Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 18. elokuuta 2016

KESÄKURPITSA RULES


Torstai on taas kiva päivä. Lännen Media tarjoaa lukijoilleen sivullisen (tai aukeaman tabloidissa) mun kesäkurpitsareseptejä. Niitähän ei ole koskaan liikaa, kesäkurpitsoja taas joskus on...

Mutta tosiaan, kuten tiedetty, kesäkurpitsa taipuu keittoon....


.... Lasse lasagneksi....




....levitteeksi leivälle...


.... ja ihan raakana se on upea salaatissa.


Vaihtaakaa siis avokadopastan vehnä herkän vihreisiin kesäkurpitsanuudeleihin.


Ja lopuksi leipokaa kunnon kakku päiväkaffille. Lapsillakin testattu. Liekö suklaahippujenkin takia suuren suosion saavuttanut.

Näihin löytyy siis reseptit tänään mm. Turun Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen.

Pakko vielä laittaa Kivistön kiva kesäkurpitsakoostelinkki tähän ja Pata Porisee- kesäkurpitsapizzat

Nyvvaan kesäkurpitsaa!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

RIPAUS BASKIMAATA PIRISTÄÄ



Ainakin Seinäjoen ruokaskeneä! Elinvoimainenkin ruokamaakunta tarvitsee välillä pientä piristävää buustausta. Ja niin tarvitsen minäkin. Kateellisena seurasin kun Liemessä- blogin Jenni ja Jotain Maukasta- Mari kutsuttiin tutustumaan Baskimaan ruokakulttuuriin. Ihan tosi tosi kateellisena. Onneksi kävi lopulta niin, että Baskimaa tuli meille. Noin niinkuin kirjaimellisesti.


Juuri kun lumet alkoivat sulaa, saapui Seinäjoelle supersymppis nuori keittiömestari Jose Manuel De Torres Artillo Basque Culinary Center'istä tekemään kolmen kuukauden harjoittelujaksoaan ja lopputyötään. Kevään ja alkukesän aikana mullakin oli ilo tehdä töitä Josen kanssa Ruokaverstaan puitteissa. Aika meni niin luvattoman nopeaan, ettei koskaan löydetty aikaa suomalaisten reseptien testaamiselle meidän leivinuunissa, vaikka sitä(kin) aina suunniteltiin, mutta ehdittiin me yhdessä tehdä yksi keitrauskeikka mainostoimiston juhliin. Kokoonnuttiin myös meille grillailemaan pienellä porukalla - ihan umpiväsyneinä Seinäjoki Food Summit'in ruokavertsaan tiimoilta- Josen läksiäisiä.



Seinäjoki Food Business Summitissa järjestettiin Moniaistillinen illallinen, jota Jose oli suunnittelemassa  lopputyönään koko kevään, apunaan Juurella-ravintolan Jani Unkeri ja Arto Rastas (mm. Hella & Huone). Illallinen oli katettu Rytmikorjaamon raffeihinn tiloihin, mutta aikaan oli silti saatu melkein kesähäiden kepeinen suomalaisuus. Muusikko ja äänisuunnittelija Sami Silén sävelsi ja suunnitteli illalliselle äänimaiseman, joka johdatti ruokailijoita eteenpäin illallistarinassa Suomesta ja suomalaisuudesta. 



Ainutlaatuinen illallinen oli katettu ja plaseerattu n. 100:lle ja sain vierustoverikseni Josen vierailulle saapuneen professorin Juan Carlos Arboleyan sieltä samaisesta Basque Culinary Centeristä. Tämä kemian tohtori on tehnyt pitkään yhteistyötä mm. Akellare-, Arzak- ja Mugaritz- ravintoloiden  kanssa opastaen keittiömestareita valjastamaan elämysten tuottamiseen myös tieteen. Lisäksi hän sattuu olemaan myös International Journal of Gastronomy and Food Science -lehden Editor in Chief. Ja meidän seuraavan päivän super-Ruokaverstaan Keynote-puhuja. 

Sanomattakin lienee selvää, että Lakeuksien pikku kotikokki tunsi itsensä hyvin hyvin ujoksi ja nöyräksi.

Onneksi Juan oli myös seura- ja herrasmies ja jaksoi nauraa typerimmillekin vitseilleni ja lisäonneksi meidän ikioma molekyyligastronomia professorimme Hopian Anu istui siinä vastapäätä. Pysyi niin kuin keskustelun taso yllä. 

Ja oikeasti olihan se kiva avata sinne Baskimaan suuntaan Kalevalaa ja ruokakulttuuriamme, kyllä sitä juttua riittää, vaikkapa yhden ruokalajin kanssa tarjotusta sahdista.

Ja välillä piti vähän antaa sen keskittyä siihen sävellettyynkin äänimaisemaan.

Mutta Jose ja Jani ja Juurella- henkilökunta nosti ja kantoi eteemme upean ateriakokonaisuuden:


VÄINÄMÖINEN

savustettua haukea, muikkua ja tilliä

LAPPI

poroa, tattaria ja puolukkaa

BASKIMAANKASKIMAAN ANTIMIA 

Kuhaa, ruista ja naurista

KIELTOLAKI

häränhäntää selleriä ja viskiä

NYKYAIKA

Tyrniserbettiä, herukkaa ja lakkaa

Petit Fours


Olkaa hyvä siis. En ihan kehdannut nousta pöydälle kuvaamaan...


Tuo fritti muikkuranka, "hauen leukaluu" kalevalaisesti oli aivan superhyvää. Tässä
oli maku jarakenteet kohdillaan


Tämän annoksen toteutuksessa oli mun mielestä eniten baskilaisia vaikutteita, vähä Baccalao Pil Pil tyyliin




Ai niin, todistusaineisto, meidän kanatkin ovat tavanneet baskikokin, eli viimeinen ilta meidän takapihalla.



Mutta voin mä siis edelleen lähteä sinne Baskimaahan, nyt kun mulla on pari tuttuakin sielä.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

ENSIMMÄINEN KYYHKYNEN


Miltä kuulostaa timjami-valkosipulivoissa paistettu kyyhkysenrinta vuohenjuustorisoton ja balsamico-punajuurten kanssa? No kyllä! Se myös maistui juuri yhtä herkulliselta. Sanoisin napakymppi vaikka itse sanomassa olenkin.

99% varma olen siitä, että en ole tainnut koskaan kyyhkyä aikaisemmin syödä saati sitten valmistaa. Isäni, my partner in culinarism, kävi hakemassa metsästyskavereiltaan, jotka heti ensimmäisenä jahtipäivänä pamauttivat alas 50 kyyhkyä, muutaman meillekin. Kyyhkyset tulivat meille DeLuxe mallina eli sain 4 kpl kyyhkyn rintafileitä, ilman nahkaa ja 4 miniatyyristä sisäfilettä. Niistä oli helppo ruoka valmistaa, mutta koska olen niin paljon lukenut blogiystäväni Sauvajyväsen kyyhkysreseptejä (taatusti Suomen kattavin kokoelma), en olis toki pannut pahakseni sydämiä, kivipiiraita ja rankaa ylipäätään. Isäni lähetti myös melkoisen reseptikokoelman sähköpostilla. Itse hän onnistui erinomaisesti kääriessään rintafileet  pekoniin salvianlehden kera.

Kyyhkysen liha on hyvin tummaa ja rintafileet vetäytyvät paistamisen aikana vähän pulleammiksi. On aika hauskaa, että ohjeita löytyy minuuttien paistosta tuntikausien haudutukseen. Päätin mennä rohkeasti eteenpäin nopealla paistolla ja punertavalla lihalla, joka sitten kirjaimellisesti sulikin suuhun.

Nuo sisäfileet ovat hiukan sellainen kuriositeetti. Ensiksikin kuulun siihen joukkoon jonka mielestä linnuilla ei nyt varsinaisesti ole sisäfilettä, vaikka ovathan ne iät ajat myineet jo kanankin sisäfilettä kaupoissa. Ja mitä tuolla mitättömällä lirpakkeella sitten tekee?
Korkeintaan keittiön tervehdyksen.



Taas kerran aika oli vähän kortilla ja vaikka kyyhkyset olisivat ansainneet rauhallisen, erityisen illallishetken tarkkaan mietittyine viineineen, päädyin lopulta valmistamaan tämän superihanan aterian lauantai-iltapäivällä ennen katujuhlien aloitusta sen jälkeen kun olimme juuri syöneet lounaaksi makaroonilaatikkoa.

Muistan sen huippu-onnistuneen fasaaninrinnan valmistukseni Henkka Alénin opastuksessa Murun keittiössä ja päätin ohittaa kaikki reseptit. Kokkien salainen pyhä kolminaisuus minkä tahansa lihan paistossa lienee timjami, valkosipuli ja voi ja sille saivat antautua omatkin kyyhkyseni.



KYYHKYNRINTAA TIMJAMI-VALKOSIPULIVOISSA
2:lle

4 kyyhkysen rintafilettä
hiukan rypsiöljyä
50 g voita
2 valkosipulinkynttä
reilu oksa timjamia
suolaa ja pippuria

Laita öljyä kuumenemaan pannulle loraus ja lisää voi. Heitä sekaan reilu tukko timjamia ja pari isoa valkosipulinkynttä, joita ei tarvitse kuoria, mutta voit vähän painaa niitä rikki veitsen lappeella, jotta maut pääsevät irtoamaan.

Kun voi on saanut hetken vaahdota laita kuumalle pannulle myös rintafileet. Paista 2 minuuttia kummaltakin puolelta. Paiston aikana kallista pannua ja ota lusikka käteen, jolla voit lusikoida paiston aikana ihanalla voilla fileitä. Kyyhkysen rinnan kypsyyden tuntee parhaiten sormella painamalla, jätä se aavistuksen pehmeän löysäksi, niin kypsyys on hyvä. Nosta fileet sitten folion päälle, suolaa ja pippuroi ja kääri vetäytymään hetkeksi. Puolita fileet nostaessasi ne tarjolle.


Balsamico-punajuuret jatkoivat yksinkertaista linjaa.

BALSAMICO-PUNAJUURI

pieniä punajuuria lohkottuina, ei kuorittuna
voita
loraus balsamico-etikkaa
suola, pippuri ja hiukan tuoretta timjamia

Kuumenna voi ja freesaile siinä punajuuren lohkoja n. 10 min. Lorauta sekaan balsamicoa ja mausteet ja jätä punajuurilohkot herkun napsakoiksi.


Olen sitä mieltä, että mulla on jonkinmoinen tyyli-  ja kauneudentaju (kukapa ei olisi?) ja ronskin rohkealla ja runsaalla tyylilläni saan vatiannoksistani ja leivonnaisista yleensä lopulta kutsuvan kauniita. Mutta taito, johon en tunne, en sitten millään, taipuvani on lautasannoksen asettelu. Koska tästä postauksesta on nyt tulossa pienimuotoinen namedropping, niin laitetaanko tähän nyt sekin kauhun tunne kun sain kunnian kokata 18:lle Sinne- ravintolan taitavan Kai Kallion kanssa 5 ruokalajin menuun. Se tunne kun hän tuumas pleittausta aloittaessamme, että laita nyt niinkuin SÄ parhaaksi näet. Mutta kun mä en näe mitään! Osaan ihailla ja arvostella, mutten tehdä itse.

Minkä todistaa nyt myös tämä lautaselle aseteltu 2 hengen kyyhkysannos. Ei mitään linjaa. Ei ...tana kuten yksi bloggaajakollegani varmaan asian ilmaisisi habaneromaiseen tyyliinsä.


Mutta älkää antako sen häiritä, koska ruoka oli yksinkertaisuudessaan varmasti parasta mitä olen tänä vuonna aikaan saanut. Ja sen kruunas ihan huippuonnistunut puhtaan valkoinen risotto, jonka aineksia en mittaillut, eli en ala tähän reseptiä sen kummemmin kirjaamaan. Siihen tuli kuitenkin salottisipulia, arborioriisiä, valkoviintä ja kasvislientä, lopuksi mukaan sekoitin pehmeää vuohenjuustoa, parmesaania ja puristus sitruunaa. Voilla piti viimeistelemän kiilto, mutta sen kyllä onnistuin unohtaa.

Risotossa noudatan Top Chef- Naughty Burger Akseli Herlevin opastuksia: mahdollisimman laakeassa astiassa valmistus, eli paistinpannussa, sekoitus pehmeästi silikonispatulalla ja tietenkin liemi porisee kuumana vieressä. Kiitos nyt näistäkin opeista.


Ne fileet lykkäsin minitikkuihin ja sananmukaisesti näytin niille pannua fileiden jälkeen.

Kyllä on hienoa työskennellä upeiden raaka-aineiden kanssa! Ja se kun onnistuu kypsyydessä ja makujen yhdistelemisessä, olen mä kuulkaa eräänkin hevosen pihvin kuivattanu pannulle ja jäyhäny lampaan paahtopaistista valmistamaani purkkaa, että täytyy hehkuttaa kun joskus onnistuu täydellisesti.

Lihan ylistyksen lisäksi naapurin Samikin sanoi, että jumalaisin risotto ikinä. Miksi naapurin Sami tämän tiesi oli se, että pikakuvattuani annoksen kannoin sen ulos kadulle missä miehet pystyttivät katujuhliin telttaa ja sanoin, että täältä tulis ihan pikku alkupalaa.

Siinä sitten miesten kanssa söimme annoksen viimeiseen suupalaan (tai lähinnä minä, IsoHoo ja Sami).

Tässä vielä kuva viimeisestä suupalasta...

perjantai 12. elokuuta 2016

GRILLATTU KUKKAKAALI JA LIME-KORIANTERIVOI


Siinä se jo oikeastaan tulikin, otsikossa koko resepti. Niin herkullisen simppeli. Grillaat kukkakaalin skiivat ja sekoitat maustevoin, joka ihanaisesti sulaa rapsakaksi jätetyn kukkakaalin pinnalle. Huippuhyvää grillistä. Kyllä näitä voi paistaa paistinpannullakin tai paahtaa uunissa. Jos grilli on ritilämallia, suosittelen grillipeltiä eli leivinpaperilla vuorattua folionpalaa alle, niin ei kukkakaali ala mureta grilliin.


GRILLATTU KUKKAKAALI JA LIME-KORIANTERIVOI

4.lle
2-3 kukkakaalta
öljyä paistoon
4 rkl voita
1 limen mehu
1 dl tuoretta silputtua korianteria
 suolaa  ja mustapippuria

Leikkaa kukkakaalista niin monta kuvan mukaista kiekkoa kuin pystyt. Toivottavasti saat määrästä ainakin 2 kpl/ruokailija, se on aika sopiva annos. Loput kukkakaalimurut sitten vaan kulhoon ja käytät salaattiin tai teet keittoa tms.

Sivele palat öljyllä ja grillaa pihvit niin, että ne saavat kivasti väriä, mutta eivät pehmene liikaa. 2 min per puoli riittänee, lämmöstä riippuen. Suolaa ja pippuroi.

Sekoita korianteri ja lime hiukan pehmeään voihin. Maustevoihin olisi omiaan myös silputtu chili ja valkosipuli, vaikka tällä kertaa mentiinkin pekistetyllä mallilla, joka oli kyllä sekin yksinkertaisuudessaan herkkua.

Nostele kuumien pihvien päälle nokareet maustevoita.

Addiktoivaa!



Jotta elämä ei olis yhtä simppeliä kuin nämä kukkakaalipihvit, kerrottakoon muutama seikka niiden synnystä. 

Ajatus ja visio oli päässäni, ja ostinkin ison kukkakaalin jo viikko sitten. Elämäni  ja IsoHoon inhoama tragedia en oo keriinny toteutui taas enkä ehtinyt kukkaalipihvejä tekaista vaikka postausvieroitusoireet alkoivat  tärisyttää käsiä ja reseptin puutteessa mietin jo juttua juustohöylästä. Jota sitäkään en olisi ehtinyt kirjoittaa. Tänään kaupassa ostin varuuksi toisen pienemmän kukkakaalin.

Ja hyvä kun ostin. Muovipussiin säilötyllä kukkakaalilla on nimittäin taipumus homehtua ja jopa mädäntyä. Eli se iso ja kaunis, joka oli enää vain iso, lensi roskiin. Pienikin oli kaunis, mutta kun toivorikkaana aloin pihvin leikkauksen, en saanut kuin kaksi ehjää kokonaista, nuo kuvassa olevat. Että ihan vaan varoituksen sanana. Kukkakaalipihvin teko on käsityötä. 

Onneksi ne loppupalat voi käyttää johonkin muuhun, tai paistaa vaikka pannulla. Lime-korianterivoissa.

Nam!

p.s Lautanen on muuten salaattilautaskokoa, ei täysimittainen ruokalautanen, saatte vähän suhdetta pihvin kokoon. Pieni kaunis kukkakaali oli ehkä pienen vastasyntyneen pään kokoinen. Pienipäisen.

maanantai 1. elokuuta 2016

KOTONA HOTELLISSA


Olen sillä tapaa höpönassu, että tunnen suurta viehtymistä huoltoaseman sämpylöihin (tämä juontaa juurensa lapsuudesta, kun meillä oli aina äidin tekemät, näin taaksepäin ajatellen superhyvät eväät, eikä koskaan pysähdytty kuin levähdyspaikoilla. Myönnettävä kyllä, että nykyisin aika vaikea löytää kovin säväyttävää sämpylää huoltsikalta), lentokoneruokaan (odotan vieläkin yhtä innolla tarjottimella olevien pienten rasioiden metallikuoren avaamista) ja hotelliöihin. Näistä hotelliyöt taitaa olla ainoa, josta kehtaa julkisesti puhua. 

Millainen huone, onko sänky hyvä, kuinka palvelu palaa, millainen tunnelma ja ennen kaikkea millainen aamiaispöytä? Välillä yksin matkustaessa myös hotellin rauha. En avaa telkkaria, luen ehkä jotain ja nautin pitkistä yöunista ja kaiken päätteeksi aamiaisesta. Lapsetkin ovat jo oppineet iloitsemaan hotellimatkoista ihan kuin vanhempansa. Meillä kun ei ole mökkiä tai asuntoautoa, yritetään mahduttaa budjettiin välillä hotelliyö jossain päin Suomea. Jostain syystä meidän lapset puhuvat aina hyteistä eikä huoneista...

Kuva hotellin kuvapalvelu

Sattuipa keväällä niin sopivasti, että sain kutsun Aleksanteri Radisson Blu-hotellin avajaisiin ja pääsin testaamaan myös yöpymistä kun minulla oli sopivasti menoa Helsingissä.

Helmi kaupungin sydämessä he kutsuvat hotelliaan, eikä ollenkaan syyttä. Albertinkadun hotelliin pääsee helposi raitiovaunulla 6, tai kävellen. Hotellissa vanha ja uusi osa kohtaavat charmantin Punavuorelaisesti.


kuva hotellin kuvapalvelu

Aleksanteri on todella kotia rakastavien ihmisten unelmahotelli. Siellä on panostettu palveluun oikeasti uniikein menetelmin. Vai mitä sanot siitä, että paikan päällä sinua odottavat ensimmäisenä supisuomalaiset pullakahvit. Hotellin leipomossa leivotut pullat tarjoillaan kahvin kera myös joka päivä myös 17-19 hotellin olohuonemaisessa Loungessa. Kesällä sisäpihan terassi kutsuu ihailemaan istutuksia, pelailemaan tai vaan nauttimaan vaikka lasillisesta.

kuva hotellin kuvapalvelu

Huoneet on sisustettu Punavuorelaisten makuuhuoneiden kalustusta mukaellen tyylikkään tummasta skandinaavisen vaaleaan harmoniaan. Valaistus ja lämpötila säätyy mieleiseksi helposti. 

Ja sitten on Blu Dream- unikokemus. Muhkeissa Magic Bed- sängyissä on ruumiinlämpösi aistiva mukautuva älypatja. Tyyny- ja peitevalikoimastasi löydät juuri omantuntuisen vaihtoehdon.






Kaunis ja puhtoine kylpyhuone oli mallia tämän voisin ottaa kotiinkin.  



Niin ihana huone, että täytyi ihan feikata uniselfie. Siis unta ei todellakaan tarvinnut feikata, mutta oikeasti nukkuvan on tietenkin vaikea kuvata itseään...

Nyt vasta päästään kaikista hauskimpaan. Alakerran Loungen nurkkauksesta löytyy Wish Fridge, kirkkaan sininen Smegin jääkaappi. Sen käyttö kuuluu vakiona businessluokan huoneisiin ja muut voivat hankkia ympärivuorokautisen käyttöoikeuden pienestä lisämaksusta.



Ja se sisältö! Tuoreita marjoja, hedelmäsalaattia, suolaista ja makeaa piirakkaa, täytettyjä leipiä, salaattiannoksia, mehuja, jugurttia, smoothieta. To name a few!



Pakastelokero oli pökätty täyteen jäätelöä. Olin niin innoissani, että unohdin tarkentaa valokuvatessani...




Ja sitten aamiainen; Super Breakfast Buffet. Kotoinen linja jatkuu esillepanossa. Laadukkaan valikoidut tuotteet on ryhmitelty pitkin aamiaishuonetta, mikä ihanasti vähentää sitä monelle paikalle tyypillistä laitosmaista jonottamista, mikä on ehkä inhottavinta mitä tiedän. Persoonallinen ote yltää astiavalintoihin asti. Välitön palvelu kantaa aamiaiselle asti ja teeni tarjoillaan kauniisti pöytään. 






Olen suuri suolaisen ystävä, enkä kaipaa aamiaiselleni yleensä mitenkään makeaa lopetusta. Silmäni alkoivat kuitenkin pyöriä päässä kun löysin leipäpöydältä oman ehdottoman aamiaisen hittituotteen: vastaleivottuja, juuri sopivan sitkeitä jättimäisiä suklaakeksejä. 

Söin kolme. Ne olivat isoja. Olin onnellinen.


Ilolla toivotan Aleksanteri Radisson Blun  persoonallisen otteen tervetulleeksi värittämään Helsingin hotellitarjontaa. Aleksanterissa yöpyminen todistaa, että myös ketjuhotelli voi olla aidosti persoonallinen ja piristävä, yksilöllinen vaihtoehto.

A True Gem In The Heart of Life!

Aleksanteri Radisson Blu tarjosi yöpymisen.

Ja kyllä. Pekonit olivat juuri sopivan rapeita!







lauantai 30. heinäkuuta 2016

MÄ VALOKUVAAN


Mä opettelen valokuvaamaan. Ruokakuvaus, niin kuin taidot yleensäkin pakkaavat olemaan, on ikuinen matka eteenpäin, välillä pienemmin, välillä suuremmin harppauksin. Jumalattoman kiinnostavaa, välillä aivan mahdottoman vaikeaa ja joskus pienen hetken käsittämätöntä flowta kun uskallat antaa arvon omalle otoksellesi, ajatella, että nyt tuli hieno kuva. Tämä on hyvä.

Kuvaajana olen, ehkä niin kuin elämässäkin, merkillinen sekoitus stressitöntä tästä vaan- asennetta ja välillä esiin nousevaa julmettua itsekritiikkiä, kun mikään ei tunnu kyllin hyvältä. Onnekseni - tai voihan tuo olla myös tuhokseni - yleensä armahdan itseni ja päädyn siihen, että tämä on kyllin hyvä ja annan mennä.


Yksi kuluvan kesän kohokohtia oli kauan odotettu valokuvauskurssi kesäkuun alussa. Kahden päivän ajan otimme itsestämme ja kameroistamme irti kaiken, opimme niin paljon, että sen sulatteluun en ole vieläkään kokonaan kyennyt, saati sitten ottamaan kaikkia taitoja haltuun.

Ihanan sympaattinen, huumorintajuinen, joulupukkimainen, palkittu valokuvaaja Tim Clinch oli oppanaamme yhdessä Mari Moilasen kanssa, joka on noita hurjia naisia, jotka uskaltavat jättää taakseen uran ja heittäytyä tyhjän päälle itseensä uskoen, rakentaa uuden toimeentulon ruokakuvauksesta, -stailauksesta, ruokabloggauksesta. Jotain Maukasta Marilta ilmestyy juuri nyt kolmas keittokirja, joka on tietenkin kuvia myöten Marin omaa käsialaa, viikottain Marin reseptejä löytyy blogin lisäksi mm. Iltalehden ruokatorstai-osiosta.

Tämän postauksen tekeminen on kestänyt ja kestänyt juuri senkin takia, että kaiken jäsentäminen ja omaksuminen vaatii aikaa. Saimme niin paljon rakennusaineita valokuvaukseen, kukin meistä osallistujista rakentaa palikoista varmasti omannäköisen ja omaa harrastusta tukevan rakennelman.

Paras kamera on se mikä sulla on kädessäsi.

Tietysti piiritimme Timiä kysymyksillämme minkälaiset kamerat ja laitteet tekisivät meistä paremman valokuvaajan. Kamerarintamalla varustelulle ei hevillä loppua näe. Timin motto kuuluu kuitenkin, että paras kamera on juuri se mikä sulla on. Hienot laitteet eivät tee kenestäkään parempaa kuvaajaa (tähän kyllä itse Canonin edullisimmalla järkkärillä ja normi 50mm 1/8 linssillä ja isäni 70-luvulla hankkimalla jalustalla 6 vuotta kuvanneena haluan lisätä, että kyllä niistä jossain määrin on apua... tai mistäs minä tiedän kun en ole päässyt kokeilemaan...). Tärkeämpää on ehkä omistaa parinkympin setti helposti mukana kulkevia heijastin- ja suodatinkankaita. Ja kaikkein tärkein on silmä ja tunne kameran takana. Kuvaa, kuvaa, kuvaa. Jos haluat paremmaksi ruokakuvaajaksi kuvaa lapsia, vanhuksia, ampiaisia, meren aaltoja ja latuja talvisella hangella. Kuvaa kaikkea.

Tim kuvaa paljon myös kännykällä. Monia Timin kännykällä ottamia kuvia on julkaistu eri julkaisuissa hänen kuvareportaaseissaan. Kännykkäkuvakin on valokuva, yhtä arvokas kuin kameralla otettu. Ja deletointi, se tehdään kuville, oli ne sitten otettu kännykällä tai kameralla, vasta sen jälkeen kun kuvat on tarkastettu tietokoneen ruudulla ja olet nähnyt tarkasti mitä olet kuvannut.

Kuvien käsittelyn tarpeellisuus tuli myös erittäin selkeästi esille kurssilla. Itse vasta opettelen (kyllä hiuksiani repien) kurssilla käytettyä Lightroomia, tähän asti kun olen kuvani muokannut aivan vaan Picasassa. Antaakapa siis armoa tämän postauksen kuville, joita olen itse yrittänyt muokata. Tim rohkaisi, että ennen kuin se alkaa sujua ja käsiala kehittyy tulee helposti sorruttua ylilyönteihin laidasta laitaan. Kuvat ovat myös itse stailattuja.


Kesäistä viikonloppua voi tuskin paremmin viettää kuin luonnon keskellä humppaliiterissä kuvaamista harjoitellen, kuvaten, keskustellen, oppien, nauttien samanhenkisiin ihmisiin tutustuen ja arvatkaa mitä?...no joka välissä -ylläripylläri - tietenkin syöden.

Kurssille voi tulla kaikentasoiset kuvaajat, ei pelkästään ruokakuvauksesta kiinnostuneet, myös pelkän kännykän kanssa, älä siis murehdi laitteista. Tai pukeutumisesta, tai ettet tunne ketään.

Tänä vuonna Mari järjestää elokuussa vielä yhden Keep It Simple kurssin, jonne taitaa olla vielä 1-2 paikkaa vapaana?

Kiitos Tim, Mari, viikonlopun keitrannut Haarukkavatkain-blogin taitava Minttu ja Chef Santeri,  jonka johdolla kokattiin lauantai-illan ihana vege-kattaus.

Hei, kai meille tuloo jokku Keep It Simple- kokoontumisajot? Kertauskurssi? Mari?

torstai 28. heinäkuuta 2016

JUODAAN MUSTIKKA, VADELMA, PUOLUKKA, MANSIKKA, HERUKKA...

Kesän klassikko, keitetty mansikkamehu vaniljatwistillä

Nyt niitä riittää.

Kenties mansikka saattoi singahtaa vähän nopeasti kalliiksi, mutta metsässä mustikat vaan odottaa poimijaansa. Vadelmaa on ja herukkapensaatkin puskee parhaillaan muhkeaa satoa. Puolukka on tuloillaan.

Uskomaton on suomalainen puhdas marjarepertuaari (mainitsinko myös karviaisen, valokin,tyrnin?), yhtä uskomaton kuin jokamiehenoikeudet, jotka mahdollistavat sen, että riippumatta maanomistajista, meistä jokainen saa kerätä mielin määrin marjoja, sieniä ja rauhoittamattomia kasveja (poissulkien suojelualueet).

Tästä olen ylpeä suomalaisena. Arvostan. Uskaltaakohan tähän nyt enää mainita, että itse olen aivan onnettoman laiska marjannoukkija. Vaikka metsää (poissulkien hirvikärpäset) rakastankin, niin en ole vielä saavuttanut sitä aikuisuuden astetta, jossa nauttisin marjaämpärin kanssa kyykkimisestä. Olenko viallinen martta?


Maitotytön mustikkamaito

Sadosta osaan kyllä nauttia. Ja onneksi ahkerammat myivät saaliitaan ja saahan sitä toriltakin. Olisi ihana keitellä kellarin hyllyt täyteen siististi nimikoituja hillopurkkeja, mutta kellarin puutteessa säilöntapani on pakastaminen ja hillot voi keitellä pienissä erissä pakastetuista marjoista sitä mukaan kun tarvitsee. Samoin voi tehdä myös mehuille, mehumaija ei millään tapaa ylenkatso pakastettujakaan marjoja. Toiset väittävät mehun irtoavan niistä jopa paremmin.

En voi vastustaa loppukesän viinimarjamehujen höyrytysrumpaa, ja onhan se kätevää ottaa pakkasesta valmis muovinen mehupullo kun tarve yllättää.


Mulla on kaksi musta- ja yksi punainenviinimarja eli herukkapensas. Mustaherukka on aivan suosikki ykkösmehu ja kun flunssa-aalto iskee päälle kuljen villasukissa ja mustaherukkaviiksissä nenä punaisena ja kumoan mukista parantavaa juomaa, jonka valmistan laittamalla mehutiivistettä (sokeroimatonta) mukin puolilleen ja loput vedenkeittimellä kiehautettua vettä. Saa juuri sopivan paksuista ja lämpöistä eliksiiriä. Nam! Tähän sorrun kyllä terveenäkin...

Pelkkä punaherukka mehu on omaan makuuni hiukan tylsä, mutta pensas on hitsin satoisa, joten käytettävähän nekin on. Olen huomannut, että jo 1/4 mustaherukkaa ja loput punaherukkaa tekee mausta lähes kokomustaviinimarjamehua vastaavan. 

Vaasan Jaakoon puolukkajuoma
'

Mehumaijalle höyryttäminen on vaivaton tapa keittää mehut, mutta myös kattilassa keittämällä mehunteko onnistuu. Siinä on se siivilöintivaihe ehkä ärsyttävin. (Huom. nyt puhuu hän, joka ei jaksaisi noukkia niitä marjojakaan, joten ei se nyt loppujen lopuksi NIIN ärsyttävää ole).

Viinihapolla onnistuu tuoremehun teko kuumentamatta, aikaa on vain varattava muutama päivä. Mutta ei sen hapokkaan puolukkamehun raikkuden voittanutta ehkä ole. Nykyään viinihappoa löytyy ihan jokaisesta tavallisesta elintarvikeliikkeestä, ennen kun sitä myitiin apteekissa. Tämä vaan tiedoksi jos joku ei tiedä, itsekin vasta sen hoksasin.

Mustaa kultaa mustikasta

Nektaria ei kannata myöskään unohtaa. Nektari eroaa muista mehuista sillä, että siihen käytetään koko marja kuorineen, marjamaltoineen päivineen. Voisko puhua terveyspommista? Pastörointi eli mehun kuumennus yli 72 asteiseksi mahdollistaa viileäsäilytyksen, pakkaseen mehun voi laittaa pastöroimattakin.

Inkivääri yllättää vadelmamehussa
Tänään torstaina voit ottaa talteen mehunteon niksit ja vinkit ja reseptit Lännen Median (AamulehtiSatakunnan KansaLapin KansaKainuun Sanomat ja Pohjolan SanomatIlkkaPohjalainen sekä Turun SanomatKalevaKeskipohjanmaaHämeen Sanomat ja Forssan Lehti ) ruokatorstai- teema sivuilta. Kuvat ja tekstit teille kaikella rakkaudella.

Mars mehunkeittoon!