About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Amerikkalainen mansikkapiiras




Eilisille lastenvaatekutsuille piti tietysti olla myös jotain tarjottavaa, varsinkin kun eräskin vieras kutsuttaessa ilmaisi, että yrittää tulla kyllä koska meillä on aina niin hyvät tarjottavat. Tämän lievän paineen alaisena, järkyttävän kiireisellä viikolla, mietin sitten, että mitä, mitä, mitä....

Onneksi olen aikoja sitten vakuuttanut itseni siitä, että less is more, eli 7 sorttia ei tarvitse todellakaan löytyä kahvipöydästä. Niinpä nytkin hyppäsin sitten toiseen äärilaitaan ja päätin, että jotain suolaista, jotain makeaa, yksi kumpaakin, saa todellakin riittää.

Suolapalojen osalta päädyin normi pitsataikinan ohjeella tehtyihin pikkupizzoihin. Painelin taikinapallot pellillä kämmenellä pyöreiksi pikkupizzoiksi ja levitin jokaisen keskelle reilun jälkiruokalusikallisen valmista 5 yrtin pastakastiketta. Tämän päälle juustoraaste ja niukat aineet. Jokaiselle pitsalle meni 2 siivua tuoreesta herkkusienestä, yksi paprikatäytteinen vihreä oliivi ja saunapalvisiivusta 2 neljännespalaa. Uuniin sopivaksi ajaksi ja tarjolle laittaessa sirottelin rucolaa päälle. Eikä yhtään enempää tarvittu täytteitä!



Juustokakku on aina ollut suosikkejani, varsinkaan kun en ole mikään perustäytekakun suuri ystävä. Teen yleensä aina ei-paistettavia hyydytettäviä juustokakkuja, silloin kun leivontahommiin innostun. Nyt aloin muistella yhtä ainakin 20 vuotta vanhaa sitruunaista juustokakun reseptiä, josta on jäänyt ihanaiset muistot. Minulla on sellainen 80-luvun lopulla kerätty reseptikansio, jossa on suloisessa epäjärjestyksessä nyt jo kellastuneita lehdestä repäistyjä reseptejä. Tarttis ehkä joskus käydä läpi ja laittaa osa ainakin lehtienkeräykseen.

Eikä löytynyt muuten etsimääni reseptiäkään. Mutta Amerikkalainen mansikkapiiras löytyi ja innosti kokeilemaan. Enpä ole ennen kakkua kolmeen otteeseen uunissa paistanutkaan. Epäilen resepti lähteeksi Kodin kuvalehteä tai Kotiliestä (kotiliettä?), sivunivaskasta tuo ei selviä.

Amerikkalainen mansikkapiiras

n. 10:lle hengelle

250g digestive-keksejä
1 tl kanelia
100g voisulaa
200g maitorahkaa
300g Philadelphia tuorejuustoa
 3 munaa
2dl sokeria
2tl vanilliinisokeria

Pinnalle:
2-3 dl ranskankermaa
mansikoita
raastettua limeä

1.Murskaa keksit muruiksi (muovipussiin ja räiskit kaulimella) ja sekoita niihin kaneli ja voisula. Painele seos piirasvuoan  (26cm) pohjalle ja reunoille. Paista kuorta 175-asteisessa uunissa 5 minuuttia.

2. Notkista rahka ja juusto kulhossa, lisää munat ja sokerit ja sekoita sileäksi seokseksi. (tässä kohti voipi sormella maistaa, nam...)

3. Kaada täyte vuokaan kuoren päälle ja jatka paistamista alasolla 45 minuuttia.

4.Ota piiras uunista ja levitä ranskankerma sen pinnalle. Paista vielä 5 min ja anna piiraan jäähtyä.

5. Korista pinta juuri ennen tarjoilua mansikanviipaleilla ja raastetulla limen kuorella.

Sitten vaan kakkulapio käteen ja kimppuun!



Olipa oiva aloitus kesän mansikkaherkuille toukokuisen hellejakson päätteeksi.

1 kommentti: