ja hienonna valkosipuli. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Paista lohta ensin kuumalla pannulla nahkapuoli alaspäin muutama minuutti, jonka jälkeen siirrä lohet 200-asteiseen uuniin nahkapuoli ylöspäin. Paista noin 5-9 minuuttia palan paksuudesta riippuen. Paista sillä aikaa kasvikset pannulla öljytilkassa kuumiksi ja rapeiksi, mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kasaa kasvikset lautasille ja nosta lohipalat kasvisten päälle. Aseta kastike kauniisti annokseen, mutta älä kuitenkaan peitä rapeaksi paistunutta nahkaa. Viimeistele halutessasi rucolalla ja sitruunalla.



 Ja arvatkaapa mitä? Kotiannos oli herkullinen, mutta oliko se parempi kuin Joonaksen Sports Academyssä  minulle valmistama?

 No ei!

Tiivistettynä siis Sports Academyn lounas yllätti! Kelpaa kelle vaan. Paikalliset hop, hup, lounaalle ja erikoisvinkki meille Helsingissä vieraileville maalaisille vieraspaikkakuntalaisille, jotka aletaan olla eksyneitä siinä 50 m päässä rautatieasemasta. No, siitä Citykäytävästä löytyy paikka, johon on helppo pysähtyä lounaalle. Anteeksi, HYVÄLLE lounaalle.





keskiviikko 6. joulukuuta 2017

ONNEA SUOMI 100!


Onnea ihana Suomi 100v!

Juhlapäivän kunniaksi listasin 100 suomalaista ruokasuosikkiani arjesta ja juhlasta. Koska lista on henkilökohtainen, siltä puuttuu suomiruoka-inhokkini verilätyt ja maksalaatikko, sekä rusinoilla että ilman. Ruuat eivät välttämättä ole myöskään suomalaisia siinä mielessä, että alkuperäinen saattaa löytyä muualta, mutta kuitenkin (ollut) vakiintunut suomalaiseen ruokavalioon. Selvästi etnot lempiruuat jätin pois. 

Suositummuusjärjestys on mahdoton esittää, siksi listaan vain siinä järjestyksessä kun mieleen tuloo.

Mitä tärkiää lisäisit omaan listaasi?

  1. mätileipä
  2. paistetut silakat
  3. savulohi
  4. paistetut ahvenet
  5. lohikeitto
  6. pinaattikeitto
  7. jauhelihakeitto
  8. makkarakeitto
  9. nakkikeitto
  10. nakkistroganof
  11. juustohampurilainen sulatejuustolla grilliltä
  12. nuotiomakkara
  13. hirvikäristys
  14. hirven routapaisti
  15. pihvit hirven fileestä
  16. riisipuuro
  17. mannapuuro
  18. mansikkakiisseli
  19. tiikerikakku
  20. läskisoosi
  21. joulukinkku
  22. jauhelihakastike
  23. pellillinen pitsaa
  24. lihapiirakka
  25. lihakeitto
  26. kesäkeitto
  27. tilliliha
  28. ruisleipä
  29. saaristolaisleipä
  30. korvapuusti
  31. ankkastukki
  32. piparkakut
  33. lusikkaleipä
  34. makaroonilaatikko
  35. nyhtöpossu tai porsaan uunilapa
  36. voi
  37. piimä
  38. viili
  39. kananmuna-anjovisleipä
  40. salmiakki
  41. karjalanpiirakka ja munavoi
  42. lakritsa
  43. lätyt
  44. ressu eli uunipannukakku
  45. voisilmäpulla
  46. hernekeitto
  47. näkkileipä
  48. valkosipulisilakka
  49. sinappisilakka
  50. paistetut perunat
  51. piimävelli
  52. kotijuusto ja lakkahillo
  53. lakkatäytekakku kinuskilla
  54. suklaamannapuuro
  55. mämmi
  56. savustettu lampaanviulu
  57. karjalanpaisti
  58. kiuasmakkara
  59. verileipämaito
  60. maitoperunat
  61. graavilohi
  62. graavisiika
  63. vispipuuro
  64. kalakukko
  65. lanttukukko
  66. kaalikeitto
  67. sienisalaatti
  68. mustikkamaito
  69. voileipäkakku
  70. mokkapalat
  71. lenkkimakkara
  72. paistetut porsaankyljykset
  73. uudet perunat ja voi
  74. rosolli
  75. lihapullat ja muusi
  76. puolukkahillo
  77. palapaisti ja keitetyt perunat
  78. savukinkku
  79. paistetut uunijuurekset
  80. unelmatorttu
  81. puolukkarahka
  82. ruispuolukkapuuro
  83. paistetut muikut
  84. silli
  85. mansikkakaakku
  86. joulutortut
  87. naurisrieska
  88. aladobi
  89. haukimureke
  90. kanaviillokki
  91. jauhemaksapihvit
  92. paistettu maksa
  93. maksakastike
  94. laskiaispullat
  95. lindströminpihvit
  96. pinaattilätyt
  97. raparperikiisseli
  98. madekeitto
  99. sienimuhennos
  100. kinkunrasvaan dipattu ruisleipä
En unohtanut listalta joululaatikoita tai kaalikääryleitä, ne nyt vaan ei mahtuneet mun sataseen, vaikka kaikki hyviä ovatkin.

ONNEA SUOMI 100!

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

BURRITOKULHO CON QUESO FRESCO


Kaupallinen yhteistyö Apetina.com

Jos ei kaamosta piristä meksikolaistyylinen, ihanasti  värikäs ja tuoreen maukas meksikolaishenkinen burritokulho, niin ei sitten kyllä varmasti mikään muukaan! Ainakin haluan ajatella, että hyväntuulen ruoka saa myös minut hyvälle päälle, värit piristävät ja raikkaat maut tuovat uutta potkua päivään.

Kyllä näin on! 

Valitettavan paljon vaan on tuota piristystä ja energialisää tänä syksynä kaivannut. Miten voi helppo elämä tuntua välillä näin raskaalta?

Onneksi ollaan vielä tasolla, jossa vaikka yön aikana satanut valkea lumi tai päiväkodin pihalla tuntemattomalta äidiltä saatu kommentti:"Voi onko se sinun se ihana Urho?" (Urho on pienten Pingu-luistelussa ohjaajana), riittää nostamaan mielialan niin, että jaksaa taas yhden päivän eteenpäin.

Ja kyllä siihen jaksamiseen riittää myös kulhollinen hyvää ja kaunista ruokaa. 


Apetina on vaihtanut pakkaustensa ulkonäköä syvän siniseksi ja tuonut markkinoille myös uuden meksikolaistyylisen Queso Fresco-juuston.  Tämä hyvin mieto juusto, joka on vähän kuin sekoitus ricottaa ja intialaista paneeria, murustellaan useimmiten annosten päälle, mutta ainakin Apetinan versio soveltuu erinomaisesti myös pannulla paistettavaksi. Ja koska tuollainen ristikkoinen paistokuvio on kaunis juuston pinnassa, innostuin paistamaan juuston palasina murustelun sijaan kulhon komistukseksi.

Käy kurkkaamassa resepti Apetinan sivuilta.



maanantai 20. marraskuuta 2017

MAISTAN JO JOULUN




Kaupallisessa yhteistyössä Atria. Sen ansiosta postaus sisältää herkullisen reseptin Bravuuri Porsaan Juhlapaistiin ja pikaisen helppoihin mutta herkkuihin juhlanappeihin.

Joulu tulee, itse asiassa nopeammin kuin ehdin kinkku sanoa. Tiedän, että aaton vastaisena yönä paketoin vielä lahjoja pikkutunneille, enkä todellakaan siksi, että aikani olisi kulunut kaappien siivoamiseen. Minun tapauksessani aika on on yksinkertaisesti vain kulunut kaikissa joulunalun pikkupuuhissa, joiden suon menevän sen hillittömän siivoilun edelle. On lasten joulujuhlia ja joulunäytöksiä, tonttutonni -pikaluistelukisat, ratsastajien pikkujoulu, glögikierros naapuruston terasseilla, lasten joulukalenterien täyttö ja viime tippaan jätetty joulukorttishow.

On ruoan suunnittelua, kokeilua ja miettimistä. 


Olen superperinteinen jouluihminen, enkä voisi kuvitella omaa jouluani ilman kinkkua ja laatikoita. Välttelen kaikkia joulupöytiä joulun alla, napakymppijouluna maistan perinteistä kinkkua ja laatikoita joulupöydässä vasta ensimmäistä kertaa. Ei varmaan teitä yllätä, että meillä kinkku paistetaan aina aattoyönä, sen hurmaava tuoksu tuo jouluaattoaamuna joulun.

Useimmat jouluni perinteet ovat lapsuudesta tuttuja ja omille lapsillekin sitä haluaisi luoda tutun ja turvallisen joulun muistot. Ei, minä en itsekään lapsena suostunut maistamaan ainuttakaan laatikkoa, enkä haaveillut löytäväni bestseller-sillireseptiä joulupöytään, vaikka nykyään joulu tuntuu pyörivänkin juuri niiden ympärillä. Muistutan itseäni, etten anna tonttulakin kiristää, meni lasten lautasilta joulupöydässä suuhun sitten vaikka pelkästään sinappia ja perunaa.

Se jouluruoka, että ollaan yhdessä, on kaikkein tärkeintä. Ja jos ei voida olla yhdessä juuri jouluaattona, niin sitten jonakin muuna päivänä. Annetaan joulun perinteiden rennosti venyä ja paukkua. 

Joulupukilta toivon itselleni ihanian jouluruokia avarakatseisuutta joulupöydän laadintaan, Hyvä-ruoka-parempi- mieli -tyyliin ja jokaiselle teistä joulun bestsellersillireseptiä omannäköistä, rentoa joulupöytää, jonka tarjottavat valmistanut jaksaa istua hymyssä suin pöytään itsekin. Atrialta voi hakea sen perinteisimmän kinkun, joka kypsyy ruiskuoressa mun leivinuunissa tai sitten piirun verran rennomman ja helpomman joulun. Reseptit löytyy.

Vaikka jotain tälläistä:


Kolmen kaalin Savupossu
6:lle
n. 1,5 kg Bravuuri Porsaan juhlapaisti
600 g rosamunda-perunaa
250 h savojinkaalin lehtiä
250 g punakaalia suikaloituna
200 g lehtikaalia ruodittuna
2 rkl öljyä
1 dl saksanpähkinöitä
1 rkl vaahterasiirappia
½ granaattiomenan siemenet
suolaa, mustapippuria
kastike
1 rkl dijon-sinappia
½ dl oljyä
2 rkl Balsamicoviinietikkaa
 1 tl Herbs de Province- mausteseosta
1 tl sokeria
½ tl suolaa, mustapippuria

Poista etiketti Juhlaporsaanpaistista, älä poista tai avaa pakkausta vaan laita se 3 h 150° C uunin alatasolle. Poista pakkaus ja siirrä possu nesteineen foliovuokaan. Savusta savustuspöntössä tai grillissä miedolla lämmöllä 1 h. Voit myös jatkaa kypsennystä vielä tunnin uunissa. Anna vetäytyä 15 min.

Lohko pestyt perunat kuorineen, kierittele öljyssä (1 rkl) ja mausta. Paahda 200° c napakoiksi, noin 20 min. Pyöräytä kaalit öljyssä (1 rkl) ja lisää uuninpellille perunoiden kanssa ja paista 10 min. Suolaa ja pippuroi.

Paahda saksanpähkinät pannulla vaahterasiirapin kanssa, nosta jäähtymään ja rouhi karkeasti. Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki ainekset.

Kokoa salaatti isolle tarjottimelle yhdistämällä kaalit ja peruna, pähkinät, granaattiomenansiemenet ja lopuksi kastike. Nosta Juhlapossu keskelle ja viipaloi.


Nopeat juhlanapit
6:lle
12 ruisnappia
6 rlk Jogurttinen Sitruuna-Tilli Perunasalaattia
6 rkl Jogurttinen Omena-Inkivääri Punajuurisalaatti
50 g Vuoluhärkä
50 g Kylmäsavulohi
hiukan tuoretta tilliä ja persiljaa

Nostele 6:lle ruisnapille lusikallinen perunasalaattia ja toiselle 6:lle punajuurisalaattia. Rullaa kylmäsavulohi ja pätki rullasta 6 pientä ruusua, jota nostat perunasalaatin päälle. Koristele tillille. Nosta punajuurisalaatin päälle pala vuoluhärkää ja koristele persiljalla.


Kaupallisessa yhteistyössä Atria





sunnuntai 19. marraskuuta 2017

SAVUISET KUKKAKAALIWINGSIT, MÄ ANTAUDUN


Kaupallisessa yhteistyössä Apetina

Toisinaan mä vähän yritän pyristellä vastaan. Joku uusi trendiruoka alkaa ilmestyä vatsaan  vastaan blogeissa ja lehdissä ja kaikkialla ja musta alkaa tuntua, että kaikki tätä on jo tehneet, en taida edes viitsiä. Tai päätän, ettei tuo nyt voi kummosta olla kun en minäkään ole sitä viitsinyt koittaa valmistaa. Tai en halua tehdä samaa kun muut. Tai joku muu mahdollinen tyhmä syy (huomatkaa, yhtään en epäillyt ettenkö OSAISI, vaikka se kyllä kannattaisi ehkä ottaa huomioon kuitenkin jo listan alkupäässä).

Lopputulos yleensä on se kuuluisa "miksi en tehny tätä aikaisemmin?"

Niin kävi vähän kukkakaaliwingseillekkin. Kun tein niitä ensimmäistä kertaa syksyllä kun naapuruston golffaajat (minä en golffaa, minä laitan ruokaa) tuli meille syömään ja vaikka niiden rakenne  hiukan kärsi pikkuisesta odottelusta ja dipitkään ei tainneet olla kovin erikoisia, niin kaksi pellillistä kukkakaaliwingsejä loppuivat pöydästä ensimmäisenä (toki tämä saattaa vain kertoa muun tarjottavan tasosta...).


Ja jos nyt sattuu vielä olla joku, joka on laittanut silmät aina kiinni kun on nähnyt tämän somehittiruuan (nyt voit jo avata pelkäämättä olevasi trendipelli, tällä hetkellä aikaansa seuraavat ovat jo ohittaneet kukkakaaliwingsit ja tunkevat parhaillaan joulutorttuihin vihreitä kuulia ja SITÄ en aio kokeilla ainakaan pariin jouluun vielä), niin pienenä kertauksena, että kukkakaaliwingsit ovat vähän niinkuin kasvisversio, tai helposti vegaanikin, tulisista kanansiivistä. Se on aika hassua, että ne melkein näyttävätkin wingseiltä ja onnistuessaan ovat juurikin yhtä rapean mehukkaita ja himoittavia. Ihania!


Ensimmäisellä kerralla pyörittelen loppuvaiheessa kukkkaalit Siipiveikkojen tulisessa soosissa, onhan se ainoa oikea, etikkainen hot wings -kastike. Apetina pyysi mua kokkaamaan oman versioni kukkakaaliwingseistä ja niihin kokeilin savunmakuista BBQ- kastiketta. Toimii myös erittäin hyvin. Dippipuolella noustiin tällä kertaa voittoon, mitäpä ei erinomainen juusto ja sitruunaiset yrtit pelastaisi!


Kannattaa kokeille tätä mun reseptiä, koska tein aika radikaalin muutoksen myös paisto-aikoihin. Miksi ihmeessä kaikki reseptit järjestään paistavat kukkakaaliwingsejä 20+20 min? Siinä on kuulkaa puolet liikaa eikä riitäkkään! SAVUISET KUKKAKAALIWINGSIT - resepti löytyy siis  Apetinan- sivuilta.
Sivuilla, ihan niinkuin Apetinan juustoillakin, on uusi syvänsininen ilme.