Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

MÄ VALOKUVAAN


Mä opettelen valokuvaamaan. Ruokakuvaus, niin kuin taidot yleensäkin pakkaavat olemaan, on ikuinen matka eteenpäin, välillä pienemmin, välillä suuremmin harppauksin. Jumalattoman kiinnostavaa, välillä aivan mahdottoman vaikeaa ja joskus pienen hetken käsittämätöntä flowta kun uskallat antaa arvon omalle otoksellesi, ajatella, että nyt tuli hieno kuva. Tämä on hyvä.

Kuvaajana olen, ehkä niin kuin elämässäkin, merkillinen sekoitus stressitöntä tästä vaan- asennetta ja välillä esiin nousevaa julmettua itsekritiikkiä, kun mikään ei tunnu kyllin hyvältä. Onnekseni - tai voihan tuo olla myös tuhokseni - yleensä armahdan itseni ja päädyn siihen, että tämä on kyllin hyvä ja annan mennä.


Yksi kuluvan kesän kohokohtia oli kauan odotettu valokuvauskurssi kesäkuun alussa. Kahden päivän ajan otimme itsestämme ja kameroistamme irti kaiken, opimme niin paljon, että sen sulatteluun en ole vieläkään kokonaan kyennyt, saati sitten ottamaan kaikkia taitoja haltuun.

Ihanan sympaattinen, huumorintajuinen, joulupukkimainen, palkittu valokuvaaja Tim Clinch oli oppanaamme yhdessä Mari Moilasen kanssa, joka on noita hurjia naisia, jotka uskaltavat jättää taakseen uran ja heittäytyä tyhjän päälle itseensä uskoen, rakentaa uuden toimeentulon ruokakuvauksesta, -stailauksesta, ruokabloggauksesta. Jotain Maukasta Marilta ilmestyy juuri nyt kolmas keittokirja, joka on tietenkin kuvia myöten Marin omaa käsialaa, viikottain Marin reseptejä löytyy blogin lisäksi mm. Iltalehden ruokatorstai-osiosta.

Tämän postauksen tekeminen on kestänyt ja kestänyt juuri senkin takia, että kaiken jäsentäminen ja omaksuminen vaatii aikaa. Saimme niin paljon rakennusaineita valokuvaukseen, kukin meistä osallistujista rakentaa palikoista varmasti omannäköisen ja omaa harrastusta tukevan rakennelman.

Paras kamera on se mikä sulla on kädessäsi.

Tietysti piiritimme Timiä kysymyksillämme minkälaiset kamerat ja laitteet tekisivät meistä paremman valokuvaajan. Kamerarintamalla varustelulle ei hevillä loppua näe. Timin motto kuuluu kuitenkin, että paras kamera on juuri se mikä sulla on. Hienot laitteet eivät tee kenestäkään parempaa kuvaajaa (tähän kyllä itse Canonin edullisimmalla järkkärillä ja normi 50mm 1/8 linssillä ja isäni 70-luvulla hankkimalla jalustalla 6 vuotta kuvanneena haluan lisätä, että kyllä niistä jossain määrin on apua... tai mistäs minä tiedän kun en ole päässyt kokeilemaan...). Tärkeämpää on ehkä omistaa parinkympin setti helposti mukana kulkevia heijastin- ja suodatinkankaita. Ja kaikkein tärkein on silmä ja tunne kameran takana. Kuvaa, kuvaa, kuvaa. Jos haluat paremmaksi ruokakuvaajaksi kuvaa lapsia, vanhuksia, ampiaisia, meren aaltoja ja latuja talvisella hangella. Kuvaa kaikkea.

Tim kuvaa paljon myös kännykällä. Monia Timin kännykällä ottamia kuvia on julkaistu eri julkaisuissa hänen kuvareportaaseissaan. Kännykkäkuvakin on valokuva, yhtä arvokas kuin kameralla otettu. Ja deletointi, se tehdään kuville, oli ne sitten otettu kännykällä tai kameralla, vasta sen jälkeen kun kuvat on tarkastettu tietokoneen ruudulla ja olet nähnyt tarkasti mitä olet kuvannut.

Kuvien käsittelyn tarpeellisuus tuli myös erittäin selkeästi esille kurssilla. Itse vasta opettelen (kyllä hiuksiani repien) kurssilla käytettyä Lightroomia, tähän asti kun olen kuvani muokannut aivan vaan Picasassa. Antaakapa siis armoa tämän postauksen kuville, joita olen itse yrittänyt muokata. Tim rohkaisi, että ennen kuin se alkaa sujua ja käsiala kehittyy tulee helposti sorruttua ylilyönteihin laidasta laitaan. Kuvat ovat myös itse stailattuja.


Kesäistä viikonloppua voi tuskin paremmin viettää kuin luonnon keskellä humppaliiterissä kuvaamista harjoitellen, kuvaten, keskustellen, oppien, nauttien samanhenkisiin ihmisiin tutustuen ja arvatkaa mitä?...no joka välissä -ylläripylläri - tietenkin syöden.

Kurssille voi tulla kaikentasoiset kuvaajat, ei pelkästään ruokakuvauksesta kiinnostuneet, myös pelkän kännykän kanssa, älä siis murehdi laitteista. Tai pukeutumisesta, tai ettet tunne ketään.

Tänä vuonna Mari järjestää elokuussa vielä yhden Keep It Simple kurssin, jonne taitaa olla vielä 1-2 paikkaa vapaana?

Kiitos Tim, Mari, viikonlopun keitrannut Haarukkavatkain-blogin taitava Minttu ja Chef Santeri,  jonka johdolla kokattiin lauantai-illan ihana vege-kattaus.

Hei, kai meille tuloo jokku Keep It Simple- kokoontumisajot? Kertauskurssi? Mari?

torstai 28. heinäkuuta 2016

JUODAAN MUSTIKKA, VADELMA, PUOLUKKA, MANSIKKA, HERUKKA...

Kesän klassikko, keitetty mansikkamehu vaniljatwistillä

Nyt niitä riittää.

Kenties mansikka saattoi singahtaa vähän nopeasti kalliiksi, mutta metsässä mustikat vaan odottaa poimijaansa. Vadelmaa on ja herukkapensaatkin puskee parhaillaan muhkeaa satoa. Puolukka on tuloillaan.

Uskomaton on suomalainen puhdas marjarepertuaari (mainitsinko myös karviaisen, valokin,tyrnin?), yhtä uskomaton kuin jokamiehenoikeudet, jotka mahdollistavat sen, että riippumatta maanomistajista, meistä jokainen saa kerätä mielin määrin marjoja, sieniä ja rauhoittamattomia kasveja (poissulkien suojelualueet).

Tästä olen ylpeä suomalaisena. Arvostan. Uskaltaakohan tähän nyt enää mainita, että itse olen aivan onnettoman laiska marjannoukkija. Vaikka metsää (poissulkien hirvikärpäset) rakastankin, niin en ole vielä saavuttanut sitä aikuisuuden astetta, jossa nauttisin marjaämpärin kanssa kyykkimisestä. Olenko viallinen martta?


Maitotytön mustikkamaito

Sadosta osaan kyllä nauttia. Ja onneksi ahkerammat myivät saaliitaan ja saahan sitä toriltakin. Olisi ihana keitellä kellarin hyllyt täyteen siististi nimikoituja hillopurkkeja, mutta kellarin puutteessa säilöntapani on pakastaminen ja hillot voi keitellä pienissä erissä pakastetuista marjoista sitä mukaan kun tarvitsee. Samoin voi tehdä myös mehuille, mehumaija ei millään tapaa ylenkatso pakastettujakaan marjoja. Toiset väittävät mehun irtoavan niistä jopa paremmin.

En voi vastustaa loppukesän viinimarjamehujen höyrytysrumpaa, ja onhan se kätevää ottaa pakkasesta valmis muovinen mehupullo kun tarve yllättää.


Mulla on kaksi musta- ja yksi punainenviinimarja eli herukkapensas. Mustaherukka on aivan suosikki ykkösmehu ja kun flunssa-aalto iskee päälle kuljen villasukissa ja mustaherukkaviiksissä nenä punaisena ja kumoan mukista parantavaa juomaa, jonka valmistan laittamalla mehutiivistettä (sokeroimatonta) mukin puolilleen ja loput vedenkeittimellä kiehautettua vettä. Saa juuri sopivan paksuista ja lämpöistä eliksiiriä. Nam! Tähän sorrun kyllä terveenäkin...

Pelkkä punaherukka mehu on omaan makuuni hiukan tylsä, mutta pensas on hitsin satoisa, joten käytettävähän nekin on. Olen huomannut, että jo 1/4 mustaherukkaa ja loput punaherukkaa tekee mausta lähes kokomustaviinimarjamehua vastaavan. 

Vaasan Jaakoon puolukkajuoma
'

Mehumaijalle höyryttäminen on vaivaton tapa keittää mehut, mutta myös kattilassa keittämällä mehunteko onnistuu. Siinä on se siivilöintivaihe ehkä ärsyttävin. (Huom. nyt puhuu hän, joka ei jaksaisi noukkia niitä marjojakaan, joten ei se nyt loppujen lopuksi NIIN ärsyttävää ole).

Viinihapolla onnistuu tuoremehun teko kuumentamatta, aikaa on vain varattava muutama päivä. Mutta ei sen hapokkaan puolukkamehun raikkuden voittanutta ehkä ole. Nykyään viinihappoa löytyy ihan jokaisesta tavallisesta elintarvikeliikkeestä, ennen kun sitä myitiin apteekissa. Tämä vaan tiedoksi jos joku ei tiedä, itsekin vasta sen hoksasin.

Mustaa kultaa mustikasta

Nektaria ei kannata myöskään unohtaa. Nektari eroaa muista mehuista sillä, että siihen käytetään koko marja kuorineen, marjamaltoineen päivineen. Voisko puhua terveyspommista? Pastörointi eli mehun kuumennus yli 72 asteiseksi mahdollistaa viileäsäilytyksen, pakkaseen mehun voi laittaa pastöroimattakin.

Inkivääri yllättää vadelmamehussa
Tänään torstaina voit ottaa talteen mehunteon niksit ja vinkit ja reseptit Lännen Median (AamulehtiSatakunnan KansaLapin KansaKainuun Sanomat ja Pohjolan SanomatIlkkaPohjalainen sekä Turun SanomatKalevaKeskipohjanmaaHämeen Sanomat ja Forssan Lehti ) ruokatorstai- teema sivuilta. Kuvat ja tekstit teille kaikella rakkaudella.

Mars mehunkeittoon!

tiistai 26. heinäkuuta 2016

YSTÄVYYS ON IKUISTA


Ja lätyt maistuu aina!


Lättyjen ympärille kerääntyi viisi naista lapsineen. Meitä aikuisia yhdisti aikoinaan ihan hulluhauskat työvuodet legendaarisella, Itämeren sympaattisimmalla ja nopeimmalla aluksella  GTS Finnjetillä, josta sitten kukin ollaan kuljettu omia polkujamme. Perheitä on perustettu, lapsia synnytetty, vakavia sairauksia vastaan taisteltu, erottu, rakastuttu, rakennettu taloja, kunnostettu vanhoja.

Terhi ja minä keväällä keksittiin, että olisi kiva kokoontua lasten kera kerrankin kaikessa rauhassa. Toimen naisina päivämäärä päätettiin ja muut kutsuttiin viettämään kesäistä vuorokautta Terhin ihanan idylliseen hirsitaloon. Keltainen talo jossa on vaaleanpunainen ovi ei voi olla kuin sympaattinen. Ihana Huvikumpu, ja jokainen joka tuntee Terhin, tietää, että Pepin sydänkin löytyy!



Ihania yksityiskohtia koti pullollaan.



Navetan ylisiltä löytynyt taulu emäntäkoulun vuosikurssista, tietäisimmepä kenestä tytöistä tuli talon emäntä.



Talo on persoonallisten yksityiskohtien aarreaitta. Olimme heti kuin kotonamme.









Meille oli varattu pariksi tunniksi Sääksjärven kyläseuran rantasauna, minäkin pääsin talviturkkini heittämään.




Kylänmies Teuvolle kiitokset saunan lämmityksestä. Olipa tuo keittänyt meille nokipannukahvitkin valmiiksi.


Lapset polski ja saunoi, minä paistelin makkarat ja  kevyet 4 l pinaattilättytaikinaa, jotka Terhi oli valmiiksi sekoitellut. Kyllä kuulkaa pulpahdus syvään järveen virkisti sen jälkeen.

Ja ne lätyt. Ne olivat niin hyviä! Seura, ympäristö, nuotio. Ei muistettu hilloja eikä sokeria ottaa mukaan, ehkä ne silti oli maailman parhaita.


Lopuksi kokoonnuttiin  laiturille yhteiskuvaan ja juuri silloin taivas ripsautti päällemme pienen sadekuuron. Yläkerrastakin siis meitä muistettiin!



Loppupäivä kului markilla, pojat mettästeli välillä pokemoneja, tytöt leikki poneilla, hypiittin trampalla, pelattiin jalkapalloa, harjoteltiin ruotsinkieltä ja ruotsinkieliset lapset suomen, me naiset vaan juteltiin, muisteltiin, naurettiin, oltiin.






Kerrankin ilman kiirettä, ilman miehiäkin, joten tukat sai jättää uimareissun jälkeen just niin pystyyn tai roikkumaan kun ne jäi. Sai olla vaan.




Minä pöläytin hirsitalon täyteen vastaleivotun briossisämpylän tuoksua ja pihvit grillattiin ulkona.



Oltiin sovittu menuuseen mitä-ne-lapset-nyt-söis- teemalla hampurilaiset. Ja sitähän ne sitten söi, piknikkiviltin päällä, osalle maistui vielä saunareissulta jääneet lätyn loputkin. 



Mia pyörytti aivan jumalaista halloumi-parsakaali-soijapapu-mieletöntä-aasialaishenkistä salaattia. Odotamme reseptiä!



Me vanhat ystävykset ankkuroimme pyllymme puutarhapöydän ääreen. SöimmeNauroimmeJuttelimmeMuistelimmeOltiinvaan.


Jossain vaiheessa nukuteltiin lapsia telttoihin ja siskonpeteihin ja kissan kaveriksi...



Pimeä tuli. Ja me naiset vaan juteltiin, naurettiin, muisteltiin.

Ihana ystävien päivä. Kiitos järjestelyistä ja avoimista ovista Terhi. Kiitos myös että ootte olemassa Mia, Jarna, Riitta. 

Halaukset meiltä kaikilta meidän kaikkien laivaystäville!

Kultaisia muistoja!




Meidän lapset




Ja Me.Ystäviä.


torstai 21. heinäkuuta 2016

OON KOLMEKYMPPINEN, OON KOLMIKYMPPINEN!


Merkkipäiviä ei ole koskaan liikaa, eikä aihetta juhlaan. Merkkipäivän puutteessa (koska ne kolmikymppiset tosiaan meni jo viime vuosituhannella) juhlan aiheen voi vaikka keksiä. Ja ne parhaat juhlat on usein arjen keskelle kehitettyjä ilonaiheita. Pään sisällähän se kaikki on. Voi paistaa ja syödä lättyjä tai sitten voi pitää lettukekkerit. Torimansikat voi tarjota kakkupohjan päältä tai kattaa kauniin iltapäiväkahvihetken ja juhlistaa sitä tuoreella mansikkaluomuksella. Keittää viinimarjoista talveksi mehut tai viettää mehunkeittäjäisiä ja pitää juhlalliset maistiaiset viinilaseista.

Parasta arjen ex tempore -juhlissa on, ettei niitä tarvitse stressata ja valmistella viikkokausia (eikä  niitä varten tarvitse siivota…).


Uusia perunoita meillä juhlistetaan usein kylmällä kesälautasella. Tapa on muokkaantunut lapsuuden kodistani. Äitini ja isäni kattoivat usein, varsinkin uusien perunoiden aikaan, kookkaalle ja paksulle, Sveitsistä ostetulle leikkuulaudalle perunan kyytipojaksi valikoiman kylmiä leikkeleitä ja herkkuja. Vaikutteet lienevät tulleen jostakin Antipasto-lautasesta tai Abend Brot’ista, kun sitä näin jälkikäteen ajattelen. Meillä kesälautanen täytettiin tietysti suomalaisittain eli laudalle kuului ehdottomasti myös pätkä kylmää lenkkimakkaraa, se kun on isäni herkkua.

Kyllähän sitä kalaa on lautaselta löydyttävä perunan kylkeen.
Kesälautasen nerokkuus piilee siinä, että sille voi kattaa ihan mitä vaan. Jokainen voi poimia siitä  lautaselleen herkut oman maun mukaan. Sen pyöräyttää esille perunoiden kiehuessa, suureellisia esivalmisteluja tai kuuman lieden äärellä hämmentämistä ei tarvita. Silti se näyttää aina yhtä houkuttelevalta.

Tomaatti, basilka ja mozzarella -parasta yhdessä!

Pirkka-tuotteet täyttävät elokuussa 30 vuotta. Mua pyydettiin laatimaan onnitteluresepti jonkun Pirkka-tuotteen ympärille. Mission impossible! Niitähän on yli 2600! Älkää pakottako mua valitsemaan.

Ja mun pöydässä on aina tuoretta leipää.
Pirkka on tuttu näky ostoskassissani. Mulle Pirkka-merkki kertoo, että kyseessä on luotettava tuote jossa yhdistyvät hinta ja laatu. Käsi tarttuu Pirkkaan jo aivan automaattisesti. Kävin ystäväni Virpin kanssa vieraassa K-citymarketissa kesälautanen-ostoksilla.  Tuntui kuin olisimme pelanneet hysteerisesti hihittävien perheenäitien Pirkka Go!-peliä kun oikein etsimällä etsimme Pirkka-tuotteita. Siis ihminenhän voi elää pelkällä Pirkalla! Peruselintarvikkeet löytyvät kaikki Pirkkana, mutta valikoimissa on paljon myös trendituotteita ja spesiaaliherkkuja.

Ravunpyrstö on yks lemppari Pirkka-perustuote

UUDET PERUNAT JA KYLMÄ KESÄLAUTANEN

Kokoa uusien perunoiden kaveriksi kylmä kesälautanen kaloista, leikkeleistä ja vihanneksista. Säädä ruokien määrä syöjien lukumäärän mukaan, mitä enemmän lajeja sitä vähemmän yksittäistä tuotetta tarvitaan. Kilosta uusia perunoita syö n. 6h. Keitä uudet perunat ja asettele perunoiden kypsyessä oman makusi mukaiset herkut kauniisti isoille vadeille tai leikkuulaudoille. Herkkua!

Pirkka ravunpyrstöjä sekoitettuna ranskankermaan ja ruohosipuliin
Kotimaisia kirsikkatomaatteja
Cosmopolitan salaattia
Ja sitä lenkkimakkaraa


Pirkka-kesälautanen on tietysti juhlan kunniaksi katettu Ilmari Tapiovaaran suunnittelemalle Pirkka-pöydälle. Legendat kohtaa.

Kiitos Pirkka ihanasta kesälautasesta! Sulla on mahtavat 30 vuotta takana, ja nyt vasta alkaa aikuisuus toden teolla! Hienoa, että olet mun ystävä, aina tuttu ja turvallinen!

Kaupallinen yhteistyö K-ruoan kanssa



perjantai 15. heinäkuuta 2016

Mansikka-juustokakkujäätelö


Mitäs tässä kursailemaan.

Hyvää on.

Sitruunaisen, mansikkaisen pilvenpehmoista, aivan juustokakkumoista. Mutta kylmempää.

Extra-juustokakkumoista, jos tarjoilee murennettuja digestive-keksejä viereen.

Eikä mitään jäätelökoneita. E-hei.





Vai pitäsikö sanoa juustokakkumaista? Ei kyllä tämä jäätelöherkku on ehdottamasti juustokakkumoista.

Reseptini olen antanut Apetina.com sivustolle.


Lody sernikowo-truskawkowe. Jos halua tsekata reseptin myös puolaksi. Emmäkestä. Puolaksi!


Hyvää on.



Yhteistyössä Apetina

tiistai 12. heinäkuuta 2016

RETROISTA RETROIN TONNIKALASALAATTI


Vanhanaikainen retro tonnikalasalaatti on yksi mun himo-jääkaappiruuista. Himo-jäkaappiruoka on sellainen, jota syödään aterialla, mutta myös aterioiden välillä, yleensä jääkaapin ja sen oven välissä seisten ihan vaan muutama kymmen haarukallinen. Tai siis niin paljon kuin kehtaa siellä jääkaapin oven välissä vedellä. Jos kotona on muita salaatinsyöjiä, on pakko laittaa tietty omaan astiaan annos, mutta parhaimmalta se kyllä maistuu suoraan kiposta haarukoituna. Ainoastaan vietnamilainen kanasalaatti saa mut käyttäytymään samoin.

Tässä salaatissa ei ole sinänsä mitään erikoista, ehkä se on sulle suorastaan tylsä, itse kyllä olen aistivinani tässä varhaisesi-isän trendikkäillä kulhoruuille. Oravan mummolassa tämä kuului koko lapsuuteni ajan joulupöytään, ja saan edelleen vieroitusoireita jouluisin kun se omastamme puuttuu. Muiden mielestä kun tämä ei ole varsinainen jouluruoka.

Ja tämä on nyt se resepti mitä varten ostat kaupasta HeMaPapusseja. Termi oli mulle aivan outo kun yksi Iso-Hoon sukulainen kerran kertoi että otti hemapapussin pakkasesta kun oli nyrjäyttänyt jonkun raajansa...Mulle tuli mieleen sanasta lähinnä verensiirto, vaikka selvisihän se sana lopulta. Kesän kunniaksi tuunailin tämän kuitenkin tuoreella paprikalla ja herneillä, maissi kyllä tuli purkista. Aina nauran sille IsoHoon ostosreissulle kun se osti niitä Bamboo shoots sieltä lasten video-osastolta (linkki juttuun tässä ja kaupan päälle superresepti), mutta muistan kyllä itsekin (no tästä on kyllä TODELLA kauan) hämmennykseni kun myyjä kehotti mua cittarissa kysymään HeVi- osastolta...metallimusiikki ei oo koskaan ollu mun juttu.

Ai niin, se vielä, että tonnikalasalaatissa täytyy olla kirpeän etikkainen kastike ja paljon sipulia. Nykypäivän versiossani on myös korianteria. Tietysti.



 RETRO TONNIKALASALAATTI

2 dl Pitkäjyväistä, irtonaista riisiä
1-2 tölkkiä laadukasta, öljyyn säilöttyä MSC-merkittyä tonnikalaa paloina
1 punainen paprika
2-3 dl tuoreita herneitä palottuna
2-3 dl makoisia maissinjyviä ja öljyä.
1 iso punasipuli
reilusti tuoretta persiljaa tai korianteria
1 dl oliiviöljyä tai neutraalia öljyä
1/2 dl valkoviinietikkaa
 suolaa ja mustapippuria

Keitä riisi pakkausohjeen mukaan ja anna jäähtyä. Pilko paprika ja punasipuli, valuta tonnikala. Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin. Maista ja lisää tarvittessa etikkaa. 

Oi, että on tavallisen hyvää!






lauantai 9. heinäkuuta 2016

THE RED SEA


Mun ihana äitini täyttää tänään 70 vuotta. Istuin viikolla mummolassa ja kävin läpi pahvilaatikottain pintapuolisesti meidän suunnattomia valokuva ja diavarastoja, kaikki sulassa sotkussa keskenään. Osa kuvista kellertää jo väreiltään pahasti. Ajattelin, että onnittelukorttiin jotakin hauskaa, mutta sitten huomasin, että paras muoto ajatuksilleni on postaus. Tämä on sinulle äiti.


Juhlimme tänään, kuten aina, hyvän ruuan merkeissä. Merkkipäiviä on meillä vietetty usein jollakin meille merkityksellisellä teemalla ja tänä vuonna teemaksi nousi Punainen meri. Minäpä kerron miksi.

Perheeni muutti -81 Pohjois-Saudi Arabiaan Tabukin kaupunkiin ja isäni tuli sieltä pois viimeisenä kesän kynnyksellä -87. Äiti
ja pienimmät olivat siellä edelliseen kesään, minä ja Nikoveli lähdimme koulujen takia jo aiemmin, kesälomilla ja jouluina palasimme kuitenkin Tabukiin.



Ne olivat erikoisia vuosia ja vaikuttivat varmasti meihin jokaiseen omalla tavallaan. Ehkä vasta saman kokenut tietää, minkälaista oli elää valtiossa, jossa lainsäädäntökin perustuu tiukasti koraaniin. Elämä oli ehkä hiukan erilaista, mutta meillä kaikilla on kuitenkin noista vuosista positiiviset muistot.


Koulun ja työn lisäksi  vietimme aikaa omalla asuntoalueella  ja me lapset ja nuoret Rec Centerin uima-altaalla ja video- tai biljardihuoneessa. Välillä käytiin Soukissa eli kaupungilla shoppailemassa.

Mutta yksi mahtavimmista jutuista oli aina kun lähdettiin viikonlopuksi Punaiselle merelle.

Punaisen meren rannikko siinä pohjoisessa oli ainakin silloin autiota hiekkarantaa. Alue oli armeijan valvonnassa, joten luvat täytyi hankkia ja partio kävikin ne aina tarkistamassa. Lähdimme aina 2-3 auton retkikunnalla. Reilun 300 km matkalla tie kulki välillä aavikon keskellä, välillä jylhissä kalliomaisemissa. Muistan vieläkin varsinkin kotimatkat, kun auringon polttamina, hiukset suolasta kankeina, ihon valkoisia suolapyörteitä silitellen istuttiin autossa. 






Aavikolla kasvoi meloneita


Perillä oli kiire pystyttää leiri ennen 6-7 aikaan laskeutuvaa totaalista pimeyttä. Meillä oli tuollainen kai Pakistanin armeijan teltta, puuvillainen ja alareunasta sai rullattua reunat ylös, jotta teltta ei  kuumennut liikaa. Meitä oli kuitenkin 6, enkä itse muista koskaan nukkuneeni teltassa vaan taivasalla niiden miljoonien tähtien alla. Tiedättekö, tähdenlentoja näkyy aivan koko ajan. Siihen on hurmaava nukahtaa.








Punaisella merellä oli aina sama menu. Meillä oli tuollainen kompakti, mutta tukeva Weberin grilli (siihen kuului toki jalatkin, vaikkemme niitä käyttäneet. Lisäksi siinä oli myös pattereilla toimiva pyörivä varras, jota sitäkään ei koskaan käytetty. Olen monta kertaa päivitellyt miksei grilliä ja telttaa pakattu mukaan muuttokonttiin!) ja sillä grillattiin naudan sisäfileestä leikatut, kotoa asti marinadissa olevat pihvit. Suuret, esikeitetyt uuniperunat kiedottiin folioon ja ne kostutettiin samalla valkosipuli-persiljavoilla kuin pihvitkin. Salaattina oli aina tomaatti-sipulisalaatti ja sitten grillissä lämmitettiin vielä folioon käärityt, valkosipulivoilla täytetyt sämpylät. Voi mikä herkku-ateria! (ja samanmoinen syödään tänään, oman perheen kesken).




Tässä kuvassa ei oose limsacooleri....

Meillä oli myös coolbox, sininen, pitkänomainen valkoisella kannella, joka oli täynnä jäitä, limsatölkkejä, rc-colaa ja mirindaa. 


Hauska huomata minkälaiset asiat syöpyvät mieleen.


Varustuksena meillä oli uima-asut ja t-paidat uintia varten suojaamaan selkää paahteelta snorklatessa. Tietenkin tennarit jalassa, terävien korallien päällä oli muuten mahdoton kävellä. Iltaisin, talvella ainakin, tarvittiin  myös villapaitaa.



Koralliriutta alkoi heti kohti rannasta ja eteenpäin täytyi kävellä vähintään 100 metriä päästäkseen uimaan ja snorklaamaan. Vesiraja pysyi koko ajan siinä polven alapuolella alla olevan koralliriutan paksutessa. Sitten vihdoin pääsit riutan reunalle tai ensimmäisten aukkojen kohtaan. Muistan vieläkin sen pakahduttavan tunteen kun laskeuduit suolaiseen, hyvin kannattelevaan veteen ja kuulit oman hengityksesi putkessa ja silmiisi avautui uskomaton, kirkas syvyys.

Pudotus oli heti varmasti 20-30 (vai 50?) metriä. Ennenkuin totuit, happi tuntui pakahduttavasti loppuvan kun tajusit mikä pieni osa olit kokonaisuutta. Korallien uskomaton väriloisto ja kalojen määrä, värit, lajit. Tämä on niitä asioita, joita en koskaan varmasti pysty kenellekään sanoin välittämään, sanat tuntuvat ihan typeriltä sen suuren mahtavuuden edessä. Kalaparvet puikkelehtivat ympärillä ja välillä vierestä lirvautti joku itsesi kokoinen tumma mörkö. Eihän me edes tunnettu niitä lajeja lähellekään kaikkia. Isot rauskut olivat aika mahtavia, ne välillä pöllyttivät itseään sinne pohjaan ja monta muutakin vaarallista kalalajia, vaikkapa lion fish tai moreena, oli aivan tuttu näky. Äsken luin, että mm 44 eri hailajia viihtyi noiden riuttojen tuntumassa. Onneksi tiikerihai saapuu saalistamaan vasta illan pimetessä... (isäni törmäsi kyllä pieneen haihin, joka säikähti isääni yhtä paljon kuin isä haita: "paskat meinas tulla uimahousuun").




Natasisko, laskuvesi ja meritähti

Olisi ihana kokea vielä kerran Punainen meri, näin villinä, autiona ja koskemattomana, mutta tuskin se on enää mahdollista. Viedä omat rakkaat kokemaan nuo samat hetket.  Silloin 80-luvulla Punainen meri oli  kiistatta parhaiten säilyneitä koralliriuttoja kaikista maailman meristä ja tunnen olevani valtavan etuoikeutettu, että olen päässyt retkeilemään noille Saudi Arabian neitseellisille riutoille. Silloin Saudi Arabiaan oli vielä mahdoton päästä turistina.

Toivottavasti kuvista (joita ei muuten olisi saanut ottaa) välittyy jotakin, minä katson niitä ja maistan suolaveden, tunnen ihollani viilentävän tuulen, muistan hiljaisuuden, muistan tähdet, muistan hurjan kirkkaan syvyyden riutan reunalla.











Kiitos äiti ja iskä, näistäkin muistoista. Laitan tähän loppuun vielä kuvan sinusta äiti, olet niin kaunis Nuutin ja Natan kanssa tuossa kuvassa,  aivan kuten tänäänkin.

Äitini, maailman vahvin nainen, ei tartte auttaa auttaa-pohjalainen, kirpiä, villi, sanavalmis, luotettava, luonnollinen, aito, rakastava, sekä naisten että miesten työt osaava, ahkera. Sellainen äiti joka paistaa pullat ja valvoo vaikka koko yön sun sängyn laidalla tarvittaessa, tai vaikka viikon. Äiti, joka on tehnyt töitä niin saksaksi kuin englanniksikin, mutta jota ei torikaupassa jymäytetä myöskään arabiaksi, swahiliksi tai bengaliksi. No, espanja on siinä ja siinä.

Sellainen äiti, jonkakumpparit on niin isot, että omat jalat tulee aina hölskymään niissä.

Ihana äiti.

Rakkaimmat 70-vuotisonnittelut tänään!