Pages

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kimchiä - ja vähän äkkiä!


Kimchi on niitä ruokia, joita joko rakastaa tai sitten ei. Itselleni olen antanut luvan rakastua tähän korealaiseen kiinankaalista fermentoimalla eli hapattamalla valmistettavaan mausteiseen ruokalajiin. Tosiasia nimittäin on, että sen maku kuuluu erottomattomasti moneen korealaiseen herkkuun. Ja ellet vielä tiedä sitä, niin korealainen ruoka ON herkullista.

Silloin harvoin kun pääsen aasialaiseen ruokakauppaan, on sieltä helppo napata vastaisuuden varalle purkki tai pari kimchiä. Minulle se on kelvannut mainiosti, vaikka tietenkin kunnon kulinaristi vannoo kotitekoisen nimeen. Kivistön Mari on minulle eräässä kimchi-liitännäisessä tapaamisessa, jonne pakotin hänet ostamaan valmiin tölkin kertonut, että valmistukseen liittyvä hajumaailma on melko tujakka. Samoin kuin (kunnon) kimchiä syöneestä ruokailijasta leijaava aromi.

Eipä siis minkäänlaista epäröintiä, kun löysin netistä Kimchiä tunnissa - tyylisen reseptin. Mulle oli tulossa rakas yllätysvieras, possu oli muhinut yön yli nyhdöksi, Bos säm'eistä puuttui vain kimchi. Minä valmistin sitä sitten pikana, ja se on kyllä aivan kelpo kimchin korvike. Eli suosittelen.

Toinen asia ennen reseptiä vielä, jonka haluan jakaa, on viha-rakkaussuhde kiinankaaliin. En tiedä onko suomalainen laitoskeittiö tehnyt karhunpalveluksen kiinankaalille vai kiinankaali laitos/lounasruualla, mutta jossain vaiheessa näin punaista kun salaattipöydässä ainakin -80 ja -90 luvulla (ja vieläkin) aneemisen salaatin pohjana oli aina kiinankaali. Siis vaikka kiinankaali, ananas ja herne-maissi-paprika. Argh! Ymmärrän sen käytön edullisen hinnan ja pitkän säilyvyyden takia. Mutta sitä on kyllä käytetty aivan väärissä paikoissa. Kyllä se salaattiinkin sopii,  ainakin itämaisiin aika marinoituihin, parhaimmillaan siis erinomainen se on kuitenkin wokattuna lämpinä. Ja sitten kimchinä. Eläköön Napa cabbage!

Pika -Kimchi
1 kiinankaali
4-6 valkosipulinkynttä
2 rkl kalakastiketta
4 rkl Chilihiutaleita tai  vähemmän (korealaisia, jos on, mulla ei)
2 tl sokeria
1 rkl omenaviinietikkaa
3 kevätsipulia parin sentin paloiksi pilkottuna
0,75 dl suolaa
1,5 litraa vettä

Kiehauta vesi ja sekoita suola siihen, anna jäähtyä viitisen minuuttia.

Poista kaalista kanta ja suikaloi reiluiksi paloiksi (minä vedin aika pieneksi, että mahtuu paremmin salaatinlehdelle). Kaada suolavesi kulhosssa olevien kaalien päälle ja anna seistä 10 min. Sekoita ja anna seistä vielä 5 min. Kaada kaali sitten lävikköön ja huuhtele ainakin kolmeen kertaan kylmällä vedellä. Anna valua lävikössä.

Sekoita muut aineet toisessa kulhossa. Ravistele vielä kaaleista ylimääräinen vesi ja sekoita kaali ja mausteet huolellisesti niin, että kaalit pinnoittuvat kaikkialta. Tarkista maku ja lisää suolaisuutta, tulisuutta tai hapokkuutta makusi mukaan.
Tarjoile vaikka  Bos säm'inä eli käärittynä salaatinlehtiin, tällä kertaa siis nyhtöpossun, korianterin ja kevätsipulikastikkeen kanssa.

Tuli aikasmoisen tulista.





Ja loppuun se Jorma Uotisen kuuluisa sanonta!



29 kommenttia:

  1. Suomalainen laitoskeittiö on tosiaan pilannut kiinankaalin maineen. Siinä on se hyvä puoli, että kiinankaalia saa ihan törkeän halvalla. Kiinankaalihan on siis herkullista, mutta pitäähän siitä tehdä jotakin, eikä vain silputa. Kuten nyt vaikka tällaista pikakimchiä. Täytyykin joskus kokeilla, jos pääsee fermentoitu loppumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sulle ei oo niin ominaista kuitenkaan tämä mutkien oikominen....sen sijaan hamsterina sua kyllä pidän, mistä todistavat lukuisat säilöntäpostauksesi ja se 50kg pastatilaus Italiasta, voisi loogisesti olettaa, että jo on maailmankirjat sekaisin kun sulta Kimchi loppuu!

      Poista
  2. Voi että oli mahtava lukea tämä! Minä olen kuukausikaupalla vatuloinut kimchin teossa, kun aina siihen muka menee (ja siis meneehän sitä) aikaa. On sitten jäänyt tekemättä, vaan eipä jää enää. Korea, täältä tullaan!

    VastaaPoista
  3. Korean köökki on mulle jotenkin ihan vieraaksi jäänyt, nolo tunnustus siis. :( Mutta kiinankaalin on sama suhde, rakastan sitä pannullta käynyttä versiota, mutta vihaan niitä kiinankaali-ananassalaattisettejä. Samahan on sittemmin tapahtunut jäävuorisalaatille. Näen senkin kanssa aika usein nykyisin punaista...

    Kimchi, luulen, että tykkäisin siitä kyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei siinä oo mitään noloa, ei voi ihan kaikkeen keskittyä, on tässä maailmassa niin monta hyvää ja persoonallista ruokamaata!... onneksi! Ei lopu meiltä postaukset ihan heti!

      Poista
  4. Tuo pikakimchi kuulostaa kyllä sen verran hyvältä että pitänee kokeilla.En ole koskaan kimchiä syönyt,mutta ennen Seoulissa useinkin käynyt velipoika aina on kehunut sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta muista nyt sitten, että tämä tosiaan on pikaversio ja alkupperäinen on vielä alkuperäisempää.

      Poista
  5. Kimchiä on minunkin pitänyt kokeilla. Kiva aloittaa tällaisella vähän nopeammalla ohjeella - kuulostaa oivalta,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä soverltuu kyllä mun ruokafilosofiaan oikein hyvin.

      Poista
  6. En ole kimchiä minäkään tehnyt, pitää laittaa yhä kasvavalle tehtävien listalle..
    Mitä se Uotinen sanoo kun ei oikein aukee toi loppu...?

    VastaaPoista
  7. Kimchi on kyllä iteltä kokeilematta,mutta sait vakuuttumaan että se on hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin erilaista. Saatta olla nk. acquired taste....

      Poista
  8. Mä ostin kesällä reissusta kokonaisen kimchi-kirjan sekä sitä korealaista chilihiutaletta, mutta jotenkin siihen fermentointitouhuun ei oo vielä tullut tartuttua ;) Pikaohje on mahtava juttu siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkin ajattelin, että ensi hätään tämä hyvä, ennenkuin sukellan fermentoinnin pyörteisiin oikein kunnolla

      Poista
  9. Hi Nanna! I found your site when you put a link to my site for my quick pickled kimchi! Imagine my surprise to see my recipe on a blog written in Finnish. It's so cool! This is what I love about food blogs; you can connect to people all over the world. :) I think your batch of kimchi looks tastier than mine. Cheers!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja;You never know where a good recipe will find its way. Really enjoy your blog so don't mind if I stop by again!

      Poista
  10. Hyvältä näyttää, eikä tuo nopea valmistustapakaan ole mikään miinus :). Ootko käynyt Helsingissä Mariankadulla sijaitsevassa Korea Housessa? Pitäiskö mennä sinne vetämään chiliöverit parin viikon päästä sunnuntaina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOOOOO tai siis en, mutta joo, ellei oo liian kiiru kotia.

      Poista
  11. minä taas kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät voi ymmärtää miten käymisellä saadaan aikaan jotain niin ihanaa kuin alkoholia ja jotain niin... ei-ihanaa kuin kimchiä. Haluaisin siitä pitää, mutta toistaiseksi ei ole onnistanut...

    VastaaPoista
  12. Mä teen tätä tänään, koska huomenna syödään nyhtistä. Tiedoks. Ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Eilen ostin purkkikimchiä bulgogin kaveriksi, hyvää oli mutta törkeän kallista. Täytyy kokeilla tätä. Kävin viime talvena Koreassa. Rakastuin heti ruokaan, ja maahan. Weilai

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten sitä varsinaistakin on aika helppo tehdä, vaatii vaan vähän aikaa.... Mutta tämä pikaversio on ihan hyvä kun pitää saada TÄNÄÄN!

      Poista
  14. Resepti vaikuttaa hyvältä JAPANILAISEN kimchin reseptiltä. Japanissa kimchi valmistetaan yleensä ilman fermentointia.

    VastaaPoista