Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Foodiet Gotlannissa




Symbolisoikoon tämä hampurilainen sitä, että kyllä me syötiinkin. Ja nähtiin, koettiin ja opittiin. Rakastuttiin Gotlantiin joka iikka. Minä lisäksi tähän Tuplajuustohampurilaiseen.

Saavuimme pienellä ruokabloggaaja-porukalla perjantai-illalla sen verran myöhään, että aloitimme ketjuravintoloimalla. Clarion hotellimme Kitchen&Table oli kuitenkin juurikin paikallaan kun kävimme läpi viikonlopun ohjelmaa. Marcus Samuelssonin, tuon Ruotsin lahjan Manhattinille kehittelemässä menussä löytyi monenlaista purtavaa...ja me tietenkin tilasimme vähän kaikkea. Vähän kaikki oli mainion makuista ja mun pääruokani, tuo hampurilainen, oli todella hyvä ja ihanasti medium.


Kokonaisuudessaan viikonloppu keskittyi kuitenkin vahvasti saaren omaan ruokatarjontaan ja tuona samaisena viikonloppuna torilla juhlittiin kauden ensisatoa  Primör Premier'iä. Mikä Gotlannissa on sitten niin kutkuttavaa foodie-vinkkelistä? 



No siellä tuotetaan vaikka parhaat parsat. Kasvatetaan sahramia. Syksyisin kolutaan mannut tryffeleiden perässä. Puhumattakaan jostakin normi uusista perunoista, mansikoista, kevätkaalista. Ja ne laitumilla laiduntavat lampaat ja lihakarja. 



Villinä kaikkialla vihertävä Ramslök eli Karhunlaukka, jota on ihan kaikkialla, paitsi silloin juuri kun olisimme halunneet pysähtyä poimimaan sitä. Tai käärmeenlaukkaa, skogslök.

Olin aivan pyörällä päästäni kun törmäsimme jatkuvasti lajeihin joista en ollut kuullutkaan. Kun käsintehdyn suklaan sisällä on Slånbär'iä eli oratuomen marjaa. Tai sahramipannukakkujen kanssa syödään Salmbär'iä eli sinivatukkaa. 

Pikkuisen pökerryttävää opin ja uutuuden huumaa.Ymmärrättehän? Samaan aikaan tuttua ja eksoottista.

Ja kaikkialla ympärillä on meri antimineen. Torin laidalla sijaitsi pikkuriikkinen ravintola Bakfickan, jonka kalaisa tarjonta on sitä mitä se parhaimmillaan voi olla. Annokset lähes uivat pöytään.





Jos minun pitäisi valita yksi asia, mitä eniten kadehdin ruotsalaisilta, luulen, että se olisi savustetut katkaravut. Mikäli sinulla on mahdollisuus päästä apajille, älä koskaan jätä tilaisuutta käyttämättä!



Hiukan jäi kaivelemaan myös se kuinka pääruokani silakat saattoivat olla niin suuria. Kuva ei tässä kyllä tee oikeutta. 


Paikan kalakeitto



ja kampasimpukat



olivat myös mainiot, vaikka voiton taisi viedä isäntämme Jonaksen kampela-annos kevätkasvksineen. Siitä ei tietenkään ole kuvaa. Ruokabloggarillakin koittaa se hetki kun on ruvettava syömään....



Saimme maistella myös eksentrisen kuuloisen juustonvalmistajan Stafvan juustoja.

Välillä piipahdimme ihanissa Visbyn putiikeissa.


Kränku Te & Kaffe on valittu vuoden 2015 ruotsalaiseksi pikkukaupaksi

Ja sitten oli tietenkin Fika. Rahvaanomaisesti sanottuna päiväkaffen aika. Leva oli just oikea paikka sille kaupungin ulkopuolella. Fikamme sisälti mm. upeaa unelmatorttua, ihan samannäköistä kuin suomalainen, mutta taikinassa oli aivan erilainen upea sitko. Ja palat olivat julmetun kokoisia.

julmetun kokoiset palat tuossa oikealla....

Sisääntultaessa törmäsi ensimmäisenä upeaan limppurivistöön ja kuivuvaan karhunlaukkaan.



Melkein uskallan kokeilemattakin suositella paikan lounasta, ihan vain fika-kokemuksen ja ulkonäön perusteella.



Ajelimme vuokra-autolla ympäri saarta tilalta toiselle. Krusmyntagården kasvitarha oli pysähtymisen arvoinen jo ihan maisemien takia.




Lilla Bjers maatilalla viihdyimme tovin jos toisenkin, puiden katveessa emäntä kertoi meille maatilasta, elämästä, maanviljelyksestä, ravintolasta ja sattumuksista, jotka ovat tuoneet perheen tähän hetkeen ja luoneet Lilla Bjersin kesäravintolasta yhden saaren suosituimmista. Perhe kasvattaa parsaa, mansikkaa ja joulukuusia, kaikkia ekologisesti. Tarina tempasi mukaansa aitoudellaan ja sillä, että tunnelma oli niin läsnä ja todellisen konstailematon. Ja lapset tekivät viereisellä nurmikolla sirkustemppuja.



Aika moni meistä innostui hamstraamaan Gårdsbutikista siemenperunoita, rohkeimmat jopa parsanjuurakoita. Joiden ostamatta jättämistä saattaa joku nimeltä mainitsematon tämän jutun kirjoittaja katua.



Ljugarnissa sijaitsi matkan kulinaarisin lounas ihastuttavassa kasvihuonemiljöössä; Smakrike Krog & Logi.


Paikan parsakeitto oli jumalaista. Alan muuten katsella ihan uudella silmällä kirveliä. En ole jotenkin koskaan oikein osannut käyttää sitä, mutta sekä Ruotsissa että Tanskassa se tuntuu olevan kovassa huudossa.



Rapean kylmän valkoviinin kera nautimme  maissikanaa ja primöörejä. 

Jälkiruuan siirryimme nauttimaan puutarhaan. Tämä oli kevään ensimmäisiä kohtaamiani kesäisiä päiviä muuten. Seura, ympäristö, kesäinen päivä ja kaikki yhdessä nähty ja koettu sulautuivat tässä vain yhdeksi ihanaksi onnen hetkeksi. Sellainen mökkilaiturionnenhetki.




Parin tunnin kuluttaa lounaasta oli aika vielä viimeisen ateriahetken kun kokoonnumme ihanaan lättylään Creperie & Logi fiilistelemään Gotlantia vielä ennen kotimatkaa. Paikka jossa on näin kaunis lattia ei voi olla huono.


Toki paikkaa voi suositella myös tarjonnan perusteella, ei pelkästään lattian.




Mitä tässä enää voi sanoa? Gotlanti täyttää foodie-turistin vaatimukset. Kuin myös luontomatkailijan, pyöräilijäturistin, keskiaikaharrastajan, puutarhainnostuneen, Peppi Pitkätossu-fanin, lampaantaljanmetsästäjän, politikoinnista innostuvan tai dekkareita ahmivan matkustavaisen lomahaaveet.  Tänne voi tulla myös perhematkailemaan, pariskuntamatkailemaan ja jopa krebaamaan (siis sehän on sitä kreisibailausta, eikä minun kuuluisi tietää siitä yhtään mitään / luultavasti tavasinkin sen väärin).

Ja toden totta, me pikkufoodiet painoimme viikonloppuretkemme jokaisena iltana päämme ajoissa kiltisti Clarion- hotellimme tyynylle ja ihanalle lampaantaljalle.

Jos kiinnostuit, lisää kaikenlaista tietoa löytyy VisitSwedenin sivuilta.



Ihanat bloggaajakollegat ovat kirjoittaneet omat matkajuttunsa, vaikka kävimme samoissa paikoissa, osa onnistuu aina olemaan asiallisempia...

Gotland Food Tour del 1

Gotlantiin on helppo hullaantua


Gotlanti – täydellinen kesälomakohde 

Bakfickan- Lounaalla Gotlannissa


Gotlannista on moneksi

Gotlanti

Hullu vaimo

Tutustumismatkalle upeaan Gotlantiin sain kutsun VisitSwedeniltä.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Härkäpapu-quesadillat


Tiesittekö, että härkäpapu on todella vanha viljelyskavi, Suomessakin sitä on viljelty ainakin 1200-luvulta (jopa 600 -luvulta, tietää wikipedia, tuo lähteistä luotettavin)? Joten pienoinen ihme, että minä ihan ensimmäistä kertaa tartuin Verso Foodin kotimaiseen Härkäpapu rouheseokseen vasta nyt. 

Härkäpapu on hallankestävä, helposti kasvatettava lajike, jonka peltopinta-ala on Suomessakin taas kasvussa, aikanaan kun se hävisi perunalle ja  herneelle. Rokkapavuksi sitä ennen nimitettiin. Härkäpapu on huikea proteiinin lähde ja sitä viljelläänkin paljon esim Kiinassa ja Egyptissä. Lähi-idän keittiöstä kertovissa keittokirjoissa löytyy aivan huikeita reseptejä härkäpavuille, tahnoja ja mausteisia muhennoksia. Härkäpapu ei ole muuten papu vaan kuuluu virnojen sukuun. Siinä sulle päivän knoppi. Jos kohtaat englanninkielisissä resepteissä broad beans, fava beans, faba beans, bell beans, field bean tai tic bean, on kyseessä ihan tämä samainen ystävämme.

Härkäpapurouheena se on helppo käyttää, vaikka jauhelihan korvikkeena, ruuissa ja laatikoissa. Jokihaka ja Kivistössä ovat onnistuneet houkuttelevan reseptiikan teossa. Minäkin sitten kannoin korteni kekoon quesadillojen muodossa.


Härkäpapu- quesadillat 
4 isoa tai 6 pientä

1 rkl öljyä
1 tl jeeraa
1 tl jauhettua korianteria
1/2-1 tl savupaprikajauhetta, mietoa tai tulista
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2,5 dl Verso härkäpapurouhetta
4 dl kuumaa vettä
1/2 tl suolaa/maun mukaan

8 vehnätortillaa ta 12 maissitortillaa
korianteria  ainakin 1/2 ruukkua
200g lempijuustoraastettasi

Kuumenna öljy pannulla ja miedolla lämmöllä, lisää mausteet ensin minuutiksi, sitten kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää härkäpapurouhe ja vesi ja anna kiehua pienellä tulella kokoon. Tarkista ja lisää suola.

Jos teet quesadillat maissitortilloista (löytyy useimmiten muuten gluteeniton osastolta), mitä suosittelen maun vuoksi, esilämmittele tortillat pinona pannulla (päällekkäin siis) vähän vaihtelemalla ulommaisten ja sisimmäisten paikkoja. Pehmeitä vehnätortilloja ei tarvitse. 

Ota tortilla, aseta kuivalle pannulle, ripottele päälle juustoraaste, sitten levitä härkäpapurouhekastike ja silputtua korianteria. Vielä hiukan juustoa, toinen tortilla päälle ja paista kuumaksi molemmin puolin. Tortilla saa hiukan täplittyä tummemmaksi. Leikkaa valmiit 4 osaan ja tarjoille lemppari guacamolesi kanssa tai punaisen salsan ja ranskankerman. Tai kaikkien ylläolevien. 

Minulla oli paistossa käytössä valurautainen parilapaistinpannu, joka kärvensi maissitortilloihin ihanan maistuvat raidat. Todellakin pieni +ero normipannuun, mutta ei pelkästään ulkonäöllisesti vaan tortillaan tuli ihanan paahdetun maissin maku. Mulla oli jääkaapissa myös chorizoa (kesto-versio), enkä voinut vastustaa lisäämästä sitä osaan tortilloista. Lyön kyllä vetoa, että normi lihansyöjä ei vierasta näitä vegeversioitakaan. Koska ei siitä kannata tehdä numeroa. Hyvä on aina hyvää.


Verso Härkäpapu rouheseos saatu näytteenä.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Pikaista raparperiherkkua


Joskus on ihanaa kun voi nauttia sesongin herkuista tosi vaivattomasti. Vaivattomimmillaan se tarkoittaa ehkä mansikan nappaamista kannasta sormien väliin ja herkullisen marjan puraisua suuhun niin, että vain kanta jaa käsiin. Kukapa voisi vastustaa sellaisia torimansikoita? 

Raparperin kanssa täytyy ehkä mennä hiukan pidemmälle, tuo hapokas varsi kun ei monelle ihan sellaisenaan maistu. Itse kyllä muistan kuinka ihanaa oli kun mummolan raparperipuskasta taittoi varren ja kippoon laitettiin sitten hianoa sokuria jonne vartta dipattiin. Ja sitten suuhun.

Vietin hienon ruuantäytteisen viikonlopun juuri Tanskassa ja nyt on pieni blokkauskrapula, mutta haluan jotakin jakaa kuitenkin alkavan viikon (ja alkaneen kesän) kunniaksi. Tämä pikaresepti oli niin pikainen, että jaoin reseptin jo Twitterissä ja Instagrammissa mutta kyllä tämä ansainnee paikkansa myös kaikkien äitini reseptien joukossa....


Kätevä raparperipiirakka

voitaikinalevyjä
raparperinvarsia
hunajaa
ruokosokeria
rouhittua valkosuklaata

Leikkaa voitainalevy neliöiksi ja sivele neliöt hunajalla. Sirottele kullekin neliölle hiukans sokeria. Suikaloi raparperi ja pätki sopivan pituisiksi paloiksi. Asettele suikaleita kullekin neliölle ja päälle ripottele vielä sokeria. Lopuksi rouhittu valkosuklaa.

225 astetta uunissa kauniin kullanruskeiksi.
Maistuu vaniljajäätelön, kermavaahdon, ranskankerman tai vaniljakastikkeen kera.

Maistuu kesältä!




Muistattehan myös, että takaraja lähestyy Kauhajoen ruokamessujen reseptikisassa. Ja palkinnothan olivat hyvät eli 500€!








torstai 25. kesäkuuta 2015

Kaappi paikalleen ja paikka kaikille!


Meillä ei ole designhuonekaluja. Muutama rakas huonekalu kyllä; romuliikkeestä löytynyt Meksikossa valmistettu astiakaappi  ja omien suunnitelmien mukaan kätevällä valmistetut ruokapöytä tuoleineen, kaappi ja pari arkkua ja IsoHoon isän traktorinistuimesta hitsaama palli. 

Meillä ei ole designlamppuja. Taide seinillämme koostuu lähinnä valokuvista ja lasten tuotoksista. Verhoihin ei ole paasattu rahaa: 9 vuotta on talomme varjostettu pelkillä sälekaihtimilla.

"Spa-osastollamme" ei ole sadesuihkupäätä (vai mikä se nyt on).

Mutta yksi luxus-ihana- toiveiden-täyttymys kodissamme on. Saa olla pikkuisen kateellinen: Täyskorkea viinikaappi. Sellainen tyylikäs. Tärinätön. Kahdella lämpötilaalueella. Valoilla. Ja vielä ihan täynnä viiniä. Boschtyylikäs.

Tänä keväänä päivitimme vanhan uuteen. Nyt meillä on kaapissa tuplasti hyllyjä (koska siirsin vanhatkin uuteen), voi olla, että niistä lähtee muutama, koska pinoaminen ei ole aivan optimaalista. Pinoamisesta riippuen kaappiin sopii 114-197 0,75 l pulloa. Asia ei ole aivan yksinkertainen, koska, niinkuin tiedämme pullot eivät nykyään ole standardikokoisia vaan pulleudessa ja muodossa on eroja, jotka haittaavat järjestelmällistä pinoamista. Toisaalta useampien hyllyjen kanssa pulloihin pääsee käsiksi paremmin. Ei ole hauskaa kun vetää kaapista pullon, joka tulpan lailla vapauttaa pari muuta syliisi syöksyvää (älä haaveilekaan kopista, kyllä ne tuohon kivilattialle präiskähtää) punaviinipulloa. Ja miksi se muuten on aina punaviinipullo(...että näkisit paremmin siivota...)?

Samalla tuli tehtyä melkoinen viini-inventaario. En ole vielä keksinyt metodia, millä pysyisimme perillä kaapin sisällöstä ja saisimme käytettyä pullot järkevässä järjestyksessä. Nytkin löytyi joitakin ihania valkkareita, jotka pahoin pelkään, ovat paremman päivänsä jo ohittaneet. Joku järjestelmällisempi pitäisi varmaan jotakin exel-tiedostoa kaapin sisällöstä, mutta me emme kumpikaan ole tälläisiä. Ja mitä romantiikkaa on etsiä pulloa exeltiedostosta, kun voit avata viinikaapin oven ja fiilistellä; varovasti hivellä pullojasi, käännellä etikettejä näkyviin ja puntaroida oikeita vaihtoehtoja.

Paitsi, että IsoHoo sanoo, että pulloja ei saa käpälöidä. Eikä käännellä tai nostella. Ne kuulemma kärsii. Minä murjotan omaa erimielisyyttäni, jos miettii kaikkia kuljetus/varastointi/ostotärinöitä ja sitä, että ne nyt rennosti lepäävät viinikaappimme vaimennetuissa, optimaalisissa lämpö-olosuhteissa valolta suojattuna, niin eikai ne nyt pilalle mene jos niitä vähän katselee. Ja kääntelee. En minäkään niitä nyt sheikkaamaan ala.

Suurin kaikissa ihmetystä herättävä  (ja jopa lähes 20 vuoden avioliittomme salaisuus, kuka ties) innovaatiomme viini-asioissa on joitakin pullon kauloja kiertävät maalarinteipin pätkät. Ne ovat minun pullojani. IsoHoon ovat teipittömiä. Ei sillä, ettenkö saisi juodas IsoHoon viiniä tai jopa toisinpäin, mutta kinasimme alituiseen, kuka minkäkin pullon oli ostanut ja nytkö veit tuliaiseksi sen MINUN pulloni ja tämä on varmasti minun, enkä halua, että sitä avataan tälle sapuskalle... jos siis lastenkasvatuksesta tai raha-asioista et saa kunnon riitaa aikaan, se onnistuu kyllä myös viinikaapin sisällöstä.

Maaalarinteipistä on kyllä moneksi.

Yhteistyössä Bosch.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Hampurilaissämpylä. Paras.


Oli se hampurilainen kokonaisuudessaankin erinomainen. Tämä postaus keskittyy kuitenkin hampurilaissämpylän hyvimpään syvimpään olemukseen, jotenkin tämä osio kotihampurilaisessa on noussut tänä kesänä itsellenikin hyvin tärkeäksi. Mutta kerrottakoon noin ohi mennen mainiten, että mehevä pihvi ei kaipaa muita mausteita kuin savusuolaa ja mustapippuria. Alleen se sai salaatinlehden, pihvitomaatinviipaleen ja majoneesipatjan. Grillasin mustiksi lajitelman erivärisiä pikkupaprikoita, jalapeñoja ja jotain muuta chiliä, poistin mustuneet kuoret ja silppusin ja juuri kun pihvi oli kypsymässä lisäsin päälle keon paprika-chilisilppua ja päälle paksun siivun cheddaria (chilipaprika juttuun sain inspiksen Texmex kirjasta). Juuston sulettua pihvi hampurilaisen väliin ja hiukan vielä marinoitua punasipulia, kun sitä nyt sattui olemaan. Ja koska sämpylä oli kerrankin täydellinen, niin herkkuahan tämä pirulainen oli!



Rakastan hampurilaisia. Aika lailla kaikenlaisia (paitsi huonoja). Kotigrillissä grillatun hampurilaisen voittanutta ei juurikaan löydy, vaikka en ole vielä päässyt hifistelyissäni siihen vaiheeseen, että olisin jauhanut pihvilihan itse. Todennäköisesti sekin päivä vielä nähdään. Tunnustan suoraan, että kyllä olen ostanut niitä kaupan hampurilaissämpylöitäkin kiireessä ja laiskuudessani ja siltikin se hampurilainen menee vielä heittämällä kategoriaan oikein hyvä. Pitkään olen jo aikonut kokeilla briossi- sämpylää, joka on melkoisen nappivalinta hamppariin, yhdistelmä keveyttä ja sopivaa sitkoa. Sämpylähän ei voi olla rapeakuorinen, mikä on muussa yhreydessä parhaan sämpylän tunnusmerkki, mutta hampurilaisessa se tekee syömisen liian vaikeaksi.

Juhannusaattona kun selailin sitä Jonas Crambyn Texmex -kirjaa veljelläni, löysin näiden sämpylöiden ohjeen ja päätin kokeilla heti seuraavana päivänä. Tuplasin ohjeen, koska syöjiä oli 11. Taikina oli aikamoisen tarttuvaa, eikä helpoin työstettävä, mutta lopputulos palkitsi vaivan. Muuten sämpylöiden tekoon on varattava nelisen tuntia aikaa, koska taikinan ja sämpylöiden pitkät kohotusajat ovat kaiken a ja o. Sämpylöitä jäi vielä 6 kpl pakkaseen ja kätevää onkin tehdä kerralla iso satsi ja pakastaa sitten hampurilaishimon varalta. Silloin saat nopeasti sapuskat pöytään, pilkot vain tykötarpeet ja paistat pihvit. Ohje on siis sovellettu tuplamäärälle ja kuivahiiva on vaihdettu tuoreeseen.

Hampurilaissämpylät
16 isoa
5 dl haaleaa vettä
1 dl haaleaa maitoa
30g tuorehiivaa
0,75 dl sokeria
2 munaa
15 dl vehnäjauhoja
75g voita
 2 1/2 tl suolaa

pinnalle
kananmuna
2 tl ruokasoodaa
sesaminsiemeniä

Sekoita hiiva vesi-maitoseokseen ja anna seistä 10 min. Vatkaa munat kevyeksi vaahdoksi (käsin vain) ja nypi kylmä voi jauho- suola-seokseen. Yhdistä kaikki taikinaksi.

Vaivaa taikinaa joko käsin 10 minuuttia tai koneella pari minuuttia vähemmän. Taikina on tosi tarttuvaa ja voi olla , että hieman joudut lisäämään jauhoja, sen kuuluu olla kuitenkin hyvin pehmeää ja tarttuvaa, ei mitään kimmoisia napakoita taikinapalloja tällä kertaa.

ja sitä minä vaan mietin leipoessani, että kun nykyään on kaikenmaailman donitsipeltejä, niin eikö hampurilaissämpyläpelti olisi kova sana, pehmeän taikinan saisi pudottaa kuoppiin , jossa sämpylät kohoavaisit kiltisti ylöspäin....

Anna taikinan nousta liinalla peitettynä suuressa astiassa 2 tuntia. Leivo sitten taikinasta (jouduin käyttämään aika paljon jauhoja) 16 isoa tai osa pienempiä sämpylöitä. Laita pellille kohoamaan vielä 1 1/2 tunniksi.

Vatkaa muna rikki ja sekoita siihen ruokasooda, niin saat sämpylöihisi bistromaisen tumman sävyn. Voitele sämpylät huolellisesti ja ripottele sesaminsiemenet pinnalle.

Paista 15 minuuttia 200 asteessa. Laita uunin pohjalla kipollinen kuumaa vettä paiston ajaksi.

Koskaan en ole tehnyt näin ihania sämpylöitä hampurilaisilleni! Tämä on kyllä just se pieni ero mikä tekee hyvästä hampurilaisesta täydellisen!

ohje cheddarhampurilaispihveille ja toisenlainen mutta myös hyvä ohje sämpylöille.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Vaihtelua grillattuihin maissitähkiin


No onhan ne hyviä. Voita ja suolaa päälle ja järsimään. Onnellisia ne, joilla tiukat hammasvälit. Tai en tiedä onko niin tiukkoja olemassakaan, etteivät maissinjyvät niihin löydä. Parhaimman makuiset maissit koskaan ikinä olen syönut USassa, jossa ne grillattiin kuorineen ja ne maistuivat kertakaikkiaan niin ylimaallisen hyviltä, ettei Suomessa syödyt ole kuin kalpea aavistus niistä. Saattaa johtua siitäkin, että täälä grillaan aina noita esikypsennettyjä vakuumipakattuja... no hyviä  ne on silti.

Mutta mausteilla voi varioida maissintähkiä lähes loputtomiin. Meksikolaistyyliin esimerkiksi Elotes (siis ne grillatut maissintähkät) voidaan tarjoilla suolan, chilipippurijauheen, limemehun, juuston, majoneesin tai ranskankerman kera. Ei nyt kaikkia kuitenkaan samaan maissintähkään.

Meksikossa ainekset asetellaan tasaisen ohuesti maissintähkän pinnalle. Mulla oli taas miljoona asiaa yhtäaikaa grillissä, joten tyydyin paiskomaan mausteet klönteiksi maissintähkien pinnalle, sai sitten jokainen levitellä tarkemmin itse. Inspiksen näihin(kin) sain James Crambyn Texmex-kirjasta.


Grillatut maissintähkät meksikolaisittain eli Elotes

grillattuja, kuumia maissintähkiä

pinnalle
hiukan sulaa voita
murustettua fetaa
ranskankermaa
savupaprikajauhettaja ehkä vielä puristus limen mehua

Älä ole tylsä. Mausta maissisi!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Guacamole con piña y pepino


Oi nam! Tänään on grillattu hampurilaisia NaapurinUllan perheen ja PikkuveliNuutin perheen kanssa. Olin Chef in charge, joten ihanista sapuskoista ehdin kuvata vain  tuollaisia pikaotoksia, ei paljon mietitty stailausta, ei ollut reflektoreita eikä edes jalustaa. Mutta oli hyvää ruokaa ja ehdin ottaa jonkusen kuvan, että voin jakaa teille muutaman reseptin.

Tässä yksi ihan huippu: avokadoa, kurkkua ja tuoretta ananasta ihanassa salsassa. Suuri suositus. Vaihtelua tavanomaiseen guacamoleen. Reseptin löysin eilen pikkuveljeni Jonas Crambyn Texmex kirjasta. Mutta kyllä tämä taitaa olla myös ihan ehta meksikolainenkin resepti. Ihan vähän muokattuna tässä.


Guacamole con piña y pepino
Guacamole kurkun ja ananaksen kera

1 kurkku kuutioituna
1/2 punasipulia silputtuna
1/2-1 tuore vihreä chili tai jalapeño pilkottuna (Crambyllä Habanero)
1 limen mehu
1 tl suolaa
3-4 avokadoa kuutioituna
1/2 tuoretta ananasta kuutioituna
1 ruukku korianteria hienonnettuna

Sekoita keskenään kurkku, punasipuli, chili, limen mehu ja suola. Lisää mukaan avokado ja ananas. laita kylmään tekeentymään ja ennen tarjoilua lisää mukaan hienonnettu korianteri.


Ihanan raikasta ja sopii vaikka minkä kanssa. Totopos- maissilastujen kera, tortillojen lisukkeena, grillatun lihan tai kalan kaverina ja meillä siis tänään hampurilaisten kanssa (ja maissilastujen).
Tosi bueno!