About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

SHAWARMA


Mietittiin viikonloppuna lapsuusperheeni kesken parhaimpia katuruokakokemuksia. Mielipiteet vaihtelivat meksikolaisesta aasialaisen kautta gyrokseen, mutta kaikki syöneet taisivat mainita myös erään tietyn kanashawarman, jota olemme jääneet muistelemaan erityisellä lämmöllä. Jonsei shawarma nimi soita kelloja, niin voin kertoa, että se on useimmiten lähi-idän maissa ja arabikulttuureissa syötävä ohut rullalle kierretty leipä, joka sisältää yleensä lihaa, joka on paistettu döner kebabin tavoin vartaassa, sekä jonkinlaista jugurttikastiketta. Käärössä voi olla myös hummusta, tahinia, pikkelöityjä kaviksia tai sitten vaan salaattia, tomaattia, punasipulia.
Meidän perheen muistoihin jääneet shawarmat nautittiin kylläkin Dhakassa, Bangladeshissa, vanhemmillani oli vakiokioski, josta haettiin mukaan nuo ah niin maukkaat kääröt, mikäli  lounaan ja illallisen väli oli venymässä liian pitkäksi. Useampaan otteeseen mekin reissullamme niitä nautimme, ne kun olivat vaan niin herkullisia.


Shawarmat ovat jääneet meiltä vähän unholaan, vaikka Saudeissakin aikoinaan taidettiin niitä syödä. Silloin 80-luvulla ei vaan aina tiedetty kaiken nimiä...minäkin aina luulin syöväni  lihapullia kun vedin falafeliä...

Mutta nyt oli aika tuoda shawarmat kotikeittiöön kun Oiva Pari -kisa haastoi mukaan etsimään gourmet streetfoodia ihanan pehmoiselle Riojalaiselle Campo Viejo Reserva 2008 - punaviinille.  Streetfood + Gourmet + Punaviini = yhdistelmä ei todellakaan ole helpoimmasta päästä. Tämä punaviini kaipaa ehdottomasti lihaa, siis lammasta laitettakoon, leipä sopii aina viinin kera, siitä shawarma ja gourmet osion saa hoidella pienet yksityiskohdat, itsetehty leipä, granaatinomenasiemenet. Vaikka gourmeeta oli tarkoitus tehdäkin, meitä osallistujia muistutettiin myös siitä, että kaikkea ei aina tarvitse tehdä aasta alkaen vaan  myös laadukkaiden puolivalmisteiden käyttö on sallittua.

Ja mitä teen minä? Aloitan leivän teolla. Leivän voit korvata tässä myös tortilloilla tai ohuella rieskalla. Tiedän, ei aivan sama kuin arabialainen flatbread, mutta sen jäljitteleminen kotikeittiössäkään ei ole tuottanut vielä aivan toivottua lopputulosta. Tällä kertaa tein leivän turkkilaisen yufka-leivän reseptillä. 



Lammasshawarma
6 kpl

Yufka
4-5 dl vehnäjauhoa
1 tl suolaa
1,5 dl lämmintä vettä
2 rkl öljyä

Sekoita suola ja vehnäjauho (ensin 4dl) kulhossa ja kaada vesi ja öljy keskelle. Sekoita jauhot nesteeseen kädellä ja vaivaa  kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Tarkoitus on saada taikinapallo, ei liian pehmeä eikä kova, lisää jauhoja ettei taikina ole liian tarttuvaa. Nosta pallo pöydälle ja jatka vaivaamista kunnes sinulla on sileä kimmoisa pallo. Kääri tuorekelmuun ja anna levätä mielellään ainakin 4 tuntia huoneenlämmössä. Yön ylikin on hyvä.

Jaa taikina 6 osaan ja pyöritä ne palloiksi. Jauhotetulla alustalla kauli taikinasta niin isoja ja ohuita semmoisia lähes paperinohuita) ympyröitä kun pystyt. Voit pinota ne odottamaan paistoa, mutta laita joka väliin leivinpaperi. Kuumalla, kuivalla paistinpannulla paista puoli kerrallaan kunne se kupruilee ja saa hiukan rusehtavia pilkkuja. Pinoa valmiit leivinliinan sisään.

Lammas

400-500g yrttivalkosipulimarinoitua lampaan ulkofilettä
1 tl jeeraa
1 tl garam masalaa

Halkaise huoneenlämpöiset lampaan ulkofileet pittussuunnassa ja sitte pilko soirot vielä suupalan kokoisiksi. Paista kuumalla pannulla  nopeasti kypsiksi, kun saat lihat pannulle, mausta ne vielä jeeralla ja garam masalalla.

Punakaali
300g suikaloitua punakaalta
1 rkl öljyä
 2rkl punaviinietikkaa
1 tl sokeria
suolaa ja pippuria

Paista punakaalta öljyssä pannulla kunnes se hiukan pehmenee. Possauta mukaan lopuksi viinietikka, ripottele sokeri ja mausta suolalla ja pippurilla.

Jugurtti- Tahinikastike
2 dl turkkilaista jugurttia
3rkl tahinia
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1/2 sitruunanmehu
reilut kouralliset tuoretta minttua ja korianteria hienonnettuna
suolaa

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna makujen tasaantua jääkaapissa vartin verran.

1-2-3 Lanttu
1/2 lanttu
1/2 dl etikkaa
1dl sokeria
1,5 dl vettä
Kuori ja leikkaa lanttu lastuiksi kuorimaveitsellä. Pistä lanttulastut kannelliseen lasipurkkiin. Lisää myös muut aineet. Ravistele purkkia ja jätä maustumaan 1/2 tunniksi.

Lisäksi
1/2 granaatinomenan siemenet

Kokoa shawarmat asettamalla lämmitetyille leiville lammasta, punakaalia, reilusti kastiketta, lanttulastuja ja granaattiomenan siemenet. Älä täytä liian täyteen! Kääri tiukalle rullalle ja aseta odottamaan saumapuoli alaspäin  lämpimälle paistinpannulle. Kietaise shawarmat tiukkaan voipaperiin  ja halkaise vinottain keskeltä syömisen helpottamiseksi.




Nappaa kainaloon pullo ihanaa punkkua ja niin monta shawarmaa kun pystyt syömään. Tai ehdit. Koska pian ei ole jäljellä ainoatakaan.


Pernod Ricard Finland toimitti punaviinin haastetta varten



18 kommenttia:

  1. aijai että kuulostaakin oivalta parilta :-)

    VastaaPoista
  2. ...ruoka ja juoma. Siitähän ne kaikkein oivimmat parit versoo!

    VastaaPoista
  3. Ihanan kuuloinen resepti, herahti vesi kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kastiketta saa olla niin maan perusteellisen paljon!

      Poista
  4. Hei jee, ihania shawarmoja! Tosin mulla käy aina näiden rullajuttujen kanssa niin, että ahdan ne liian täyteen täytteitä ja siksi lopputulema tursuilee eikä pysy kiinni. Ahneella on ... ja miten sitä nyt sanotaankaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kyllä oppinu läksyni tässä suhteessa, vaikka muuten yleensä en....

      Poista
  5. Ihana pari ja shawarma.Sun.pitäis tulla tänne kyllä joskus ruokamatkalle;shawarma on täällä suosituinta katuruokaa falafelin ohella.Täällä se tosin on useimmiten lampaanrasvalla maustettua kalkkunaa.Täällä on jopa vegaani-shawarmaketjukin.Ihana kuva:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Tel Aviv on mun ruokamatkaunelmakohde no1. Heti kun pääsen tästä pienetlapset/äitiopiskelee/köyhyysloukusta. Mulla on hyvä opaskin tiedossa... ;)

      Poista
  6. Ja taisit löytää sopivan flatbreadinkin;-)

    VastaaPoista
  7. Oliskohan se sun tarkoittama flatbread joku näistä:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Taboon_bread

    Tuo druusi pita tulee vähän mieleen siitä mitä selitit. Lisää siitä plus kuvia täällä

    http://www.foodwanderings.com/2012/07/druze-pita-in-jerusalems-old-citys-arab.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos joku ihmettelee tätä meidän flatbread keskustelua, niin se on myös osaksi tuolla Jaelin blogin puolella, ettette ihmettele.

      Toi druze pita näyttää aika oikealta, pitää koittaa tuota resptiä. Noi yuftat oli hiukan turhan rapeita

      Poista
    2. ;D druusipita onkin sellainen johon on kiva laittaa täytteitä. Yksi druusiperhe tulee 2 kertaa viikossa Tel Avivin Carmel-torin viereiselle käsityöläistorille,pystyttää teltantapaisen ja naiset siellä laittavat niitä pitoja sellaisella ylösalaisin käännetyn wokin näköisellä jutulla ,.Kerran olen tainnut jonkun kuvan laittaa prosessista blogiin,mutta eivät tykkää kun kuvataan sillä uskovat että kuvaaminen tuo huonoa onnea.....

      Poista
  8. Kyllä shawarma soittaa niin katuruokakelloja! Omat THE shawarmani olen yllättäen syönyt Bukarestissa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ding Dong!
      Yllättäviä paikkoja meillä, mutta väliäkös sillä. Shawarma on hiukan turhaan unohdettu katuruoka. Nyt Jasu aletaan nostaa sen mainetta.

      Poista
  9. Noita kuvia katsellessa tuli mieleen maailman parhaat döner-kebabit, joita ainakin kymmenen vuotta sitten myytiin Frankfurtin lauantaisella kirpputorilla ihan sillan kupeessa. Lihavaihtoehtoina taisi tosin olla vasikka tai kalkkuna, mutta muut täytteet kastikkeineen varmaan olivat jokseenkin tämäntapaisia. :)

    VastaaPoista
  10. Mistä saa kyseistä lammasta ostettua? :)

    VastaaPoista
  11. No kyllä sellaista on usein cittareiskin mutts lidlistä hain. Täälä päin kun ei ylipäätään oo lammasta aina lainkaan.

    VastaaPoista
  12. Näyttää kyllä erittäin maukkailta kääröiltä. Minua houkuttaa tuo, että on helppo syödä vaikka vauhdissa. Välillä töissä on sen verran haipakkaa, että erilaiset lounasideat ovat kultaa.

    VastaaPoista