About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Grrrrr mitä grilliribsejä!


Vihdoin viimein sain grillauskauden avattua lauantai-illalla. Ilmeisesti myös lopetettua samalla saman tein, sillä kuusi vuotta vanhasta kaasugrillistä putosi takaseinä puhkiruostuneena kokonaan pois. Tiedän kyllä, että polttimot voi vaihtaa, mutta mitäs sitten jos ei ole enää materiaa mihin polttimot kiinnittää? Tälläistä voi ilmeisesti tapahtua ainoastaan allekirjoittaneelle! Onneksi naapurin kaasugrilli vietti vapaailtaa, ja saimme sen lainattua omalle terasille. Kun oli vieraitakin tullut kutsuttua....

Viime kesän harjoittelin monta kertaa grulliribsien tekoa, ja nyt alkaa resepti olla kohdillaan. Olen päätynyt keittämisen sijaan esivalmistelemaan kylkirivistöt uunissa paahtamalla kuivamausteseosta pintaan hierottuna. Sitten tehdään B-B-Q-kastike jota sivellään varsinaisen grillauksen aikana. Uunissa paahtamisen idean, kuten myös pintaan hieraistun seoksen reseptin nappasin jo viime kesänä Sillä Sipuli-blogista, sieltä löydetyt reseptit eivät kyllä koskaan tuo pettymystä. Heidän grillauskastikkeensa on myös mainio, mutta tällä kertaa kokeilin Lantliv mat&vin 3/12 -lehdestä löytyvää hoisin -kastikkeen makuista grillauskastiketta. Suosittelen ehdottomasti.



Porsaan grilliribsit hoisin tyyliin

reilu 2 kg porsaan marinoimattomia elikkä naturelleja porsaan grillikylkiä

Mausteseos pintaan:
riittää reilulle 2 kilolle joka taas riittää 4-6 hengelle riippuen lisukkeista sekä syöjien intohimosta grilliluihin

1 rkl fariinisokeria
2 tl paprikajauhetta
1 rkl karkeaa merisuolaa
mustapippuria
1 tl valkosipulijauhetta
hiukan chiliä


Hiero mausteet yhteen morttelissa ja hiertele seos sitten grilliluurivien pintaan. Asettele palaset levälleen vierekkäin uuninpelille (leivinpaperi! tiskari kiittää!) ja paahda 200 asteessa n. 30-40 minuuttia, kunnes liha hieman alkaa vetäytyä luista.

Hoisin-tyylinen grillauskastike

1 1/2 dl hoisinkastiketta (marketin eksotiikkahyllystä lasipurkissa, esim blue dragon)
1/2 dl japanilaista soijaa
1 rkl mustapippuria myllystä
1 dl tummaa muscovadosokeria, itse korvasin fariinilla tällä kertaa
1/2 dl punaviinietikkaa
1 pieneksi hakattu tuore chili siemenineen

Sekoita kaikki kastikkeen aineet pieneen kastrulliin (siis pieneen kattilaan) ja nosta kiehumispisteeseen, sitten pienellä lämmöllä keittelet kokoon niin kauan että kastiketta on jäljellä enää vain kolmannes. Anna kastikkeen jäähtyä. Kastikkeen voit siis tehdä jo hyvissä ajoin/edellisenä päivänä, ei myöskään haitta vaikka ribsit esipaahtaa aamulla ja grillaa illalla.

Kun grillauksen aika koittaa, sivele glaseerauskatiketta ribseille ja grillaa miedolla lämmöllä ribsit kuumiksi ja kastikkeen hiukan pintaan karamellisoituneeksi. Kastiketta saa sivellä pintaan myös grillauksen aikana kun kääntelet ribsejä. Viimeisen kerran kastiketta pintaan juuri ennen kuin julistat ribsit valmiiksi. Anna luiden levätä vielä 10 minuuttua ennen kuin paloittelet ne tarjolle.

Grillauksessa on tärkeää, että grillaaja ei syöksy välillä minnekään muihin hommiin, sillä nämä herkut kärähtävät hyvin helposti, ole valmiina siirtämään niitä välillä sivuun mikäli lieskat alkavat näkyä, tai hoksaat että nyt on liian kuumaa eli kääntele siis kylkiä ahkerasti, muuten et kyllä huomaa sitä.


Huom, tässä ennen leikkuuta, voishan ne näinkin tarjota... ja nämä ei siis oo oikiasti yhtään planeet (tällä kertaa) vaikka glaseeraus tummanpuhuvalta vaikuttaakin. Tiedättehän, kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa....

Ribsien kanssa meillä tarjottiin ihanan tulisen kirpeää vietnamilaista kaalisalaattia (kuten tämä kanasalaatti, mutta ilman kanaa ja lisänä inkivääri), uunilohkoja, ciabattaa, ja grillattua munakoisoa, paprikaa ja kesäkurpitsaa fetalla. Vähän sekavasti tuli menuun tuota välimerellisyyttäkin mukaan, mutta teki niin mieli noita vihanneksia ja perunaa.

Ja tällä kertaa siis loistava kypsyys ribseissä ja tuo tahmakastike suorastaan pakotti ottamaan aina yhden lisää ja lisää ja lisää.

Maitotyttökin innostui ribseistä ja imeskeli kokonaista 3 luunympärystää putipuhtaaksi. Taisi heittää pikkuisen tytön natriumtasot kaakkoon, mutta ei hennonnut kieltää kun toinen niin antaumuksella keskittyi hommaan.



Tulihan se sieltä illan viileys ja hämäryyskin vielä kun alettiin lähestyä puolta yötä. Ja kesän ensimmäiset toveri hyttyset. Oli siis kaivettava esiin paellapannu. Kas kun en muuta keksinyt hätäpäissäni alustaksi sitruunatuikuille ja hyttyskierukalle, jolle ei tietysti löytynyt alustaksi kuin kaljapurkki...


Sunnuntaiaamun herätys olikin sitten" hauska" kun Ilkka-lehden kannessa törötti keskellä isona oma naama. Alunperin jutun oli tarkoitus liittyä Hävikistä-herkuksi- tempaukseen, mutta kun lehtimaailmassakaan ei näköjään aina vasen käsi tiedä oikean hommista, sattui niin, että Kalevan toimittajat tekivät samaisen aiheen tiimoilta jutun Kokit ja Potit Hannelesta ja sehän julkaistiinkiin sitten useammassa maakuntalehdessä ruokatorstai- palstalla, mm Ilkassa. Hyvä niin, se oli hyvä juttu. Ilkan toimittaja porhalsi kuitenkin meille ja sanoi työstävänsä muuten juttua ruokablogeista ja etsivänsä uuden näkökulman.

Juttu sai siis kansilööpin lisäksi vielä kokonaisen sivun tilaa Aikaa ja Ihmisiä palstalla väliotsikoilla "Samaa ruokaa kahdesti? Kiitos ei!" ja "Herkullista kokeilua ja mokailua" jossa maalattiin kuva aikalailla kai minun näköisestäni pössöttäjästä. Erityisesti pidin sanavalinnasta "Mihinkään erityisruokavalioon hän ei ole kunahtanut." :)
Juttua ei valitettavasti (onneksi?) ole luettavissa verkkoversiona, ainoastaan maksullisessa näköispainoksessa. Jutussa oli myös lopussa Ruokablogit vertailussa -taulukko, jossa lyhyesti kuvailtiin kunkin arvosteltavan blogin kirjoittaja, idea lyhyesti, päivitystiheys, millaista ruokaa, visuaalinen ilme, erikoista, plussaa ja miinusta. Blogeille oli sitten jaettu nälänherätysarvosana 4-10. Kanssani lankulle olivat joutuneet Omenaminttu, Suolaa&Hunajaa, Vegemisiä ja Campasimpukka.. Ja koska meilläpäin ei koskaan vedetä kotiappäin sain omaksi nälänherätysarvosanaksi kiitettävän 9! Jotta kiitos vaan !

Ja pientä jälkikorjausta; juttu löytyykin täältä ja täältä, ilman kuvia ja vertailutaulukkoa.

26 kommenttia:

  1. Grrr, hienosti kiiltelee hoisinkastike panosvyön päällä! Mahottoman hyvän näköisiä ribsei. Ja Maitotytönkin ilmekin kertoo jo kaiken tarvittavan.

    Tekstiä lukiessa hetken jo ihmettelin, että meinaatteko vielä paellat paistaa tuon grilliruokasetin päälle, mutta tulikin kynttilöitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kuule Madamelle punaista lakkaa kynsiin ja grillaat hälle kunnon ribsit!

      Juu, olivat sen verran herkkuja, että syöminenkin oli aika totista puuhaa!

      Poista
  2. Aijai sentään, kerrassaan herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
  3. Oi ihanuutta! Maitotytöllä näyttää olevan ammattilaisen otteet ja asenne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eilen veteli mun pizzan päältä jalapeñoja. Piti kyllä hörpätä välillä maitoa. Mutta kovin on ennakkoluuloton, ainakin vielä.

      Poista
  4. Ilmankos sunnuntaina jotenkin korvia kuumotti, jos ihan Pohjanmaalla asti on lehdessä mainittu :D

    VastaaPoista
  5. Sillä Sipuli on pettämätön ja niin on myös Lantliv Mat & Vin. Kelpaa täällä tiluksilla selailla.

    Siis ihan lehessä, ohhoh. Meillä muilla ei ilmeisesti mennyt yhtä nälkää herättävästi, jos teillä vedetään kotiinpäin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säkin sait Jonna kyllä ysin! (ja kaikki muut kympin, paitsi me...no ei sentään...)

      Poista
  6. Uteliaana ihmisenä laitoin heti mun seinäjokiselle työkaverille viestiä, että kaiveletko Ilkan, mulla on kato siinä tuttuja. Hän alkoi heti udella, että ketä minä tunnen Seinäjoelta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Lakeuksien Nannan :D !Minä jo ihmettelinkin, että ootte te kaikki kuulin välinpitämättömiä, jos mun blogi olis ollu vaikks Savon Sanomien jossakin blogivertailussa niin olisin heti halunnu lehden käsiini...

      Poista
    2. No minähän en ollut kuuli vaan kaivoin artikkelin ja olen pakottanut kaikki viattomat sukulaiset lukemaan sen ;-). Hyvä Nanna!

      Poista
  7. Ohhoh, lehteen, wow! :)

    On kyllä semmoset herkut siellä, etten todellakaan ihmettele maitotytön ilmettä ja ruokahalua.. kelpais tännekin! (Onko se jo NOIN iso tyttö.. justhan se synty?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi ja 4 kk! Ja tosi iso omasta mielestään <3 !

      Poista
  8. Tässä on taas sellainen herkku, ettei junttibööna Korsosta ymmärrä ollenkaan. Sun veljes grillasi kerran ribsejä karibialaisittain, ( liotetaan vuorokausi rommissa ja silleen,) eikä paljon puuttunut kun palokuntaa olisi tarvittu. Sittemmin se on tyytynyt ostamaan ribsinsä valmiina kaupan tiskiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se voi tulla kesällä grillaamaan ribsipatoumat pois meidän terassille isonsiskon kaa!

      Poista
  9. Ihan tolkuttoman hyvän näköisiä lihoja! Hoisin-tyylisyys pitää pistää (Jukan) testiin ehdottomasti!

    Voi miten kivasti sanottu sinulta Nanna meidän blogia koskien, kiitos! Pelastit väsyneen päivän.

    VastaaPoista
  10. Hei...mitään kivaa...pelkkää faktaa!!! :) Johan se tuossa Jonnakin komppas!

    VastaaPoista
  11. Apua miten herkullisen näköiset ribsit! tätä on pakko kokeilla :)

    Olen itse tehnyt ribsit aina aasialaistyyppisellä marinadilla, jota Tomi Björck esitteli ohjelmassaan viime syksynä mutta veikkaan että tämä toimisi erinomaisesti myös :) ulkonäkö on ainakin UPEA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon tullu siihen tulokseen, että ribsien grillauksessa tärkeintä on "vahtiminen", siis että kastike glaseroituu vaan ei pala.
      Ja kiitos, oli nää parhaat tähän mennes. Viimevuonna syötiin jo hyviä, mutta nyt oli nappi!

      Poista
  12. Kyllon niin äiteensä näkööne...
    t. Ratsiopesi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...juu, harvinaisen kaunis lapsi... ja älykäs! ;D

      Poista
  13. Nämä menee heti kokeiluun! Nam, mikä resepti!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.com

    VastaaPoista
  14. Viime viikonloppuna rillasin tällä reseptillä ribsit. Tuli todella hyviä! Varsinkin tuo hoisin kastike on fantastinen. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista